Mä en uskalla hakea kesätöitä. :(
Tänään soitin yhteen paikkaan, mut eipä siellä enää mitää oo tarjolla. Ei rohkeus riitä soittamaan enää muaalle tänään. Mä olen auttamattomasti myöhässä, kun siiirrän ja siirrän sitä hakemista, kun en vaan uskalla soittaa. Mä olen vielä opinnoissani alussa, mutta pitäisi mennä jo oman alan töihin. Mutta ei ole sitä kokemusta, millä itseään markkinoisi. Tätä menoa mä valmistun ilman, että oon ollu töissä missään. Sillon ei tipu kyllä töitä sen jälkeenkään.
Voiko näin luuseri olla?
Kommentit (53)
Nyt olen ollut kymmenisen vuotta alalla ja freenä toimin. Tää sopii minulle, itsekään en siihen uutistyöhön soveltunut ja sitä jännitin, mutta nyt menee siedettävästi. Mullakin oli nuorena tosi paha puhelinkynnys, pelkäsin jostain syystä ihan perussoittelua johonkin kunnan virkamiehille ja edelleen hoidan mieluummin ensimmäiset yhteydenotot sähköpostilla (mieti vaan miten hankalaa se oli silloin 10 v sitten kun ei ainakaan mun eka harjoittelupaikassa edes ollut sähköpostiosoitteita toimittajille!) ja soitan vasta sitten. Olis kiva, jos joku osaisi selittää tuon puhelinkynnyksen, tiedän muitakin ihan päteviä ihmisiä, joilla on sellainen. Mun oli myös todella vaikea tehdä esim. katugallupeja, joita pikkulehdissä joutui tekemään, piti lähestyä tuntemattomia ja vielä suostutella ne kuvaan :/ kamalaa.
Mutta siis, jos oot pikkulehdistä kysellyt, niin sellaisissa ehkä otetaankin vain yksi kesätoimittaja ja se on sitten tyyppiä päätoimittajan siskonpoika joka on ollut siellä jo kolmena kesänä? Olisko sun mitenkään mahdollista lähteä pieneen/keskisuureen sanomalehteen, eiköhän se lastenhoito järjestyisi jos alkaisit nyt jo järkätä tarhapaikkaa tms.? (Ootko yksinhuoltaja vai onko sulla puoliso? Tääkin tietty vaikuttaa lapsikuvioon paljon.)
Oon muuten ammattifreenä ihan eri mieltä kuin 38 tuosta, että alussa voi myydä halvallakin. Se on _todella epäreilua_ niitä alalla päätoimisesti toimivia kohtaan, joiden pitää elättää perhekin juttupalkkioilla eikä johonkin 80 euroa per tabloidsivu -tyyppiseen voi tyytyä. Sanoit, että sulla on oma tietty erityisala. Löytyykö siltä harraste- tai järjestö- tai työsuhdelehtiä, joihin voisit tarjota juttuja?
Tsemppiä vain, en tiedä auttaako tää sua yhtään mutta tiedän niin, niin hyvin, miltä susta tuntuu. Se on kamalaa. Ehkä meillä on kummallakin itsetuntovamma, mutta itse siis koen vaikeaksi sen, että pitää " tyrkyttää itseään" vaikka nyt olen sen verran parkkiintunut että tajuan, ettei ne työt kotiinkaan kävele jos ei niitä etsi.
Jostain syystä saan voitettua tän mun pelon joissain tilanteissa. Esim. siis noi jutut mitä oon tehny. Kyllä mua pirusti jännitti soittaa, mutta sain asiat hoidettua. Mun ongelma on se tossa, että mä ajattelen ,että kun olen vaan tällanen opiskelija, niin en kehtaa häiritä ketään tärkeitä ihmisiä. Kun ollaan opiskeluissa tehty harjotusjuttuja, niin mulla on todella ollut vaikeaa soitella perjantaina lounasaikaan jollekin virastotädille, jonkun tyhmän harjotusjutun takia.
On erityislehtiä tuosta alasta. Olin jo melkein soittamassa tänään yhteen, mut en sit soittanukaan. Niin pienessä lehdessä tuskin on resursseja maksaa kesätoimittajalle palkkoja. Ja jotenkin ajattelin, et mulla pitäs olla jotain näyttää, ennen kuin tarjoudun avustajaksi.
