tavarapaljous :(

Siis asioista ei saa enää kiinni! Autocorrect ja ihmeelliset sanat..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun projekti etenee pikku hiljaa. Vaatteita on vähänkäytetyssä ja muita tavaroita torissa. Nyt yritän psyykata itseäni että keräisin kaikki alle kympin myyntihinnan tavarat kasaan ja veisin konttiin. Myytäviä on muutamassa kaapissa ja turhia vielä siellä täällä. Vaatteetkin on vähentynyt tosi pieneen, mutta silti tuntuu että niissäkin olisi vielä karsittavaa. Vaatteita en vie konttiin kun katsoin Ylen dokkarin jossa selvitettiin näiden lahjoitustekstiilien virtoja ympäri Eurooppaa ja Afrikkaa. En halua olla lisäämässä tätä ongelmaa, vaan joko käytän vaatteen loppuun, tuunaan siitä jotain uutta tai myyn sen.

Kaiken tämän veivuun keskellä on pakko miettiä, että mikä on ollut ajatus tätä kaikkea kerätessä. Mikä on se aukko, jota olen yrittänyt tällä tavaramäärällä tukkia. Onko se se sama, jota joskus yrittää täyttää syömällä liikaa. Tiedän että jossain vaiheessa yritin purkaa stressiä ehkä jopa ostamalla, enemmän ehkä kuitenkin syömällä. Painoa olen saanut jo alas, tavaran käsittely on aktiivisesti työn alla. Onko muilla tarvetta analysoida omia motiiveja tavaroiden keräämisen suhteen?

Olen myös miettinyt että tavaroiden karsiminen voi tavallaan olla saman ongelman purkamista uuteen toimintaan. Koska sitäkään ei voi ikuisuuksiin tehdä, niin pitääkö sitten etsiä uusi projekti johon purkaa tuntemuksiaan? En haluaisi olla ihminen jolla on aina oltava joku kaikennelevä ismi menossa. Onko tässä samoin kuin laihduttamisessa kyse hallinnan tunteesta. Siitä, että tässä elämän arvaamattomuudessa olisi ainakin yksi asia joka tuntuisi olevan omassa hallinnassa. Painon pudotessa onnistumisen tunne on välitön. Tavaroista luopumisessa on mukana myös luopumisen tuskaa. Usein myös liian tavaramäärän aiheuttamaa ärtymystä.

Miltähän tuntuisi tehdä kertakarsiminen yhdeltä istumalta? Mitä sitten? Seuraako sitä tyhjyyden tunne, vai osaako jatkaa elämää vapaana turhan tavaran taakasta? Nauttia siitä että ei tarvitse enää ajatella niitä tavara kasoja ja edessä olevaa työtä.

Ois kiva kuulla miten elämä on jatkunut näillä nollapisteeseen päässeillä. Onko elämä muuttunut ja onko tilalle tullut uusia projekteja?

Mulla on vähän vastaavaa ollut viimevuosina. Elämä on koostunut noista projekteista ja uusista innostuksista, joihin olen uppoutunut täysillä. Nyt tavaroiden karsiminen on suoritettu, eikä tällä hetkellä ole mitään uutta hurahdusta (pyrin välttämään niitä, koska olen huomannut niiden olevan ohi meneviä). Viimeisinpänä siivousvälinehulluus. Kun sain tavarapaljouteni poistettua, aloin miettimään, millä saisin siivoamisesta tehtyä mukavampaa ja helpompaa, hankin uudet välineet.

Aiempina vuosina mulla on ollut mm. Ekohurahdus, siis nämä kestoliinat, rätit, kestohedelmäpussit, muovittomuus ym. mikä oli trendikästä pari vuotta sitten. Olin niin innostunut niistä, että aloin harkitsemaan yrityksen perustmista asian ympärille. Onneksi en perustanut, koska nyt koko asia ei enää kiinnosta oikeastaan yhtään. Pyrin siis totta kai elämään mahdollisimman ekosti, mutta en todellakaan jaksa miettiä sitä yhtään enempää kuin pakko.

Tavarakarsinnan jälkeen tuli sellainen vaihe, että halusin ostaa muutamia ajattomia kotimaisen valmistajan vaatteita, jotta olisi aina jotain siistiä puettavaa. Nyt huomaan, että siitäkin tuli ”pakonomainen” tarve etsiä niitä vaatteita. Ja senkin jälkeen kun olin muutaman ostanut, olisin halunnut lisää ja lisää. Pakko oli pistää stoppi ostelulle, ettei suurella vaivalla tehty karsinta mennyt hukkaan.

En tiedä vastasiko tämä nyt kommenttiisi, mutta jotain tarvetta näillä hurahduksilla yritän selvästi täyttää. Tällä hetkellä minulla ei ole mitään projektia meneillään, ja olen huomannut käyttäväni kohtuuttomasti aikaa tällä palstalla pyörimiseen.. nyt täytyisi löytää se tyhjiö, mitä toiminnallani yritän täyttää.

Kiitos vastauksestasi! On helpottavaa, että en ole yksin näiden pohdintojeni kanssa. Myös minä hankin ne hyvät siivousvälineet, ja se on oikeasti ollut hyvä päätös koska aiemmilla välineillä siivous oli vain likaisella mopolla lian siirtelyä paikasta toiseen. Hyvät mikrokuituiset siivousliina olivat paras investointi ikinä! Enpä ole sitten juuri muuta ostanutkaan, paitsi samoin kuin sinä, hurahdin yhteen kotimaiseen pellavamekkoon. Se kestänee ainakin kymmenen vuotta ja on ajaton väri niin ei mene pois muodista. Onneksi tulin järkiini sen mekon jälkeen että käytän muut vaatteeni loppuun ennen kuin ostan mitään muuta. Korjaan ja parsin ja tuunaan.

Kun karsiminen tulee jossain vaiheessa päätökseen, niin onko loppuelämäni tehtävä sitten vain vahtia että en enää lähde uusiin kotkotuksiin mukaan? Ei oikein innosta sellainenkaan ajatus. Yritän päästä mukaan SPRn paikalliseen toimintaan, mutta nyt korona, niin ei järjestetä juuri mitään.

