MIKSI nuoria äitejä ärsyttävät niin suunnattomasti vähän vanhempina äideiksi tulleet tai äideiksi yrittävät?

vai miksi olet niin aggressiivinen???

antakaa jo ihmisten olla.

Ihan luomuina saatu ja vielä yli kolmikymppisenä. Mahtaa harmittaa, kun jotkut saavat kaiken.

Olin 22 v, melkein 23 v, kun sain esikoiseni ja 25 v, kun sain toisen. Ennen esikoisen syntymää olin ehtinyt opiskella yliopistossa 3,5 vuotta. Kun valmistun keväällä maisteriksi, olen 27 v, lapset 4 v ja 2 v. Ai niin ja mies, 30 v, väittelee samoihin aikoihin tohtoriksi.



Ollaan kyllä nuoria ja köyhiä, mutta ei tyhmiä eikä kouluttamattomia.



Minusta juuri opiskelijana lapsille on enemmän aikaa ja helpompi jäädä hoitovapaalle, kun elintaso on muutenkin matala eikä ole vielä asuntolainoja maksettavana. Ihan kuin se asuntolaina ja omistusasunto olisi Suomessa joku tae hyvästä vanhemmuudesta.

ilman hedelmöityshoitoja... Minusta jos joku voi tulla luonnollisin keinoin raskaaksi, se on silloin normaalia ja ihan ok. asia.

Olen ehtinyt matkustaa ja opiskella ammatin. Oli mahdollisuus olla hoitovapaalla ja nyt yli 40 vuotiaana on sitä omaa aikaakin ihan mukavasti. Lapset ovat tietenkin vielä koululaisia ja asuvat kotona, joten sillä tavalla ei voi elää " vapaasti"



Moni tuttuni sai lapsia kamalan nuorina, he pakersivat ammattia ja hoisivat lapsia. Nyt heillä on bilevaihe päällä ja suurin osa eronnut kun ovat kokeneet joutuneensa nurkkaan kun lapset on tehty ja miehestä kasvettu eroon.



Miten päin vain. Uskon, että kaikki yritti olla kuitenkin äiteinä ihan hyviä. Mutta jonkinlainen kriisi tuntuu olevan nyt näillä naisilla, joilla on jo aikuiset lapset ja pitäisi elää miehen kanssa kahden 40 vuodesta eteen päin. Me vanhempana lapsemme tehneet sitten koemme varmaan saman 50 kriisissä ja eroamme joukkoina kun lasten jälkeen ollaankin ihan hukassa, että mitä nyt.



Joten paras olisi pitää itsestään huoli, eikä jatkuvasti keskittyä haukkumaan toisia. Voisi se omakin elämä ehkä olla parempaa laadultaan.

En ole huomannut, että nuoret äidit olisivat ärsyyntyneitä vanhoista äideistä. En ole huomannut omalla kohdallani nuivaa asennetta vanhemmilta äideiltä itseäni kohtaan, vaikka muutamat muut parikymppiset ovat kertoneetkin kokeneensa sellaista.



Olen samaa mieltä siitä, että lapsia pitäisi tehdä vasta kun parisuhde ja taloudellinen tilanne on niin vakaa, että lapsilla on näiden puolesta turvattu lapsuus. Olen todella onnekas, että minun kohdallani näin on. Tulin äidiksi 22-vuotiaana, jolloin meillä oli takana 7 vuotta yhteistä elämää miehen kanssa ja asunto ja autot lähes maksettu. (kiitos amis-metallimieheni ;) ) Mielestäni siis olosuhteet vaikuttavat enemmän kuin ikä.



Nyt ollessani 25-vuotta, haaveilemme toisesta lapsesta. Minä haluaisin meille kolmannenkin lapsen, mutta sitä emme tule varmaankaan saamaan. Mies on nyt 27-vuotta ja hänen ehdoton takarajansa lapsenteolle on 30-v.



Miehen vanhemmat olivat mieheni syntyessä 41- ja 46-vuotta ja mies ei missään nimessä itse tekisi lapsia tässä iässä.

en jaksanut lukea muita kommentteja, mutta oma ajatus asiasta on:



lapset sain 22 ja 25-vuotiaana, tosin nyt 30v. ikää ja kolmosta yritetään. Niin, ei mullakaan ole mitään ärsyyntymistä siitä että joku toinen saa lapsensa " vanhempana" ...itse olen onnellinen siitä, että nyt kun on hyvä ja vakituinen työ ja lapset on vähän vanhempia on kaikki ns. helpompaa. Sitten jos/ja kun kolmas tulee, osaa ottaa erilailla rennosti kun kokemusta aikaisemmista. Tää nyt koskee mua, en tiedä muista.



