Lue keskustelun säännöt.
Miten voi stressata näin hirveästi perheen kanssa olo?
25.12.2007 |
Särkylääkkeitä kuluu kuin karkkia. Huomaan välillä, että puren hampaitani yhteen niin, että suonet ohimoilla vaan jyskyttää. Korvat tuntuu halkeavan tässä jatkuvassa metelissä ja hermot on riekaleina. Kamalaa painajaista. Onneksi ei enää montaa päivää.
Kommentit (59)
Vierailija:
Esikoinen oli ensimäisenä joulunaan 3 viikkoinen. Se huusi kaarella illat ja yöt. Ja minä hirveä äiti ajattelin välillä, että heitän lapsen seinään kun en jaksa.
On se kyllä hirveetä kun ei aina jaksa lapsista ajatella kamalan ihanasti.Hyvää joulua vain kaikille. Ja esikoisesta on kasvanut silti tasapainoinen 16 vuotias nuori mies.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omalle äidille se kuitenkin merkitsi luovuttamista ja " pillunsa varassa elämistä" .
Tottakai rakastan lapsiani, mutta voisin rakastaa heitä noin 40 desibeliä hiljaisempina tai sitten toivon itselleni pysyvää kuulonalenemaa. Olen yliherkkä äänille ja mieluiten olisin täydellisessä hiljaisuudessa.
Lapset oli ihania ja hyväkäytöksisiä aina nelivuotiaiksi. Sain aina kehuja kuinka ihania ja kohteliaita lapseni ovat ja jopa vieraat ihmiset tuli sanomaan, että harvoin näkee noin rakastavaa ja hyvää äitiä ja kauniita lapsia.
No ei tule enää! Ollaan käyty jo neuvolat ja psykologit. Lastensuojelu sanoi itsensä irti meidän suojelemisesta kun niin hyvin menee tosin käski soittaa jos lapset muuttuu kamalammiksi. Itse olen ollut ikäni hissukka ja kirjatoukka siksi en tajua mikä noita riivaa.
Sen kuitenkin tiedän, että 2.1.2008 minä lähden juosten ulos kotoa kouluun ja rukoilen, että päivät on mahdollisimman pitkiä. Viimeksi kun oli neljän päivän loma niin ihan itkin koulussa onnesta kun pääsin vihdoinkin hiljaisuuteen ja lepoon.
Joku muu voi saada nautintoa lasten kanssa olemisesta, mutta en tajua miten kukaan pystyy siihen.
ap
koivu-, kissa-, koira-allergiat.
En tosiaan tainnut ymmärtää vauvan tarpeita kun ei ymmärtänyt lääkärikään vasta kuin 2 vuotiaana.
Se huono äiti nro 23
Vierailija:
Muuttamalla omaa asennettasi perheesi voi paremmin ja kokeile niin näet sen vaikutuksen lapsiisi ja itseesi. Menkää itseenne ap ja te muut samoin ajattelevat kuin ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joiden vanhemmat eivät edes halua viettää aikaansa heidän kanssaan?
Jos oli lyömättä, ei huutanut tai rikkonut mun kamoja niin elämä oli ihan ok.
ap
Vierailija:
joiden vanhemmat eivät edes halua viettää aikaansa heidän kanssaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eli sun pitäs työstää sun oma lapsuus terapiassa. Ainoastaan siten voit saada rauhan ja oppia nauttimaan kotiolosta. Vika ei ole lapsissasi, vaan omissa traumoissasi.
Oikeasti on minusta tekopyhää väittää, että vain huonot vanhemmat ahdistuisivat välillä lapsiperheen metelistä ja huiskeesta, vaikka kuinka metelöitsijöinä olisivat rakkaimmat lapset maailmassa: ne omat. Jos esim. potee jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta työntekjänä, äitinä, vaimona, tyttärenä, miniänä, lapsenlapsena jne. saattaa se purkautua ärtyisyytenä arjen keskellä. Silloin oma kiukku ruokkii koko perheen kiukkua ja kehä on valmis. Puhumattakaan jos yhtälöön vielä laitetaan univelka tai kunnon sairastelukierre...
Se on kuitenkin totta, että jotain voi aina tehdä, jos oma elämä ahdistaa. Täällä eletään vain kerran, ja elämä voi päättyä minä hetkenä hyvänsä. Ei kannata tuhlata elämäänsä (ja siinä sivussa läheistensäkin elämää...) huonoihin fiiliksiin! Toisia ei voi muuttaa, mutta omaa asennettaan voi. Yleensä oma asennemuutos ruokkii perheen yleistunnelmaa kummasti. Helppoa se ei todellakaan ole, etenkään väsyneenä, mutta kannattaa silti kokeilla!