Jotenkin tuntuu että tämä aika on sellainen että ihmiset eivät halua oikein sitoutua mihinkään, kaikki vain kelluu ja asiat ajelehtivat. Olen jutellut ihmisten kanssa, jotka eivät enää halua sitoutua edes yhden kirjan lukemiseen, vaikka aiemmin ovat lukeneet paljon.

Tämä viimeinen oli kyllä ihan ot, mutta tuntuu että monet asiat ovat muuttuneet ihan toisenlaisiksi, eikä aspista oikein saa enää kiinni. Elämme ihmeellisiä aikoja!

Näistä hurahduksista ja pakkomielteistä tuli mieleen että kun olen karsinut, niin olen huomannut että joitakin tavaroita on ihan kohtuuttomat määrät niiden käyttöön nähden. Mikä on ollut ajatus hankkia kaiken maailman punotut korit joita ei mitenkään kaikkia tarvita. Ovatko muut huomanneet keräillensä jotain outoa tavaraa huomaamattaan useita kappaleita?

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin tuntuu että tämä aika on sellainen että ihmiset eivät halua oikein sitoutua mihinkään, kaikki vain kelluu ja asiat ajelehtivat. Olen jutellut ihmisten kanssa, jotka eivät enää halua sitoutua edes yhden kirjan lukemiseen, vaikka aiemmin ovat lukeneet paljon.

Tämä viimeinen oli kyllä ihan ot, mutta tuntuu että monet asiat ovat muuttuneet ihan toisenlaisiksi, eikä aspista oikein saa enää kiinni. Elämme ihmeellisiä aikoja!

Hyvin sanottu, samoja tuntemuksia. "Asiat ajelehtii".   Huomaan tämän saman myös työelämästä (vaikkei tämä nyt tavarankarsimiseen mitenkään liitykään, sorry ohis), asiat ovat ikään kuin ilmassa. Ei saa kunnollisia vastauksia, päätöksistä nyt puhumattakaan. Tehdään ja suunnitellaankin, mutta kaikki jää jotenkin leijumaan.

Mietin näitä kotkotuksia ja hurahduksia, että ei niissä välttämättä ole kyse minkään tyhjiön täyttämisestä. Kun kuitenkin ihmisellä on aikaa, niin jotainhan sitä tekee. 

Itselläni on ainakin aika nyt koronan myötä lisääntynyt ihan tosi paljon, ja se on ehdottomasti hyvä asia, mutta en ole ollenkaan sohvalla tv:tä katsova tyyppi, niinpä se ylimääräinen aika tuo mukanaan myös kaikkea puuhastelua. Olen ulkoillut enemmän kuin pitkiin aikoihin, mutta sitten keksin, että voisin kokeilla myös neulomista. En ole neulonut pariin kymmeneen vuoteen, ja silloinkin se oli vähäistä. Nyt tein jo huivin, toinen on työn alla. Seuraavaksi ajattelin kokeilla villasukkia. Mutta tämä vaatii nyt puikkojen ja langankin ostamista. Ei mitään sinänsä turhaa, mutta kuitenkin...

Energia pitäisi saada kanavoitua jotenkin järkevästi. Tuo vapaaehtoistyö olisi juuri sellainen, mutta tosiaan, kun kaikki on nyt niin ilmassa, niin ei sekään nyt oikein toimi. 

Toki käyttökelpoinen tavara kannattaa yrittää myydä tai lahjoittaa, mutta ei pidä demonisoida pois heittämistä.[/quote]

Onhan näillä kiinteä yhteys. Jos tavara laitetaan kiertoon roskiksen sijaan, se tarkoittaa, että maailmassa tarvitsee valmistaa yksi uusi tavara vähemmän.[/quote]

----------------

Mutta valmistetaanko yksi tavara vähemmän? Ainakin toistaiseksi tehtaat suoltavat valtavia määriä tavaraa joka päivä, ja ne päätyvät joskus kaatikselle suoraan kaupan varastoista, kun eivät mene kaupaksi. Uusia vaatteitakin poltetaan, siitä oli joku juttu, olikohan H&M?

Mutta ehkä ne tehtaat sitten pikkuhiljaa menee konkurssiin, jos kukaan ei oikeasti osta mitään turhaa, ja sen sijaan nykyiset olemassa olevat tavarat kierrätetään, kunnes ne ovat päreinä.

(Helsingin) KESKUSTAN kivijalkaliikkeet kärsivät sekä turistien poissaolosta että ihmisten siirtymisestä etätöihin. Yrittäjien tekemän selvityksen mukaan koko pääkaupunkiseudulla ”monipaikkatyö” on vähentänyt myyntiä kaupan yrityksistä 38 prosentilla. Monipaikkatyö on iskenyt selvästi kovemmin Helsingissä kuin muualla.

Rantasen mukaan ihmisten siirtyminen etätöihin näkyy hänen liikkeessään selvästi. Hän kertoo, että sisustustarvikkeet ovat usein heräteostoksia, ja kauppaan pistäydytään matkalla töihin tai sieltä pois.

”Ennen ihmisiä kävi paljon töiden jälkeen kello 16:n ja 18:n välillä. Nyt heidän poissaolonsa huomaa. Etätyö on meille kivijalkayrittäjille katastrofaalinen asia”, Rantanen sanoo.

-------------------

Tässä on jotain, joka laittoi minut miettimään kaikenlaista. 

Koronan ajan olen jököttänyt kotona, tehnyt etätöitä, ja opiskellut (etänä).  Olen käynyt lähikaupassa ostamassa ruokaa, pari kertaa käynyt samaisella ostarilla apteekissa. Lenkkitossut ostin kesällä kun entiset hajosivat. Oppikirjat tilaan kustantajalta suoraan kotiin. Kun todella tarvitsen jotain, tsekkaan etukäteen, onko kaupassa sitä mitä tarvitsen, esim nyt syksyllä polkupyörään piti ostaa takavalo.

