Erityislapsi lapseni päiväkotiryhmässä; paha mieli kaikilla :(

Näin meillä.

päiväkotiryhmässä/koululuokassa? Toki erityislapsiakin on monenlaisia, mutta itse olen sitä mieltä, että pienryhmä on kyllä esim. adhd-lapselle parempi paikka kuin normaali iso luokka tai päiväkotiryhmä. Anteeksi vain, jos meni herne nenään, mutta tätä mieltä olen minä. En oikeesti ymmärrä tätä integrointivouhotusta!

Toki olen huomannut, että elto viettää lapsen kanssa paljon aikaa, mutta ei siis ole ryhmässä vain tätä lasta varten.

Vierailija:

Asia on varmasti kaksipiippuinen; ymmärrän kyllä, että tuollaisen lapsen paras paikka varmaan on normaaliryhmä, mutta tuntuu ikävältä, kun oma lapseni välillä itkun kanssa menee hoitoon, kun siellä tämä lapsi terrorisoi muita. Hän mm. tönii, sylkee, riehuu, kiroilee yms. ja koittelee kaikkien hermoja.

Onko muilla ollut vastaavia kokemuksia? Miten niistä olette selvinneet?

Hän siirrettiin pienryhmään, missä erityislastentarhanopettaja, tai joku tollainen hoitaa lapsia. Nyt menee jo paremmin.

Kaverin poika ei edes kerennyt kauan " terrorisoida" , muita lapsia, kun jo siirrettiin pienryhmään.

Ymmärrän että muilla lapsilla on varmasti kurjaa, koska jopa aikuinen helposti uupuu tollaisen lapsen vuoksi. Kaverin poika ei ole tervetullut meille kylään, kuin harvoin.

Elämä on sitä, että pitää sietää sellaisiakin asioita, jotka eivät ole mieluisia, kuten erityislasta oman lapsen päiväkotiryhmässä. Ihan oikeasti. Erityislapsen ja kahden normaalin äitinä silmäni ovat avautuneet ja olen todellakin huomannut, että elämä on pikkuisen hankalampaa ja kiitollisuuden aiheet kumpuavat vähemmästä kuin niilla, joilla on vain normaaleja lapsia. Olkaa onnellisia, ettei oma lapsenne ole erityislapsi! On hyvä, että kullannuppunne saavat kosketuksen myös toisenlaisiin ihmisiin, vaikka se ei heistä mukavaa olisikaan. Päivähoidon henkilökunnan tehtävä on huolehtia kaikkien lasten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista tarhassa eikä vanhemmilla ole eikä saakaan olla siihen asiaan mitään sanomista, jos samassa ryhmässä on erityislapsi. Erityislapsi löytyy varmasti jokaisesta päiväkotiryhmästä ja koululuokasta ja heidän vanhemmillaan on tarpeeksi murheita ilman sitäkin ahdistusta, että he tietävät, että heitä katsotaan kieroon ja heidän kasvatustaitojaan arvostellaan.





Lapsemme oli tarhassa normaaliryhmässä, vaikka onkin erityislapsi. Muuta vaihtoehtoa meille ei tarjottu ja toisaalta lapsemme erityispiirteet ovat sen laatuisia, että hänen pitääkin olla normaalien lasten kanssa, jotta hän oppii sosiaaliseksi. Hän oli ensin pph:lla, jossa toivoimme hänen olevan eskariin asti, mutta pph jäikin eläkkeelle varhennetusti ja lapselle annettiin päiväkotipaikka. Tässä vaiheessa mitään diagnoosia ei ollut vielä, mutta itse olisimme halunneet lapsemme johonkin pieneen ryhmään. Vaihtoehtoja ei vaan ollut ja töissä on meidänkin käytävä.

Ny koulussa tilanne on helpompi, kun pääsi pieneen luokkaan, johon toivoimme.



