Itsetuntoni äitinä murenee ropisten. Keskustelin äitikaverien kanssa 2. lapsen tuomista muutoksista.

osallistumisellakin on varmaan merkityksensä. Jos hoidat kodin ja lapset yksin ja oma-aika on tuntematon käsite niin eipä ole ihme jos työmäärä tuntuu tuplaantuvan.

Minusta vauvan kanssa yksitoikkoisuus ja yksinäisyys ahdistaa, pärjään neljän lapsen kanssa paljon paremmin. Kerhot eivät ole vaiva, vaan päivän kohokohta. Ainut, mitä kaipaan siitä, että oli vain yksi lapsi, oli se, miten ihanaa oli lähteä vaunulenkille ihan rauhassa, ihan milloin halusi.

Itse en yhden vauvan kanssa muka ehtinyt edes ruokaa tekemään, laittamaan pyykkejä koneeseen yms. ja olin hirveän stressantunut.



Nyt kahden pienen taaperon kanssa teen 1-2 krt päivässä ruoan ja siivoan siinä sivussa. Eli jollain tapaa ajan käyttö vain on erilainen. En ole sen parempi tai huonompi äiti kuin olisin vain yhden vauvan kanssa, asenteeni kotitöihin yms on vain muuttunut.



Sen sijaan tunnustan olevani ajoittanut väsynyt.



Älä anna itsetuntosi murentua ap! Korvasi takana kuiskuttelee paha ääni ilkeitä sanoja joilla tehdä hallaa äitiydellesi. Älä kuuntele niitä. Keskity sen sijaan niihin hyviin asioihin mitä olet aikaiseksi saanut ja siihen tosiasiaan, että varmasti olet hyvä äiti, itse asiassa paras äiti omille lapsillesi!

meillä kävi juuri niin kuin ap kuvailee ystävilleen käyneen, meillä toisen lapsen tulo helpotti arkea. Se ei ollut kasvatuksen ansiota vaan sen, että lapsilla vaan synkkaa niin hyvin yhteen.

Meidän esikoinen oli alle 2v, kun kuopus syntyi. Molemmat lapset ovat olleet terveitä ja perustyytyväisiä eikä heillä onneksi ole ollut esim. vatsavaivoja tms. Kuopus nukkuikin vastasyntyneenä pitkiä pätkiä päivisin. Siitä huolimatta olen sitä mieltä, että toinen lapsi toi tullessaan ainakin kolminkertaisen määrän tekemättömiä töitä. Alle parivuotias esikoiseni oli hyvin osaava ja reipas, mutta häntä piti kuitenkin herkeämättä vahtia, ettei kiipeile/putoile jne. Alle 2-v kun osaa ja pääsee jo joka paikkaan; rohkeutta riittää, mutta järkeä ei välttämättä. Molemmat olivat vaipoissa ja niiden vaihtamista riitti. Kotitöiden tekemiseen ei ollut samalla tavalla tilaisuutta missään välissä. Meillä ei ollut tukiverkkoja lähellä eikä lainkaan mahdollisuutta kahdenkeskiseen aikaan miehen kanssa. Työläin aika oli kuitenkin se, kun kuopus lähti liikkeelle ja piti jatkuvasti vahtia, ettei pieni esikoinen esim. törmää leluilla maassa ryömivään sisarukseen.



Nyt, kun kuopus on n. 2v ja esikoinen 4v, niin helpottaa kummasti. Pojat ovat toisilleen niin rakkaat ja tärkeät: leikit sujuvat jo mukavasti ja esikoinen ihmettelee, kun meidän "vauvakin" osaa jo puhua. Pieni ikäero oli siis jälkikäteen ehdottomasti hyvä juttu. Jos kuopusta olisi joutunut odottelemaan pitkään, voi olla, että olisi jo liian tottunut "helpompaan" elämään 4-vuotiaan kanssa, jotta lähtisi uudestaan vauvarumbaan. En kuitenkaan osaa edes kuvitella, millaista elämä olisi, jos meillä olisi nyt uusi vauva...

luonteilla ole mitään merkitystä. Tottakai sekä lapsilla että aikuisilla on ihmisiä, joiden kanssa on helpompi tulla toimeen kuin toisten. Jos sisarus on juuri sillä tavalla erilainen ettei yhteiselo suju kovin sutjakkaasti, on se ihan varmasti vanhemmallekin raskaampaa. Sitä paitsi samaa sukupuolta olevat lapset ovat yleensä enemmän toistensa reviireillä, kun leikit ja mielenkiinnot kohteet ovat samanlaisia. Eri sukupuolta olevat ainakin omassa lähipiirissäni tappelevat paljon vähemmän. Sitä paitsi jos perheessä on kaksi todella temperamentikasta lasta, siellä todennäköisesti myös tapellaan paljon.

meillä on pieni ikäero lapsilla (1v 4kk) ja elämä on nykyään ihan suht leppoisaa (lapset 4- ja 5-vuotiaat). Silloin kun oli kaksi puettavaa/ vaippaikäistä, oli toki työläämpää, mutta meilläkin ehkä otettu hommat tarkoituksella ns. lunkisti, eli esim. siivousasioilla en tuolloin juuri stressannut. Ja lapsemme ovat aika rauhallisia luonteita, nyt harvoin riitelevät.