Ei puhettakaan että lähtisin kaupoille pyörimään, josko sieltä jotain kivaa löytyisi. Elämäntapani on ekologinen, mutta konkursseja tästä seuraa. 

Vierailija kirjoitti:

(Helsingin) KESKUSTAN kivijalkaliikkeet kärsivät sekä turistien poissaolosta että ihmisten siirtymisestä etätöihin. Yrittäjien tekemän selvityksen mukaan koko pääkaupunkiseudulla ”monipaikkatyö” on vähentänyt myyntiä kaupan yrityksistä 38 prosentilla. Monipaikkatyö on iskenyt selvästi kovemmin Helsingissä kuin muualla.

Rantasen mukaan ihmisten siirtyminen etätöihin näkyy hänen liikkeessään selvästi. Hän kertoo, että sisustustarvikkeet ovat usein heräteostoksia, ja kauppaan pistäydytään matkalla töihin tai sieltä pois.

”Ennen ihmisiä kävi paljon töiden jälkeen kello 16:n ja 18:n välillä. Nyt heidän poissaolonsa huomaa. Etätyö on meille kivijalkayrittäjille katastrofaalinen asia”, Rantanen sanoo.

-------------------

Tässä on jotain, joka laittoi minut miettimään kaikenlaista. 

Koronan ajan olen jököttänyt kotona, tehnyt etätöitä, ja opiskellut (etänä).  Olen käynyt lähikaupassa ostamassa ruokaa, pari kertaa käynyt samaisella ostarilla apteekissa. Lenkkitossut ostin kesällä kun entiset hajosivat. Oppikirjat tilaan kustantajalta suoraan kotiin. Kun todella tarvitsen jotain, tsekkaan etukäteen, onko kaupassa sitä mitä tarvitsen, esim nyt syksyllä polkupyörään piti ostaa takavalo.

Ei puhettakaan että lähtisin kaupoille pyörimään, josko sieltä jotain kivaa löytyisi. Elämäntapani on ekologinen, mutta konkursseja tästä seuraa. 

Kaikki huutaa sitä talouskasvua, mutta se ei vaan ole mahdollista ikuisuuksiin asti. Tavaraa on maailmassa niin paljon, että sillä varmaan voitais tulla toimeen jonkun aikaa. Jos romua ostetaan vaan siksi että kaupat ja tehtaat ei menisi konkurssiin, niin silloin on jotain pielessä. Lähtökohtaisesti olisi mietittävä muita keinoja tilanteen ratkaisemiseksi. Itse käytän enemmän palveluja ja ostan laadukkaampaa ruokaa nyt kun tavaran ostaminen on vähentynyt.

Voisiko ajatella, että talouden kasvun vaatimuksista tingittäisi, käytettäisi enemmän kierrätystaloutta ja koska rahaa kuluisi vähemmän niin voisimme myös tehdä vähemmän töitä. Lisääntynyt vapaa-aika lisää hyvinvointia tiettyyn määrään asti. Digitalisaatio tulee vähentämään talouskasvua, töitä ja laskee hintoja. Jo nyt on nähtävissä, että tavaraa saa jopa ilmaiseksi, jos ei ole ronkeli. Poliittinen johto ei ole vielä ymmärtänyt sitä, että jatkuva talouskasvu on mahdottomuus. Voisiko ratkaisuna olla työn jakaminen vaikka siirtymällä kuuden tunnin työpäiviin. Toki se vaatisi myös palkan alentamista ja suuren ajatustavan muutoksen. Palstalla on myös ketju, jossa ihmiset kertovat kuinka paljon tekevät ilmaista ylityötä. Työn kuormitus on kasvanut 90-luvun lamasta asti. Ihan kuin ei ymmärrettäisi, että ihminen ei ole kone. Loppuunpalamiset ja sairauseläkkeet lisääntyvät kun ihmiset kuluvat loppuun liian suuren työmäärän alla. Osa on tajunnut tämän ja on päättänyt pysyä pois oravanpyörästä. On se niin hullua kun osa tappaa itsensä työllä että pystytään maksamaan osalle se kotona makaaminen? Ei ole ihme että uupuneet tuntevat katkeruutta tästä raatamisesta. Vika on yhteiskunnassa, tarvittaisi iso muutos että tilanne tasaantuisi. Tässä nykyisessä touhussa ei ole mitään järkeä. Taitaa vaan olla niin iso yhtälö että ei ratkea näiden vahvojen ammattiliittojen aikana.

Vierailija kirjoitti:

Toki käyttökelpoinen tavara kannattaa yrittää myydä tai lahjoittaa, mutta ei pidä demonisoida pois heittämistä.

Onhan näillä kiinteä yhteys. Jos tavara laitetaan kiertoon roskiksen sijaan, se tarkoittaa, että maailmassa tarvitsee valmistaa yksi uusi tavara vähemmän.

----------------

Mutta valmistetaanko yksi tavara vähemmän? Ainakin toistaiseksi tehtaat suoltavat valtavia määriä tavaraa joka päivä, ja ne päätyvät joskus kaatikselle suoraan kaupan varastoista, kun eivät mene kaupaksi. Uusia vaatteitakin poltetaan, siitä oli joku juttu, olikohan H&M?

Mutta ehkä ne tehtaat sitten pikkuhiljaa menee konkurssiin, jos kukaan ei oikeasti osta mitään turhaa, ja sen sijaan nykyiset olemassa olevat tavarat kierrätetään, kunnes ne ovat päreinä.

No tottakai valmistetaan vähemmän jos kysyntä tippuu. Yrityksillä on rahaa kiinni tuotteissa. Tietenkään se että 1 tuote ostetaan vähemmän ei näy kokonaisuudessa vaan vaikutus tulee pikkuhiljaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pieni yksityiskohta, mutta Konttien viedyt vaatteet eivät UFFin ja muiden vastaavien vaatteiden tavoin päädy kehitysmaiden riesaksi.

https://kontti.punainenristi.fi/sisalto/mitä-lahjoitukselleni-tapahtuu-…

Jos luet vähän pidemmälle postaamaasi linkin juttua, niin siellä lukee että osa vaatelahjoituksista lähtee Punaisen Ristin kansainväliseen vaateapuun.

