Miksi afrikkalaiset miehet eivät kaiva kaivoja,
kun vedestä on jatkuvasti pulaa? Miksi ne vain maleksivat samalla kun naiset yrittävät haalia vettä lätäköistä?
Kommentit (28)
Oikeastiko meinaatte, että kaikissa maissa kaikki sujuu samalla tavalla?
Maksamalla hänen koulumaksun ja sen verran rahaa että pieniä hygieenijuttuja ja lääkkeitä saadaan hänelle maksettua.
Lapsilla on oikeus ihmisarvoiseen elämään oli maa muuten millainen tahansa.
Harvaan asutuilla hedelmällisillä alueilla vettä on kyllä ollut, eikä raamatullinen " kaiva kuoppa kauas asumuksestasi" vessailukaan ole aiheuttanut ongelmia.
Miettikää, että talous- ja koulutsihme Intiassakin vielä 7 ihmistä kymmenestö asuu niin, ettei heillä ole minkäänlaista vessaa käytössään. Köyhimmät kantaa paskaa ja kusta kaikki päivät, kun rikkaatkin hoitaa hommat ämpäriin.
On säälittävää todistaa tietämättömyytennen syvyyttä, näköalanne kapeutta ja odotushorisonttinne pienuutta.
Pakkoko tuota saastaa on levittää ympäristöönkin? Ettekö voisi kokoontua niille omille sivuillenne ja jättää ulkopuoliset rauhaan.
Mutta tehän vaan teette sen selväksi että teidän mielestänne afrikkalainen on edelleenkin lapsen asteella. Afrikkalainen ei voi ottaa vastuuta itsestään ja maastansa, syyllinen löytyy aina muualta. Eikä Yhdysvalloilla ollut osaa eikä arpaa Idi Aminin valtaannousuun.
Suomessa pohjaveteen pääsee käsiksi (yleensä) alle kymmenen metrin syvyydessä, n. 4-6 metrin syvyydessä taitavat useimmat kaivot olla. Afrikasta toki löytyy pohjavettä niin kuin muualtakin maapallolta, mutta se on useiden kymmenien metrien syvyydessä. 50 metriä syvää kaivoa ei kaiveta ihan niin vaan, kuten kesämökin kylkeen 5 metrin kaivo..
kuka auttoi Idi Aminin valtaan? Entä Pinochetin? Jos siellä oikeasti tapahtuisi vallankaappaus, jolla pyrittäisiin parantamaan väestön oloja, voisi käydä kuten Kuuballe. Kuubassa on maailmanlaajuisesti tunnustettu hyvä terveydenhuolto sekä koulutusjärjestelmä. Mutta maa on köyhä kauppasaarron takia.
Kyllä USA sellaiseen vallankaappaukseen äkkiä reagoisi, siellä ois valtion armeijalle ilmaisia aseita ja ehkä joukkojakin.