4-vuotias ei halua mennä enää kerhoon. Mitä tehdä?

meillä aivan sama juttu, mutta poika on vasta 3v.



Minä ratkaisin asian nyt niin, että kerhoon ei enää tänä kevätkautena mennä. Syksyllä asia oli vielä uusi ja kiva, mutta pari kertaa ennen joululomaa tuli hirveät itkut jo kotona ja nyt mainitessani kerhon loman aikana, poika meni ihan tolaltaan. Meillä myös reilu 9kk sisko, enkä töihin ole ennen syksyä palaamassa ja käymme myös muskarissa ja jumpassa, niin päätin että näin on parempi. Miksi itsekään ottaisin joka viikko hirveän stressin ja taistelun tällaisesta asiasta? Eikä meidän poika ole edes ujo tai uusia tilanteita vierastava, päinvastoin, saisi joskus olla rauhallisempikin :)



Itse tunnet lapsesi parhaiten ja tiedät varmasti mikä on hänelle parhaaksi. Halusin vain kertoa, että täällä meitä on muitakin äitejä samassa tilanteessa ja minun ratkaisuni oli tällainen.



Naseli + naperot

Hei!



Jos kerhoon meno tuntuu sekä äidistä että lapsesta raskaalta niin kannataa varmaan jättää väliin. Kokeilkaa sitten vaikka seuraavana vuonna uudelleen tai keksikää jotain muuta josta teidän pikkuinen innostuu.



Meillä on hitaasti lämpiävät lapset ja en ole heitä pakottanut mihinkään, mihin ei ole ollut pakko mennä. Koettanut kannustaa osallistumaan ja ollut alussa mukana jos on ollut tarvetta ja pyrkinyt luomaan positiivisia kokemuksia pärjäämisestä.



Aika on tehnyt tehtävänsä ja aikaisemmin mahdottoman ujot äidin vauvat uskaltavat kasvettuaan ihmeellisiä asioita.

Ihan kun lukisin oman kirjoituksen... Meillä siis kans ujo 4 v poika.

Kävi syksyn srk kerhossa. 1-2 krt viikossa 3h. Itki, heräili yöllä, kyseli pitkin päivää onko kerhoaamu ku herätään. Perheessä myös sisar 1,5v.

Ja itse olen kotona. Päätin että lopetetaan nyt kerho. Sen jälkeen poika ruvennut nukkumaan aamuisin pidempää, ei heräile enää öisin. Eikä edes muista koko kerhoa enää. Tarha olisi edessä ens elokuussa. Ajattelin että olisi kuitenkin hyvää käydä harjoittelemassa ennen esikoulua vähän ryhmässä oloa.



Oletko muuten pääkaupunki seudulta vai kauempaa????



Meillä ujous myös johtuu siitä, että poika ruvennu änkyttää siitä lähtien kun perheeseen syntyi toinen lapsi. Oli kova paikka esikoiselle, kun aina ollut äidin poika.



Vepeli2

ja alku meni hyvin. Jossain vaiheessa lapsi ei halunnutkaan mennä vaan jäi aina itkien. Itsellä oli silloin mielessä, että lopetetaanko koko touhu, mutta onneksi " pidin pääni" ja kuskasin lasta kerhoon. Itkut jäivät nopeasti pois. Tuosta on aikaa nyt n.1,5v ja edelleen lapsi puhuu kerhotädistään, joten kaipa hän siellä viihtyi.

Aina ei mielestäni voi tehdä niinkun lapsi haluaa eikä tarvitse. Ja usein nämä " en halua" jutut menee ohi yhtä nopeasti kun ne tulivatkin.

Ihan sama tilanne meilläkin, eli 4 v poika, joka ollut koko ikänsä kotihoidossa ja 1 1/2 v sisko. Srk:n kerhossa aloitti vuosi sitten, lisäksi käynyt puistotädillä. Poika on muuten varsin ulospäinsuuntautunut ja reipas.



Viime syksynä kerhossakäynti (2 krt/vko) alkoi olla todella vaikeaa, joka ilta ja aamu kysyi onko kerhopäivä, ja stressasi asiaa todella. Itkien jäi kerhoon. Myös eväasasiassa oli jotakin ongelmaa ja jonkin aikaa ei suostunut syömään siellä välipalaa lainkaan. Itse kertoi, että syy miksei halua kerhoon on kun äiti ei ole siellä.



