Lue keskustelun säännöt.
Henkisesti sairas vanhempi joka haukkuu aikuista lastaan sukulaisille?
27.01.2014 |
Onko täällä kohtalotovereita?
Toinen vanhempani on erittäin voimakkaasti narsistinen ja alkoholiongelman lisäksi kärsii ilmiselvästi jonkinlaisista henkisistä ongelmista.
Hän mustamaalaa minua jatkuvasti sukulaisille. Opiskelemani korkeakoulututkinto (ensimmäinen lähisuvustani) ja ammatti ei "kelpaa" hänelle, tekemäni työ ei kelpaa hänelle, kotini ei kelpaa hänelle, mieheni ei kelpaa hänelle....ylipäätään kaikki mitä minä olen tai mitä olen tehnyt/saavuttanut, ei kelpaa hänelle. Näin on ollut jo kauan, oikeastaan jo lapsesta saakka.
Hänellä on kuin maaninen tarve latistaa ja haukkua minut ja samalla ylentää itseään. Pahinta on että hän tekee sen haukkumalla minua selkäni takana sukulaisille. Hänen mielestään minä olen työtön, laiska, ihmisenä turha tyhjäntoimittaja, kotimme ei ole tarpeeksi (en edes tiedä mikä kodissamme on vikana) jotakin... Ja tämän kaiken hän sitten kertoo kuin hurmoksessa sukulaisille, sekä läheisille että kaukaisille sellaisille. Hän on pilannut minun maineeni sekä yksityishenkilönä että ammattimielessä.
Olen niin väsynyt korjailemaan hänen valheellisia puheitaan ja todistelemaan muille, etteivät hänen sairaat haukkunsa pidä edes paikkaansa. :((
Kommentit (56)
Äitini oli tuollainen ja haukkui minua naapureille. Ihmettelin, miksi naapurit mulkoili kunnes yksi heistä puhui. Äitini syytti minua siitä etten koskaan auta häntä, mikä ei todellakaan ollut totta. Halusi näyttää martyyrille naapurien silmissä. .
En tiedä mistä meillä skismas, mutta koskaan en ollut tarpeeksi hyvä missään. En edes hyvä. Vasta kuolemaansa ennen hän sanoi minulle, että sinä olet kiltti ihminen. En tiedä oliko se liian vähän liian myöhään.
Voimia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aivan sama. Tosin minulla latistajana isä. Olen käsitellyt asioita aikoinaan terapiassa - ei auta. Olen mielenterveysongelmainen enkä ikinä saa rauhaa - en ehkä isän kuoleman jälkeenkään.
Olen kohtalotoverisi, oma isäni harrasti tuota ihan siitä lähtien kun olin ihan pieni. Haukkui minua sukulaisille, maalaili että olisin aina jollakin tavalla jotenkin huono ihminen. Teki hän sitä muillekin jonkin verran, mutta minulle erityisesti, kun olin kuitenkin varsin pärjäävä ja älykäs. Aikuisena hän ryhtyi ahdistelemaan lapsiani ja kun vastustin, alkoi levittää huhua että olen mielisairas ja yritti usuttaa sossuja "vahtimaan" meidän perhettä :D
Niinhän siinä sitten kävi, että laitoimme lopulta narsistiukkoon välit poikki. Meidän perhe ei moista elämäänsä tarvitse. Yritti toki ahdistella siitä huolimatta, keksiä aina tikusta asiaa, mutta onneksi on poliisi ja oikeuslaitos. Tämän jälkeenkin hän on jatkanut sukulaisten läpi soittelua ja tyhmimmät heistä jopa uskovat hänen juttujaan. Viimeisin yhteydenotto tuli vuosi sitten veljeltäni, jolle isä ja hänen aina uskollinen henkinen tukijansa äiti olivat selittäneet jotain ihan ihme tarinaa. En voinut enää muua kuin nauraa, veli meni vähän noloksi kun hoksasi miten halpaan oli mennyt.
Elämäni parhaita päätöksiä on ollut laittaa välit poikki isään ja äitiin. En ole edes katkera vaan nautin tästä nykyisestä elämästä täysin rinnoin. Kaikki on paremmin näin :)
Täällä myös yksi kohtalotoveri.
