Onko normaalia, että 9 vuotiaat "seurustelee"?!
Siskoni tyttö on 9 v. ja seurustelee kuulemma samanikäisen pojan kanssa. Istuvat käsikädessä, pussailevat, halailevat ja ovat sylikkäin. Nyt tyttö oli kirjoittanut kääteensäkin "rakastan Pekkaa".
Omat lapseni ovat hiukan nuorempia, mutta silti olen ihmeissäni...Näinkö aikaisin nämä kuviot nykyisin alkaa vai onko siskoni tyttö erityisen varhaiskypsä?
Kommentit (41)
Vanhemmathan ei voi kieltää mitään pennuiltaan tai uliuli, mennään shoppailee nii huolet unohtuu.
Ei kuulosta normaalilta. Suhteessa vanhempiin saattaa olla jotain ongelmaa. Itselläni ei ollut isää ja äitikin todella etäinen, hain huomiota pojilta todella nuorena
Paljon on tullut "ei ole normaalia" -kommentteja, mutta mulla on päinvastaisia kokemuksia. Näitä ei toki voi yleistää, mutta minulle "seukkaaminen" lapsena oli normaalia.
Eli ensimmäistä kertaa ihastuin poikaan 2-luokalla. Alettiin "olla yhdessä", kun olin 3-luokalla eli 9v. (Tai ehkä jopa 8v, kun olen syntynyt loppuvuodesta, en tarkalleen muista). Poika oli vuotta vanhempi.
Tuohon kuului lähinnä poskelle pussaamista, kädestä pitämistä ja halaamista. Joskus nähtiin "treffeillä" (en muista miksi sitä kutsuttiin itse) koulun ulkopuolella. Eli ajettiin fillareilla sovittuun tapaamispaikkaan, ja siellä istuskeltiin tai vaikka keinuttiin yhdessä. Nämä tapahtui salaa vanhemmilta, ja suht lämpöiseen aikaan vuodesta. Asuttiin myös maalla, joten ei käynyt mielessäkään pelätä tuota yksin pyörällä ajelua.
Eli minulle "seurustelu" lapsena oli hyvä, tavallinen kokemus. Se johtuu varmaan pitkälti siitä, ettei harrastettu mitään hardcore-pussailua tai "pahempaa". Lapsen kanssa lienee parasta sopia rajoista. Ja puhua siltä varalta, että lapsi kokisi esim. painostusta tuohon tuohuamiseen.
En nyt kuitenkaan heti menisi paniikkiin. Aina noiden juttujen taustalla ei ole mitään "vikaa", kuten vaikka ongelmia kotona tai rivoja salkkari-kokemuksia.
Muistan ala-asteelta pari tuollaista tapausta, olivat näitä joilla oli sitten myös ekat kunnon seksi- ja alkoholikokeilut reilusti alle 15-vuotiaana. Kumpikin taisi olla teiniäidin lapsi.
Epänormaalia. Lapsi on lapsi, ja siihen EI kuulu minkäänlaiset seurustelu kuviot.
Vanhempien pitää pystyä vanhemmuuteen ja asettamaan rajat, ja rajat ovat rakkautta.
Hei hei hei, hetkinen nyt, arvon mammat! :D
Vetäkää nyt oikeasti henkeä! Ihan normaali tyttö tuo aloittajan kuvaileva tyttönen! Monella 9-10-vuotiaalla tytöllä on jo kuukautisetkin, joten ihan normaalia alkaa seurustella kun saavuttaa sukukypsyyden :)
Ja kyllä saa 9v kulkea kaupungilla! Eri asia jos on päiväkoti-ikäinen, mutta kouluikäinen osaa jo kulkea itsenäisesti - onhan koulussakin jo tuonikäisillä suunnistusta, niin että lapsi pärjää!
Pikkuisen taas niitä valoja päälle! Monella teistä ei taida edes olla lapsia?
Terkuin kahden pojan ja yhden tytön äiti :)
Ns. "huonoissa perheissä" (tahallinen ilmaus!) ne seurustelusuhteet ennenkin aloitettiin tosi aikaisin, 14 - 15-vuotiaina, ja sitten oltiinkin jo raskaana alle parikymppisinä, opinnot ja koulut kesken ja kollit karkuteillä... tai väkinäisesti vähän aikaa leikkimässä teini-isiä.
Kolmekymppisinä näillä tötsöillä yleensä oli jo useampi lapsi eri miehiltä ja seurustelukumppanit vaihtuivat sesongin mukaan.
