Onko vammaista lasta pakko ottaa laitokselta kotiin mukaan?

en vain kestäisi vammaista lasta. minun voimavarani eivät vain riittäisi, kun ensimmäinen lapsi on jo sairas ja itsekin olen sairastunut vaikeasti. En vain jaksaisi.



Ymmärrän, että tämä kuullostaa julmalta ja kamalalta ja ymmärrän paheksuntanne. Hyväksyn, että paheksutte tällaista ajattelua.

Ainakin jos on täysivaltainen kansalainen eikä holhouksen alainen. Ei todellakaan kiinnosta seitsemänkymppisenä todeta että elämä on mennyt kuolaavan vajukin kanssa, joka useinmiten on vielä aikuisiällä väkivaltainen tai muuten todella hankala.

Täysi kunnioitus niille, jotka siihen hommaan pystyvät. Minusta ei ole siihen, tiedän se ilman teidän kommenttejannekin. ap

Ap sä vain luulet tietäväsi mitä tekisit. Olen kirjoittanut ehkä vielä sinua rumemmin, että en halua kehitysvammaista tai autistista lasta. Kirjoitin kyseisestä asiasta v. 2001 tälle aihevapaa palstalle. Sanoin heidän olevan tyhmiä, näin ei ole.

En uskaltanut lukea, kuin osan vastauksista. Niin paljon tuli vihaisia vastauksia.

Nyt minulla 6v. lapsi, jolla on keskivaikea kehitysvamma, autistiset piirteet ja vaikea dysfasia.

Hän on minulle rakas ja kasvatti minusta paremman ihmisen. Hän oli 1.6v. kun hän jäi kehityksestään kiinni. 5v. sai diagnoosin.

TÄMÄ TARINA ON TOSI!

joka on koko lapsen iän hoitanut down lastaan, joka nyt tietysti jo nelissä kymmenissä. Ei osaa edes puhua ja käyttää vaippaa. Heidän elämänsä meni nyt sitten tähän. En tiedä nauttivatko. Downin terve sisko abortoisi omien sanojensa mukaan, jos odottaisi vammaista.



Tiedä sitten.

Olen toivonut toista lasta tosi kovasti, mutta en kuitenkaan halua lasta niin kovasti että pystyisin kasvattamaan vammaisen. Jos olisin raskaana ja kuulisin odottavani Down-lasta, abortoisin, vaikka en koskaan enää saisi uutta mahdollisuutta toiseen lapseen. Näin on. ap

Meillä on kaksi tervettä lasta, ja suunnitelmissa ehkä kolmas. Jos kolmanteen pädymme, vauvalle tehdään kaikki mahdoliset testit odotusaikana, että voimme keskeyttää raskauden, jos jotain vika löytyy. En halua pilata meidän hyvää elämää, vammaisen lapsen takia. Kuulostaa kylmältä, mutta tiedän rajani. En jaksaisi, en ole tarpeeksi empaattinen ja hoivaava.

tai todettaisiin, että on muuten mahdollisuus johonkin kehitysvammaan, niin tekisin myöhäisen abortin, vaikka se olisi vaikeaa.



jos syntyisi down tai millä tahansa tavalla kehitysvammainen lapsi tai autistinen tai asperger (en luokittele heitä kehitysvammaisiksi jollei ole mitään kehityshäiriöitä lisänä) ilman etukäteistietoa tästä, ottaisin toki kotiin, hoitaisin ja rakastaisin lasta, jos kävisi niin etten itse enää lapseni parhaaksi olisi sitä kykenevä hoitamaan ( ja muun perheen parhaaksi) niin laittaisin toki lapsen asianmukaiseen hoitopaikkaan, joka ei tarkottaisi etten enää rakastaisi lasta ja kyllä me siellä käytäisiin sitä edelleen katsomassa ja voisi tulla kotiin lomia viettämään / edellyttäen että lapsen vointi sen sallisi ja ei aiheuttaisi perheelle mitään dramaattista

Aina ei ole mahdollisuuksia rakkaudesta huolimatta hoitaa lasta kotona, ja vanhemmat tekevät päätökset juuri rakkaudesta lapseen ja muuhun perheeseen

Jos sillä tarkoitetaan vajaata? On kyllä ihan väärä termi kehitysvammaisista puhuttaessa. He eivät ole mitenkään vajaita. Tunnevajausta näyttää kyllä olevan aika monella ei-vammaisella tämän ketjun perusteella.