Itse heräsin vasta vakavien terveysongelmien kautta. Jotkut onnelliset osaavat nähdä elämänsä rikkaudet ilmankin menetyksiä. En halua olla tekopyhä, mutta oikeasti on surullista, jos antaa arjen ahdistaa noin paljon ilman, että tekee asiale (tai edes sille omalle asenteelleen) jotain radikaalia. Heti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ei ole normaalia perhe-elämää koskaan viettänyt, ei voi osata elää sitä aikuisenakaan, kun malli uupuu. Varmasti sattuu ja koskee käsitellä vanhoja asioita uudestaan, mutta se on tie parantumiseen. Käydä ne läpi, antaa anteeksi, siirtää mappi ööhön, jotta tulevaisuus voisi olla itselle parempi.
Katkaiskaa pahoinvoinnin kehä. Oikeasti. Teillä aikuisina on vastuu lastenne hyvinvoinnista, eikä se onnistu ilman omaa hyvinvointianne. Kiukku ruokkii kiukkua, eikä lapset osaa muuttaa käytöstään, jos he eivät saa siihen teiltä asiallisia välineitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minä olen kanssa aina ollut ylikiltti ja hiljainen lukutoukka. Kasvattanut lapset napakalla otteella, mutta minkäs sille mahtaa. On todettu molemmilla perinnöllisiä neurologisia sairauksia (ilmeisesti miehen puolelta). Minkäs sille sitten mahtaa, täytyy vaan välillä jaksaa kuunnellaa niiden raivoa ja huutoa. Tsemppiä!
Eikö nämä neuvojat ole koskaan väsyneitä? Rakastan lapsiani ja molemmat ( minä , mieheni ) ollaan koko ajan lasten kanssa ja kyllä nyt hyvänen aika mekin tarvitaan irtiottoa arjesta silloin tällöin. Miten semmoinen ajatus teidän mielestänne tekee meistä huonoja vanhempia? Ainakin sellainen käsitys tulee joidenkin teksteistä, ymmärrättekö että jokainen perhe on erilainen? Itse en voisi kuvitella itseäni kotiäidiksi joka on 10 v kotona lasten kanssa ja istuu aina puistossa ja kaiken maailman kerhoissa ... huh, mutta ymmärrän senkin että joku elää niin ja jopa rakastaa sellaista elämää enkä siltikään heitä pidä millään tavalla huonompana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isä oli täysi narsistipaska!
Mutta kierteen voi todella katkaista ja tehdä omille lapsille parempaa.
Vaatii asian käsittelyä. Itse en ole käynyt terapoissa mutta paljon lukenut ja takaan ja vannon että lapsillani ollut ' hyvä' elämä.
Ovat jo aikuisia ja samoilla periaatteilla kasvattavat lapsiaan kuin minä heitä.
Tämä iltatähti esimurkku usein sanoo että olen maailman paras äiti, elämme kahden!Vierailija:
Katkaiskaa pahoinvoinnin kehä. Oikeasti. Teillä aikuisina on vastuu lastenne hyvinvoinnista, eikä se onnistu ilman omaa hyvinvointianne. Kiukku ruokkii kiukkua, eikä lapset osaa muuttaa käytöstään, jos he eivät saa siihen teiltä asiallisia välineitä.
Minäkin olen aina käynyt töissä ja kasvattanut viisi ihanaa lasta, rakastaen heitä kun oman kodin kauhukuvat olen saanut käsiteltyä.Vierailija:
Eikö nämä neuvojat ole koskaan väsyneitä? Rakastan lapsiani ja molemmat ( minä , mieheni ) ollaan koko ajan lasten kanssa ja kyllä nyt hyvänen aika mekin tarvitaan irtiottoa arjesta silloin tällöin. Miten semmoinen ajatus teidän mielestänne tekee meistä huonoja vanhempia? Ainakin sellainen käsitys tulee joidenkin teksteistä, ymmärrättekö että jokainen perhe on erilainen? Itse en voisi kuvitella itseäni kotiäidiksi joka on 10 v kotona lasten kanssa ja istuu aina puistossa ja kaiken maailman kerhoissa ... huh, mutta ymmärrän senkin että joku elää niin ja jopa rakastaa sellaista elämää enkä siltikään heitä pidä millään tavalla huonompana.
Kuinka paljon leikitte itse lastenne kanssa? Aika harva lapsi ihan oikeasti jatkuvasti kiukuttelee, jos saa jakamatonta ja aitoa huomiota vanhemmiltaan. Meillä ainakin lapset hyppivät pahiten seinille silloin, kun yritän surffailla netissä, jutella puhelimessa tai puhua ns. aikuisten tylsiä juttuja mieheni kanssa. Kun pelaamme koko perhe yhdessä tai vaikka ulkoilemme, askartelemme, paistamme takassa makkaraa, saunomme tai teemme jotain muuta aidosti yhdessä, kaikilla on paljon mukavampaa. Oma aikamme koittaa yhdeksältä illalla, kun lapset nukahtavat. Rankkaa tämäkin, mutta silti mukavampaa :)
Mäkin olen huomannut, että arki ahdistaa vähiten, jos malttaa olla aidosti läsnä lapsille silloin, kun on paikalla. Ja jos ei itse mene kiukkupäivinä lasten kiukkutunnelmiin mukaan. Huumorikin auttaa pitkälle, etenkin isompien lasten kanssa!