En halua mennä edes sukujuhliin, kun tiedän että äitini siellä päätään aukoo. Tämä tapahtuu niin, että minä vielä oikein kuullen. Yleensä vittuilu kohdistuu siihen, että olen 22-vuotias työssäkäyvä nuori nainen, enkä ole vielä saanut opiskelupaikkaa yliopistosta. Äitini joka on korkeastikoulutettu, mukamas vasemmistoarvoja ja työläisiä kunnioittava yksilö - ei kuitenkaan kestä, että hänen tyttärensä on niin sanotusti "duunariammatissa". Sanoi viimeksikin sukujuhlissa, että hänen ystävänsä rupevat yksimään kun kuulevat missä olen töissä. Jotain muuta kuin hänen ystäviään kyllä taitaa oikeasti ottaa päähän duunini.
Kotona äiti on mukava ja ihana, kannustava. Sukujuhlissa se sekoaa ja alkoholilla ei ole mitään tekemistä asian kanssa.
[quote author="Vierailija" time="27.01.2014 klo 08:34"]
Täällä myös yksi kohtalotoveri.
En halua mennä edes sukujuhliin, kun tiedän että äitini siellä päätään aukoo. Tämä tapahtuu niin, että minä vielä oikein kuullen. Yleensä vittuilu kohdistuu siihen, että olen 22-vuotias työssäkäyvä nuori nainen, enkä ole vielä saanut opiskelupaikkaa yliopistosta. Äitini joka on korkeastikoulutettu, mukamas vasemmistoarvoja ja työläisiä kunnioittava yksilö - ei kuitenkaan kestä, että hänen tyttärensä on niin sanotusti "duunariammatissa". Sanoi viimeksikin sukujuhlissa, että hänen ystävänsä rupevat yksimään kun kuulevat missä olen töissä. Jotain muuta kuin hänen ystäviään kyllä taitaa oikeasti ottaa päähän duunini.
Kotona äiti on mukava ja ihana, kannustava. Sukujuhlissa se sekoaa ja alkoholilla ei ole mitään tekemistä asian kanssa.
[/quote]
Aika paha. Säälittävää.
Ei se koulutus pelasta ihmismieltä. Tunneäly on ehkä se tärkein älyn muoto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä myös yksi äitistään kärsivä! Ap:n kirjoitus oli kuin suoraan omasta elämästäni, mikään ei kelpaa sille akalle. Sen sijaan isosisareni on upea, mahtava, älykäs, täydellinen vaikka olisi välillä työtönkin! Koko elämäni (33v) olen kärsinyt äitini sairaalloisesta kiusaamisesta, tein sitten mitä vaan niin aina teen väärin ja vain hänen mielipiteensä on ainoa oikea. Monta kertaa olen välit katkaissut vaan aina se jotenkin luikertelee takaisin kuvioihin. Olen vuosia harkinnut jopa viranomaisten sotkemista asiaan, vaan jotenkin olen niin maahan lyöty ja manipuloitu etten ole saanut aikaiseksi.. Sisarenikin on monesti katkaissut välinsä äitiimme kun ei kestä sitä jatkuvaa holhoamista. Olen vähentänyt yhteydenpitoa radikaalisti ja mitään henkilökohtaisia asioita en kerro, sillä vaikka äitini vannookin ettei puhu eteenpäin, niin kummasti ne yksityisasiat on koko suvun tiedossa. Tsemppiä ap:lle, et ole yksin!
nro 4 jatkaa: tuntuu hurjalta, mutta muuten lohduttavalta lukea, että en ole yksin. Ihan kamalaa, mutta lohduttaa, että kohtalotovereita. Isälläni ei ole kuin yksi ainoa toimiva ihmissuhde(pikkusiskoonsa), joka on ihan samaa maata. Onko muuten tyypillistä, että näillä ihmisillä pitää olla ns. hovi? Isälläni esim.yksi kuuluisa ihminen, jonka tuntee ja vetää nimen esiin joka sukujuhlissa/kahvipöydissä. On kuin "tutti" hänelle, jota kautta päteä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on anoppi tuollainen. Joku aiemmin käytti ilmaisua hovi... Juuri tuo kuvaa tilannettani. En kelpaa hoviin. Mutta olen päättänyt että nyt riittää, en välitä. Anoppi saa sitä mitä tilaa. Jos aina ilkeilee niin saa olla yksin. En jaksa välittää. En enää 22v jälkeen edes yrittää kelvata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pidä itse yhteyttä sukulaisiisi, ja vaihda kuulumisia. Anna heidän muodostaa itse käsityksensä sinusta.
