Varoittava esimerkki AEG-kodinkoneet
Kirjoitan tänne omista erittäin huonoista kokemuksistani AEG-kodinkoneesta, jotta muut kuluttajat voisivat välttää ostamasta heikkolaatuisia ala-arvoisia kodinkoneita tai ainakin saada edes mielikuvan siitä, millä tasolla Electrolux-konsernin kodinkoneiden kestävyys näyttäisi tällä hetkellä todellisuudessa olevan. Itse ostaessa Electrolux-konserniin kuuluvan AEG:n kuivausrumpua (T58840) paikallisen Expertin myyjä markkinoi laitetta ns. premium-luokan kuivausrumpuna, luoden mielikuvaa laitteen keskivertotuotetta paremmasta laadusta. Kuivausrummun ollessa käytössä 3 vuotta 5 kuukautta siitä hajosi ohjainkortti. Ohjainkortin rikkoutuminen tarkoittaa käytännössä sitä, että koko laite on täysin ”pimeänä”, joten siinä mielessä voidaan puhua kuivausrummun totaalisesta rikkoutumisesta. Itse oletin, että ostohetkellä hinnaltaan kuivausrumpujen yläpäähän kuuluvan kuivausrummun kuuluisi kyllä kestää pidempään kuin 3 vuotta 5 kuukautta. Kuitenkin ostohetkellä 674 euron hintaista kuivausrumpua oli pakko korjauttaa 344 eurolla, jotta sitä pystyi ylipäätään käyttämään. Näin ollen jouduin korjauttamaan kuivausrumpua jo 3 vuoden 5 kuukauden jälkeen summalla, joka siis vastasi 51 % tuotteen ostohinnasta. Kuitenkaan jälleenmyyjä Expert kuin maahantuojakaan (Oy Electrolux Ab) eivät kuitenkaan katsoneet tuotteen olevan siinä mielessä virheellinen, jotta heille kuuluisi tuotteelle 2 vuoden takuun jälkeinen virhevastuu. Vein asian kuluttajariitalautakuntaan, jossa asian käsittely on edelleen kesken.
Itseni kuitenkin yllätti asiassa täydellisesti se, kuinka laajamittainen ongelma Electrolux-konsernin tuotemerkkien (mm. AEG) kestävyys näyttäisi olevan. Asia selvisi itselleni vasta kuluttajariitalautakuntaa varten tekemäni taustaselvityksen kautta. Siihen saakka itselläni oli ollut varsin hyvä kuva mm. AEG-kodinkoneiden laadusta. Tekemieni havaintojen perusteella näyttäisi kuitenkin siltä, että mm. AEG-kodinkoneet vaikuttaisivat olevan suuressa määrin kestävyydeltään täysin ala-arvoisia. Näyttäisi siltä, että AEG-kodinkoneiden rikkoutuminen joko lähes heti takuun jälkeen tai jo takuun aikana on yleinen ja lukuisia kuluttajia jo vuosia koskenut ongelma. Internetin hakupalveluja käyttämällä voi varsin nopeasti havaita, että lukuisat kuluttajat ovat valittaneet erilaisten AEG-kodinkoneiden lyhyestä kestoajasta ja ilmoittaneet niiden kestäneen vain hieman yli takuuajan. Suhteellisen monessa tapauksessa erilaisia AEG-kodinkoneita näyttää korjatun jopa takuun aikana, pahimmillaan jopa useita kertoja.
Näillä jäljempänä viittaamillani lukuisilla verkkokeskusteluilla on siinä mielessä vahva liityntä omaan tapaukseeni, että kaikissa alla viittaamissani keskusteluissa tulee ilmi eri AEG-kodinkoneita vaivanneet ohjainkortin rikkoutumiset, mikä vaikuttaisi monen laitteen kohdalla olevan jopa siinä määrin tavanomaista, että voitaneen puhua jopa ns. tyyppiviasta.
