Erityislapsi lapseni päiväkotiryhmässä; paha mieli kaikilla :(

Vierailija kirjoitti:

Elämä on sitä, että pitää sietää sellaisiakin asioita, jotka eivät ole mieluisia, kuten erityislasta oman lapsen päiväkotiryhmässä. Ihan oikeasti. Erityislapsen ja kahden normaalin äitinä silmäni ovat avautuneet ja olen todellakin huomannut, että elämä on pikkuisen hankalampaa ja kiitollisuuden aiheet kumpuavat vähemmästä kuin niilla, joilla on vain normaaleja lapsia. Olkaa onnellisia, ettei oma lapsenne ole erityislapsi! On hyvä, että kullannuppunne saavat kosketuksen myös toisenlaisiin ihmisiin, vaikka se ei heistä mukavaa olisikaan. Päivähoidon henkilökunnan tehtävä on huolehtia kaikkien lasten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista tarhassa eikä vanhemmilla ole eikä saakaan olla siihen asiaan mitään sanomista, jos samassa ryhmässä on erityislapsi. Erityislapsi löytyy varmasti jokaisesta päiväkotiryhmästä ja koululuokasta ja heidän vanhemmillaan on tarpeeksi murheita ilman sitäkin ahdistusta, että he tietävät, että heitä katsotaan kieroon ja heidän kasvatustaitojaan arvostellaan.

Lapsemme oli tarhassa normaaliryhmässä, vaikka onkin erityislapsi. Muuta vaihtoehtoa meille ei tarjottu ja toisaalta lapsemme erityispiirteet ovat sen laatuisia, että hänen pitääkin olla normaalien lasten kanssa, jotta hän oppii sosiaaliseksi. Hän oli ensin pph:lla, jossa toivoimme hänen olevan eskariin asti, mutta pph jäikin eläkkeelle varhennetusti ja lapselle annettiin päiväkotipaikka. Tässä vaiheessa mitään diagnoosia ei ollut vielä, mutta itse olisimme halunneet lapsemme johonkin pieneen ryhmään. Vaihtoehtoja ei vaan ollut ja töissä on meidänkin käytävä.

Ny koulussa tilanne on helpompi, kun pääsi pieneen luokkaan, johon toivoimme.

Ei se tilanne koskaan ole kenellekään täydellinen

Tönimistä ja sylkemistä ei kenenkään tarvitse sietää. Sietäisitkö itse, vaikka päivittäin työpaikallasi?

Kovasti täällä pohditaan mitä päiväkodin pitäisi, ja mitä opettajien pitäisi ja mitä yhteiskunnan pitäisi...

Onko kukaan viitsinyt pohtia mitä minun pitäisi....

Arvostettu tutkijaprofessori Keltinkangas-Järvinen on kerta toisensa jälkeen todennut, että pienen lapsen turvallisuuden lähtökohta on, että 1-3 vuotiaille nykyiset päiväkotiryhmät ovat lähtökohtaisesti liian suuri? Asian korjaaminen on mahdotonta koska resursseja yhteiskunnalla ei ole.

Omalla kohdalla olemme ratkaisseet asian investoimalla äidin muutaman vuoden kotonaoloon. Yhteiskunta vihaa jostain syystä tätä ratkaisua. Meillä on toiminut hyvin. Eri asia tietenkin on, jos mies on vätys, eikä häneen voi luottaa, mutta valtaosa miehistä kyllä kantaa vastuunsa.

Vierailija kirjoitti:

Kovasti täällä pohditaan mitä päiväkodin pitäisi, ja mitä opettajien pitäisi ja mitä yhteiskunnan pitäisi...

Onko kukaan viitsinyt pohtia mitä minun pitäisi....

Arvostettu tutkijaprofessori Keltinkangas-Järvinen on kerta toisensa jälkeen todennut, että pienen lapsen turvallisuuden lähtökohta on, että 1-3 vuotiaille nykyiset päiväkotiryhmät ovat lähtökohtaisesti liian suuri? Asian korjaaminen on mahdotonta koska resursseja yhteiskunnalla ei ole.

Omalla kohdalla olemme ratkaisseet asian investoimalla äidin muutaman vuoden kotonaoloon. Yhteiskunta vihaa jostain syystä tätä ratkaisua. Meillä on toiminut hyvin. Eri asia tietenkin on, jos mies on vätys, eikä häneen voi luottaa, mutta valtaosa miehistä kyllä kantaa vastuunsa.

No miksi aina äidin on uhrauduttava?