Ei se tilanne koskaan ole kenellekään täydellinen

tee valitus siitä, että ryhmässä ei pystytä takaamaan lapsesi turvallisuutta. Varsinkin jos on mustelmia ym. Käytä yksityisellä, älä kunnan tk:ssa. Ikävää jos jatkuvaa. Jokainen lapsi riehuu silloin tällöin, mutta jos tuota terroria yli kuukauden jatkuu, niin jotainhan sille on tehtävä.

vahva kuin härkä muistikuvieni mukaan. Hän oli aina innolla tulossa halaamaan ja antamaan likomärkiä pusuja, joiden päätteeksi puri. Tyttö varmaan tarkoitti hyvää, mutta eivät hoitajat aina ehtineet puuttua ja me pienemmät jäätiin jalkoihin. Pelkäsi todella paljon häntä ja säpsähdin lapsena aina " kehtysvammaisen näköisiä" ihmisiä.

Aikuisena pidän tärkeänä ajatuksena erityislapsen sopeuttamista tavallisten ryhmään, mutta siihen pitää olla hyvät resurssit! Ilo ja hyöty pitää olla kaikille, kukaan ei saa pelätä tai kärsiä päivittäin.

Erityislasten vanhemmilla ei useimmilla paikkakunnilla ole mahdollisuutta itse valita lapselleen päiväkotia tai koululuokkaa. Suurista kaupungeista löytyy pienluokkia, mutta pienluokkaa ei ole joka kunnassa. Oma lapsemme sai toivomuksestamme pienluokkapaikan. Asumme suuressa kaupungissa ja silti teki tiukkaa, että paikan saimme, koska sinne oli tunkua! Kyllä ne haukut pitää osoittaa kunnalle eikä erityislasten vanhemmille yleisesti. Toki on paljon sellaisiakin vanhempia, jotka kieltävät lapseltaan kaiken avun, koska pelkäävät lapsen leimautuvan tai menettävänsä jotakin niistä asioista, joihin normaalit ovat oikeutettuja. Näinhän asia ei yleensä ole, mutta kaikki eivät ajattele lastensa parasta. Minua harmittaa kauheasti, että meitä erityislasten vanhempia syytetään ja syyllistetään yleistetysti, vaikka joukkoon mahtuu hyvin monenlaista tapausta. Huolia on tarpeeksi ilman syyttelyäkin. Syyttelyyn myös turhautuu ja turtuu, niin että ei lopulta jaksa kuunnella edes asiallista palutetta, vaan yrittää ohittaa sen vain hyvin nopeasti toteamalla, että hyvä kun kerroit.

ja sietämisestä.



Olen hänen kanssaan samaa mieltä, että elämässä on siedettävä niitä epämieluisaltakin tuntuvia asioita. Kaikki ei voi aina mennä siten kuin itse haluaa.



Mutta toisaalta ajattelen myös niin, että pienilläkin lapsilla täytyy olla oikeus fyysiseen koskemattomuuteen. Erityislasta täytyy valvoa koko ajan, jos tällä on taipumusta lyödä tai muuten kohdella huonosti muita lapsia. Lyömisessä menee mielestäni se sietoraja.

Pieni osa CP-vammaisista on samalla älyllisesti kehitysvammaisia.

Suurimman osan CP-vammaisten älykkyys ja oppiminen on normaalitasoista. Monet opiskelevat yliopistossa.



CP-vamma on ennen kaikkea liikuntavamma. Näkyy siis motoriikassa.

tästä nimenomaan olenkin huolissani, kun tätä on jatkunut nyt jo ainakin puoli vuotta! Ei siinä mitään, jos tällaista sattuu joskus, elämässä on ikäviäkin asioita, mutta kun sitä jatkuu vaan.

ajat ovat muuttuneet sitten omien päiväkotikokemuksieni. Ihan oikeasti jokin selittämätön pieni pelko ja ahdistus edelleen kytee, vaikka järjellä koittaisi ajatella, ettei mitään pelättävää ole, kun kohtaan jossakin vaikeavammaisen.

Ethän nyt takerru siihen mikä on vaikeasti tai vähemmän vaikeasti vammainen, varmasti tajuat mitä tarkoitan vaikkei termisto olekaan minulla hallussa.