Keskusteluihin voi kokonaisuudessaan tutustua niiden linkkien kautta ja havaita eri AEG-kodinkoneissa ilmenneiden ohjainkorttivikojen yleisyys. On myös merkityksellistä havaita, että haettaessa hakupalvelimilla kodinkoneiden ohjainkorttiongelmista, valtaosa hakutuloksista käsittää kuluttajien valituksia juuri AEG:n kodinkoneiden tai Electrolux-konsernin kodinkoneiden ohjainkorttien kestävyydestä. Muiden valmistajien kodinkoneiden osalta ei ohjainkorttiongelmista löydy kuluttajien kokemuksia juuri lainkaan. Tämän perusteella voidaan ainakin olettaa, että ohjainkorttiongelmat ovat mitä suurimmassa määrin juuri AEG-kodinkoneista koskeva laaja-alainen ongelma.
Ohessa joitakin löytämiäni verkkosivustoja, joissa kuluttajat valittavat erilaisten AEG-kodinkoneiden (sähköliedet, mikroaaltouunit, pesukoneet, pakastimet, kuivausrummut sekä jääkaapit) huonosta kestävyydestä sekä erityisesti AEG-kodinkoneiden ohjainkorttivioista. Toivottavasti näiden linkkien avulla Electrolux-konsernin kodinkoneisiin päätyvillä kuluttajilla on edes hiukan jälleenmyyjien markkinointipuheita realistisempi kuva laitteiden todellisesta kestävyydestä sekä laadusta. Omien henkilökohtaisten kokemuksieni sekä tekemieni löydösten perusteella voin todeta, ettei talouteeni tule enää koskaan yhtäkään Electrolux-konsernin kodinkonetta.
- http://keskustelu.suomi24.fi/node/8996413
Lyhyt keskustelu AEG Santo-jääkaapin ohjainkorttiongelmista.
- http://keskustelu.suomi24.fi/node/2208874
Kuluttajien keskustelua AEG-kodinkoneiden heikosta laadusta yli 170 viestin verran. Ketju on aloitettu otsikolla ”AEG pesukoneet ei kestä”. Keskustelussa lukuisat kuluttajat kertovat pääasiassa erilaisissa AEG-kodinkoneissa (sähköliedet, mikroaaltouunit, pesukoneet, pakastimet, kuivausrummut sekä jääkaapit) olleista vioista. Erityisesti ohjauskorteissa olleiden vikojen yleisyys on keskustelun keskiössä. Kuluttavat valittavat ohjainkorttien rikkoutuvan useimmiten heti kohta takuun umpeuduttua. Pahimmillaan ohjainkortti on rikkoutunut ja puolen vuoden kuluessa kaupantekohetkestä. Keskustelun perusteella näyttäisi siltä, että ohjainkorttiongelmat vaikuttavat olevan kovin tavanomaisia eri AEG-kodinkoneissa ja jossain määrin jopa Electrolux-konsernin kodinkoneissa.
Nimim. ”sulanut eskimo” kertoo AEG jääkaapista hajonneen ohjainkortti 2,5 vuoden käytön jälkeen ja pakastimesta 3 vuoden käytön jälkeen. Kertoo tietävänsä naapurustosta 2 vastaavaa tapausta. Arvelee vian olevan tyyppivika.
Nimim. ”Ei enää AEG:ta” kertoo AEG:n jääkaappiin vaihdetun ohjainkortti 1 vuoden jälkeen ja astianpesukoneeseen 3 vuoden jälkeen.
Nimim. ”aeg never again” kertoo AEG-pakastimen hajonneen 2,5 vuodessa ja AEG-jääkaapin hajonneen 3 vuodessa. Molemmissa rikkoutui ohjainkortti.
Nimim. ”täyttä romua” puolestaan toteaa, että hänen 3 vuotta vanhaan AEG-jääkaappiinsa on vaihdettu ohjainkortti jo 3 kertaa.
Nimim.”huh huh” toteaa AEG-pyykinpesukoneesta hajonneen ohjainkortti heti 3 vuoden ja samalla lisätakuun umpeutumisen jälkeen.
- http://www.rakentaja.fi/indexfr.aspx?s=/keskustelukanava/ketjut/4481/1/0/1/#.Ugt5wpKpVNd
Kuluttajien keskustelua heidän kokemuksistaan AEG-kodinkoneiden heikosta laadusta yli 50 viestin verran. Kuluttajien viestien perusteella eri AEG-kodinkoneet näyttävät hajoavan valitettavan usein ennen 5 vuoden käyttöikää, kovin usein jopa paljon tätä ennen.
