Kerro syitä, miksi et halua olla ystäväsi kanssa tekemisissä tai olet vähentänyt soittoja, tapaamisia?

hän ei myöskään siivoa koskaan, en halua mennä sinne sekamelskaan.

hyvä jos kerran puolessa vuodessa jotain on soitellut... Nyt sitten kokeilin, että kauan menee jos en mitään ilmoittele itsestäni niin hitsin 1 vuosi!! sitten havahtui tämä tapaus soittelemaan kuulumisia ......

Hän ei koskaan kysele minun tekemisistäni ja kuuntelee kyllä kiltisti sen ajan kun itse kerron kuulumisiani, mutta heti sen jälkeen vaihtuu aihe takaisin hänen työasioihinsa... Tiedän että hänellä on töissä vaikeaa ja minun pitäisi olla hyvä ystävä ja kuunnella, mutta en vaan jaksa aina kuunnella samaa aihetta.

eli sen, että teen hänelle jotain ilmaiseksi. Sitten lopahtaa.



En jaksa enää edes yrittää olla kiinnostunut.

Vierailija:

hän ei myöskään siivoa koskaan, en halua mennä sinne sekamelskaan.

Yhteen ainoaan ystävään (miespuoliseen) olen ottanut tietoisesti etäisyyttä. Syynä on ollut se, että hän puhui toistuvasti yhteisistä ystävistämme pahaa. Alkuunsa lähdin sellaisista tilanteista esim. kotitöiden pariin. Sitten kun se vihje ei mennyt perille huomautin suoraan, että en halua, että yhteisistä ystävistämme puhutaan pahaa ja kun sekään ei mennyt perille, niin sitten otin etäisyyttä.



Arvaa kyllä, että hän on minustakin puhunut selän takana pahaa, mutta se ei minua haittaa. Sen sijaan en todellakaan halua kuunnella ikäviä asioita omista ystävistäni. Kukaan meistä ei kuitenkaan täydellinen ole, niin jokaisesta voi ikäviä asioita keksiä jos oikein haluaa. Mutta vapaa-aikaani en halua käyttää sellaisen ruotimiseen.

Kaksi: puhuu loputtomiin työpaikastaan. En jaksa kuunnella työkuvioita, kun en itse ole töissä. Haukkuu vielä pomoaan ja niin haukkui edellisen työpaikankin pomoa.



Kolme: lapsellani todettiin astma, johon hän lähinnä totesi, että voi kun ihanaa, kun hänen lapsensa ovat olleet aina niin terveitä. Siitä jauhoi kauan. Sille en soita kyllä aikoihin. Todella loukkaavaa.

Toinen syy on se, että kun nyt itse on masentunut, niin soittelee todella tiuhaan. Kun itse jäin yksin lasteni kanssa ja olisin tarvinnut tukea, niin ei häntä näkynyt. Sitten kehtaa vielä kännissä väittää, että " kyllä minä apua tarjosin, mutta ei kelvannut" . Yhden kerran (jälleen kerran kännissä) tarjosi apuaan, jolloin totesin, että " toki otan apua mielelläni vastaan, soittele ja tarjoa sitä kun olet selvinpäin" .



Ja en todellakaan kännää usein, vaikka tästä nyt sellaisen kuvan saakin :)

Ollaan vaan monen kanssa niin eri elämän vaiheissa ( Itse perheellinen ja kaverit sinkkuja) että ei vaan tunnu olevan niin paljon yhteistä. Itse en käy enään bilettämässä, enkä pokaile miehiä... tosin aina välillä kun treffataan tai soitellaan on kyllä hauska kuulla sinkkujen toilailuja. Ja joskus on vaan niin kiire ja väsynyt että ei edes halua olla yhteyksissä kenenkään kavereihin, haluaa vaan keskittyä perheeseen. Itse ole asiakaspalvelu ammatissa jossa ollaan läheisissä tekemisissä asiakkaan kanssa, niin joskus tuntuu että on ihan kiva olla vaan rauhassa. Varsinkin nyt ennen joulua, kun on muutenkin kiire, sekä töissä etä kotona.

Itselläni myös lapsi, jotenka olis kiva puhua välillä jostakin muustakin kuin paskavaipoista, hampaista, yms.

Mutta ärsyttää kun lapsettomat puhuvat kuinka heitä väsyttää...miks piti valvoa puolilleöin...voivat nukkua koska tahansa!? T:yöllä pakosta valvonu & 5 krt imettänyt....