Vierailija:

Pieni osa CP-vammaisista on samalla älyllisesti kehitysvammaisia.

Suurimman osan CP-vammaisten älykkyys ja oppiminen on normaalitasoista. Monet opiskelevat yliopistossa.

CP-vamma on ennen kaikkea liikuntavamma. Näkyy siis motoriikassa.

nro 11 kanssa, siitä, että kaikilla lapsilla täytyy olla oikeus koskemattomuuteen, mutta sitä eivät voi taata erityislapsen vanhemmat, kun he ovat töissä ja heidän lapsensa tarhassa. Vastuu hoitopäivän aikana on henkilökunnalla ja jos se ei pysty takaamaan koskemattomuutta, on henkilökuntaa liian vähän! Tämähän se on juuri se ongelman ydin. Kunnilla " ei ole varaa" - tai halua lisätä pienryhmiä eikä lisätä henkilökuntaa, koska se maksaa ja päivähoito ei tuota rahaa. Suurista lapsiryhmistä ja liian vähäisestä henkilökuntamäärästä kärsii sekä se erityislapsi, jolla saattaa olla aistiherkkyyksiä (pojallamme oli ylireagoiva kuulo ja hän ei oikein sietänyt suuren ryhmän ääniä, mistä seurasi, että hän saattoi käyttäytyä agressiivisesti) että kaikki muut lapset ja hankilökuntakin. Mutta älkää rakkaat ihmiset osoitelko sormella ketään, ellette varmuudella tiedä, että ongelman taustalla on piittaamattomuus ja laiminlyönnit tms.



t. se kuutonen ja myös seiskan kirjoittaja



Ps. Olen itse hyvin surullinen ja huolissani esikoisestamme, jolla koko ajan kuitenkin menee parempaan suuntaan, mutta teilen ja tänään tuli iltapäiväkerhossa taas takapakkeja ja siksi nyt harmittaa. Pitkän joululoman jälkeen menee taas aikaa ennen kuin asettuu ja voi mennä harppauksen eteenpäin.



Erityislapset etenevät kyllä, mutta välillä palataan kappaleen matkaa taaksepäin.

sen mitä tarkoitit, eli pelkäsit lapsena tämän erilaisen lapsen läsnäoloa, koska hän saattoi purra tai tehdä muuta, joka satutti.

Halusin vain oikaista nuo termit, koska niin usein CP-vammaisia pidetään myös älyltään kehitysvammaisina, vaikka niin ei todellakaan ole.



Toivottavasti pääset lapsuuden peloistasi yli. Rohkeasti vain tutustumaan erilaisiin ihmisiin. Minä en ole niin ihania ihmisiä muuten tavannutkaan kuin monet kehitysvammaiset JA CP-vammaiset ihmiset ovat.

Ei työpaikalla tai ihmissuhteissakaan tarvi sietää sellaista, joka ei osaa olla toisten kanssa. Syy on siinä tai tässä, mutta fakta on, että vielä itsekkäämpää on vaatia omaa erityislastaan " normiryhmään" kuin näiden " normilasten" vanhempien valittaa erityislapsesta. Tietysti me jokainen halutaan, että oma lapsi sopii joukkoon ja oppisi elämään toisten kanssa. Mutta onko se oikeasti niin, että se tehdään toisten kustannuksella? Missä on se todistettu hyöty kenellekään tälläisestä menettelystä?

Toivon, että lapsenne asia etenee hyvin. Kaikkea hyvää ja jaksamista teille. Tiedän omasta kokemuksesta miten suuri se vanhemman huoli on. Ja jos vielä täytyy miettiä, mitähän muut meistä tai lapsestamme ajattelevat... Se on jo liikaa.



Kaikille lapsille ja aikuisille sitä toivoisi vain hyvää. Ymmärtämystä puolin ja toisin.



