Onko oikeasti naisia, jotka katsoo miehensä pettämistä läpi sormien?

Aloimme seurustelemaan 12-vuotiaina ja olemme nyt molemmat 42.

Ja kun on hyvä liitto ja hyvä perusturva, miksei?

Jotain vikaa siinä silloin on.

Kyllä niitä naisia riittää, jotka sietävät miehensä syrjähyppyjä, mutta yleensä syy on joko lapset tai raha. Jos on yhteisiä lapsia ja yhteinen asuntolaina niin niiden takia siedetään yllättävän paljon.

Itsekin olen aina ollut sitä mieltä, että pettäminen on raukkamaista. Jos täytyy jonkun muun kun oman puolison kanssa sänkyyn hypätä, pitää olla sen verran kunnioitusta toista kohtaan, että eroaa ensin.



Mutta, mutta..



Meillä on ollut pari kertaa sellainen tilanne, että mies ei olekaan tullut baarista kotiin vaikka on luvannut. Selitys on ollut, että on sammunut kadulle. Ja minä olen uskonut tämän. Eli oikeastihan en voi tietää mitä niinä yön tunteina on tapahtunut kun mies on omilla teillään luuhannut, joten periaatteessa olen antanut (mahdollisen) pettämisen anteeksi.



Ei se aina ole niin mustavalkoista. Ja minunkin mies on unelmaisä lapsille, ja aikas ihana puolisokin, silloin kun ei riidellä. Riitojahan sattuu aina joskus jokaiseen parisuhteeseen. Itse en varmaankaan pystyisi pettämään vaikka olen meistä se, jolla on "löyhempi" moraali.



Ja mitään hiljaista hissukkaa minusta ei saa tekemälläkään. Ennemminkin ole se pirttihirmu, jota kaikki pelkäävät. En vain enää katso, että pettäminen olisi pahinta mitä meille voisi tapahtua.

Itse en pidä seksiä mitenkään olennaisena asiana avioliitossa, varsinkin kun on lapsia ja asuntolainaa, joten en varmaan pahastuisi miehen pettämisestä. Eihän se minulta ole poissa niin pitkään kun osaa pitää asian salassa ja huolehtii turvallisuudesta. Olen itsekin muutaman kerran pettänyt eikä se merkinnyt mitään pitkällä aikavälillä. Ihmettelen kovasti ihmisiä jotka pitävät seksiä samana asiana kuin rakkautta ja kumppanuutta.

Olen antanut kaksi kertaa pettämisen anteeksi. Selvitimme asian perinpohjin, mikä siihen johti, miksi niin tapahtui ja miten tulevaisuudessa.



Saimme samalla täydellisen parisuhteen. Jouduimme molemmat pohtimaan ihan kunnolla minua, sinua, meitä. Puhuimme toiveista, haaveista, peloista jne erilailla kuin koskaan aiemmin.



Nuista pettämisistä (saman naisen kans kuukauden aikana kaks kertaa) on nyt aikaa jotain 10v ja olen äärimmäisen iloinen, että annoin miehelleni anteeksi! Luotan häneen sataprosenttisesti.

Jos on huono itsetunto, alistuu tai on pakko alistua siihen, että toinen juoksee vieraissa. Hyvän itsetunnon omaava ei suostu olemaan miehelleen vain yksi muiden joukossa. Mutta todellakin on varmaan pakko alistua puolison vieraissa käymiseen, jos tietää, ettei ihan noin vain löydä uutta puolisoa.

Mutta me emme elä ihannemaailmassa. Kuten yksi kirjoittaja jo yllä sanoikin, niin ei seksi ole sama asia kuin rakkaus ja kumppanuus. En usko, että oma mieheni olisi harrastanut seksiä kenenkään muun kanssa, mutta ei meidän hyvä ja intohimoinenkin parisuhde kaatuisi johonkin kännissä örväilyyn.

On myös itsetunnolle kohottavaa tietää, että kelpaisi muillekin.

Pettämistä on niin paljon erilaista. Mua voisi pettää huomattavasti syvemminkin kuin harrastamalla seksiä jonkun muun kanssa.