Nimim. ”BullDozer” toteaa: ”Hankimme alle viisi vuotta sitten keittiön mukana AEG-Merkkiset kodinkoneet. Kyseessä oli hieman kalliimmat integroidut laitteet ( Integroitu apk, Uuni, keraaminen taso, Mikroaaltouuni ja tuuletin ). Tähän mennessä viidestä laitteesta kolme on hajonnut viimeisen vuoden sisällä. Mikro hajosi vajaa vuosi sitten, apk temppuilee käynnistettäessä ja nyt viimeksi uuni hajosi. AEG ei suostu korjaamaan virheitä. Ainakaan vielä. Heidän mukaansa takuuaika on 2 vuotta. Ilmeisesti heidän koneensa ei kuulu kauempaa kestääkään.” Sama nimim. ilmoittaa ketjussa myöhemmin, että asianpesukoneesta oli rikkoutunut ohjainkortti.
Nimim. ”Avatar” kertoo: ”Oma kokemukseni AEG Competence B4100 kiertoilmauunin kestosta on aika huono. Kun aloin tutkimaan syytä ja avasin kotelon paljastui syyksi viallinen ylikuumenemissuoja - oli vaaleansininen pötkylä josta lähtee 2 valkoista ja 2 sinistä johtio. Pötkylä oli kuumentunut ruskeaksi toisesta päästä. Ostin uuden ja vaihdoin itse viallisen tilalle. Nyt toimii - saa nähdä kuinka kauan. On aika selvää että kyseessä on viallinen komponentti joka on näköjään vaihtunut uudentyyppiseksi. E-lux ei kuitenkaan suostunut korvaamaan komponenttia. Takuuaika on toki ohi, mutta kyllä tuollaisen komponentin pitää kestää reilusti yli muun tuotteen käyttöiän."
Nimim. "TMS” kirjoittaa omia kokemuksillaan AEG-jääkaapista: ”Sama osa oli mennyt meilläkin, oli todennäköisesti lämpötila-anturi joka ohjaa jäähdytys tuulettimen toimintaa. Ja nyt sitten jo kerran korjatussa jääkaapissa oven ollessa auki sisävalo ja digitaalinen lämpötilanäyttö vilkkuu. On kuulemma taas ohjainkortti paskana, kestihän se sentään reilut 2 vuotta. Kyllä osaa sitten aeg laatu lämmittää mieltä. VOI PRKLE... Ja ei enää ikinä ko. merkkiä meidän talouteen eikä myöskään tuttujenkaan...” Myöhemmin sama nimim. vielä jatkaa: ”Kysyin maahantuojalta tulevatko he vastaan vian korjauksessa, mutta heidän mielestään on oikeutettua että asiakas maksaa 2v. välein heidän toimittaman laadultaan ala-arvoisen komponentin vaihdon. ÄLKÄÄ HYVÄT IHMISET MISSÄÄN NIMESSÄ VALITKO KOTEIHINNE AEG TAI KYSEISEN VALMISTAJAN VALMISTAMIA LAITTEITA. Täytyy kyllä todeta että pitää kauppa käydä hyvin kun on varaa hoitaa jälki markkinointi näin tyylikkäästi tai sitten kaupan teko perustuu varaosa myyntiin.”