Joskus vaan pitäisi uskoa, ettei pidä leikkiä tulella ennen kuin näpit ovat kuumuuteen karaistuneet ja sammutusvälineitä opittu kunnolla käyttämään. Ihan henkisestikin.
9-vuotias tyttö on henkisesti kehittymätön lapsi, jolle tärkein rakkaus on oma isä. Oli hänellä kuukautiset tahi ei.
Minun lapsuudessani, tuommoinen ns. "seurustelu" alkoi 2-3 luokalla. Silloin useimmiten vain leikittiin yhdessä. Joskus jotkut pussasivat ehkä kerran ja sitten joskus myöhemmin vielä toisen. Mutta ei se mitään "pussailua" todellakaan ollut! Uskon, että tällainen on enemmän yleistä nykyään tai jotain?
T: tyttö, 16 v
härskimama kirjoitti:
joo, on normaalia jossain muslimimaissa, että vanha pappa nai 9 -vuotiaan, mutta ei ole normaalia sivistysmaissa.
Sisälukutaito? Missä sanottiin, että 9-vuotias seurustelee vanhan papan kanssa?
Itse aloin seurustelemaan ensimmäisen kerran päiväkodissa viisi vuotiaana järjestettiin leikkihäät ja pussattiin oikeesti joten normaalia ainakin mun mielestä
Kyllä minä ainakin muistan omasta kouluhistoriasta, että ainakin yks tyttö tuli kysymään multa "alatko oleen" Vuonna 2003 suunnilleen. oltiin siis kolmannella vuosiluokalla, eli noin 9v. En minä tajunnu mitään tietenkään, enkä tainnut vastata mitään, jatkoin vaa leikkimistä.
Vierailija kirjoitti:
Hei hei hei, hetkinen nyt, arvon mammat! :D
Vetäkää nyt oikeasti henkeä! Ihan normaali tyttö tuo aloittajan kuvaileva tyttönen! Monella 9-10-vuotiaalla tytöllä on jo kuukautisetkin, joten ihan normaalia alkaa seurustella kun saavuttaa sukukypsyyden :)
Ja kyllä saa 9v kulkea kaupungilla! Eri asia jos on päiväkoti-ikäinen, mutta kouluikäinen osaa jo kulkea itsenäisesti - onhan koulussakin jo tuonikäisillä suunnistusta, niin että lapsi pärjää!
Pikkuisen taas niitä valoja päälle! Monella teistä ei taida edes olla lapsia?
Terkuin kahden pojan ja yhden tytön äiti :)
Tusta ei hyvää seuraa. Sano minun sanoneen. Lapsesi ovat vaikutteille alttiita kaupungilla hengatessaan. Myös hyväksikäytölle alttiita.
Avaapa ne sun silmäsi jo!
Joku tarjoo röökiä, joku alkoholia ja lopulta huumeita. Katulapsiako sun lapset on?
Mitä väliä onko jokin normaalia? Kannattaisiko kysyä vaikka ennemmin onko vahingollista tai onko hyväksi? Jos vaikka seurustelisi 50-vuotiaan kanssa niin se voi olla myös kumpaa tahansa. Riippuen ihan seurustelun laadusta.
On se normaalia, kun nykyään mies voi synnyttää ja nainen voi mennä naimisiin Eiffel-tornin tai Näsinneulan kanssa.
No mulla oli 9 vuotiaana poikaystävä. Luokan "johtajapoika". Kavereistani ainakin kolme olisi halunnut itsekin olla tuon pojan tyttis, todennäköisesti moni muukin. Moni muu kaveri oli ihastunut yhteen toiseen poikaan, joka taas oli bestikseni poikkis. Moni luokan poika myös yritti varastaa minut omaksi tyttöystäväkseen.
Aika viatonta draamaa tuo kaikki oli, ja ellei koko luokka ollut mt -ongelmaisia, niin myös normaalia.
Ei ole normaalia. Tytölle pitää tehdä selväksi, että hän tahraa oman ja perheensä maineen.
EI todellakaan. Mummoni sanoi aikoinaan näin " niin kauan kuin saat lapsilisää, olet sen verran lapsi,
että et tarvitse poikaystävää( tyttöystävää) seurustelu mielessä". Siinäpä oiva ohje !
Niin kauan kuin voi ikinä välttää näitä parisuhde kriisejä tai seurustelun kiemuroita, jopa mahdollisia
raskauksia, ja PYSYÄ LAPSENA niiltä osin, on hyvä. Onhan ainakin 60 vuotta yleensä aikaa "nauttia"
parisuhteesta.
Tuonkin seurustelu innon ja energian kun saisi johonkin hyödyllisempään.......