Lue keskustelun säännöt.
Mitä vastata lapsen kehitystä koskeviin uteluihin
14.11.2008 |
Alan olla lopen kyllästynyt lastani koskeviin kommentteihin. Yleensä esittäjänä on joku läheinen ei lähimmät ystävät, mutta sellaiset jotka tuntevet meidät hyvin esim. tädit tai setien vaimot ja kaupassa jotkut muualta tutut.
Elikkäs minulla on 3v3kk vanha poika, joka ei osaa vielä sanoa kuin muutaman sanan, motorisesti hän on hyvin kehittynyt, mutta taaseen kooltaan hieman ikäisiään pienempi. Lapsen ulkonäöstä ei voi mitenkään päätellä, että pojalla olisi mitään ongelmia. Hän on oikeastaan hyvin kaunis lapsi. No se mikä tätä äitiä riepoo on se, että ihmiset juttelevat kaupassa tai kotona pojalle ja sitten taivastelevat kun ei vastaa. Toisinaanpoika on huonosti kasvatettu, kun ei puhutteluun vastaa tai muuta vastaavaa. Sitten kun varovasti koetan sanoa ettei poikani osaa puhua, alkaa isoääninen taivastelu siitä, miten noin ison pojan pitää jo osata. Ja miten sitä pitää lapsen kanssa leikkiä ja lukea paljon kyllä se siitä sitten. Meillä on neljä lasta ja kaikille on kyllä luettu ja heidän kanssaan on leikitty. ja jos se olis vain tuosta kiinni lukisin pojalle vaikka ympäri vuorokauden.
Toinen taivastelu tulee vaipoista. Eikö se herranen aika sentään käy potalla ja kyllä noin ison pojan pitää olla ilman vaippaa. Ja taas minä yritän jotain sopertaa väliin ja taas on äidin vika kun poika kusee housuihinsa.
Poika käy toimintaterapeutilla ja puheterapeutilla ja hetki sitten käytiin taas lastenlääkärin luona joka oli sitä mieltä että annetaan aktiivisen pottailun nyt vielä hetki odottaa, kun pojalla selkeästi on sellaisen verbaalisen tiedon vastaanottokausi. On nyt muutaman kuukauden aikana oppinut noudattamaan lyhyitä käskyjä, oppinut äänteitä joissa on myös konsonantteja ja nyt on vihdoin tullut muutama sanakin. Lääkäri oli sitä mieltä että poika on huono keskittymään nyt kahteen asiaan ja hänestä on nyt tärkeämpää tuo kommunikaatio. Sanoi että aloittakaa pottailu sitten kun saadaan vähän enemmän selvyyttä siitä mihin tuo puhe lähtee kehittymään. Suositus tähän oli tullut toimintaterapeutilta. Toki jos haluaa itse käydä istuskelemassa potalle niin silloin kannustetaan asiaan. Poika meinaan vaipanvaihdon yhteydessä käy siinä istumassa mutta ei vielä tiedä mitä siinä pitäisi tehdä. pari pissaa on saatu kalastettua ja niistä on koko perheen kesken iloittu.
Pojalla ei ole toisstaiseksi mitään diagnoosia, muuta kuin tuo vaikea puheen viivästymä. Ja sitten se mieltäni eniten repivä asia on äitini. Joka helvetin kerta kun se tulee meille, siis monta kertaa viikossa. Se aloittaa jo ovella sen monkottamisen siitä miten minä estän poikaa kehittymästä, jos minä vain juttelisin pojalle ja lakkaisin pelleilemästä joidenkin kuvien (siis pojallani on käytössä picto-kuvat) ja viittomien kanssa niin kyllä se oppisi. Sitten se sieppaa pojan ja repii vaipat pois ja rahaa potalle istumaan sekä motkottaa isoon ääneen miten isoa poikaa ei opeteta kuivaksi. ja miten tällaista ei ole kyllä missään ennen nähty. Kun sanon että näin on lääkärin ja toimintaterapeutin kanssa sovittu. Hän tuhahtaa ylimielisesti ja sanoo ettei ne kans mitään oikeasta elämästä tiedä ovat vain kirjoista lukeneet. Nykyään mun verenpaine pomppaa kattoon heti kun näen että äitini on tulossa.
