mauseli

Siis kiitos kaikille vastanneille. Oli hyvä huomata, ettei ole yksin pelkojen ja aatosten kanssa. Miehen kanssa puhuttiin pitkään lauantaina ja hän oli odotellut, että minä "ilmottaisin", kun seuraavaa voisi alkaa yrittämään ja minä taas olen odotellut, että mies näyttäisi selvää merkkiä siitä ,että kolmas on yhtä tervetullut kuin edellisetkin :) Puhuttiin myös peloista yms. ja mies rohkaisi ja tuki todella paljon ja kertoi itsekin pelkääväänsä, mutta muistutti myös mistä kaikesta ollaan yhdessä selvitty...On se sitten viisas ja hyvä mies!

Pillerit jätin kuitenkin jo nyt pois ja odottelen, että oma hormonitoiminta käynnistyy kunnolla, niin yritys voi alkaa. Kiitos vielä teille!!!



-Naseli-

En ole vielä liittymässä joukkoon, vaan annan teille nyt mahdollisuuden kehuskella suurperhe elämää, jotta tämä epävarmuus lähtisi minusta pois ja pääsisin kunnolla kuumeilemaan!!!

Jos jaksat vastailla niin kerro kokemuksia (plussia ja miinksia) 3. vauva-ajasta, parisuhteen tilasta, sisaruksista ja riittääkö se syli todella 3. ja 4:kin??? :)

Kiitos valtavasti, jos viitsit vastailla tällaiseen höperyyteen, jota uusi vauvakuume nostaa pintaan....:)

En vielä varsinaisesti liity joukkoon, vaan halusin kysellä teiltä muilta 3. kuumeilijoilta, että eikö teitä pelota? Siis oma jaksaminen, talous, parisuhde yms. Kuopukseni tällä hetkellä 1½ v. ja olen aina halunnut 3 tai 4 lasta, mutta nyt on alkanut pelottamaan, riittääkö voimat uuteen raskauteen/vauvarumbaan, auton vaihto olisi edessä, eli lainaa lisää. Kaksi saa vielä suht helposti mummolaan yökylään, mutta entäs kolme. Kuopuksen syntymän jälkeen meillä oli iso kriisi miehen kanssa ja en halua taas palata siihen samaan jne. Tällaisia ajatuksia minulla risteilee päässä, eikä varsinaista yritystä ole siis vielä aloitettu, kun olo on niin epävarma.

Mutta jos jaksatte kertoilla hieman omista tuntemuksistanne, niin olisin todella iloinen!!!

Oletkin saanut jo hyviä vinkkejä ja kannustusta ja samaa satelee täältäkin. Meidän lapsilla on 2 v ikäeroa, ja kun pikkusisko oppi ryömimään 5kk vanhana pääsi mustasukkainen isoveli valloilleen. Siis puoli vuotta oli aivan hirveää tappelua ja satuttamista ja olin jo aivan loppu. Ei auttanut kerhot, ei kiellot, ei halit, ei sylit, eikä oma aika pojan kanssa. Minäkin puhuin neuvolassa asiasta ja siellä sain muutamia hyviä vinkkejä, jotka nyt ovat alkaneet tuottaa tulosta.

Kehu, kehu, kehu kaikesta oikeista ja pienistäkin asioista. Älä hermostu itse - tämä on vaatinut ihan hirveästi itsehillintää, mutta pääosin olen pysynyt rauhallisena, kertonut mikä on kiellettyä ja vienyt jäähylle. Vieläkin on päiviä, että tuntuu ettei mutta teekään kuin vie jäähylle, mutta on jo päiviä, kun sitä ei ole varoituskerran jälkeen tarvinnut käyttää ollenkaan. Ja parhaiten on mielestäni auttanut se, kun pikkusisko on opetellut kävelyä, syömistä um. mitä nyt vaan keksii, niin siinä yhteydessä kehuu kuinka hienosti isoveli on opettanut siskolle uusia juttuja. Tästä poika on mennyt ihan onnesta soikeaksi ja oikein kädestä pitäen näyttänyt miten kävellään yms.

Nyt on jo paljon helpompaa kuin pari kk sitten, eihän sitä sisaruskateutta kokonaan pois saa koskaan, mutta kyllä se helpottaa - ihan varmasti! Tsemppiä :)

Hyviä tuli!! Paistoin kaikille samasta taikinasta, eikä kukaan huomannu mitään eroa. Maiskutus vain kuului ruokapöydästä! :D