Onko oikein perua lapselta joululahjoja, kun ei ole ollut " kiltti" ?

minusta lahjat annetaan, koska halutaan ilahduttaa rakkaita ihmisiä, ja ne symboloivat myös sitä, että Jeesus syntyi tänne, sovittamaan kaikkien synnit siltä osin, kun itse emme siihen pysty. Joten anna vaan lahjat, älä vie antamisen iloa itseltäsi ja joulun tunnelmaa koko perheeltä. (siis itse en ole ikinä tykännyt tästä kiltteysvaatimuksesta. oletko itse parhaimmillasi joulunalustressin aikana? miksi lasten pitäisi olla kamalan kilttejä juuri silloin kun on jännitystä ilmassa ja aikuiset kiireisiä?)

Hyvinvoivassa joulusta nauttineessa perheessä sitten on taas voimia kasvattaa lapsia...

ongelmanakin se, että aikuisten elämä kirjaimellisesti pyörii hänen ympärillään. Näin siksi, koska nykyään hoetaan koko ajan, miten lapset tarvitsevat aikaa, läheisyyttä, välittämistä ja yhdessä puuhastelua.



Lapset tarvitsevat kuitenkin jonkun verran näitä kokemuksia, joissa he joutuvat joustamaan tarpeistaan ja siirtämään mielihyväänsä. Samoin sanktioita huonosta käytöksestä.



Mielestäni vakava puhuttelu riittää. Jonkun toisenkin sanktion voi keksiä, mutta joulun peruminen on vähän liikaa.

mutta kun tässä on pidetty puhutteluita jo kaksi kuukautta. Yhtenä päivänä istuttii pöydän ääressä neljä tuntia! Nyt poika on jo oppinut selviämään niistä nopeammin.



Mitä kun puhutteluista ei ole mitään hyötyä?



Musta rangaistuksista: Hän menee nurkkaan ihan kevyesti, koska se ei tunnu miltään. Hän tietää, että kun päättää tehdä näin, niin seuraus on tämä.



Kerran kokeilimme tv-kieltoa aina muutamaksi päiväksi kerrallaan. Lopputuloksena hän ei koskaan olisi saanut katsoa telkkaria, koska aina parin päivän päästä tapahtui jotain, josta tuli taas parin päivän telkkarikielto.



Syy, miksi ajattelin, että joululahjoja pitää perua on suora syy-seuraus: poikaa ei kiinnosta jouluJUHLA, eli häntä ei kiinnosta joulu - miksi sitten hänet otetaan mukaan viettämään joulua?

Ja arvaa mitä, ap? 15v päästä hän väittää sinulle kirkkain silmin olleensa AINA TOSI KILTTI JA IHANA LAPSI, ja ekaluokkakin oli ihan kivaa aikaa. Eihän hän koskaan mitään, eikä äitikään ollut koskaan vihainen. AInakaan silloin, kun hän oli ekalla.

Jos meni (esim. lapsella oli näytelmässä tärkeä rooli), niin silloin on syytä kyllä pitää puhuttelu siitä, miten muista on ikävää se, että heidän harjoittelmansa esitys menee mönkään, kun yksi ei hoidakaan omaa osuuttaan.



Jos lapsen poisjäännillä ei taas ollut esityksen kannalta mitään merkitystä, niin minusta asiasta ei kannata tehdä suurempaa numeroa. Todennäköisesti eniten asiasta kärsi lapsi itse, kun ei päässytkään esiintymään.

... meiltäkin tosin kuusivuotias tyttö. Edellisessä viestissä sanoit että lopputulos olisi ollut että poika ei olisi katsonut telkkaa enää koskaan. Entä sitten? Teillä on sama yhdistelmä kuin meillä: älykkyys voimakastahtoisessa päässä ja siihen ei pure kuin johdonmukaisuus! Koska älykäs lapsi huomaa että ajan myötä se rangaistus ei pitänytkään eli alunperin hän olikin tavallaan oikeassa. Ota telkkarirangaistus uudestaan, kaksi päivää aina kerrallaan ja vaikka menisi se puoli vuotta tai vuosikin niin pidä päätöksesi! Puhuttelu ei meillä oikein pure mutta keskustelu kyllä eli aina " huonon" käytöksen (eli omatahtokohtauksen) jälkeen yritän päästä keskustelemaan tytön kanssa ihan niin kuin " aikuinen aikuiselle" (älkää lukeko tätä kirjaimellisesti) eli haluan kertoa hänelle mikä käytöksessä meni pieleen ja haluan kuulla hänen selityksensä. Ne ovat kuten kuuluukin kuusivuotiaan juttuja mitä suusta tulee mutta selkeästi hän on ruvennut hiukkasen miettimään miksi oma tahto pukkasi päälle. Ja aina se kikka että anna enemmän huomiota ja perheaikaa kuten joku viisas neuvoi, ei päde! Sitä vaan sattuu syntymään sellaisiakin lapsia jotka jo pienestä asti haluavat osoittaa omaa tahtoaan vähän enemmän kuin muut! Ap, helppoa ei ole mutta itse lohduttaudun sillä ajatuksella että tällä tahtomäärällä likka pärjää tässä kovassa maailmassa!

Lahjat ovat rakkaille lahjoja, eivät maksu hyvästä käytöksestä.