Äitini ei millään voi hyväksyä sitä, että pojalla saattaa olla kehityshäiriö ja hän ei välttämättä ikinä saavuta kehityksessä ikäisiään. Tähänkin meitä on lääkärien ja terapeuttien puolesta pyydetty varautumaan. Olen muutaman kerran yrittänyt aloittaa asiasta asiallista keskustelua, mutta äitini ei halua kuulla. Hän alkaa heti puhua jostain muusta. Äitini on tällainen ihana kehitysvammaisten kammoksuja esim. kaupassa jos on pitkä jono ja lyhyt jono hän menee pitkään jonoon jos lyhyessä viimeisenä on joku normaalista poikkeava. ja muutenkin hänen kanssaan on useammin kuin saanut julkisella paikalla hävetä silmät päästään kun hän kommentoi ihmisiä.
Miten tästä pojan ja minun mollaamisesta saa lopun. Olen yrittänyt äidilleni sanoa, että jos hän ei lopeta tuota pojan pakottamista niin ei tarvitse käydä ollenkaan, mutta hän ei ota kuuleviin korviinsa. Asia on itsellekin herkkä eikä aivan jaksaisi puolustella. Jos joku on konenut vastaavaa niin millä olette sulkeneet uteliaiden suut?
Kommentit (11)
vaikea tilanne teillä.
vieraille kommentoijille sanoisin suoraan ja napakasti, että pojalla on kehityshäiriöitä, eikä hänen puhumisensa tai potallä käyntinsä kuulu heille tippaakaan. yleensä tämmöinen tukkii suut aika helposti. sun ei tarvitse sen enempää selittää diagnoosista, sen puutteesta, tai mistään muustakaan.
äitisi sen sijaan on sitten vaikeampi pala. mä laittaisin tiukat säännöt: sanoisin suoraan miten asiat on, ja sitten teksiin selväksi, että potalle ei raahata ja puheesta ei huomautella. ikään kuin en alkaisi selittää miksi näin tehdään, vaan äidin auktoriteetilla sanoisin, että asiat on nyt näin, ja mitään muunlaista toimintaa ei sallita.
toinen viahtoehto on, että miehesi puhuu äidillesi kaksin. voisitko ottaa äidin mukaan lääkärille? vaikka ei usko lääkäreitä, niin ehkä visiitti siellä kuitenkin auttaisi?
voimia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Välillä näytti olevan kehitysvammatason diagnoosi, nyt kehitysvamma on pudonnut pois ja on vain tavallinen motorinen dyspraksia. Poika siis osaa mielessään puhua, muttei saa muotoiltua sanoja suullaan ( suu ei tottele ). Tuloksena ilmeikästä hyminää.
Meilläkin kaikki olivat kauhuissaan ja äitini kertoili kuinka hän meidät puhumaan kasvatti. Siinä vaiheessa kun neuvoja alkoi sadella jaksoin vielä hymyillä, mutta kun alkoi poikaa moittimaan hymy loppui. Olimme äidilläni käymässä ja en puhunut äidille yhtään mitään, vaan kokosin lapset ja lähdimme kotiin. Puhelimitse sitten yksioikoisesti ja ehkä tylysti sanoin, että on tervetullut käymään jos osaa tukea poikaa ja meitä vanhempia tässä asiassa. Jollei onnistu, niin emme halua nähdä häntä, kun tämä vie tarpeeksi voimia muutoinkin. Kaksi viikkoa kesti ja äitini pyysi anteeksi ja nyt kaikki on hyvin jälleen.
Tiivistänpä siis: Sano suoraan ja yksinkertaisesti miten asiat ovat sekä pidä kiinni siitä mitä sanot.
Voimia ja riemuitkaa sanojen oppimisesta!
Eivät millään voi käsittää että tytölläni 7v, on kehityshäiriö eikä ole lainkaan "normaali". Hän on lähes kaikilla osa-alueilla viiveinen... Oli kova paikka vanhemmilleni kun lykkäsimme koulua nyt syksyllä. Isän mielestä kiusaan vain lasta kun en anna raukan mennä kouluun... Nyt paapovat tyttöä ja antavat hänelle kaiken läpi.
Itse olen vähentänyt kontakteja vanhempiini. Eivät he vain ymmärrä tällaisia asioita! Joistain kuvista eivät ymmärrä hölkäsen pöläystä. Munkin tytöllä siis puheviivästymä ja kuvia pitäisi käyttää. Tyttö saa puhe-, toiminta- ja kommunikaatioterapiaa.
Vanhempani ovat aina olleet ehdottomia kaikissa asioissa ja vanhanaikaisia. Heille on kai suuri häpeä että lapseni ei ole normaali!!