Lupasin aina pojalle, että jos todella haluaa kesken kerhon kotiin, niin pyytää tätiä soittamaan mulle - kertaakaan ei soittoa tullut, ja kerhon jälkeen sanoi että oli ollut kivaa. Samaten eväsasiassa helpotin asiaa niin, että sai itse valita eväät. No jonkin aikaa eväänä taisi olla vain pillimehu ja rusina-aski, mutta pikku hiljaa koko kerhostressi helpotti ja eväätkin muuttuvat normaaliksi. Ongelma kesti meillä muistaakseni reilut pari kuukautta. Asiassa varmasti myös ehdottomasti auttoi, että kerhosta löytyi ' paras kaveri' .



Eli meillä tosiaan tämä oli taas jokin ' kausi' , joka meni ohi. Luulen myös, että tieto siitä että pikkusisarus sai hänen kerhossa ollessaan olla äidin kanssa aiheutti kateutta...

Heipsis



Meidän 3v alotti syksyllä 1krt/vkossa 1,5h kerhossa. Alussa kanssa jäi sinne itkien, mutta rauhoitti saman tien, kun lähdin ja reippaasti aina touhusi siellä muiden kanssa. Kertoja tarvittiin joku 4-5 ja sitten jäi mieluusti. Aamulla kanssa puheet, että ei halua lähteä, miksi pitää mennä ym. Eväitä ei syönyt moneen kertaan ollenkaan, sitten muutaman kerran joi grandin ja TÄNÄÄN oli syönyt kaikki eväät! Ennen joulua tuli taas itku, kun jätin, mutta sillon oli taas kausi, että muutaman kerran itki myös perhekerhossa ja muskarissa, jossa oli myös vanhemmat mukana.



Toisaalta, kun olen kuunnellut samanikäisten lasten vanhempia, niin tämä taitaa kuulua tähän ikään. Ja varsinkin, kun meilläkin on ollut kotihoidossa. Toinen vaihe taitaa olla, että ei haluttas lähteä mihinkään: miksi pitää mennä sinne? haluan olla kotona ja leikkiä omilla leluilla...jne..



Tainu ja pojat

Meillä esikoispoika aloitti perhepäivähoidossa ollessaan 1v2kk, kun itse palasin töihin. Hän ehti olla hoidossa vaihtelevalla menestyksellä (monesti jäi itkien hoitoon) vajaan vuoden, kun pikkusisko syntyi hänen täyttäessään 2 vuotta. Poika jäi kanssamme kotiin ja aloitti pikkukerhossa 2,5h/vko ollessaan 2v2kk. Ensimmäiset kerrat menivät suht. hyvin, mutta loppukevät oli aika hankalaa. Poika jäi itkemään n. puolet kerroista ja muulloinkin oli selvästi arka, kun joutui jäämään. Kerhotädit olivat kuitenkin tosi kivoja ja poika rauhoittui aina välittömästi, kun lähdin pois. Tämän takia sitkeästi kuljetin poikaa kerhossa. Syksyllä poika jatkoi samassa kerhossa 2 krt/vko ja oli selvästi reippaampi. Moni sanookin, että kertoja kannattaisi olla mielummin kaksi kuin yksi viikossa, niin lapselle kerhokerroista tulee enemmän rutiinia. Toki edelleen oli satunnaisia kertoja, kun jäi paikalle väkisin ja itkien. Sama jatkui keväällä. Nyt syksyllä, kun poika oli yli 3,5-vuotias, itkukertoja ei ollut enää ollenkaan ja odottaa kerhoa innoissaan. Myös pikkusisko aloitti samassa ryhmässä ja hän ei ole kertaakaan kapinoinut kerhoon jäämistä vastaan. Ehkä veljen läsnäolo auttaa, mutta onhan näissä lapsissa selvästi eroja ja pikkusisko on perusluonteeltaankin avoimempi ja reippaampi



Itse olen sitä mieltä, että ellei nyt koko kerhokerta mene itkemiseksi, veisin sinnikkäästi kerhoon edelleen. 4-vuotias on kuitenkin jo niin iso, että ei voi olla liikaa vaadittu, että on muutaman tunnin viikossa erossa äidistään " vieraiden" hoidossa. Toki tiedän, että houkutus olisi kova jättää kerho väliin, sillä muistan ne lukuiset aamut, kun itsekin jännitin tosi paljon, miten aamun vienti kerhoon menee. Olisiko teillä mahdollista olla tekemisessä kerhokavereiden kanssa vapaapäivinä? Meillä on varmasti tuollakin merkitystä, sillä näemme kerhokavereita satunnaisesti puistossa ja nyt pojat ovat käyneet leikkimässä toistensa luonakin silloin tällöin.