Jai toi " itsensä tyrkyttäminen" on just se ongelma mullekin. Jos mä sanon,että " ottakaa mut töihin, mä olen hyvä" tai ylipäätään ajattelen itsestäni mitään positiivista, niin jokuhan voi aatella, että mitä toi luulee itestään? Mut se on totta, että ei tää ole sitä oikeanlaista nöyryyttä, mitä sen ylpeyden vastapoolina pitäisi olla. Ja kai sitä ylpeyttäkin oikeissa kohdissa tarvitaan.
ap
En mä mielestäni missään sanonut, että kannattaa halvalla myydä juttuja! Mainitsin vain, että jotkut pienten järjestöjen jäsenlehdet eivät VOI maksaa suuria palkkioita, ja kaikille maksetaan sama summa/juttu. Freenä en ole sitten juttujani myynyt mitenkään pilkkahintaan.
Jos olisin sinä, niin ehdottomasti harkitsisin jotakin muuta alaa.
Tuskin on olemassa ammattia, missä en pelkäisi jotain. Mutta en mä oikeasti haluaisi istua kotona koko elämääni tän takia.
ap
ajaa autolla ym? ahdistukset ymmärrän, mutta en sitä, miksi niistä noin kärsivä hakeutuu toimittajaksi.
Ja freeksi aion. Mutta on pakko suorittaa harjoittelu uutistoimituksessa. Ja sieltä saisi sen rutiinin tehdä niitä hommia yksiskseen. En missään nimessä aio uutistoimittajaksi. Tiedän, että se ei ole minun juttuni.
ap
minäkin olen ujo ja VIHAAN soittelua. Olen aina mennyt mieluummin vaikka henkilökohtaisesti käymään kuin soittanut. Erityisen veemäisiä ovat mielestäni olleet juuri nämä kesätyönkerjuusoitot, todella ahdistavaa soitella itseään ylemmille, monella tavalla tärkeille ihmisille ja ruinata sitä työpaikkaa, vaikka itsellä ei ole yhtään mitään näyttöjä. Pyytää sihteeriä miljoona kertaa yhdistämään kun ei sillä tärkeällä ihmisellä ole koskaan aikaa vastata. Ja sähköposteihinhan nyt ei vastaa kukaan. Ja todella masentavaa kuulla 10-15 kertaa päivässä se " valitettavasti me olemme jo valintamme tehneet" -litania. (Ja nykyään on kuulkaas ihan normia, että kesätyöpaikat sovitaan jo heti edellisten kesätyöntekijöiden lähdettyä, eli elo-syyskuussa..)
Tällä hetkellä joudun työssäni puhumaan puhelimessa kymmeniä kertoja päivässä. Se ei kuitenkaan tuota ongelmia, koska olen työroolissani. Silloin osaan olla hyvällä tavalla aggressiivinen ja napakka, eikä puhelinsoitto pomon pomolle tai ventovieraalle ihmiselle epäselvässä asiassa tms hetkauta yhtään.
Eli en tykkää puhua puhelimessa kun minun on tehtävä se itsenäni, työroolissa ei mitään ongelmia.
Mulla (olinkohan nro 52) ei ole mitään uusien ihmisten tapaamista vastaan livenä, ainoastaan soittaminen tuntuu jostain käsittämättömästä syystä vaikealta. Autoa en aja, joten siihen en osaa sanoa ;) Tietynlainen ujous voi, niin paradoksaalista kuin se onkin, joskus jopa auttaa ihmisten kohtaamisessa. On ikään kuin nöyrä heidän edessään ja valmis kuuntelemaan, ettei ole valmiita ennakko-odotuksia eikä sellaista ylemmyyttä henkivää asennetta.
Musta ei ole uutistyöhön (kaivelemaan ikäviä asioita, joista päättäjät ei halua kertoa) mutta toisentyyppisissä tehtävissä pärjään hyvin ja saan erittäin hyvää palautetta työstäni niin haastateltavilta, ostavilta toimittajilta ja silloin harvoin kuin lukijat jotain sanovat, hyvää ovat hekin sanoneet. Että tältä kannalta sielunsiskoni ap voi aivan hyvin vielä löytää sen oman oksansa, jolta käsin tehdä juuri sellaista toimittajanduunia, johon soveltuu. Tämän alan sisälläkin on niin monenlaisia töitä.