Eikä tällä ole mitään tekemistä hyvän äitiyden kanssa. Jokaista välillä arki tökkii ja meteli ahdistaa, vaikka kuinka perhe olisi tärkein ja ihanin asia maailmassa. Kun sen tiedostaa eikä sysää vastuuta oman elämän (epä)onnesta muille, auttaa asenne jaksamaan arjessa paljon paremmin. Ja jos vielä jaksaa yrittää aktiivisesti itse työstää asiaa, maksaa se vaivan pitkällä tähtäimellä moninkertaisesti takaisin.
Musta tuntuu, että nykyäitien ongelma liittyy kaikkivoipaisuuden illuusioon: pitäisi olla täydellinen sekä kotona, töissä että vapaa-ajalla. Ja tietenkin pärjätä kaikessa yksin tai korkeintaan puolisonsa kanssa kahdestaan. Onko sulla ap millainen mies? Osallistuuko arkeen hyvin vai onko vain paikalla tekemättä sen enempi perheen eteen? Lapset aistivat herkästi vanhempiensa fiilikset. Jos äiti on väsynyt ja jotenkin kyllästynyt arkielämäänsä, se heijastuu taatusti lapsiin. Ja tämä ei ole syyllistämistä, vaan ikävä fakta.
Yksi hyvä puoli samassa faktassa on. Se antaa oivan tekosyyn ottaa sitä kuuluisaa omaa aikaa vaikka väkisin, jotta arkielämäkin maistuu sitten taas paremmin. Asennemuutosta moni huuteli, mutta ei se ole niin yksinkertaista väsyneenä. Kannattaisi antaa ennemmin jotain kättä pidempää, vaikka joku kiva tapa viettää arkista laatuaikaa yhdessä lasten kanssa. Tai hyviä esimerkkejä siitä, miten illat sujuvat muissa perheissä riidoitta.
Meillä paras apu on ollut rytmissä skarppaaminen. Kun lapset tietävät, mitä milloinkin suunnilleen on tiedossa, on turha vitkuttelu jäänyt pois. Toinen hyvä juttu on ollut kotiintulohetkeen panostaminen: me tehdään aina aluksi vartista puoleen tuntiin lasten kanssa jotain yhdessä, vasta sitten koitetaan hengähtää ja varsinainen aikuisten oma aika alkaa lasten jo nukahdettua/mentyä sänkyihinsä. Koululaisetkin menevät meillä huoneisiinsa lukemaan kasilta arkisin, se antaa omaa aikaa kummasti. Ja tv sekä netti aukeavat mulle ja miehelleni vasta, kun lapset nukkuvat. Näin ei harmita, kun ei voi keskittyä hömppään ;) Muutenkin on tehty sääntöjä sekä lapsille että itselle, jotta arkeen on tosiaan tullut ryhtiä. Alkuun se ahdisti, nyt siitä on vain iloa!
Oisko muilla hyviä vinkkejä syyllistämisen sijaan lapsiperheen arkeen tympääntyneille vanhemmille?
Mutta minä olen " luovuttanut" siinä, että yritän saada jotain aikaan kotona, kotitöitä tvs. Se ei vaan kerta kaikkiaan onnistu, kun lapset keskeyttävät jatkuvasti ja vaativat huomiota. Halin heitä, vastaan kysymyksiin ja teen vastakysymyksiä. Olen huomannut, että tämä on helpottanut elämääni heidän kanssaan. Mutta stressaamista on helpottanut myös se, että annan itseni tuntea myös niitä negatiivisia tunteita heitä kohtaan.
On normaalia kypsyä välillä tottelemattomiin, huutaviin ja ärsyttäviin lapsiin. Minä näytän lapsilleni erilaisia tunteita, hyvistä ikävämpiin. Näin hekin oppivat näyttämään kaikkia tunteita, eikä heidän tarvitse pyrkiä aikuisena olemaan " täydellisiä" ihmisiä, jotka MUKA jaksavat kaiken väsymättä ja suuttumatta.
ja onneks päästiin omaan kotiin. voiko olla rasittavampaa ku oleminen toisten nurkissa. Sit koko ajan tuputetaan syötävää, kahvia, piparia, torttua ja pitää istua ku tatti, ei mitään tekemistä. Oma koti on aina oma koti.
Ja kyllä meitäkin v****i pikkuset kun huusivat eka yön kokonaan ku nukkuivat vieraassa paikassa. teki mieli pistää ne parvekkeelle, vähän mä olen raato.... just ajoin 400 km. Onneks joulu on ohi.
Ja 12 varmaan tuntee olevansa meitä muita paljon paljon parempi?