Tsemppiä!



t. Jogu

Kyllä kannattaa tietysti kuunnella omaa sydäntä, mutta mielestäni tuon ikäisellä lapsella on usein jo tarvetta muihin kuin aikuisiin leikkikavereihin. Onko teillä muutoin aktiivinen pihapiiri tms. jossa tapaa muita lapsia?



Minulla on 3-vee poika, joka on päivähoidossa ja nyt huomaan kuinka tärkeä se oma sosiaalinen verkosto lapselle on. Kyllä hänkin lomien jälkeen olisi mielellään menemättä päiväkotiin, mutta kun päivän lopuksi tulen hakemaan, on lähes poikkeuksetta iloisella mielellä kertomassa päivän leikeistä ja tapahtumista.



Tarkoitan vain sitä, että mielestäni monet tuon ikäiset lapset kaipaavat jo omien sosiaalisten taitojen harjoittelua, vaikka eivät sitä itse osaakaan sanoa ;-)

Myös meillä hitaasti lämpenevä lepsi. Jännitin kovasti kerhon aloitusta viime syksynä. Sitä ennen neiti ei halunnut mennä kerhoon ja en pakottanut. Kesällä alkoi puhua kerhoon menosta ja ostettiin sitten kerhotossut ja kerhoreppu, eväsrasiat jne. Valmistauduttiin huolella :) Kerhon alku menikin hyvin. Nyt tyttö jo kyselee milloin kerho alkaa joulu tauon jälkeen.

Meillä myös kerho kerran viikossa tuossa lähipuistossa. Tuttu paikka ( käydään siellä myös perhekahvilassa ) ja tutut lapset. Mutta ei, sinne ei halua edelleenkään. En pakota.

Eli, en sinuna pakottaisi. Ehkä teidän ei tarvitse jättää kerhoa koko kevääksi. Ehkä on tosiaan joku " vaihe " ja muutaman viikon kuluttua haluaakin jo mennä? Onko kerhomaksu suuri tai ryhmään paljon tulijoita? Saisitko pitää paikan kuitenkin? Jos asia aiheuttaa mielipahaa teille kummalekin niin odottakaa hetki ja yrittäkää sitten uudelleen.

Minusta ei voi sanoa, että 4v on jo niin iso että sen ikäisen täytyy olla erossa vanhemmistaan, tai että se olisi jopa lapsen parhaaksi ( vaikka lapsi selvästi protestoi ja itkee ). Sosiaalinen kypsyminen on kovin yksilöllistä. Hitaasti lämpenevillä lapsilla aika auttaa siihen, että osaa kohdata sen oman jännityksen ja osaa elää sen kanssa.

Toivon että asiat teillä järjestyy ja eihän se kerho nyt mikään elin ehto ole!