Ainoa asia mikä ärsytää, jos rehellisiä ollaan on se kun saa lapsen vähän vanhempana niin lapsi on ihan kaiken keskipiste napa ja pitäisi huomata kuinka ihana heidän prinsessa/prinssi on jne. huoh, en tiedä miksi sellainen on mielestäni ärsyttävää....toivon, ettei muksusta tule lellittyä kaiken saanutta huomionkipeetä lasta. Varsinkin jos on perheen ainoa, mitään ei oo tarvinnut jakaa. En tahdo liikaa yleistää, eikä tosiaankaan koske kaikkia. Näin voi olla nuorempienkin vanhempien kohdalla.

oma äitini soittaa minulle joka päivä ja tekee joka viikko " tarkastuskäynnin" .. tai ainakin se tuntuu siltä... kerroin hänelle että minusta tuntuu siltä kuin olisin koko ajan tarkkailun alla, hän tokaisi että niin oletkin, koska oot niin nuori... hoidan lapseni kyllä mielestäni kiitettävästi ja ruokaa, hellyyttä, puhtautta ja seuraa saa.

naiset, jotka eivät ole koskaan osanneet oikein kuvitella itseään äideiksi, eivätkä ole kaivanneet lasta elämäänsä, mutta kuitenkin neljänkympin lähestyessä tekevät lapsen, sillä eivät uskalla olla tekemättä lasta viimeisten hetkien ollessa käsillä.



Joskus ne lapset pitäisi ihan vain jättää tekemättä, jos elämän ensimmäiset 40 vuotta on kulunut ilman mitään äidillisiä tunteita tai lapsihaaveita.

Vierailija:

Ihan luomuina saatu ja vielä yli kolmikymppisenä. Mahtaa harmittaa, kun jotkut saavat kaiken.

On käyty yliopistot, on autot, talo, mökki, jne. Ja tietysti ihana perhe, se kaikkein tärkein. Harvalla teinimammalla sellaisia on...

Nyt olen siis 31v ja lapsiluku on täysi.



Itse olen aina pitänyt rajana 32v, siis että siihen mennessä pitää lapset olla tehty. Silloin vietän viiskymppisiäni niin, ettei minulla ole yhtään alaikäistä lasta :)



Mielestäni nuorena, kun jokatapauksessa ei olis ollu varaa matkustella niin jouti olla kotona lasten kanssa. Ja kun ei ollu ikinä totuttu leveään elämään, niin ei kirpaissu pieni kotihoidontukikaan ja lapset sai kasvaa rauhassa kotona.



Vanhemmat äidit ei minua ärsytä koskaan ikänsä vuoksi, välillä tosin muuten ;o)

ja tarvitseeko lapsi hirveästi materiaa ja oman talon ollakseen onnellinen. vuokrallakin asuva voi olla yhtä onnellinen kuin sellainen jolla on oma kämppä tai pankin kämppä.

tarviiko lapsi yliopiston käyneet vanhemmat, oman mökin ja oman auton ollakseen onnellinen?

Eikä teinimamma sellaista voisi näyttääkään, kun ei ole mitään mahdollisuuksia sellaista hankkiakaan. Sen sijaan jaksetaan kadehtia naisia, jotka ovat hankkineet maallista hyvää ennen lapsia. Sääliksi käy.

Vierailija:

tarviiko lapsi yliopiston käyneet vanhemmat, oman mökin ja oman auton ollakseen onnellinen?

että tällä foorumilla yleistä tapaa puhua lasten ' hankkimisesta' niin kuin se olisi pelkän päättämisen asia. Vaikka kyseessä ei olisi edes hedelmällisyysongelmat, kuten jollain (ja niitä on vaikka minkä ikäisllä) niin suuri osa naisista haluaa lapsia puolison kanssa. Eikä sitä lapsirakasta, kypsää ja vastuuntuntoista puolisoa kävele kaikkien elämään heti 20 vuotta täytettyään.



Olen järkeväksi kutsuttu ihminen ja suunnittelen elämääni, mutta minulle lasten hankkiminen ei ole ollut jotain minkä yksin päätän ja ripeässä tahdissa toteutan kun sen olen vaan päättänyt... Monet isot asiat on elämässä sellaisia ettei niitä voi täysin suunnitella.

Olen sitä mieltä, että lapset tulisi tehdä nuorena, mieluiten niin että kun 30v. tulee täyteen niin on lapsiluku täynnä. Itselläni on nyt ikää 33 v. ja kolme pientä lasta ja tunnen itseni välillä tosi vanhaksi. Lasten kitinä ja itkut rasittavat, monta kertaa on tullut mietittyä että nuorempana olisi ehkä jaksanut paremmin. Toki minä jos kuka tiedän, ettei lapsi aina tule juuri silloin kun sen halutaan tulevan. Mutta jos asian saisi valita niin kärjistettynä:

- ammatti / tutkinto valmiina 24-25-vuotiaana: ehtii elää vähän nuoruuttakin

- eka lapsi 25-26-vuotiaana

- toinen ja kolmas lapsi seuraavan viiden vuoden sisään



Näin ei tarvitsisi enää mummoikäisenä vaihdella vaippoja ja omaa elämää olisi jäljellä lasten lähdettyä kotoa. Viisikymppisenä olisivat lapset pois kotoa eikä itse olisi enää vielä vanhus.

Mulle on se suoraan sanottuna ihan sama, saako joku lapsen tai ei. Pääasia että itse olen lapsia saanut. Esikoisen sain 21-vuotiaana, ja seuraavat sain kun olin 27- ja 29-vuotias.



Mulle ihan yks lysti milloin kukakin tekee lapsensa. Mutta ei tietenkään tyhmä kannata olla. Tosiasia on se että mitä enemmän ikää sen vähemmän mahdollisuuksia tulla raskaaksi. Jos joku haluaa ottaa riskin, niin siitä vaan!