Ja suosittelen oikeasti lukemaan Ylen jutun aiheesta tai katsomaan sen dokkarin. Olivat laittaneet lähettimiä kiinni vaatteisiin ja seuranneet niiden matkaa, osan aina Afrikkaan asti. Mm. Fidaan lahjoitettu vaate voi päätyä Afrikkaan.

Vaatetta kierrätetään täällä niin paljon, että se ei todellakaan jää kaikki Suomeen vaan iso osa kelkotaan muihin maihin. Sen vuoksi en lahjoita vaatteita, vaan myyn ne.

Vaateapu kriisialueille on eri asia kuin täältä roudattujen vaatteiden tukkumyynti kehittyvien maiden vaatekauppiaille.

Olen vuorannut jätesäkkiin tavaraa ja heittänyt roskiin. Tämä kannattaa tehdä kaikessa rauhassa, ettei puuskassa heitä jotain pois. Älkää hyviä sanakirjoja tai oppikirjoja heittäkö pois. Ne voi helposti viedä varastoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

(Helsingin) KESKUSTAN kivijalkaliikkeet kärsivät sekä turistien poissaolosta että ihmisten siirtymisestä etätöihin. Yrittäjien tekemän selvityksen mukaan koko pääkaupunkiseudulla ”monipaikkatyö” on vähentänyt myyntiä kaupan yrityksistä 38 prosentilla. Monipaikkatyö on iskenyt selvästi kovemmin Helsingissä kuin muualla.

Rantasen mukaan ihmisten siirtyminen etätöihin näkyy hänen liikkeessään selvästi. Hän kertoo, että sisustustarvikkeet ovat usein heräteostoksia, ja kauppaan pistäydytään matkalla töihin tai sieltä pois.

”Ennen ihmisiä kävi paljon töiden jälkeen kello 16:n ja 18:n välillä. Nyt heidän poissaolonsa huomaa. Etätyö on meille kivijalkayrittäjille katastrofaalinen asia”, Rantanen sanoo.

-------------------

Tässä on jotain, joka laittoi minut miettimään kaikenlaista. 

Koronan ajan olen jököttänyt kotona, tehnyt etätöitä, ja opiskellut (etänä).  Olen käynyt lähikaupassa ostamassa ruokaa, pari kertaa käynyt samaisella ostarilla apteekissa. Lenkkitossut ostin kesällä kun entiset hajosivat. Oppikirjat tilaan kustantajalta suoraan kotiin. Kun todella tarvitsen jotain, tsekkaan etukäteen, onko kaupassa sitä mitä tarvitsen, esim nyt syksyllä polkupyörään piti ostaa takavalo.

Ei puhettakaan että lähtisin kaupoille pyörimään, josko sieltä jotain kivaa löytyisi. Elämäntapani on ekologinen, mutta konkursseja tästä seuraa. 

Kaikki huutaa sitä talouskasvua, mutta se ei vaan ole mahdollista ikuisuuksiin asti. Tavaraa on maailmassa niin paljon, että sillä varmaan voitais tulla toimeen jonkun aikaa. Jos romua ostetaan vaan siksi että kaupat ja tehtaat ei menisi konkurssiin, niin silloin on jotain pielessä. Lähtökohtaisesti olisi mietittävä muita keinoja tilanteen ratkaisemiseksi. Itse käytän enemmän palveluja ja ostan laadukkaampaa ruokaa nyt kun tavaran ostaminen on vähentynyt.

Voisiko ajatella, että talouden kasvun vaatimuksista tingittäisi, käytettäisi enemmän kierrätystaloutta ja koska rahaa kuluisi vähemmän niin voisimme myös tehdä vähemmän töitä. Lisääntynyt vapaa-aika lisää hyvinvointia tiettyyn määrään asti. Digitalisaatio tulee vähentämään talouskasvua, töitä ja laskee hintoja. Jo nyt on nähtävissä, että tavaraa saa jopa ilmaiseksi, jos ei ole ronkeli. Poliittinen johto ei ole vielä ymmärtänyt sitä, että jatkuva talouskasvu on mahdottomuus. Voisiko ratkaisuna olla työn jakaminen vaikka siirtymällä kuuden tunnin työpäiviin. Toki se vaatisi myös palkan alentamista ja suuren ajatustavan muutoksen. Palstalla on myös ketju, jossa ihmiset kertovat kuinka paljon tekevät ilmaista ylityötä. Työn kuormitus on kasvanut 90-luvun lamasta asti. Ihan kuin ei ymmärrettäisi, että ihminen ei ole kone. Loppuunpalamiset ja sairauseläkkeet lisääntyvät kun ihmiset kuluvat loppuun liian suuren työmäärän alla. Osa on tajunnut tämän ja on päättänyt pysyä pois oravanpyörästä. On se niin hullua kun osa tappaa itsensä työllä että pystytään maksamaan osalle se kotona makaaminen? Ei ole ihme että uupuneet tuntevat katkeruutta tästä raatamisesta. Vika on yhteiskunnassa, tarvittaisi iso muutos että tilanne tasaantuisi. Tässä nykyisessä touhussa ei ole mitään järkeä. Taitaa vaan olla niin iso yhtälö että ei ratkea näiden vahvojen ammattiliittojen aikana.

Eikä se ilmastonmuutoskaan ilmaista ole, vaan lisääntyvät sään ääri-ilmiöt, suuret muuttoliikkeet ja muut muutokset maksavat maltaita. Järkevämpää olisi nyt vähentää kulutusta ja muuttaa talous ilmastoystävällisemmäksi ajoissa.