Nimim. ”MikkoL78” kertoo kokemuksiaan AEG-kodinkoneiden ohjainkorttivioista: ”Meillä on kanssa AEG:n laitteet reistailleet. Jääkaappiin, pakastimeen ja astianpesukoneeseen vaihdettu piirikortit. Nyt uuni rikki. Kylmälaitteissa ollut vilkkumis efektiä, jonka liikkeen huoltomies korjaa vaihtamalla piirikortin (vähintän 350€) tai näppärä kaveri vaihtaa kortin rikkinäisen komponentin itse. Uunissa todennäköisesti Avatarin kertoma ylikuumenemissuoja ongelma. Uunia lämmittäessä jossain vaiheessa lopettaa lämmittämisen, kiertoilman puhalluksen ja sammuttaa sisävalon. Jonkin ajan kuluttua (tod.näk kun lämpötila laskee tarpeeksi) käynistyy taas uudelleen. Uunin kyllä korjaan itse jos löydän varaosan. Kylmälaitteet hölmönä laitoin vakuutuksiin joista joutui maksamaan jotain 100 € per laite. Ilman vakuutuksia ainakin 350€ plus työt. Laitteiden tyypit:
Jääkaappi Santo 3774-6KA (korttirikki, valot vilkkuu ja kompura ei pyöri)
Pakastin ÖKÖ_ARCTIS_SUPER (sama vika kuin jääkaapissa)
Astianpesukone FAVORIT F65060IM (Kuivaus ei toiminut, korttivika)
Uuni Competence B4100-1 (lopettaa lämmityksen ja kiertoilman puhalluksen ja sammuttaa sisävalon. todennäköisesti ylikuumenemissuoja)”
- http://systemshed.com/blogs/sinkko/2008/12/29/korjausohje-electrolux-ere3500x-ja-aeg-oko-santo/
Ohjainkorttivikojen yleisyyden vuoksi on Electrolux-konsernin eräiden kodinkonemallien (mm. AEG Santo) ohjainkorttien korjaamiseksi eräs kuluttaja katsonut aiheelliseksi laatia ja julkaista korjausohjeet laitteen ohjainkorttia varten.
- http://www.saunalahti.fi/mkonsu/varaosat/santokorjaus.html
Toinen kuluttajan laatima ja julkaisema AEG-kodinkoneen ohjainkorttia koskeva korjausohje.
- http://www.masinistit.com/viewtopic.php?t=6960
Lyhyehkö keskustelu AEG-kodinkoneiden ohjainkorttiongelmista.
Nimim. ”Jaahas” toteaa hänen Electrolux-konsernin maahantuomaan jääkaappinsa vaihdetun 2 kertaa ohjainkortti takuuseen ja kerran jokin muu osa.
- http://www.meidanperhe.fi/keskustelu/762292/ketju/_aeg_kodinkoneiden_laadusta
Lyhyt keskustelu AEG-kodinkoneiden sekä Electrolux-konsernin kodinkoneiden heikosta laadusta sekä rikkoutumisalttiudesta.
- http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/takuuajat-paattyivat-kodinkoneet-heti-rikki/1329792
Savon Sanomien lyhyt juttuviittaus bloggaajan huonoista kokemuksista AEG-kodinkoneiden laadusta. Jutun otsikko: ”Takuuajat päättyivät, kodinkoneet heti rikki”.
Edellä viitattu varsinainen bloggaajan juttu otsikolla ”En suosittele tätä kodinkonemerkkiä”. Artikkelissa kirjoittaja valittaa AEG Electroluxin kodinkoneiden heikosta laadusta sekä viittaa laitteiden keston olevan täysin jotain muuta kuin tuotemerkin imago antaisi aihetta olettaa. Muiden AEG-kodinkoneiden kestävyysongelmien lisäksi kirjoittajan AEG-astianpesukoneesta oli rikkoutunut ohjainkortti vajaan kolmen vuoden iässä. Kuten kirjoittaja toteaa: ”Astianpesukoneessa takuu oli kaksi vuotta. Nyt kone on vajaat kolme vuotta vanha. Eli sen oli sitten aika rahastaa omistajaansa vähän lisää. Tuntuu ihan älyttömältä, että satoja euroja maksavat laitteet eivät todellakaan kestä kuin nippanappa sen takuuajan yli.”
Kommentit (179)
AEG astianpesukone, joka myytiin markkinoiden tilavimmalla korilla ja muilla herkuilla pesi astiat sutaisemalla. Korjaaja kävi katsomassa ja totesi koneen olevan kunnossa mutta AEG laadun tuntien se nyt vain pesee ja kuivaa huonosti. Nyt ei voi valittaa, Miele pelittää kuin unelma.