Minsku

...vaikkei meilla kotihoidettuja lapsia olekaan. Mutta kyllakin tytto 4-vee joka takalaisen tavan mukaan kay jo esikoulua (emme siis asu Suomessa) ja vielapa iltapaivakerhoa siihen paalle. Uskon myos, kuten edellinen kirjoittaja, etta tuonikainen lapsi tarvitsee (vaikka ei itse ehka aina sita ymmarrakaan juuri nain) jo vertaisryhman kontaktia useamman kerran viikossa. Ja minusta on hieno mahdollisuus aloittaa se vahitellen, esim. 2x vko kerho, ensi vuonna paivakoti, sitten esikoulu ja koulu. On varmasti erittain paljon rankempaa menna taysin kotihoidosta eskariin tai kouluun. Jopa meidan eskarissa, jossa siis osa lapsista on ennen sinne tuloaan ollut vain kotona, olen ymmartanyt etta heille on ollut kaksinkertainen sopeutuminen koulumaiseen ymparistoon, ensiksi ihan vain ryhmaan sopeutuminen joka on jo aika vaativaa sinansa ja sitten viela lisaksi kaiken uuden oppiminen joka koulussa tulee eteen myos paivahoidossa olleille (ja joka ainakin meidan tytollemme on jo sinallaan ihan riittavan haastavaa, niin paivahoidon konkari kuin han jo onkin). Lisaksi jopa meidan tytolle tulee vaiheita jolloin ei haluaisi menna minnekaan kotoa, mutta hanelle tulee myos vaiheita jolloin ei haluaisi syoda muuta kuin suklaata jne. Eli siis vaikka uskonkin etta lapsi pitaa ottaa vakavasti ja hanta kuunnella, ihan yksi-yhteen ei kaikkia 4-vuotiaankaan toiveita tarvitse toteuttaa, he ovat niin hetkessa kiinni (ja hyva niin, lapsia kun ovat) vaan pitaa miettia mika on pitkalla tahtaimella paras ratkaisu. Tosiaan on varmaan helpompi menna kerhoon useammin kuin 1x viikossa, meillakin esim. jumpassa kayminen 1x viikossa oli monesti kuin tervanjuontia, tytto ei ehtinyt tutustua muihin lapsiin eika jotenkin " paassyt touhuun mukaan" .

Suurkiitokset kaikille vastauksista! Olen lukenut niitä uudestaan ja uudestaan, ja miettinyt mikä olisi meidän kohdallamme se " oikea" ratkaisu.



Ollaan juteltu pojan kanssa paljon kerhoon menemisestä, mutta on edelleen kovasti sitä vastaan. Mietittiin sitten, että jos menisi sinne jos olisi sen jälkeen jotain kivaa tiedossa. No, luvattiin että pääsee uimahalliin isin kanssa jos menee kerhoon. Lupasi mennä, mutta sanoi että " tämä on nyt siten ihan kaikkein viimeinen kerta kun menee sinne¿. No, tänään sitten kun piti lähteä kerhoon niin alkoi jo kotona tuhertaa itkua, että milloin isi tulee sieltä hakemaan. Sanoin monta kertaa, että sitten kun isi pääsee töistä, mutta jatkoi vain kyselemistä ja matkalla kerhoon rupesi itkemään kunnolla. Vaikka kuinka rauhoittelin ja koetin olla positiivinen, jouduin lopulta jättämään itkevän ja rimpuilevan lapsen väkisin kerhoon. Tuntui tosi pahalle, mutta ajattelin kuitenkin jättää kun oli sinne asti päästy. En voinut jäädä odottelemaan pojan rauhoittumista, sillä aikaisempina kertoina itku ja lahkeessa roikkuminen ovat menneet vain pahemmaksi, mitä pidempään olen jäänyt siihen odottelemaan. Poika jäi sinne toisen kerhotädin syliin itkemään. Itselleni tuli tosi huono olo ja huono omatunto.



Meidän tapauksessa ei nyt tunnu ainakaan pätevän se, että itkut kerta kerralta vähenisivät, päinvastoin. Nyt oli jo kotona niin itkuinen ja ryhmään jäädessään aivan poissa tolaltaan. Näen että tämä on lapselle isompi juttu kuin joku hetken " emmä halua" -oikku. Kerhosta on yritetty puhua positiiviseen sävyyn, kehuttu mitä kaikkea kivaa siellä saa tehdä ym. ja itse on saanut valita eväät mukaan. Mutta ei auta. Poika on itse sanonut, että kerhoon jäämistä helpottaisi jos siellä olisi joku samanikäinen kaveri, jonka kanssa voisi pelata pelejä ja rakentaa junarataa. Nyt ryhmän muut lapset ovat kuitenkin vasta 2-3 vuotiaita, siis selvästi pienempiä, jotka pojan mukaan enemmänkin tuppaavat sotkemaan leikkejä. Kaveriseura kerhossa voisi kuitenkin auttaa unohtamaan äidin ikävän.