Vierailija kirjoitti:

Onko vinkkejä, miten saada tavaralahjat loppumaan? Keinoja on kokeiltu. Olemme pyytäneet läheisiltä, että lahjoja ei tulisi tai tulisi tavaran sijaan syötävää tai juotavaa, mikä kuluu pois. Olemme vedonneet tilan puutteeseen ja siihen, että emme oikeasti tarvitse mitään. Annamme itse lahjoja jotka kuluu pois, ellei toisin pyydetä jne. Lasten synnyttyä tilanne on vaan pahentunut, mutta osa on onneksi kuullut pyyntöjämme. Edelleen kuitenkin tulee esim pyyhkeitä siihen tahtiin joka vuosi, että jos pitäisimme ne kaikki, saisimme aina kuivata joka kehonosan eri pyyhkeeseen eikä ne silti ehtisi kulua. Lahjoitukseen nuo päätyvät, mutta tuntuu absurdilta ja kaikkien rahan ja ajan sekä luonnon tuhlaukselta koko tilanne. Toivoisin mieluummin ei mitään tai vaikka 1 € lahjoitusta lapsen tilille, kuin uutta kaapin täytettä.

Lahjojen kanssa pitää välillä olla tiukka. Voit kertoa, mitä niille lahjoille konkreettisesti tapahtuu - että vaikka ne pyyhkeet kuinka ihania ovatkin, niin olette saaneet viime vuosien aikana niin monta, etteivät ne mihinkään mahdu ja joudutte lahjoittamaan ne eteenpäin. Toisille auttaa vain tiukka kielto. Jotkut toki pahoittavat tällaisesta mielensä, jolloin pitääkin puntaroida, haluaako sanoa tiukasti vai pistää pyyhepaketit vuodesta toiseen eteenpäin kaikessa hiljaisuudessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun projekti etenee pikku hiljaa. Vaatteita on vähänkäytetyssä ja muita tavaroita torissa. Nyt yritän psyykata itseäni että keräisin kaikki alle kympin myyntihinnan tavarat kasaan ja veisin konttiin. Myytäviä on muutamassa kaapissa ja turhia vielä siellä täällä. Vaatteetkin on vähentynyt tosi pieneen, mutta silti tuntuu että niissäkin olisi vielä karsittavaa. Vaatteita en vie konttiin kun katsoin Ylen dokkarin jossa selvitettiin näiden lahjoitustekstiilien virtoja ympäri Eurooppaa ja Afrikkaa. En halua olla lisäämässä tätä ongelmaa, vaan joko käytän vaatteen loppuun, tuunaan siitä jotain uutta tai myyn sen.

Kaiken tämän veivuun keskellä on pakko miettiä, että mikä on ollut ajatus tätä kaikkea kerätessä. Mikä on se aukko, jota olen yrittänyt tällä tavaramäärällä tukkia. Onko se se sama, jota joskus yrittää täyttää syömällä liikaa. Tiedän että jossain vaiheessa yritin purkaa stressiä ehkä jopa ostamalla, enemmän ehkä kuitenkin syömällä. Painoa olen saanut jo alas, tavaran käsittely on aktiivisesti työn alla. Onko muilla tarvetta analysoida omia motiiveja tavaroiden keräämisen suhteen?

Olen myös miettinyt että tavaroiden karsiminen voi tavallaan olla saman ongelman purkamista uuteen toimintaan. Koska sitäkään ei voi ikuisuuksiin tehdä, niin pitääkö sitten etsiä uusi projekti johon purkaa tuntemuksiaan? En haluaisi olla ihminen jolla on aina oltava joku kaikennelevä ismi menossa. Onko tässä samoin kuin laihduttamisessa kyse hallinnan tunteesta. Siitä, että tässä elämän arvaamattomuudessa olisi ainakin yksi asia joka tuntuisi olevan omassa hallinnassa. Painon pudotessa onnistumisen tunne on välitön. Tavaroista luopumisessa on mukana myös luopumisen tuskaa. Usein myös liian tavaramäärän aiheuttamaa ärtymystä.

Miltähän tuntuisi tehdä kertakarsiminen yhdeltä istumalta? Mitä sitten? Seuraako sitä tyhjyyden tunne, vai osaako jatkaa elämää vapaana turhan tavaran taakasta? Nauttia siitä että ei tarvitse enää ajatella niitä tavara kasoja ja edessä olevaa työtä.

Ois kiva kuulla miten elämä on jatkunut näillä nollapisteeseen päässeillä. Onko elämä muuttunut ja onko tilalle tullut uusia projekteja?

Mulla on vähän vastaavaa ollut viimevuosina. Elämä on koostunut noista projekteista ja uusista innostuksista, joihin olen uppoutunut täysillä. Nyt tavaroiden karsiminen on suoritettu, eikä tällä hetkellä ole mitään uutta hurahdusta (pyrin välttämään niitä, koska olen huomannut niiden olevan ohi meneviä). Viimeisinpänä siivousvälinehulluus. Kun sain tavarapaljouteni poistettua, aloin miettimään, millä saisin siivoamisesta tehtyä mukavampaa ja helpompaa, hankin uudet välineet.

Aiempina vuosina mulla on ollut mm. Ekohurahdus, siis nämä kestoliinat, rätit, kestohedelmäpussit, muovittomuus ym. mikä oli trendikästä pari vuotta sitten. Olin niin innostunut niistä, että aloin harkitsemaan yrityksen perustmista asian ympärille. Onneksi en perustanut, koska nyt koko asia ei enää kiinnosta oikeastaan yhtään. Pyrin siis totta kai elämään mahdollisimman ekosti, mutta en todellakaan jaksa miettiä sitä yhtään enempää kuin pakko.

Tavarakarsinnan jälkeen tuli sellainen vaihe, että halusin ostaa muutamia ajattomia kotimaisen valmistajan vaatteita, jotta olisi aina jotain siistiä puettavaa. Nyt huomaan, että siitäkin tuli ”pakonomainen” tarve etsiä niitä vaatteita. Ja senkin jälkeen kun olin muutaman ostanut, olisin halunnut lisää ja lisää. Pakko oli pistää stoppi ostelulle, ettei suurella vaivalla tehty karsinta mennyt hukkaan.