Nyt ongelmissa on AEG uuni, kalleimpia malleja. Lämpötila heittää ylös ja alas. Korjattu jos liki tonnilla ja taas temppuilee. Ilmoitin asiakaspalveluun asiasta 2 kk sitten ja asia on edelleen kesken. Saan kyselyihini vastauksia, että asia on laitettu Keskushuollon käsiteltäväksi. Odotan milloin uuni polttaa talon!?
AEG liesi on todella huono, vinguttaa kaikki kattilat. AEG syyttää huonoja kattiloita. Mistähän saisi parempia, olen jo kokeillut kaikki laatukattilatkin. Sammuilee ja temppuilee.
Ainoa mikä "toimii" on AEG mikro. Tosin ikivanha mikro hoitaa lämmityksen puolessa ajassa kuin kollegansa AEG.
Ei minua tuotteen heikkous haittaa mutta se, että AEG pomputtaa kuluttajaa 2 kuukautta on käsittämätöntä. Electrolux firma porskuttaa yrityskaupoillaan, pian et saa mitään muuta kuin heidän tarjoilemaansa roskaa.
Mulla on 22 v vanha AEG pesukone, vain tiivistekumi vaihdettu. Varmaan sitä hyvää vanhaa laatua.
Mun 11 v moitteettomasti toiminut AEG pyörittää tuolla juuri tän päivän toista koneellista. Uskollinen työjuhta tekee puhdasta jälkeä.
[quote author="Vierailija" time="04.01.2014 klo 15:24"]
Toki tämä varmaankin pitää paikkansa, ettei kestävistä koneista juuri puhuta, mutta luulisi muidenkin merkkien osalta kuulevan näitä valituksia, mikäli ne olisivat tasavertaisia laadultaan. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että nämä negatiiviset kokemukset keskittyvät juuri tiettyihin merkkeihin. Kai se jostakin kertoo?
[/quote]
Kahlaapa nyt vielä vähän lisää sitä nettiäsi ja huomaat että kaikista merkeistä on omat ketjut ja haukkumiset. Just meille vaihdettiin pyykkikone ja lueskelin sen takia eri merkkien arvosteluja, niitä oli ihan joka koneesta. Jokaisessa oli sekä hyviä että huonoja ja kaikkea siltä väliltä. Ja meille ei muuten tullut aeg:tä :)
[quote author="Vierailija" time="04.01.2014 klo 16:33"]
[quote author="Vierailija" time="04.01.2014 klo 15:24"]
Toki tämä varmaankin pitää paikkansa, ettei kestävistä koneista juuri puhuta, mutta luulisi muidenkin merkkien osalta kuulevan näitä valituksia, mikäli ne olisivat tasavertaisia laadultaan. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että nämä negatiiviset kokemukset keskittyvät juuri tiettyihin merkkeihin. Kai se jostakin kertoo?
[/quote]
Kahlaapa nyt vielä vähän lisää sitä nettiäsi ja huomaat että kaikista merkeistä on omat ketjut ja haukkumiset. Just meille vaihdettiin pyykkikone ja lueskelin sen takia eri merkkien arvosteluja, niitä oli ihan joka koneesta. Jokaisessa oli sekä hyviä että huonoja ja kaikkea siltä väliltä. Ja meille ei muuten tullut aeg:tä :)
[/quote]
Puhutko nyt vioista, ominaisuuksista vai molemmista? Laitahan ihmeessä tänne linkkejä jos sellaisia löysit, erityisesti laajasti ilmoitetut viat kyllä kiinnostavat.
Ei jaksa lukea, viestisi on aivan liian pitkä. Kuten joku sanoikin, samat haukut löytää mistä tahansa merkistä, jos vaan rupeaa etsimään.
Itselläni on 10 vuotta vanha aeg:n pesukone, joka edelleen toimii hyvin. Samaan aikaan hankittu tiskikone vaihtoi vain kotia, mutta toimii edelleen moitteetta. Uuteen keittiööni ostin uuden kierroksen aeg:n kodinkoneita; nyt niillä on vasta toinen vuosi menossa ja toivon mukaan monta hyvää vuotta edessä.