Äitini on myös aina kritisoinut mua tuossa pottailussa sun muissa. EN ole muka tehnyt tarpeeksi enkä opettanut jne. Sama koskee lähes kaikkea tytön kanssa. Isäni luulee aina etten tee mitään tytön kanssa kun se ei opi samassa tahdissa kuin muut!
Nö pöhköt mitkä pöhköt! Välit ovat kyllä lähes menneet tän takia:((.
Omalla lapsellana on monimuotoinen hkehytyksen häiriö.
ÄIdeillesi sanot napakasti," lapseni kuntouttamisessa toimitaan juuri niin kuin hoitava taho määrää ! Tavalliset kavatuskienot eivät pojalleni sovi."
Voimia sinulle haasteelliseen kavatustyöhön. Onneksi sinä äiti viimkädessä vastaat lapsesi kavatuksesta ja lapsesi onneksi hän on saanut juuri sinut äidiksi.
Meillä on taapero, joka ei sano kuin yhden sanan ("äiti") mutta on motorisesti todella kehittynyt ja osaa paljon sellaista, mitä vuotta vanhemmat vasta harjoittelevat (esim. vuoden ikäisenä heitti sekä potki palloa, käveli 7kk iässä..). Kuitenkin tämä liikunnallinen puoli on jäänyt lähipiiriltämme huomaamatta; aina vaan kysytään että "joko niitä sanoja on tullut lisää?"!!!!!!! Siihen tietty hymyilen että "eiii vielä, mutta x osaa nykyään--" ja mielenkiinto muilta loppuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän tunteen kun tullaan arvostelemaan lapseni osaamisia!
Itselläni on tyttö, hän ei puhunut kuin 5 hyvin epäselvää sanaa 3 1/2 vuotiaana. Taistelin aina 2 - vuotiaasta lähtien, että sain hänet puhe, toiminta, ja fysioterapiaan. Fysioterapiasta oli meille kaikkein eniten apua, HÄN KEKSI SEN ETTÄ TYTTÄREMME KÄRSI LIHASHEIKKOUDESTA. SAIMME HYVÄT OHJEET JUMPATA, KUINKA OLLAKKAAN TYTTÖMME RUPESI PUHUMAAN!!!!!!!!!
(lihasheikkoumaa myös kasvojen alueella), edes neurologi ei huommannut tätä, ennekuin fysioteraupeutti löysi
Nyt tyttömme on kuusi vuotta, eikä kukaan vieras huomaa hänestä enään mitään, koska mitään ei ole hän on tällä hetkellä ikäistään edellä kehityksessä
Minäkin aina mielessä mietin, miten sanon asian napakasti ja selkeäsri, mutta silti ihmisten tahdittomuus yllättää ja tuntuu, että sitä jääkin haavi auki seisomaan. Täytyy vain vielä napakammin asia ilmaista. Äitini tosiaan on hankala tapaus. Olen tosiaan sanonut, että laitan ovet lukkoon enkä avaa jos ei lopeta. Mutta kun hän on kuitenkin ihana mummi muille lapsille. Käyttävät papan kanssa uimassa viikottain ottavat toki tämän pienenkin mukaan ja poika selvästi tykkää mummusta vaikka häkeltyykin tästä potta jutusta.
Luulen äitini käytöksen johtuvan silkasta pelosta tai tietämättömyydestä ja olenkin miettinyt tuota jos hän voisi lähteä mukaan tai suostuisi kuuntelemaan mikä tilanne on. Pakkohan se on laittaa välit poikki ellei äidin käytöstä saa loppumaan. Täytyy vielä ensin pistää tuo mies ärähtämään kunnolla jos se tehoaisi.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta on paljon parempi kertoa avoimesti, että lapsella on kehityshäiriö ja siksi näin ja näin. Kertomisen jälkeen ei ole kukaan antanut "hyviä kasvatusvinkkejä". Vaan osa on lopettanut aiheesta puhumisen ja osa on jatkanut keskustelemalla aiheesta fiksusti.
Anoppini on samanlainen kun äitisi... Itse pidän tiukasti kiinni siitä, että lasta kasvatetaan minun sääntöjeni mukaan, eli yksinkertaisesti en antaisi äitisi viedä lasta potalle. Estäisin sen fyysisesti.
Anoppi ei selvästi hyväksy toimintatapaani, mutta se jää nykyisin vaan silmienpyörittelyn tasolle, joten sopii mulle.