11

Minä en tykkää lyömisestä - en ollenkaan, en myöskään potkimisesta enkä tönimisestä enkä... Mutta ne lapset eivät ole pahoja. Niillä lapsilla on ongelma, jota he eivät osaa selvittää yksin ja he eivät voi myöskään kehittyä tasapainoisiksi ja normaaleiksi elleivät he saa apua ongelmiinsa. Ehkä suurin virhe, minkä aikuinen voi tehdä, on sanoa, ettei tykkää lyövästä lapsesta, sillä eiryislapsihan tulkitsee (samoin kuin erityislasten vanhemmat), että sanoja ei tykkää siitä lapsesta. Se vie valitettavasti vain huonompaan suuntaan mm. itsetunto-ongelmien muodossa. Minä sanon omalle erityislapselleni rakastavani häntä, koska rakastankin ja pitäväni hänestä kovasti, mutta sanon, etten pidä hänen käytöksestään. Voi miten lapsi yrittää ja turhautuu, kun ei taaskaan muistanut. Voi kun olisikin sellainen pieni taikanappi, jota painamalla erityislapsesta tulisi normaali! Me olemme silti onnekkaita, sillä meidän lapsestamme tulee hyvin suurella todennäköisyydella normaali aikuinen. Erityispiirteistään hän ei pääse, mutta lapsemme oireyhtymä tapaa lieventyä kasvun myötä ja aikuisena sitä ei välttämättä kukaan huomaa.



Toivoisin, että myös AV:n kirjoittajat muistaisivat ajatella asiaa eri näkökulmista välillä. Se virkistää ja avaa uusia näköaloja.

numero 21:n lapsella on? Voitko paljastaa? Olen kiinnostunut kaikesta aiheeseen liittyvästä, koska lähipiirissä todettu AS-oireyhtymää.

Luitko viestini ajatuksella?



En missään maininnut ettei olisi itsekästä vaatia erityislasta normaaliin ryhmään. Se onkin sitä. Olen samaa mieltä. Totesin vain, että hyvin monissa kunnissa ei ole olemassa vaihtoehtoja. On vain normaali päiväkoti ja kenties muutama pph. Meidän tilanteessamme vapaita pph-paikkoja ei ollut ja ainoa meille osoitettu päivähoitopaikka oli normaali päiväkoti.



En myöskään missään vaiheessa sanonut, että pitäisi sietää ihan mitä vain käytöstä. Ei missään nimessä pidä! Sanoin vain, että ihmisten pitää oppia sietämään sellaisiakin asioita, joista eivät pidä, kuten sitä että erityislapsi on samassa päiväkodissa. Päiväkodin tehtävä on sitten varmistaa, että kaikilla on hyvä olla ja koskaanhan erityislapsen huonoon käytökseen ei olla puuttumatta. Tilanteet selvitetään sekä lapselle itselleen että laspen vanhemmille ja ainakin meidän perheessä tapahtuneet puhutaan ja puidaan pinoon vielä kotona.



Kouluun lapsemme PÄÄSI onneksi pienluokalle ja se on lottovoitto! Valitettavasti iltapäiväkerhoja ei järjestetä täällä kuin ihan normaaliryhmiä ja erityislapset ovat niihin etusijalla. Lapsemme on iltsissä, mutta siellä ei mene kovin hyvin, kun on suuri ryhmä eikä kaikki henkilökunta ole aivan ammattitaitoista. Lapsella on siellä avustaja, joka ei hänkään aina ole ihan tilanteen tasalla.



Nuo avustajat eivät muuten yleensä ole ammattilaisia, vaan tukityöllistettyjä ja omien kokemusteni mukaan avustajasta ei välttämättä ole muuta hyötyä kuin se, että on yksi ylimääräinen silmäpari vahtimassa. Olisi ihanaa, jos kaikki erityislapset saisivatkin koulutetun avustaja, joka ihan oikeasti osaisi opettaa ja ohjata lasta, mutta yleensä näin ei ole.



t. se kuutonen

Assiudessa on kyllä onneksi niitä hyviäkin puolia. Meillä lapsi on keskimääräistä taitavampi mm. akateemisissa asioissa ja hienomotoriikassa, mutta nuo sosiaaliset taidot...



t kuutonen, seiska, joku numero ja 21