Ei ikinä milloinkaan valtiolle, vinkkinä muillekin

Työelämän lyhyt huononeminen
 Kokemukseni itselläni ovat kiertyneet pettymyksen, katkeruuden ja päätöksen jälkeen hyvinvointiin ja vahingoniloon. Kaksi viimeistä tunnetta eivät liity toisiinsa mutta jälkimmäinen nousee heti pintaan kun entisestä työpaikastani jotain kuuluu. Yleensä kuuluu huonoa.

Itse vaihdoin paikkaa aikalailla lennosta, kun huomasin että korkeastikoulutettujen virkamiesten joukossa tyhmyys ja laiskuus tiivistyi uskomattomaksi klöntiksi ja kitetyi suorastaan timanttiseksi johtajaportaassa. Tommoset ministeriön alaisen kolossin johtajat on valittu täysin sen mukaan, millaiset välit heillä on ollut jo valtsikan aikaan opiskelijajärjestön poliittisessa puuhastelussa muiden miesten kanssa. 

Sitten ne asettuu johtamaan sitä virastoaan, ja odottaa jumankauta joka viikko että ministeriöstä tulis puhelu ja pyydettäisiin valtakunnan johtopaikoille. Sitä puhelua ei muuten tule. Tämä ei kunnon pyrkyriä hidasta, sillä pienissä piireissä pystyy edelleen pätemään, vaikka isot pojat eivät ole mukaansa pyytäneetkään. Voi liittyä Kauppakamariin, puolueen toiminnassa voi vanhasta muistista käydä ryyppäämässä pikkujoulut ja parit vaaliristeilyt. Sitten voi jatkaa puuhastaelua niissä lukuisissa seminaareissa ja lääninhallituksen järkkäämissä koulutustilaisuuksissa, missä ainoa puheenvuoro on sellainen, missä kehutaan itseä ja unohdetaan muut.

Alemmalla portaalla, jonne minäkin kirkassilmäisenä idealistina lähdin, ollaan muurahaisia. Mutta ei työmuurahaisia. Hierarkia ja keskinäinen nokkimisjärjestys on aikaa sitten muotoutunut sen mukaan mistä yliopistosta on valmistunut vai onko (ressukkalla) ollenkaan akateemista tutkintoa sekä naisten kohdalla sen mukaan kuinka varakkaan miehen kanssa on onnistunut avioitumaan.

Sitä ei uskois, ellei olis ollut itse näkemässä, minkälaisia ajopuita ja muita kellujia virastoissa on, vakituisen virkansa voimalla, senverran pinnalla sinnittelemässä että kesälomat ja talvilomat lankeaa sovitusti ja työviikon saa nippanappa vedettyä loppuun, että tulee jo perjantai. 

Ainakin kolmasosalla on viinanjuonti sillä rajalla että suurkulutuksen rajat on paukkunu jo aikaa ja naamasta alkaa jo viiskymppisenä näkymään se vapaa-ajan vietto. 

Omassa tiimissäni sain kuulla vuoden mittaan eri (teko)syyt siitä, miksi jotain uutta käytäntöä tai toimintamallia voitu vielä aloittaa. Syksyllä: "Ei kait sitä nyt heti kesälomien jälkeen voi aloittaa, pitää ensin käydä läpi noita loman aikana kertyneitä (MITÄ kertyneitä???)..

Myöhemmin syksyllä: "Ei kait tässä kannata ennen joulunaikaa aloittaa. Ihmisiä on niin vaikea saada kiinnikään kun kaikki lähtee joulunviettoon.

Keväällä: "Minä en oikein voi tähän vielä lähteä, kun tuo hiihtoloma osuu tuohon ihan lähelle.."

Ja loppukeväästä: " No ei kait tätä kannata ennen kesälomia alkaa puskemaan. Kaikki lähtee kuitenkin kesäksi lomille ja saadaan sitten kuitenkin aloittaa syksyllä uudelleen" Siinäpä se vuosi sitten menikin.

Kun esimieheni oli onneton vässykkä, joka kipuili onnettomassa avioliitossa ja muisteli menneitä urotekojaan (valmistunut huippupapereilla nuorena, ylennyt nopeassa tahdissa ohittaen monet sopivammat ja sitten pysähtynyt tuohon. Eikä tule muuten hänellekään sitä soittoa että lähtisitkö vetämään lakiuudistuksen työryhmää uudelle hallitukselle) ja osaston ilmapiiri oli vittumaisen pikkuesimiehen myrkyttämä, niin tein poliittiset johtopäätökset ja lähdin muualle. 

En varmasti sopinut paikkaan. En pitänyt sitä pikkupomoani minänään ja taisin sen näyttää. Johtajaa ei ikinä missään näkynytkään. En kyllä pitänyt sitäkään minänään. Hyviä kollegoita oli ja heihin pidetään vieläkin yhteyttä. Mukavia ihmisiä. 

Minkäs ministeriön työntekijät joku vuosi sitten tekivät julkisen asian siitä huonosta johtamisilmapiiristä ja epäreilusta virkojen jakamisesta? Oliko ilmailuhallitus muistaakseni. Ja opetusministeriössä ollaan vuosikausia voitu huonosti. Ei vaan asiat muutu. Johtaja antaa lausunnon, ja kertoo että asiaa tutkitaan ja työryhmä selvittää. Sitä vituttaa armottomasti ja se on vannonut kostavansa niille, joiden se tietää asioista huudelleen pitkin kyliä. Sitten sille sanotaan ministeriöstä että koita kuule hoitaa homma hiljaiseksi, tämä tämmöinen julkisuus ei vetele. Sitten se johtaja jatkaa edelleen ja hommat jatkuu ihan justiins samanlaisena.