Jos he tapaavat sinua vain niissä merkeissä että selittelet vanhempasi puheita, jää vain selittelyn maku. Voit myös sanoa että harkitset (ellet ole jo) katkaisemista välit tähän vanhempaasi siitä syystä että hän ei näe sinussa mitään hyvää, vaan mustamaalaa sinua, puolisoasi, kotiasi jne.
Olen pahoillani että sinulle on sattunut tuollainen vanhempi.
vähän tylyn kuuloinen neuvo, mutta: ITSENÄISTY! yksinkertaisesti tämä vanhempasi ei voi vahingoittaa sinua puheillaan mitenkään, koska itse tiedät oman arvosi ja omat tekemisesi ja tekemättä jättämisesi. Se mitä hän suustaan suoltaa ei ole noloa sinulle, vaan hänelle itselleen. Puheillaan ihminen luo kuvaa omasta itsestään, ja ihminen joka solvaa omaa lastaan, antaa itsestään erityisen tyhmän vaikutelman.... sinä et ole vastuussa tämän vanhempasi puheista, olet vastuussa vain omista teoistasi tai puheistasi.
sanon tämän sydämellä. Minun suvussa oli tällainen ihminen, jolle omat lapset eivät koskaan kelvanneet, aina heissä oli vikaa: huonot puolisot, huonot palkat, huonot lomasuunnitelmat, huonot kaikki... koko elämänsä nämä lapset (nyt keski-ikäiset) ovat sitten yrittäneet miellyttää tätä vanhempaansa, vielä tämän vanhemman kuolemankin jälkeen. Se on surullista katsottavaa, äärimmäisen surullista, koska tällä tavalla henkisesti sairasta ihmistä ei voi koskaan miellyttää... eli lopputulos voi aina olla vain huono....
Ainut keino selvitä tilanteesta on tiedostaa asia ja sen jälkeen lakata kaipaamasta vanhemman hyväksyntää ja ihailua. Se tarve meillä kaikilla on, se on ihmisen ensimmäisiä perustarpeita: kelvata omille vanhemmilleen, olla näiden ihailun kohde. Mutta ap, sun kaltaisessa tilanteessa pitää hyväksyä tosiasiat: tämä tarve jää nyt ikuisesti täyttymättä, ja sillä hyvä. hyväksyt sen ja jatkat elämääsi ja saat varmaan elämässä paljon muuta hyvää, keskity siihen muuhun, ettet miellyttämishalussasi menetä niitä muita asioita, jotka ovat elämässäsi hyvin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, tuskin sukulaisesi uskovat vanhempasi puheita sellaisenaan. Minusta ainakin kuulostaa kummalliselta jos joku vanhempi haukkuu ja mollaa omaa lastaan. Tulee mieleen että mikähän tuolla haukkujalla on ongelmana.
Tämä ketju oli todella lohduttava, mutta rankka. Aivan kuin omasta elämästäni. Eli isäukkeli juuri tuollainen. Esim. lasteni isää(nykyisin ex) haukkui minulle selän takana 5 vuotta ennen lapsia, lasten jälkeen ja eron jälkeen edelleen, vaikka erostani jo 5 vuotta. exäni ei ole todellakaan väkivaltainen alkoholisti tms. haukkui esim. silmien karsastamista, lihomista yms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kauheaa sanoa, mutta on suorastaan helpottavaa lukea etten ole ainoa!Mulla siis sama tilanne. Isäni on tämä haukkuja ja mustamaalaaja. Pahinta on, että hän narsistina osaa esittää mukavaa ja normaalia tiettyjen ihmisten seurassa halutessaan. Tottakai nämä jotkut sitten uskovat hänen puheitaan "laiskasta työttömästä tyttärestä, joka loisii ja maksattaa" ja "tyttärestä, joka kiusaa ja dominoi häntä, ihanaa ja auttavaista ihmistä". "Tyttärestä joka ei koskaan auta".