Ap:lle vielä, ota rohkeasti yhteyttä noihin sua eniten kiinnostaviin oman alan lehtiin ja selitä, että sulla ei ole kokemusta, mutta tunnet alaa ja opiskelet toimittajaksi; voisit ehkä jopa tarjoutua tekemään näytejutun avokaupalla? (Itse vastustan yleensä avokauppaa, mutta joissain tapauksissa kuten nyt siitä vois olla hyötyä.) Älä yritäkään esittää kokeneempaa kuin olet, mutta anna ymmärtää, että haluat ja voit oppia. Tsemppiä vielä!
Tän toimittajakoulutuksen hyvä ja huono puoli onkin kai se, että joutuu tai saa tehdä laidasta laitaan. Pitää tehä telkkarijuttuja ja radiojuttuja, vaikka ois maailman pahin r-vika.
Joo, siis sekin on totta, että en mä paikan päällä ujoile, vaan uskallan kyllä olla oudossa paikassa yksinkin. (Tosin se aina stressaa, et varmasti löydän sinne outoon paikkaan ajoissa :P)
Musta on esim paljon kivempi haastatella livenä kun puhelimessa.
Se olisi oikeen huippua, jos voisi avustaa jotain noita lehtiä. Tosin on mulla vielä opittavaa tän mun erikoisalankin osaamisessa. Sitä hommaa olen nyt tehnyt aika paljon. Mutta kai siinäkin pitäs ajatella, että ei tarvitse osata asioita ulkoa, vaan että tietää mistä ne tiedot löytää.
Mun paha vika on just tässäkin ketjussa esiin tullut, että luovutan aika helposti. Tai, jos saan sen tsempin päälle, että nyt yritän ja pari sanoo ei, niin lannistun. Ja sit alotan sellasen kierreajattelun, että ei musta ole ikinä mihinkään eikä kannata yrittääkään. Naurettavaahan se on.
ap
Joo, sanon saman kuin joku jo sanoi: älä ainakaan meille tule!
Pieni jännitys on ok, mutta toi sun ahdistus ei ole sitä.
Yritä nyt ensin saada niitä free-hommia tehtyä, tai mieti joku muu ala.
En ole itse toimittaja, mutta tunnen paljon toimittajia, koska opiskelin valtsikassa. Useimmat oikeasti aloittivat uransa vain kirjoittamalla juttuja. Ainejärjestölehteen, osakunnan lehteen, tiedekunnan lehteen, ylioppilaslehteen. Noista ei saa palkkioita (ylkkäristä voi kyllä saadakin), mutta jotain Kannunvalajien Tutkainta luetaan muuallakin kuin opiskelijoiden piirissä. Mitä pienempi lehti, sitä alhaisempi julkaisukynnys, ainejärjestölehdissä käytännössä olematon.
Ja noista jutuista saat palautetta, juttukokemusta ja julkaistuja juttuja.
Samoin kannattaa vaan alkaa tarjoamaan juttujaan paikallislehtiin ja kaupunginosalehtiin. Ja ihan tavallisia ihmisiä on nekin, jotka kirjoittavat vaikka hesariin tai vaikka naistenlehtiin.
Kesätöitä ei saa kuin hakemalla, joten parasta on vaan hakea. Kukaan ei tule kotoa hakemaan.
En usko myöskään tuohon, että useimmat paikat on jo mennyt. Yleensä kesureita aloitetaan ottamaan maaliskuulla. Harva toimitus tai muukaan yritys on niin organisoitunut, että tiedettäisiin tarpeet kesän tarpeet ennen joulua.
ap, mä ajelin Suomessa aina tosi mielelläni, mutta sitten kun muutettiin ulkomaille niin ajaminen jäi muutamaksi vuodeksi. En vaan uskaltanut!! Edes kauppaan lähteä siis autolla, pelkäsin niin paljon, enkä olis todellakaan mistään hinnasta lähtenyt mihinkään vähänkään tuntemattomaan paikkaan.
No, mies hankki navigaattorin meille ja sen jälkeen lähdin ajamaan. Nyt ajelen täälläkin tosi mielelläni, olen jo vuodenpäivät ajanut, kun ei tarvi pelätä että eksyn eikä tarvi samalla yrittää jotain karttoja lukea. Ja nyt uskallan jo lähteä ilman navigaattoriakin :)