Joissakin vastauksissa painotettiin kavereiden tärkeyttä nelivuotiaalle. Siitähän tässä ongelmassa ei olekaan kyse, lapsikontakteja pojalla kyllä on. Käymme muskarissa ja avoimessa päiväkodissa useamman kerran viikossa ja nähdään muutenkin kavereideni lapsia. Pojalla on myös muutama hyvä omanikäinen kaveri, joita kuitenkin nähdään vähän harvemmin. Joten leikkiseurasta ei ole pulaa. Välillä on suorastaan sellaisia viikkoja, että toivon itsekin että oltaisiin välillä kotona. Ongelman ydin onkin se, että lapsi ei halua mennä kerhoon ilman äitiä. En laittanut häntä kerhoon lapsiseuran takia, vaan siksi että oppisi olemaan hetken erossa äidistä. Luulin että nelivuotiaani olisi siihen jo valmis, mutta nähtävästi ei ole.



Isi hakee lapsen kohta kerhosta ja kunhan kotiutuvat sieltä sitten uimahallin kautta, kuullaan miten tämä päivä meni. Olen kuitenkin jo päättänyt, että pidämme nyt kerhosta hieman taukoa. Äidistä erossa olemista harjoittelemme sitten uudestaan myöhemmin. Mitä todennäköisimmin pääsemme tarvittaessa palaamaan samaan tai toiseen kerhoryhmään takaisin.



Päätökselleni sain tukea myös luettuani psykologi Liisa Keltikangas-Järvisen kirjaa " Tempperamentti - ihmisen yksilöllisyys" . Lainaan siitä suoraan muutamia kohtia:



" Jos vanhemmat tai kasvattajat painostavat hitaasti lämpenevän lapsen uusiin ja lapselle ylivoimaisiin sosiaalisiin tilanteisiin, he vievät lapselta mahdollisuuden positiivisin sosiaalisiin kokemuksiin ja hallinnan tuntemiseen. Sen sijaan, että lapsi voisi opetella sopeutumista omalla tavallaan ja oman aikataulunsa mukaisesti ja oppia näin, miten hän tilanteen hallitsee, hän joutuu vain kestämään uuden tilanteen ja selviytymään siitä jotenkuten. Kestämisen ja hallitsemisen välillä on suuri ero. Kestäminen ei johda sosiaaliseen oppimiseen, tehokkaiden selviytymiskeinojen löytymiseen, eikä itseluottamuksen rakentumiseen. Ulospäin saattaa näyttää että kaikki on kunnossa. Lapsi on uudessa päiväkodissa tai uudessa koulussa eikä enää protestoi, mutta lapsen kiirehtiminen vastoin tämän omaa valmiutta lisää lapsen sosiaalista ahdistusta ja saattaa yleistyä tunteeksi elämän hallinnan puuttumisesta." ... " Omaa aikatauluaan noudattaen lapsi saa siis kokemuksia, joiden avulla hän oppii sosiaalista toimintaa ja sosiaalisten tilanteiden hallintaa. Tämä hallinnan tunne tuo myös lapselle mahdollisuuden positiivisen minäkuvan rakentamiseen ja sellaisen tunteen ylläpitämiseen, että hän kykenee selviytymään uusista haasteista, vaikka ne aluksi tuntuisivat mahdottomilta."



Jäämme nyt odotelemaan mitä kevät tuo tullessaan, jos vaikka yritämme kerhoilua sitten uudestaan...

Näyttää siltä, että olet pohtinut asiaa monelta kantilta ja erittäin huolellisesti, joten älä kanna huonoa omaatuntoa siitä, jos et lasta kerhoon veisikään. Olen iloinen, kun kuulen, että hänellä on jo paljon lapsikontakteja. Voihan olla, että kerhossa on jotain sellaista, mikä lasta pelottaa, mutta ei osaa eritellä syytä. Olisiko sinulla mahdollista joskus kokeilla ilman äitiä olemista niissä muissa yhteyksissä, joissa leikitte muiden lasten kanssa?

Sitten toinen juttu, joka tuli mieleen, voi olla se, että myös oma jännityksesi aiheesta hejastuu osittain lapseen. Sinä olet selvästi ajatteleva ja huolellinen äiti, joten en usko, että suoraan näytät ristiriitaisia tunteitasi kerhosta lapselle, mutta jotkut lapset ovat aivan uskomattomia siinä, miten lukevat läheisten mielialoja.

No, tässä vähän lisäpohdintaa....

Hyvää kevään jatkoa!