En tiedä vastasiko tämä nyt kommenttiisi, mutta jotain tarvetta näillä hurahduksilla yritän selvästi täyttää. Tällä hetkellä minulla ei ole mitään projektia meneillään, ja olen huomannut käyttäväni kohtuuttomasti aikaa tällä palstalla pyörimiseen.. nyt täytyisi löytää se tyhjiö, mitä toiminnallani yritän täyttää.

Kiitos vastauksestasi! On helpottavaa, että en ole yksin näiden pohdintojeni kanssa. Myös minä hankin ne hyvät siivousvälineet, ja se on oikeasti ollut hyvä päätös koska aiemmilla välineillä siivous oli vain likaisella mopolla lian siirtelyä paikasta toiseen. Hyvät mikrokuituiset siivousliina olivat paras investointi ikinä! Enpä ole sitten juuri muuta ostanutkaan, paitsi samoin kuin sinä, hurahdin yhteen kotimaiseen pellavamekkoon. Se kestänee ainakin kymmenen vuotta ja on ajaton väri niin ei mene pois muodista. Onneksi tulin järkiini sen mekon jälkeen että käytän muut vaatteeni loppuun ennen kuin ostan mitään muuta. Korjaan ja parsin ja tuunaan.

Kun karsiminen tulee jossain vaiheessa päätökseen, niin onko loppuelämäni tehtävä sitten vain vahtia että en enää lähde uusiin kotkotuksiin mukaan? Ei oikein innosta sellainenkaan ajatus. Yritän päästä mukaan SPRn paikalliseen toimintaan, mutta nyt korona, niin ei järjestetä juuri mitään.

Jotenkin tuntuu että tämä aika on sellainen että ihmiset eivät halua oikein sitoutua mihinkään, kaikki vain kelluu ja asiat ajelehtivat. Olen jutellut ihmisten kanssa, jotka eivät enää halua sitoutua edes yhden kirjan lukemiseen, vaikka aiemmin ovat lukeneet paljon.

Tämä viimeinen oli kyllä ihan ot, mutta tuntuu että monet asiat ovat muuttuneet ihan toisenlaisiksi, eikä aspista oikein saa enää kiinni. Elämme ihmeellisiä aikoja!

Hyvä pointti tuo, että onko loppuelämä nyt sitten elettävä ilman uusiin kotkotuksiin hairahtumista. Sanoisin, että ei. Tämä karsiminen on opettanut itsestä niin paljon, että uskoisin että ainakin itse harkitsen hyvin vahvasti kannattaako esim ostaa monitoimikone sen takia, että olen innostunut kokeilemaan raakakakkujen leipomista tai saumuri, koska haluan tehdä muutaman kestorätin.

Jälkeen päin tuntee itsensä tyhmäksi, mutta silloin kuvittelin, että innostus olisi loppuelämäksi. Nyt en halua mitään uutta, koska olen jo valmiiksi sillä ajatuksella, että kohta kyllästyn kuitenkin.

Siitä tulikin mieleen että mullahan on yhden kaapin perällä se saumurikin 😀 Joo, no ei ole oikeesti hauskaa. Sama juttu kun leivoin jouluksi, niin mietin heti monitoimikoneen hankintaa kun se olisi niin kätevä. Oli mulla sellainenkin joskus ja eipä tullut käytettyä. En voi juurikaan edes leipoa kun syön sitten itse kaikki ja paino nousee. Eli en todellakaan tarvitse mitään monitoimikonetta siihen että saan jonkun taikinan joskus sekoitettua. Siihen riittää olemassaoleva perusvatkain. Mutta näin sitä äkkiä alkaa keksimään kaikkea mitä voisi ostaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun projekti etenee pikku hiljaa. Vaatteita on vähänkäytetyssä ja muita tavaroita torissa. Nyt yritän psyykata itseäni että keräisin kaikki alle kympin myyntihinnan tavarat kasaan ja veisin konttiin. Myytäviä on muutamassa kaapissa ja turhia vielä siellä täällä. Vaatteetkin on vähentynyt tosi pieneen, mutta silti tuntuu että niissäkin olisi vielä karsittavaa. Vaatteita en vie konttiin kun katsoin Ylen dokkarin jossa selvitettiin näiden lahjoitustekstiilien virtoja ympäri Eurooppaa ja Afrikkaa. En halua olla lisäämässä tätä ongelmaa, vaan joko käytän vaatteen loppuun, tuunaan siitä jotain uutta tai myyn sen.

Kaiken tämän veivuun keskellä on pakko miettiä, että mikä on ollut ajatus tätä kaikkea kerätessä. Mikä on se aukko, jota olen yrittänyt tällä tavaramäärällä tukkia. Onko se se sama, jota joskus yrittää täyttää syömällä liikaa. Tiedän että jossain vaiheessa yritin purkaa stressiä ehkä jopa ostamalla, enemmän ehkä kuitenkin syömällä. Painoa olen saanut jo alas, tavaran käsittely on aktiivisesti työn alla. Onko muilla tarvetta analysoida omia motiiveja tavaroiden keräämisen suhteen?

Olen myös miettinyt että tavaroiden karsiminen voi tavallaan olla saman ongelman purkamista uuteen toimintaan. Koska sitäkään ei voi ikuisuuksiin tehdä, niin pitääkö sitten etsiä uusi projekti johon purkaa tuntemuksiaan? En haluaisi olla ihminen jolla on aina oltava joku kaikennelevä ismi menossa. Onko tässä samoin kuin laihduttamisessa kyse hallinnan tunteesta. Siitä, että tässä elämän arvaamattomuudessa olisi ainakin yksi asia joka tuntuisi olevan omassa hallinnassa. Painon pudotessa onnistumisen tunne on välitön. Tavaroista luopumisessa on mukana myös luopumisen tuskaa. Usein myös liian tavaramäärän aiheuttamaa ärtymystä.