Todellisuudessa en ole ollut työtön koskaan elämäni aikana ja aina tullut toimeen omillani, tuon vanhempani kanssa en ole ollut käytännössä missään tekemisissä enää vuosikausiin saati että olisin hänelle asioistani mitään puhunut. Hän ei ole IKINÄ minua elämässäni auttanut (oikeastaan päinvastoin), mutta on aina olettanut minun auttavan häntä. Hyvää hyvyyttäni (varmaan joku mun lapsuudesta jäänyt syyllisyys ja velvollisuudentunto omaa vanhempaa kohtaan) antamalleni avulleni hän ei ole antanut mitään arvoa, haukkunut vaan. Nykyisin en enää ole hänen kanssaan tekemisissä, silti hän keksimällä keksii minusta puhumista. Kuulemani mukaan on kertoillut jotakin ala-asteikäisenä tapahtuneita juttuja kuin todistaakseen minun kelvottomuuttani ihmisenä. Kyllähän jokainen normaali hlö ymmärtää hänet sairaaksi, mutta narsistin lähellä on aina tietty hovi, joka (ehkä peloissaan) myöntelee ja omalta osaltaan antaa jutuille pontta.
Saman kokeneena annan neuvoni: katkaiskaa välit tähän henkilöön ja tehkää sukulaisille ja läheisille selväksi, ettette ole hänen kanssaan tekemisissä kokemanne henkisen väkivallan vuoksi.
Lakatkaa salailemasta ja valehtelemasta, monet uhrit kantavat salaisuuksia sisimmässään ja jäävät sen vuoksi uhreiksi koko elämänsä ajan. Sehän se narsistin yksi kikka onkin, saada uhrinsa vaikenemaan ja häpeämään omaa kohtaloaan. Tämä sitten mahdollistaa kiusaamisen loputtoman jatkumisen.
Vähän kuin alkoholismikin, juoppous jatkuu tasan niin kauan kun lähipiiri mahdollistaa tämän esim. salailemalla ja hyssyttelemällä, esittämällä ulospäin että kaikki muka olisi ihan kunnossa. Totuus vapauttaa, ihan oikeasti! Ei uhrilla ole mitään salattavaa, hävettävää tai pelättävää, vaikka kiusaaja onkin niin yrittänyt uskotella.
Täällä yksi kohtalotoveri lisää! Oma äitini haukkuu mua jatkuvasti, pahinta kun on mennyt haukkumaan omalle tyttärelleni. Minulla tuli mitta täyteen pari kuukautta sitten, ja annoin vihdoin tulla takaisin samalla mitalla - eipä ole äidistä mitään kuulunut sen jälkeen. Kamalaa lukea, miten paljon on näitä äiti/isäkiusaajia. Kuinka joku voi vihata omaa lastaan niin paljon?
[quote author="Vierailija" time="27.01.2014 klo 08:51"]
nro 4 jatkaa: tuntuu hurjalta, mutta muuten lohduttavalta lukea, että en ole yksin. Ihan kamalaa, mutta lohduttaa, että kohtalotovereita. Isälläni ei ole kuin yksi ainoa toimiva ihmissuhde(pikkusiskoonsa), joka on ihan samaa maata. Onko muuten tyypillistä, että näillä ihmisillä pitää olla ns. hovi? Isälläni esim.yksi kuuluisa ihminen, jonka tuntee ja vetää nimen esiin joka sukujuhlissa/kahvipöydissä. On kuin "tutti" hänelle, jota kautta päteä.
[/quote]
On erittäin tyypillistä. Käyttää systemaattisesti auktoriteetteja (julkisia tai yksityiselämän puolelta) omien asioidensa eteenpäin ajamiseen.
Ylipäätään muiden puheisiin, muka-sanomisiin ja muka-tekemisiin vetoaminen on tämä menetelmä. Tarkemman selvittelyn jälkeen kuitenkin poikkeuksetta selviää, etteivät nämä hehkutetut henkilöt ole missään vaiheessa edes sanoneet tai tehneet näitä kovasti korostettuja asioita. Ne ovat olleet alusta asti keksittyjä valheita. Näitä valheita ja keksittyjä sanomisia on vain yritetty käyttää oman agendan läpiajamiseen. Agendan, joka on oikeasti niin outo, itsekäs ja sairas, ettei sitä normaali ihminen edes yrittäisi ajaa läpi.
