Onko vammaista lasta pakko ottaa laitokselta kotiin mukaan?

Että jos minusta pukkaa ulos joku vajukki tyyppi, niin laitokselle saa jäädä, minä lähden heti synnytyksen jälkeen jatkamaan omaa elämää. ap Vammaista lasta en halua hoitaa enkä pilata omaa elämääni. Jos lapsen isä huolii vajukin, niin pitäköön hyvänään.

Tämä on ihan sairas, ihan pahaa tekee vaikka tiedän että ap haluaa nostattaa kohua.

Heidän elämäänsä varmaan helpottaisi paljon, ettei ole tekemisissä tuollaisen ajatusvammaisen kanssa. Onko sinulla ongelmia ihmissuhteissa? Onko läheisilläsi vaikeuksia hyväksyä sinua? Voit miettiä sitä, mistä se johtuu.



Helpota elämääsi ja suhtaudu elämään positiivisesti. Suhtaudu itseesi ja toisiin hyväksyvästi, niin kyllä elämä jo kummasti helpottaa.

Eikö meillä kaikilla ole oikeus elää myös vammaisilla. Ainakin itse ottaisin vastaan vammaisenkin lapsen jos saisin. Uskon että hänellä voi olla aivan onnellinen elämä ja hän voisi tuoda meidän perheeseen paljon iloa vaikka varmasti myös surua. Mutta eikö niin tee terveetkin lapset. Aina voi myös vammautua sairauden/onnettomuuden seurauksena.

Älkää kukaan pahoittako mielänne näiden sairaiden ihmisten idiootti jutuista. Luulen myös provoksi, mutta näin ajattelijoita kyllä edelleen on valitettavasti olemassa. Siksi toivonkin myös etteivä saisi itse lapsia, jotta eivät tuota sairasta ajatustaan enää siirtäisi eteen päin. Mieti ap joskus kuinka oma lapsesi voisi saada vammaisen lapsen ja kuinka siihen suhtautuisit? Varmasti hylkäisit kaikki ja viettäisit sitä itsekeskeistä elämääsi yksin, olet oikeasti tunnevammainen jolla ei ole mitään yhteyttä omaan lapseen tai mieheesi. Hae apua

Kyllähän sellainen " riski" on olemassa ihan jokaisessa raskaudessa kaikenikäisillä. Joku taas kirjoitti kuolaavasta, sydänvikaisesta downista. Entäs jos saatkin downin jolla ei ole sydänvikaa ja joka ei kuolaa? En ole kovin monta kuolaavaa nimenomaan downia nähnyt. Yleensä pikkulapset aina kuolaavat jonkin verran. Meidän vaavi ainakin kuolaa nyt kun hampaita pukkaa. Mutta oikeasti. Te jotka downeja kammoksutte ette oikeasti vammaisuudesta tiedä mitään. Jättäkää ihmeessä lastenhankinta suunnitelmista kokonaan. Aina on olemassa riski että tulee ihan oikeasti vammainen lapsi.

Koska se tulee halvemmaksi kuin laitoshoito. Kuka oikeasti haluaa imeä räkää kolmekymmentä vuotta. Kiitos, tahdon muutakin elämää.

Lapsellasi voi myöhemmin ilmetä laaja-alainen varhaislapsuuden kehityshäiriö (aiemmin kutsuttiin lapsuusiän skitsofreniaksi). Se on paljon paljon vakavampi asia, kuin vaikka downin syndrooma.



Ehdotan, että jätät lapsesi laitokselle vaikka se olisi näennäisesti terve. Hän saa hyvän kodin muualta.

en mä jaksa. rumakin se on. jätät sinne vaan

Vaan söpöjä, erilaisia kuin muut mutta jotenkin niin söpöjä. Downlapsilla on myös usein jokin erityisosaaminen jonka he hallitsevat jopa " normaalilasta" paremmin. Downlapset ovat herkkiä, ystävällisiä, mukautuvia, monesti ulkopuolinen ei erota muusta kuin kasvonpiirteistä.

Jättää vaikka lähikaupan portaille.

ihminen joka tekee tälläisen avauksen on täysin tunnevammainen.

Ja todennäköisesti äiti, joka jossainvaiheessa pahoinpitelee lapsensa tai pitää huonosti huolta.

Toivon todella, että ihminen tämän takana on jokin teini, joka luulee olevansa hauska.

Vaikka oman lapsensa hylkäisikin sairaalaan, niin ei pääse mihinkään siitä että olet äiti juuri tälle lapselle ja lapselle sinun perimäsi. Hylkäämällä sairaan lapsen sairaalaan ei voi pyyhkiä pois sitä, että sinä olet hänelle äiti aina. Kuinka selittää lapselle myöhemmin , että hän ei ollut kelvolline sinulle, kun hän etsii sinut ja haluaa tavata.