Oletko kysynyt löytyykö puheterapeutilta jotain hyvää ohjevihkosta isovanhemmille? Oman lapsen vammaryhmältä sellainen löytyy.
Meillä lapsen toiset isovanhemmat eivät hyväksy sitä että lapsi on erilainen. Hänen käytöstään selitetään kaikella muulla, ja "kun on niin älykäs katsekin" ja "hänestä tulee varmaan suvun fiksuin" ja muuta vastaavaa ihan tosissaan yrittävät.... En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Eivät jaksa kohdata asiaa, ovat ihmisiä jotka ajattelevat että mitään ikävää ei voi sattua jos vain yrittää tarpeeksi.
Ja minä olen tietysti laiska ja onneton äiti joka ei vain yritä tarpeeksi. Kyllä heidän luonaan lapsi ymmärtää ja puhuu ihan hienosti, viimeksikin ihan varmasti sanoi "pappa" tms. (lapsi on siis 5-vuotias) En ymmärrä miten eivät nää että on huimasti jäljessä ikätovereitaan, onhan heillä 4 muutakin (vanhempaa) lapsenlasta!!!
No, ehkä se siitä ajan kanssa, on itselläkin sen verran tekemistä tässä asiassa, että en jaksa alkaa heitä auttamaan "sopeutumaan" hoitakoot sen itse tavalllaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja sitä jaksettiin kysyä ja ihmetellä. Kysyjä oli mummi, joka niin vihaa lasten vertailua ja liikaa treenaamista. Raportio koko ajan toisesta suunnilleen saman ikäisestä lapsenlapsestaan, joka oppi hänen sanojensa mukaan kävelemään n. 9 kk ikäisenä (ei kylläkään ollut näin). Ei siinä mitään, mutta jatkuva kysely kävi hermoille. Olin koko ajan varma, että jonain päivänä meidänkin lapsi kyllä kävelee, ja niinhän se tekeekin.
Nyt on mummilla uusi lapsenlapsi, joka syntyi lokakuussa. Jutteli miten tämäkin vauva sitten ensi kesänä kävelee mummilassa. Jep jep. Äitinsä sanoi, että ei kai ne lapset nyt niin varhain voi oppia kävelemään.
Sanoin aina kävelykysymyksiin jotain ystävällistä. Olisi pitänyt vain kertoa miltä ne minusta kuulostivat. Sen olen onneksi oppinut, etten jankuta itse typeryyksiä toisten lapsista vaan yritän puhua asioista, joista vanhemmat haluavat puhua.
En voi edes kuvitella miltä tuntuu kun äidit ja anopit ymmärtämättöminä (typerinä) puoskaroivat erityislastenlasten kasvatuksen ympärillä. Tsiisus!
siitähän on teille pelkkää haittaa, sekä sun omalle jaksamiselle että lapsenkin kehitykselle. ÄLÄ PÄÄSTÄ SITÄ TEILLE ENÄÄ. Jos se tulee, älä avaa ovea. Älä edes keskustellaksesi asiasta. Sano puhelimitse (jos teillä ei ole ovipuhelinta) että koska äitisi ei kunnioita lapsen kehittymisrauhaa, sinun vanhemmuuttasi eikä asiantuntijoiden ymmärrystä, hänestä on niin paljon haittaa teille kaikille, ettei hän enää ole tervetullut. Äläkä jää keskustelemaan siitäkään asiasta, sanot sen vain. Jos ja kun äitisi vetää herneen nenäänsä ja ilmoittaa, ettei halua olla teidän kanssanne enää tekemisissä kun pilaatte lapsenne noin, huokaise sinä vaan helpotuksesta.
Äidillesi olet ilmeisesti yrittänyt asian laitaa selittää, muttei mene perille. Muillekin läheisille minä asian selittäisin kerran. Useimmat ottavat avoimesta järkipuheesta vaariksi. VOi myös korostaa sitä, että taivastelusta on haittaa.
jos ne eivät jätä teitä rauhaan, MUUTTAKAA KAUEMMAS. Oikeasti, tiedän miten hankalaa muuttaminen on, mutta ei tuokaan teidän elämää paranna ja tuosta VOI olla teille vielä paljon enemmän haittaa kuin muuttamisesta konsanaan. Se syö sun voimavaroja (ja varmaan lapsen isänkin), lapsen kehitystä ja teidän kaikkien itsetuntoa.