Niin, siis meillä tyttö n. 3,5 v. jätti viime syksynä kerhon kesken. Aluksi jäi kerhoon tosi mielellään muutamia kertoja ja sitten meni aivan hysteeriseksi. Kaikki välipäivätkin kotona hoki, ettei halua kerhoon jne. Jatkoin hänen sinne viemistään kuitenkin vielä useita kertoja. itkemään jäi ja oli itkenyt myös kerhon aikana. (välillä ollut hetken rauhallinen) Päätin, sittten että en halua pakottaa häntä sinne.

Ja nyt keväällä kerhosta kyseltiin, että tuleeko tyttömme nyt kevääksi kerhoon. Kyselin asiaa häneltä, ja vastaus oli jyrkkä ei. Emme siis nyt kerhoile. Olen menossa ensi syksynä töihin, ja nyt kovasti mietin, että olisiko kuitenkin pitänyt jatkaa kaikesta huolimatta. Olisihan se ollut juuri sitä harjoitusta hoitoa varten...

Meillä myös nyt 1,5v. pikkusisarus kotona, ja luulen että se aiheutti juuri kateutta kun hän sai olla kerhoajat äidin kanssa. Mutta jääpä arvailuksi se, että olisiko ollut parempi pakottaa toinen sinne. Katsoin kuitenkin, että siitä aiheutui kohtuutonta harmia hänelle ja kohtuutonta " häiriötä" muulle perheelle kun toinen niin kovasti pani hanttiin ja menetti myös yöuniaan...



Olen myös kuullut usealta, että liittyy jotenkin ikään. Samoin juuri tuo ettei haluaisi mennä mihinkään. (tosin kotonakin välillä " ei niin kivaa" )



Ja luuulen kuitenkin, että hoidon aloitus on eri asia. Sinne mennään jokapäivä ja myös pikkusisko menee hoitoon. Tyttö ymmärtää kuitenkin senkin, että " isi on töissä ja tulee illalla" . Toivottavasti ajattelee samoin sitten äidin työstä. Olen alkanutkin " valmentaa" häntä siten, että hoitopaikkojen ohi kulkiessamma puhun siitä, että joskus äitikin mene töihin ja meidänkin lapset pääsee hoitoon....



Ja sitäpaitsi, LUOTTAKAAMME ÄIDIN VAISTOON, KYLLÄ ÄITI TIETÄÄ!!

Ja jokaisella oikeus omiin mielipiteisiin ja toimiin. Eikö! :)

Ei muuta kuin että tuo kommenttisi äidin vaistoista on samaa sarjaa kuin hokema että jokainen äiti on paras äiti lapselleen. Hah ja pah ja pyh.

Todisteena siitä vaikkapa lukuisat mielenterveysongelmalliset eli lähinnä masentuneet tai käytöshäiriöiset aikuiset ja lapset. Enkä tarkoita nyt selvästi huostaanoton tarpeessa olevia lapsia vaan näennäisesti aivan tavallisten perheiden lapsia. Kaikilla ei todellakaan sitä kuuluisaa äidinvaistoa ole tai se on aivan pielessä.

Oikeus omiin mielipiteisiin kaikilla toki on, mutta on syytä perustaa ne mielipiteet kunnon ajatteluun eikä tyhjänpäiväiseen fraseologiaan tai ns. yleiseen mielipiteeseen. Tähän ei läheskään kaikki pysty.



Ei millään pahalla, sinun omat vaistosi tuntuvat pelaavan ihan hyvin. Siitä varmaan mielipiteesikin, silloin on helppo uskoa että ne toimivat muillakin.



Samsoa, tunnut olevan herkkävaistoinen lapsesi suhteen ja oma ratkaisusi tuossa tilanteessa on perusteltu.

Meiän 4-veelle oli yht äkkiä vaikea jäädä kerhoon. Tädit siellä sitten suositteli, että jäisin itse lapsen kanssa sinne. Näin sitten meneteltiin ja leikin siellä lasten kanssa kaksi kerhokertaa. Omaa lastani en pahemmin siellä nähnyt. Hän kävi vain välillä tarkistamassa että olin paikalla. Sen jälkeen on kerhoon menot sujuneet ongelmitta eikä hän edes vaadi että minä jäisin sinne. Ehkäpä olitkin jo kokeillut tämänlaista juttua.

Meillä tyttö täytti marraskuussa 5 ja aloitti siis vasta tuolloin syksyllä kerhon. En ole yksinkertaisesti saanut aikaisempina vuosina jäämään (on istuttu eteisessä yms,) vaan se on ollut hysteeristä itkua koko touhu ja äitinä oikein näin, että hänen kasvonsa olivat oudoilla läikillä, eli kyse ei ollut meidänkään kohdalla mistään pikku jutusta tai " tahtojen taistelusta."