Kun ikää, ymmärrystä ja itsetuntoa tulee lisää, niin ei oikein enää jaksaa välittää pienistä asioista.

Mun itsetuntoni ja itsearvostukseni ei ole mieheni peniksestä kiinni.

Minä siedän miehen syrjähppyjä (oikeastaan se ei ole pettämistä, minä tiedän niiden mahdollisuudesta, vaikka en haluaisikaan tietä yksityiskohtia siitä koska, missä ja kenen kanssa). Minä en kuitenkaan sietäisi "arjessa pettämistä", sitä ettei olisikaan luotettava kumppani asioiden hoidossa, sitä että ei ottaisikaan osaa taisteluun meidän lapsen puolesta, sitä että pettäisi raha-asioissa tai että kertoisi perheen asioita ulkopuolisille, enkä missään nimessä sitä, että arvostelisi minua ulkopuolisille.



Minulle seksillä ei ole mitään merkitystä. Olen itse jokseenkin täysin haluton, ja oikeastaan minulle olisi helpotus, jos mies hakisi seksinsä jostain muualta. Meillä on vammainen lapsi, enkä minä jaksa enää. Meillä on vahva tunneside, en luopuisi miehestäni mistään hinnasta - paitsi jos hän luovuttaisi lapsen suhteen - mutta minun ruumiini ei vain jaksa. Teidän että se on väärin häntä kohtaan, ja vaikka hänkin on yhtä väsynyt, toivoisin silti, että hän saisi jostain sen, mitä minä en enää jaksa antaa enkä hankkia itsellenikään.

On - ne, joita on jo petetty :) (ja jotka sitten täällä katkerina avautuvat, että "eihän se ole niinq mikään big deal", ja samaan hengenvetoon muistuttavat, että kyllä teidän kaikkien muidenkin miehet vielä pettää, odottakaas vaan...)

ja helppoo se on sanoa että pihalle menis samantien mutta emmä sit tiiä mitä tekisin kun se tilanne tulis.

ja et ilmeisesti itseäsi kovin korkealle arvostakaan kun annat niin tapahtua.

Tätä on tosi vaikea selittää ap:n kaltaisille naisille, jotka mustavalkoisesti kuvittelevat, että kaikki ajattelevat aina kuten he itse.



Mutta oikeasti on ihmisiä, joilla on erilaiset elämänarvot. Heille ehkä joku aivan muu on tärkeää parisuhteessa kuin joku sivusuhde-pano. Ehkä he suhtautuvat jyrkästi esim. tunnesiteeseen johonkin muuhun naiseen, jota sitten taas kaikki yhdyntää korostavat eivät pitäisi avioeron syynä. Tai ehkä he pitävät tärkeänä uskollisuuden kannalta jotain muuta.



Sitä paitsi: jos pariskunta yhdessä sopii, että seksiä voi harrastaa muiden kanssa, se ei ole pettämistä ollenkaan.



(Meillä emme miehen kanssa kuksi ympäriinsä, mutta ymmärrän silti, että ihmisillä voi olla tästä erilaiset käsitykset).

Sitä ei voi erottaa omaksi alueekseen.



Siksi en voisi millään sietää sitä, että mies harrastaisi seksiä jonkun toisen kanssa. Kerran voisin antaa anteeksi mutten toista enkä pitempään jatkunutta suhdetta varsinkaan.

Nauraa muut sulle miten idiootti olet kun siedät tuollaista ja et ilmeisesti itseäsi kovin korkealle arvostakaan kun annat niin tapahtua.

mutta arvaapa jaksaako mua kiinnostaa muitten nauraminen. Terveisin sen vammaisen lapsen äiti, jolla on ihan oikeitakin ongelmia mietittävänään.

Oletko sinä sitten yksi näistä naurajista? Mun on todella vaikea samaistua tuollaiseen täydelliseen junttimaisuuteen ja sosiaalisen (hyvin todennäköisesti myös muun) älykkyyden puutteeseen.