Menneisyyden kaikuja. Ennen merkeillä oli merkitystä. Merkki kertoi maan ja usein jopa tehtaan. Nyt kaikki "merkit" tehdään siellä missä on halvinta. Kiinassa ja Itä-Euroopassa. Sitten lyödään kylkeen tilaajan merkki. Näin tekevät kaikki, Sony, Miele, AEG, Bosch, Kenvood... Siis samaa halpispaskaa eri kuorissa.
Olipa pitkä teksti, enkä jaksanut kaikkea lukea. Meillä aeg:n kodinkoneita ja lieden kanssa on ollut aikamoista vääntöä. On korjattu kaksi kertaa. Muut koneet toimii moitteettomasti. Vähän kyllä jännittää mikä kone seuraavaksi hajoaa, koska koneet ovat jo 10 vuotta vanhoja.
[quote author="Vierailija" time="04.01.2014 klo 14:36"]Menneisyyden kaikuja. Ennen merkeillä oli merkitystä. Merkki kertoi maan ja usein jopa tehtaan. Nyt kaikki "merkit" tehdään siellä missä on halvinta. Kiinassa ja Itä-Euroopassa. Sitten lyödään kylkeen tilaajan merkki. Näin tekevät kaikki, Sony, Miele, AEG, Bosch, Kenvood... Siis samaa halpispaskaa eri kuorissa.
[/quote]
Mielet tehdään Saksassa, omalla tehtaalla ja tarkka laadunvalvonta.
kaikki isot kodinkonevalmistajat taitavat olla pörssiyhtiöitä? Se tarkoittaa sitä, että tähtäimessä on voiton teko sijoittajille ja sitä saadaan tikistettyä lopulta vain tuotteiden laatua heikentämällä, kun muut konstit on käytetty.
Vähän pitkä oli selostuksesti, mutta kiitos siitä. Tietää, että AEG:n voi jättää huoletta kauppaan. Itsellä viheliäisiä kokemuksia myös siemensistä.
Ja sitten superyllätys:
Zanussin :D 7 kg:n pesukone on ollut todella hyvä ostos. Ei olisi uskonut. Näin nykymaailmassa
AEG:stä minulla on vain yksi kokemus. Sain joskus 60-luvulla hiustenkuivaajan, joka oli AEG:n valmistama ja se oli todella kestävä. Olin jo käynyt koulut loppuun ja opiskellut ammatin, ennen kuin kuivaaja joskus 80-luvun alkupuolella sanoi työsuhteensa irti. En mennyt liikkeeseen valittamaan, en myöskään kuluttajalautakuntaan.
Seiska mainitsi Zanussi-pesukoneen. Ostin reilut kolme vuotta sitten asunnon, silloin viitisen vuotta vanhan. Asunnossa oli Zanussi-merkkinen astianpesukone, joka sippasi viime talvena eli kesti noin seitsemän vuotta hyvin vähäisellä käytöllä. Minä olen yksineläjä ja samoin oli edellinenkin asukas, joten käyttöä ei ollut paljonkaan.
Loppusyksystä hajosi samanikäinen pakastin, Rosenlew merkiltään. Olin ollut kotoa pois kuukauden verran, joten minua odotti aikamoinen yllätys. Onni onnettomuudessa oli se, että pakastimessa oli laatikot eikä lankakoreja kuten kai useimmiten eli lattia ei lainehtinut. Kun avasin pakastimen oven, niin aromit olivat sanoinkuvaamattomat, sillä siellä oli ollut paketti pakastekalaa! Muut kuten marjat eivät lemunneet onneksi millekään, mutta kyyti jätestiaan oli kylmä ja vauhdikas. Nyt odotan vaan, milloin hellakin sanoo poks, niin voin hankkia kaikki koneet kerralla. Mikä mahtaisi olla luotettava merkki?
Samoja kokemuksia; AEGn pyykinpesukone hajosi 5v6kk jälkeen (juuri tuo ohjauskortti) ja alunperin tosi susi tiskikone 6v5kk jälkeen (tiskikonetta korjattu 3kertaa sinä aikana ja pesutulos huono loppuun asti).
Nyt meillä Miele ja pesutuloskin ihan eri luokkaa!