Miltähän tuntuisi tehdä kertakarsiminen yhdeltä istumalta? Mitä sitten? Seuraako sitä tyhjyyden tunne, vai osaako jatkaa elämää vapaana turhan tavaran taakasta? Nauttia siitä että ei tarvitse enää ajatella niitä tavara kasoja ja edessä olevaa työtä.

Ois kiva kuulla miten elämä on jatkunut näillä nollapisteeseen päässeillä. Onko elämä muuttunut ja onko tilalle tullut uusia projekteja?

Mulla on vähän vastaavaa ollut viimevuosina. Elämä on koostunut noista projekteista ja uusista innostuksista, joihin olen uppoutunut täysillä. Nyt tavaroiden karsiminen on suoritettu, eikä tällä hetkellä ole mitään uutta hurahdusta (pyrin välttämään niitä, koska olen huomannut niiden olevan ohi meneviä). Viimeisinpänä siivousvälinehulluus. Kun sain tavarapaljouteni poistettua, aloin miettimään, millä saisin siivoamisesta tehtyä mukavampaa ja helpompaa, hankin uudet välineet.

Aiempina vuosina mulla on ollut mm. Ekohurahdus, siis nämä kestoliinat, rätit, kestohedelmäpussit, muovittomuus ym. mikä oli trendikästä pari vuotta sitten. Olin niin innostunut niistä, että aloin harkitsemaan yrityksen perustmista asian ympärille. Onneksi en perustanut, koska nyt koko asia ei enää kiinnosta oikeastaan yhtään. Pyrin siis totta kai elämään mahdollisimman ekosti, mutta en todellakaan jaksa miettiä sitä yhtään enempää kuin pakko.

Tavarakarsinnan jälkeen tuli sellainen vaihe, että halusin ostaa muutamia ajattomia kotimaisen valmistajan vaatteita, jotta olisi aina jotain siistiä puettavaa. Nyt huomaan, että siitäkin tuli ”pakonomainen” tarve etsiä niitä vaatteita. Ja senkin jälkeen kun olin muutaman ostanut, olisin halunnut lisää ja lisää. Pakko oli pistää stoppi ostelulle, ettei suurella vaivalla tehty karsinta mennyt hukkaan.

En tiedä vastasiko tämä nyt kommenttiisi, mutta jotain tarvetta näillä hurahduksilla yritän selvästi täyttää. Tällä hetkellä minulla ei ole mitään projektia meneillään, ja olen huomannut käyttäväni kohtuuttomasti aikaa tällä palstalla pyörimiseen.. nyt täytyisi löytää se tyhjiö, mitä toiminnallani yritän täyttää.

Kiitos vastauksestasi! On helpottavaa, että en ole yksin näiden pohdintojeni kanssa. Myös minä hankin ne hyvät siivousvälineet, ja se on oikeasti ollut hyvä päätös koska aiemmilla välineillä siivous oli vain likaisella mopolla lian siirtelyä paikasta toiseen. Hyvät mikrokuituiset siivousliina olivat paras investointi ikinä! Enpä ole sitten juuri muuta ostanutkaan, paitsi samoin kuin sinä, hurahdin yhteen kotimaiseen pellavamekkoon. Se kestänee ainakin kymmenen vuotta ja on ajaton väri niin ei mene pois muodista. Onneksi tulin järkiini sen mekon jälkeen että käytän muut vaatteeni loppuun ennen kuin ostan mitään muuta. Korjaan ja parsin ja tuunaan.

Kun karsiminen tulee jossain vaiheessa päätökseen, niin onko loppuelämäni tehtävä sitten vain vahtia että en enää lähde uusiin kotkotuksiin mukaan? Ei oikein innosta sellainenkaan ajatus. Yritän päästä mukaan SPRn paikalliseen toimintaan, mutta nyt korona, niin ei järjestetä juuri mitään.

Jotenkin tuntuu että tämä aika on sellainen että ihmiset eivät halua oikein sitoutua mihinkään, kaikki vain kelluu ja asiat ajelehtivat. Olen jutellut ihmisten kanssa, jotka eivät enää halua sitoutua edes yhden kirjan lukemiseen, vaikka aiemmin ovat lukeneet paljon.

Tämä viimeinen oli kyllä ihan ot, mutta tuntuu että monet asiat ovat muuttuneet ihan toisenlaisiksi, eikä aspista oikein saa enää kiinni. Elämme ihmeellisiä aikoja!

Hyvä pointti tuo, että onko loppuelämä nyt sitten elettävä ilman uusiin kotkotuksiin hairahtumista. Sanoisin, että ei. Tämä karsiminen on opettanut itsestä niin paljon, että uskoisin että ainakin itse harkitsen hyvin vahvasti kannattaako esim ostaa monitoimikone sen takia, että olen innostunut kokeilemaan raakakakkujen leipomista tai saumuri, koska haluan tehdä muutaman kestorätin.

Jälkeen päin tuntee itsensä tyhmäksi, mutta silloin kuvittelin, että innostus olisi loppuelämäksi. Nyt en halua mitään uutta, koska olen jo valmiiksi sillä ajatuksella, että kohta kyllästyn kuitenkin.

Hirvittävän surullinen on sekin ajatus, että loppuelämä pitää viettää ei-mitään tehden tai ainakin valikoiden tosi tarkasti kaikki tekemisensä, ettei vain kaappiin kertyisi välineitä.

Tulevaisuudessa kiertotalous varmasti ratkaisee monia näitä ongelmia. Tavaroiden vuokraaminen yleistyy, niinkin päin että omaansa voi vuokrata jonkin firman kautta jos ei sitä koko ajan tarvitse.

Mutta sitä ongelmaa ei mikään ratkaise, että ihmisen pitää ihan itse päättää että mitä tekee

nämä muutamat vuosikymmenet. Elämä on lyhyt ja ainutlaatuinen, mutta ei se sillä pitene että on tekemättä mitään.