- koska viimeiset viisi vuotta hän on puhunut ainoastaan hänen ja miehensä talon rakennuksesta

- koska en jaksa ymmärtää hänen suhtautumistaan lapsiin, ei jaksa hoitaa omia lapsiaan, itselleni lapset tärkeintä elämässä

- koska jo vuosikausia hän on halveksinut erästä toista todella hyvää ystävääni ilman mitään järjellistä syytä

- koska hän on myös vähentänyt yhteydenpitoa, ehkä näistä samoista syistä, ja aina kun soittaa puhuu vain itsestään, jos minä kerron jotain niin hän lopettaakin puhelun kiireisiin vedoten, jos annan puhua niin jaksaa ja ehtii kyl paasata tuntikausia

- heillä ei voi kyläillä koska heidän lapsensa huutaa niin kovasti että omat lapseni pelkäävät tätä lasta, samasta syystä en kutsu heitä meille kylään

Lapsistaankin puhuu vain valittaen. Eikä ole koskaan itse yhteydessä keneenkään. Ihmettelee ehkä, miksi jää kaveriporukan ulkopuolelle.

- Toisella on kolme pientä poikaa (6 v, 4 v, 2 v), joilla ei ole kotona eikä kylässä mitään sääntöjä. He tönivät, tuuppivat ja kiusaavat jatkuvasti lapsiani, kun tapaamme. Lisäksi joka kerta (siis oikeasti joka kerta), kun käyvät meillä, joku tavara menee rikki, vaikka yritän särkyvimpiä keräillä poiskin. Olen yrittänyt keksiä kaikenlaisia ratkaisuja, mutta mitkään kikkailut eivät ole onnistuneet, ja nyt en enää jaksa yrittää. Tämä ystäväni on kotiäiti ja hänen miehensä on usein matkoilla, joten meidän on vähän vaikeakin tavata ilman lapsia, ja lisäksi hän aina haluaa tavata lasten kanssa, koska lapsista tietysti teoriassa on seuraa toisilleen.



- Toinen ystävä koko ajan vain a) puhuu työstään ja b) kehuskelee veljellään, joka on tohtori (siis ihan oikeasti tuo tätä koko ajan esille! Omakin veljeni on tohtori ja lisäksi proffa, mutta en mä nyt sitä kavereilleni mainosta, varsinkaan jatkuvasti :-o)

Siis vaikka mitä yrittäisin jutella, niin muuta aihetta ei ole kuin lapsi. Itse teen asioita ilman lastakin, mutta kaverireppana ei koskaan. Eli eihän sillä voikaan olla muuta puhuttavaa. Se on niin tylsääääää.



Toisen kanssa menee hermot, kun on kasvava päihdeongelma, jonka kieltää ja jonkin sortin masennus. Monta vuotta kuuntelin ongelmia ja huomasin, että hän kuuntelee minua vain, jos kommentoin hänen asioitaan. Minun asioitani ei kuunnellut ikinä. En viitsi olla yksipuolinen ystävä. Hän ei ansaitse minun tukeani ongelmissaan. Kyllä ystävyys pitää olla molemminpuolista oli lähtökohdat mitkä hyvänsä.

omia asioitani, mitä en olisi yhtä hyvin voinut kuuluttaa vaikka koko maailmalle. No, aikansa hän jaksoi yksipuolista soitteluaan, mutta siihen se jäi. Minusta turha pitää yhteyttä ihmiseen, johon ei voi luottaa. Hän myös keksi omia asioita, yhdellä kerralla puhui yhtä, toisella toista ja ei ilmeisesti itse muistanut, mitä oli kertonut. Kai hänellä oli jotain mt-ongelmia, paha alemmuuskompleksi-huono itsetunto, en tiedä.

Hän on aina töissä, joten ei ole sellaista hyvää hetkeä, kuten viikonloput, jolloin voitaisiin treffata. Siitä se siis lähti. Toisekseen, voisin tässä käytää kliseistä termiä " olemme kasvaneet erilleen" . Olemme ihan erilaisia, kerta kaikkiaan. Yläasteelta ollaan tunnettu, mutta se on ainut yhteneväisyys. Viimeinen tikki oli se kun hän katkeroitui minun naimisiinmenostani! En ole onnitteluja tähän päivään mennessä saanut. En osaa enää olla lirkuti lirkuti, miksi edes pitäisi? Ei minulla ole velvoitteita.

syy mun kohdalla.

En pysty enää vapautuneesti pohtimaan suhdeasioita hänen kanssaan.