Älä ap odota lapsen nöyrtyvän yhdestä kerrasta ja muuttuvan, vaan jatka määrätietoisesti tiukalla linjalla. Puhuminen ja asioiden perustelu ja läpikäyminen täytyy olla ensimmäinen asia.

Jos tuntuu, että mikään ei silti muutu, ehkä voisit puhua lapsellekin siitä, että pian joudut sopimaan ajan ulkopuoliselle ammattiauttajalle, koska olet nini huolissasi tilaneesta (mistä sen avun sitten löydättekin, jostain sitä on saatava).

Vierailija:

pukkihan kysyy, että " onko kilttejä lapsia"

ja lahjat ovat palkinto siitä. ei ne mitään itsestäänselvyyksiä saa olla.

Muuten poika saa taas viestiä, että ihan sama miten käyttäytyy, niin lahjuksia vaan satelee...

Kyllä, 31, sinä taidat tietää, mistä puhut. Minun poikani huusi jo kiukkuisena synnytysalissa, kun hänet laitettiin rinnuksille. Huusi ja huusi, kysyin jo kätilöltäkin, että mitä se vielä huutaa? Nyt 7 vuoden jälkeen minä tiedän...



En mä tiedä enää mistään mitään... Tuo poika on taas niiiiin hyväkäytöksinen tuossa vieressä, niiiiin symppis. Lupasi soittaa opettajalle ja pyytää anteeksi huonoa käytöstään.



Minun hiukseni vain harmaantuvat tästä. Tämä syö niin paljon energiaa.

Me olemme puhuneet pojan kanssa jo 7 vuotta. Ja ystäväni on neuvolapsykolgi ja sanoi, ettei neuvola ota tuota poikaa kovin vakavasti, koska hän ei ole mikään vakava tapaus.



Korvaako Tapiolan lapsivakuutus psykiatria?



ap

Vierailija:

Tuo poika on taas niiiiin hyväkäytöksinen tuossa vieressä, niiiiin symppis. Lupasi soittaa opettajalle ja pyytää anteeksi huonoa käytöstään.

Sen jälkeen joululahjojen peruminen olisi jo kohtuutonta.

Lainaa kirjastosta Ben Furmanin muksuoppi. Siitä saattaisi löytyä hyvinkin ideoita siitä, miten ongelmianne voitaisiin ratkaista.

Poika soitti opettajalle minuutti sitten ja pyysi anteeksi huonoa käytöstään.



Olen lukenut muksuopin ja yrittänyt laittaa sitä käytäntöön. Meillä on jääkaapin ovessa taulukko, johon saa tarran tietyistä tilanteista. Poika on viikossa saanut siihen vasta yhden tarran... Ja senkin hän meni ja leikkasi irti, ei raivon vallassa, vaan ihan tietoisesti.



ap

ymmärtää sitä, että koulun alku on valtava muutos lapselle. Toisilla se ottaa erittäin lujille. Vaikka itse koulu sujuisikin, niin se kasvu pienen pään sisällä pistää koettelemaan. Eiköhän se ole melko normaali kasvuvaihe elämässä, ja joidenkin lasten kanssa saattaa koko eka kouluvuosi olla yhtä taistelua ja melskettä. Järkyttävä ajatus perua lapselta joulu ja joululahjat normaalin kasvuvaiheen takia. Miten ajatteli rangaista murrosikäistä siitä, että hänellä on murrosikä?

olen miettinyt tätä koulun alkua ja sen vaikutusta. Mutta kun ystäväni, joka on perheneuvolapsykologi sanoo, ettei tämän ikäisellä pitäisi olla mitään hankalaa " murrosikää" . Mitä tämä sitten on?



ap

Ja yleensä haluavat kokeilla myös ns. pahana olemista. Hän selvästi ihan tarkoituksella teitä rassaa, ja mitä täydellisempiä ja rakentavampia vanhempia yritätte olla, sitä enemmän hän teitä kokeilee. Lapsi haluaa nyt olla inhottava - ja teidän pitää yrittää pinnistellä tämän vaiheen yli. Onhan hän sentään aika söpö nukkuessaan. Tärkeintä on, että vain jaksatte puuttua ja suuttua, kun tarve on. Joskus sitä voi ihan huutaa ja raivota, sitä ne ipanat myös vaativat.

meillä oli hankalaa eritoten silloin, kun poika oli 4-5 v. No, aina hän on ollut haastava lapsi... Pari vuotta on ollut helpomaa ja tänä syksynä on taas tullut vaikeaksi.



Nyt on erilaista kuin pari vuotta sitten. 4-5v hän huusi ja huusi ja huusi, kun halusi jotain. Nyt hän ei huuda, mutta nyt hän on kuin murrosikäinen.



Voi vitsi, millainenkohan tulee murrosiästä...

Ja yleensä haluavat kokeilla myös ns. pahana olemista. Hän selvästi ihan tarkoituksella teitä rassaa, ja mitä täydellisempiä ja rakentavampia vanhempia yritätte olla, sitä enemmän hän teitä kokeilee. Lapsi haluaa nyt olla inhottava - ja teidän pitää yrittää pinnistellä tämän vaiheen yli. Onhan hän sentään aika söpö nukkuessaan. Tärkeintä on, että vain jaksatte puuttua ja suuttua, kun tarve on. Joskus sitä voi ihan huutaa ja raivota, sitä ne ipanat myös vaativat.