Uskon myös vahvasti lainaamiseen ja kiertotalouteen. Esim noita saumureita voi käyttää kirjastoissa, eipähän tarvitse säilyttää ja huoltaa isoa konetta. Harmi vaan kun koronan takia nekin ilmeisesti kaikki poissa käytöstä.

. Älkää hyviä sanakirjoja tai oppikirjoja heittäkö pois. Ne voi helposti viedä varastoon.[/quote]

=====

Sanakirjatkin vanhenee, kieli muuttuu. Perin jotain vanhoja saksa-suomi sanakirjoja mummoltani, hänkin oli perinyt ne, tosi vanhoja siis. Ei niistä kirjoista löydä tietokonesanoja, tekstiviestejä yms. Ja jopa oikeinkirjoitus on vähän muuttunut.

Neuvosto-aikaisen venäjänsanakirjan säilytin. Siellä on ne kaikki toverit ja miliisit ja pioneerit, mitä nykysanakirjoissa ei ole. Ostin kyllä uudenkin, ajantasaisen.

Minulla on tästä korona-ajan kuluttamisesta taas päinvastaiset kokemukset. Tuntuu, että juuri, kun me suomalaiset aloimme oppia pois tavaran hamstraamisesta kohti palveluiden käyttöä, niin kaikki suljettiin ja palattiin hamstrauksen pariin. Meilläkin lapset halusivat tavaralahjojen sijaan aina jotain superpark tms. hommia. Kavereiden kanssa ei käyty shoppailemassa vaan hemmottelumatkalla Tallinnassa tai syömässä tai ihanissa kahviloissa.

Nyt taas tavaraa tilataan nyt enemmän, että kallis kotiinkuljetusmaksu tulee "halvemmaksi". Itsekin huomaa, että kun rahaa jää yli, vaikka laittaa säästöön enemmän, ja koko ajan on kotona, niin jatkuvasti on joku tarve uusia jotain. Vaikka järjellä tietää, että juurihan minä niitä turhia laitteita karsin ja ostin unelmien sohvan/senkin/pöydän/lipaston.

Joo siis ehdottomasti suosin itsekin vuokraamista, lainaamista, kiertotaloutta. Se on vielä kuitenkin valitettavan kallista monessa tilanteessa, esimerkiksi höyrypesurin vuokraaminenhan on erittäin järkevää, jos sitä käyttää vain pari kertaa vuodessa, mutta kummasti sitä kapsahtaa taas vertailemaan: ”vuokraaminen maksaa 25€/päivä.. hmm... uuden laitteen saisin satasella, eli jos käytän sitä ahkerasti, se maksaa itsensä takaisin nopeasti”. Näin siis minun kohdallani (olen sama joka puhui saumurista ja monitoimikoneesta).

Yhteenvetona voisin sanoa, että kaikki laitteet jotka olen ostanut, olen vilpittömästi ostanut tarpeeseen tehdä elämästä helpompaa. Siivoamisesta helpompaa ja tehokkaampaa, leipomisesta helpompaa ja ”ammattimaisempaa”, ostin yhdessä vaiheessa uuden raastimenkin, kun ajattelin, että sitten on helppo tehdä porkkanaraastetta vaikka joka päivä. Totuus on se, että raastin on myyty ja olen palannut perinteiseen metalliseen käsipeliin, koska se on nopea ottaa esiin ja helppo pitää puhtaana.

Missään nimessä ei siis kannata ajatella, että mitään ei voisi hankkia. Tarkoitin vain, että tunnen itseni ja oman pääni sen verran hyvin, että pyrin välttämään uusia vouhotuksia. Esimerkiksi olen nyt aloittanut lenkkeilyn muutaman vuoden tauon jälkeen, mutta en edes harkitse hankkivani uusia lenkkareita ja urheiluvaatteita, vaan katsotaan nyt rauhassa ainakin vuosi vanhoilla vermeillä jatkuuko innostus. No ehkä huono esimerkki, mutta ehkä ymmärsitte :)

miten voi olla kun rahat ei muka riitä mihinkään (ja kaikki korvauksetkin on nostettava) niin sitä tavaraa kertyy ihan järjettömiä määriä

Vierailija kirjoitti:

Joo siis ehdottomasti suosin itsekin vuokraamista, lainaamista, kiertotaloutta. Se on vielä kuitenkin valitettavan kallista monessa tilanteessa, esimerkiksi höyrypesurin vuokraaminenhan on erittäin järkevää, jos sitä käyttää vain pari kertaa vuodessa, mutta kummasti sitä kapsahtaa taas vertailemaan: ”vuokraaminen maksaa 25€/päivä.. hmm... uuden laitteen saisin satasella, eli jos käytän sitä ahkerasti, se maksaa itsensä takaisin nopeasti”. Näin siis minun kohdallani (olen sama joka puhui saumurista ja monitoimikoneesta).

Yhteenvetona voisin sanoa, että kaikki laitteet jotka olen ostanut, olen vilpittömästi ostanut tarpeeseen tehdä elämästä helpompaa. Siivoamisesta helpompaa ja tehokkaampaa, leipomisesta helpompaa ja ”ammattimaisempaa”, ostin yhdessä vaiheessa uuden raastimenkin, kun ajattelin, että sitten on helppo tehdä porkkanaraastetta vaikka joka päivä. Totuus on se, että raastin on myyty ja olen palannut perinteiseen metalliseen käsipeliin, koska se on nopea ottaa esiin ja helppo pitää puhtaana.

Missään nimessä ei siis kannata ajatella, että mitään ei voisi hankkia. Tarkoitin vain, että tunnen itseni ja oman pääni sen verran hyvin, että pyrin välttämään uusia vouhotuksia. Esimerkiksi olen nyt aloittanut lenkkeilyn muutaman vuoden tauon jälkeen, mutta en edes harkitse hankkivani uusia lenkkareita ja urheiluvaatteita, vaan katsotaan nyt rauhassa ainakin vuosi vanhoilla vermeillä jatkuuko innostus. No ehkä huono esimerkki, mutta ehkä ymmärsitte :)

Kiitos näistä pohdinnoista! Kuulostaa järkevältä.