No jaa, muista myös että vain aniharva käy noissa keskusteluissa kertomassa moitteettomasti toimivasta aeg:n kodinkoneestaan. Niitä on hyvin paljon, mutta niistä ei puhuta.
[quote author="Vierailija" time="04.01.2014 klo 14:40"]
[quote author="Vierailija" time="04.01.2014 klo 14:36"]Menneisyyden kaikuja. Ennen merkeillä oli merkitystä. Merkki kertoi maan ja usein jopa tehtaan. Nyt kaikki "merkit" tehdään siellä missä on halvinta. Kiinassa ja Itä-Euroopassa. Sitten lyödään kylkeen tilaajan merkki. Näin tekevät kaikki, Sony, Miele, AEG, Bosch, Kenvood... Siis samaa halpispaskaa eri kuorissa.
[/quote]
Mielet tehdään Saksassa, omalla tehtaalla ja tarkka laadunvalvonta.
[/quote]
Paitsi että osa Mieleistä tehdään Tsekin tasavallassa.
Toki tämä varmaankin pitää paikkansa, ettei kestävistä koneista juuri puhuta, mutta luulisi muidenkin merkkien osalta kuulevan näitä valituksia, mikäli ne olisivat tasavertaisia laadultaan. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että nämä negatiiviset kokemukset keskittyvät juuri tiettyihin merkkeihin. Kai se jostakin kertoo?
[quote author="Vierailija" time="04.01.2014 klo 14:36"]
Menneisyyden kaikuja. Ennen merkeillä oli merkitystä. Merkki kertoi maan ja usein jopa tehtaan. Nyt kaikki "merkit" tehdään siellä missä on halvinta. Kiinassa ja Itä-Euroopassa. Sitten lyödään kylkeen tilaajan merkki. Näin tekevät kaikki, Sony, Miele, AEG, Bosch, Kenvood... Siis samaa halpispaskaa eri kuorissa.
[/quote]
Noin viisi vuotta sitten ostimme uuden astianpesukoneen (entinen hajosi). Vihasin entisen koneemme koreja, joten kiinnitin siihen huomiota. Kodinkoneliikkeissä oli ainakin kolmen eri merkin (siemens, aeg ja olikohan Bosch) keskihintaisia koneita, joissa oli juuri samanlaiset (huonot) korit kuin vanhassa Husqvarna merkkisessä koneessa. Mieleltä olisi saanut erilaisen, mutta hinta oli yli tuplasti. Sama juttu joka liikkeessä. Melkein jäi astianpesukone ostamatta. Lopulta löytyi netistä Siemensin paremman tason kone, joka oli laadultaan ja hinnaltaan siitä väliltä.
[quote author="Vierailija" time="04.01.2014 klo 14:40"]
[quote author="Vierailija" time="04.01.2014 klo 14:36"]Menneisyyden kaikuja. Ennen merkeillä oli merkitystä. Merkki kertoi maan ja usein jopa tehtaan. Nyt kaikki "merkit" tehdään siellä missä on halvinta. Kiinassa ja Itä-Euroopassa. Sitten lyödään kylkeen tilaajan merkki. Näin tekevät kaikki, Sony, Miele, AEG, Bosch, Kenvood... Siis samaa halpispaskaa eri kuorissa.
[/quote]
Mielet tehdään Saksassa, omalla tehtaalla ja tarkka laadunvalvonta.
[/quote]
Jaa, Mielen sivuilla kun luulevat että heillä on tehtaita mm. Tsekissä, Romaniassa ja Kiinassa. Hyvä että täältä saa parempaa tietoa. Ole vahva uskossasi ;-)
Olisinpa lukenut tämän aamulla ennen kuin ehdin tilata elektroluxin tiskarin Saksassa 6 vuotta sitten valmistetun Siemensin päättäessä päivänsä.
Tähän mennessä kelvottomin kone on ollut Italiassa valmistettu Helkaman tiskikone, joita ei kai onneksi enää ole. Siitä tulee kyllä sanomista, jos joku väittää minulle, että " ei ole tarkoituskaan pestä puhtaaksi". Mitä varten tiskikone sitten on olemassa?