En voi edes uskoa että kukaan joka on odottanut lastaan 9kk ja valmistautunut ottamaan hänet vastaan voi yhtäkkiä kyetä jättämään elävän lapsensa sairaalaan. Miten selittää se itselle, puolisolle, sukulaisille ynm läheisille ja kuinka pystyä jatkamaan " matkaa vapaana" niinkuin ap kirjoitti.



Tottakai on selvää että on olemassa niin sairata lapsia että he elävät koko elämänsä laitoksessa tai sairaalassa mutta se ei tarkoitakaan että äiti hylkäisi hedät vammansa takia.

Ei kai tää muuta voi olla eihän

Kunhan provoilee... Kukaan raskaana oleva/ollut ei ikinä tekisi näin mautonta aloitusta.

Lapsi on syntyessään täydellinen. Menette kotiin. Ensimmäinen vuosi on superihanaa! Lapsi on edelleen täydellinen. Ekan synttärin tienoilla lapsi alkaa osoittaa outoja merkkejä, alkaa olemaan itkuinen, unohtaa miten kävellään jne. Diagnoosiksi tulee INCL. Katoaako se rakkaus? Ansaitseeko vain täydellinen lapsi paikkansa perheessä?



Minä vammauduin synnytyksessä. Äitini ei onneksi antanut minua pois.

Pikkuveljeni oli down lapsi, meillä oli vuosi ikäeroa. Hän kuoli 2 vuotiaana, minä olin siis silloin 3. Uskon, että hänen elämällään oli tarkoitus. Hän oli rakastettu perheenjäsen, yhtä tärkeä kuin me muut.

Hän toi varmasti paljon huolta ja surua vanhemmilleni, koska sairastui monta kertaa keuhkokuumeeseen, johon sitten lopulta kuoli:( Hänellä oli myös sydänvika, reikä sydämessä. SILTI hän oli maailman ihanin, aurinkoisin lapsi. Hän toi paljon iloa perheeseemme myös, ja hyvät muistot jäi. Hän oli rakas leikkikaverini. Meillä on paljon valokuvia, kaikissa hän hymyilee. Vieläkin, 20 vuoden jälkeen ajattelen häntä, ja nyt tätä kirjoittaessani itken.



Olen myös ajatellut, että meistä kuka tahansa olisi voinut syntyä vammaisena, tai voi vammautua myöhemmin elämässään. En toivo, mutta niin se vaan on, että pahalla on tapana saada palkkansa... ei ehkä nyt mutta joskus. Sinä jonka mielestä esim. down lapsi on inhottava, voit itse vammautua, tai saada vammaisen lapsen. Tosin toivon, että et saa vammaista lasta, koska vammaiset lapset ansaitsevat hyvän perheen, eikä heitä yleensä " annetakaan" ihan kelle vaan, vaan hyville, sydämellisille ihmisille.

rakastavat ja arvostavat lapsiaan. Totta kai se on raskasta, mutta moni vammainen lapsi myö skuitenkin ainakin vähän kasvaa ja kehittyy, ja lapsen asiat oppii tuntemaan. Lisäksi moni käy läpi itsenäistymisprosessiakin, (jos vanhemmat niin haluavat), eli pikkuhiljaa muuttavat myös ainakin osittain pois kotoa (osittain hoitokotiin tms.), kuten muutekin lapset. Näin ainakin tuntemani tapaukset.

Vierailija:

Ihan nauratti kun luki tekstisi, juuri tuota tyypillistä parivuotiaan vammaisen lapsen äidin lässytystä. " Kyllä meidän lapsi on niin ihana että kaikki on sen arvoista, rakkaus palkitsee ja voimia kyllä tulee sen mukaan kun niitä tarvitaan."

Se on kumma kuinka tuollaiset maailmaa syleilevät ajatukset karsiutuvat vuosien saatossa, harvemmin kuulee enää kouluikäisten vammaisten lasten vanhemmilta tuollaisia sepostuksia, puhumattakaan sitten nuorten tai aikuiten vanhemmista.

Hassua kuinka niin moni taaperon vanhempi tosissaan luulee että suurin kriisi ja työ on tehty siinä kun hyväksytään lapsen vamma ja opitaan rakastamaan tätä. Eihän työ ole tuossa vaiheessa edes alkanut!

Vierailija:

Lapsellasi voi myöhemmin ilmetä laaja-alainen varhaislapsuuden kehityshäiriö (aiemmin kutsuttiin lapsuusiän skitsofreniaksi). Se on paljon paljon vakavampi asia, kuin vaikka downin syndrooma.

Ehdotan, että jätät lapsesi laitokselle vaikka se olisi näennäisesti terve. Hän saa hyvän kodin muualta.

terve ja suloinen poika on edelleen. eipä ne sairaalassa huomanneet, että pikkumies on kehitysvammanen.