Aloitimme siis viimekin syksynä eteisestä, eli isänsä istui siellä ja saimme hänet olemaan puoli kerhoa. (Kerho n 2x /viikko, 3 tuntia kerta) Tätä oli parisen viikkoa ja sitten hän oli koko kerhon, kunhan joku istui mukana. Isänsä ei enää pystynyt olla ja haimme hänet aina puolessa välissä pois siten, että hän oli alun yksin. Jäi sillä ehdolla että haetaan ennen eväitä pois. (hän pelkäsi tätä eväshetkeä todella!)



Viimein saimme houkuteltua uimareissulla (mekin!) että jos on koko kerhon ja tulemme ensimmäisinä vanhempina, hän on koko kerhon! Vaikka on rauhallinen, ujo ja hitaasti lämpiävä, on hyvin määrätietoinen ja tietää mitä tahtoo; ja hän tahtoi uimareissunkin. Niin tyttö jäi kerhoon 3 kuukauden lämmittelyn jälkeen! Nykyäänkin luvataan tulla ekoina ja ollaan aina oltukin!



Minäkin kysyin täältä neuvoja, mutta voi herranjumala miten huonoksi äidiksi minut täällä leimattiin, kun minä kuulema " en aseta rajoja ja velvollisuuksia" " en ole jämpti äiti" " annan lapseni tehdä päätökset" " me roikumme toisissamme" yms. mutta minä ajattelin tehdä kuten sydämeni sanoo. Ja se sanoi, että " hiljaa hyvää tulee."



Nyt meillä on tyttö, joka menee kerhoon, mutta joka ei tule koskaan rakastamaan uusia, erilaisia ja vieraita tilanteita. Minusta elämän perimmäinen idea on se, että ME KAIKKI IHAN OIKEASTI OLEMME ERILAISIA, EIKÄ LASTEN; VARSINKAAN LASTEN ,KOHDALLA VOI ANTAA TIETTYÄ KRONOLOGISTA IKÄÄ SIITÄ, MITÄ MILLOINKIN PITÄÄ OSATA TEHDÄ!! (täällä joku toi esille sosiaaliset suhteet; totta puoliksi, mutta minun käsitykseni pohjalta lapsi-hoitaja-vuorovaikutussuhde ja sen laatu on se ensimmäisin ja pohjimmaisin suhde, joka LUO KAIKEN PERUSTAN lapsen myöhemmille suhteille esim. kaverit, työ-, parisuhde yms. Jos tämä perustuu lapsen tunteiden, luonteen ja tarpeiden ymmärtämättömyydelle, voiko se olla kovinkaan luottavainen?!?)



Ja tuo Keltikangas-Järvisen kirjan tuominen esille on hyvä asia, sillä jokainen, joka siitä on lukenut muutamankaan rivin, oivaltaa sen seikan, että pakottamalla " näitä tällaisia lapsia" ei saada aikaan enemmän kuin tuhoa! MINÄ EN OLE JÄTTÄNYT HÄNTÄ KERTAAKAAN ITKEMÄÄN SINNE! MIKSI IHMEESSÄ SEN OLISIN TEHNYT?!?



Toivottavasti auttoi ja tsemppiä teille! Kokeilkaa tuota puolta kerhoa, sillä meillä kävi vielä niinkin, että tyttö rupesi kyselemään, että " ettehän te tule hakemaan kesken?!" tai antakaa ajan tehdä tehtävänsä, itse te sen tiedätte.. Pölyn laskeuduttua näette molemmat koko kerhon eri silmin. Niin ja juttele kerhotätien kanssa asiasta. Tietäessään asiasta, he osaavat suhtautua häneen ja hänen temperamenttiinsa oikealla tavalla! Tai menkää muutamaksi kerhoksi mukaan ja pikkuhiljaa hivuttaudutte taka-alalle. Me tosin olimme eteisessä alusta asti, jotta oppisi siihen ettei näe. Mutta tiedän niitäkin, jotka osallistuvat lapsensa kanssa kerhoon!



celena + ujo 5v. villi 3,5 v. ja vauva vähän sekä että 6 kuukautta