[quote author="Vierailija" time="27.01.2014 klo 15:47"]
Täällä yksi kohtalotoveri lisää! Oma äitini haukkuu mua jatkuvasti, pahinta kun on mennyt haukkumaan omalle tyttärelleni. Minulla tuli mitta täyteen pari kuukautta sitten, ja annoin vihdoin tulla takaisin samalla mitalla - eipä ole äidistä mitään kuulunut sen jälkeen. Kamalaa lukea, miten paljon on näitä äiti/isäkiusaajia. Kuinka joku voi vihata omaa lastaan niin paljon?
[/quote]
Mun mielestä se syvin viha kohdistuu todennäköisesti tähän ihmiseen itseensä. Lapsi on vain väline tämän vihan purkautumiseen. Se oikea viha kohdistuu tyyppiin itseensä, se on itseviha ja -inho joka tällaista henkilöä kaikkien henkisten sairauksien alla koettelee. Jos ei voi rakastaa itseään, ei voi rakastaa aidosti muitakaan. Lapsi on vain väline ja mahdolisesti muistuttaa kiusaajaa hänen omista heikkouksista tai vahvuuksista.
Olen yllättynyt, että "meitä" on näin paljon! Olen ap:n kohtalotoveri muiden kirjoittajien lisäksi. Minun äitini levittää puhteita siitä, kuinka kiusaan häntä. Kuinka yritän juonia hänen päänmenokseen koko ajan jotain, kuinka käyn lukemassa hänen postejaan hänen postilaatikostaan, varastan hänen tavaroitaan jne jne. Äitini kärsii vainoharhaisuushäiriöstä kuten tekstistäni voi arvata.
Jotenkin pahinta on, että olen aina ollut läheinen isovanhempieni kanssa. Ja isovanhempani uskovat tyttärensä puheita! Välini isovanhempiini ovat lähes poikki näiden puheiden seurauksena. Olen lakannut käymästä heidän luonaan, kun vierailut muuttuivat pikkuhiljaa kiusallisiksi.
Surkuhupaisaa on, että en ole nähnyt äidistäni vilaustakaan yli kahteen vuoteen! Sitä ennenkään emme olleet juuri tekemisissä, hyvin harvakseltaan (1-2 krt vuodessa) olen nähnyt häntä ohimennen n. kahdeksan vuoden ajalta, jolloin hänen mielenterveytensä alkoi heitellä pahemmin. Tämä oli tietoinen päätös, sillä olen yrittänyt suojella itseäni pahalta mieleltä, jonka hän aina aiheutti.
Tuolla joku neuvoi, että kertokaa, ettette ole tekemisissä henkisen väkivallan vuoksi. Olen tehnyt niin - ja arvatkaapa miltä se kuulostaa sellaisen korvissa, jolle on juuri kerrottu kuinka kiusaan uhriani!
Muutama sukulainen on soittanut minulle ja kysynyt äitini mielenterveyden tilasta (siitä tiedän mitä hän on puhellut ympäriinsä) sen jälkeen, kun ovat olleet äitini kanssa tekemisissä. Hänen häiriönsä on vaikeaa laatua, minkä lisäksi häneltä itseltään puuttuu sairaudentunto. Puheissaan hän on hyvin vakuuttava eikä vaikuta valehtelevalta.
En kaipaa äitiäni, mutta olen surullinen siitä, että hän on etäännyttänyt minulle tärkeät henkilöt pois elämästäni.
Eikö sukulaiset muka huomaa, että äidilläsi on päässä vikaa? Sitten on kyllä vähän kinkkistä... Mutta eivät kai hekään kuitenkaan voi sokeasti uskoa kaikkea, mitä äitisi sanoo.
Itse varmaan antaisin enimmäkseen olla, en selittelisi sukulaisille, mutta ehkä olisin heihin enemmän yhteyksissä, jolloin he saisivat kuulla suoraan minulta, miten menee. Äidilleni saattaisin sanoa pahasti, enkä olisi tekemisissä, ellei tajuaisi jotain pienessä päässään.. Mutta jos haluat silti olla tekemisissä hänen kanssaan, pitäisi varmaan lähestyä asiaa eri tavalla.