Oletko koskaan katsonut peiliin? Mitä näet siellä? Kuvitellaan esimerkiksi sellainen tilanne.. Kuvitellaan vaan.. Että iän myötä miehesi ei enää ihan joka kerta pystykään, niin oletko silloin rupsahtanut? Onko sinusta tullut vähemmän haluttava, jos miestä ei ehkä kiinnostakaan? Onko se sinun vikasi?

Eri asia tietenkin, jos mies "juoksee" vieraissa jatkuvasti. Mutta ehkä pari hairahdusta voisin antaa anteeksi. Toivotaan kuitenkin, että niitä ei tapahdu (tai ole tapahtunutkaan).



Ps. ihan hyvä itsetunto on, ei ole siitä kiinni.

Sitä ei voi erottaa omaksi alueekseen.

Aika monet miehet pitää sitä täysin eri asiana. Ja todella on myös naisia, jotka ajattelevat miesmäisesti, että seksi on vähän samanlaista toimintaa kuin ravintolassa syöminen tai kosmetologilla käynti - itsensä hemmottelua ilman sen kummempia syyllisyysjuttuja.

Korostan, että itse pidän seksiä tärkeänä osana parisuhdetta ja minua loukkaisi, jos saisin tietää miehen uskottomuudesta. Mutta en pidä omaa käsitystäni universaalina ja suosittelen samaa avarakatseisuutta muillekin.

(15 vai mikä se oli)

osan mielestä ne joilla on hyvä itsetunto antaa anteeksi.



No mutta... Me olemme olleet kakaroista saakka yhdessä. Jossain vaiheessa tuli jotain kriisejä ja henkisiä kasvukausia molemmille, niihin liittyi pettämistäkin. Itselläni se oli lähinnä henkistä, miehelläni taas lähinnä fyysistä. Eniten minua ehkä loukkasi se, että mieheni oli vuodattanut kotiasioitamme sille naiselle jonka kanssa petti. Se oli pahempaa kuin mitä pelkkä seksi olisi ollut.



Minä ehkä annoin anteeksi siksi, että ymmärsin että enpä itsekään ole täydellinen. Oma useita vuosia kestänyt henkinen side toiseen mieheen oli vielä muistissa. Ja myöskin tiesin, että parempia aikoja on ollut, silloin ei kumpikaan pettänyt ja elämä oli kaikin puolin tasapainoisempaa. Otin siis sen pettämisen sellaisena vastoinkäymisenä, ohimenevänä jaksona, joka aikanaan loppuisi.



Itselleni pitkän liiton hajoaminen, perheen hajottaminen, talon myyminen, on jo ajatuksena niin iso juttu, että ei kyllä napsahtaisi noin vaan yhden pettämisen seurauksena. Kyllä siinä yritettäisiin työstää liittoa ensin ja odotella niitä parempia aikoja. Mutta jos vielä vuosien jälkeen tilanne olisi sama ja olisi ehkä muitakin ongelmia niin alkaisin varmaan valmistella eroa.

Ihan sama mitä mies tekee omalla ajallaan. Jos panee muita, niin ei ole minulta pois. Päin vastoin kiva jos hänellä on mukava seikkailu. Sen hänelle suon ilomielin vaikka en haluakaan kuulla seikkailun yksityiskohtia. Eihän lapsiperheen elämä ole kovin herkkua aina, ja hyvä jos joskus on jotain kivaa vipinää arjen vastapainoksi. Sama tietysti koskee naisia. Niin kauan kun on rakastava ja hyvä kumppani ja hyvä vanhempi lapsille, niin antaa palaa jos jostain löytyy halukasta seuraa ja kaikin puolin ollaan turvallisesti ja rehellisesti liikeellä.



Ihmeellinen jumi niillä päässä jotka pitää jotain panoa niin ihmeellisellä jalustalla. Seksi on kivaa, mutta olisi jo aika ottaa se pyhä avioliiton sädekehä sen ympäriltä. Koko sana pettäminen tuntuu niin vanhanaikaiselta. Kurjaa että hyvät parisuhteet menevät pilalle vain siksi, että normaaliin luonnoliiseen asiaan sotketaan tällaisia ihmeellisiä keksittyjä jumeja.