" Ihonalaisen" valtava kaipuu
Tutustuin 9 vuotta sitten mieheen, jonka kanssa kaikki tuntui niin oikealta, niin aidolta. Tutustuimme netissä, ja olimme päivittäin yhteydessä sähköpostitse, puhelimitse ja chatissa, kävimme pitkiä keskusteluja aivan kaikesta ja pikkuhiljaa rakastuin häneen palavasti.
Mies oli avoliitossa ja hänellä oli pieni lapsi. Tämän tiesin aivan alusta saakka eikä mies yrittänytkään peitellä sitä. Parisuhde oli väljähtänyt ja mies eli epätietoisuuden aikaa, epäili, ettei rakasta avovaimoaan ja tulevaisuus näytti sekavalta. Itse olin sinkku.
Asuimme lähes eri puolella Suomea, mutta miehen työhön kuului matkoja, ja parin kuukauden tuntemisen jälkeen aloimme harkita tapaamista miehen työmatkan yhteydessä. Harkitsin asiaa todella kauan, kunnes omatuntoni vei voiton, ja ilmoitin hänelle, etten voinut. Miehen omatunto painoi myös, mutta olisi kovasti halunnut tavata. Itse tiesin, että mikäli tapaisin hänet, se olisi menoa. Ei olisi enää paluuta takaisin, niin järjettömän rakastunut häneen olin.
Jatkoimme ns. suhdettamme koko pitkän syksyn -98, mies lähetti ruusuja syntymäpäivänäni, puhuimme ja puhuimme. Hän oli se oikea, mutta elämäntilanteemme eivät kohdanneet. Joulun lähestyessä aloimme olla sitä mieltä, että emme voi jatkaa. Aloin itsekin kärsiä tilanteesta, koska olin aivan päätäpahkaa rakastunut mieheen, jota en voisi saada. Pikkuhiljaa vähensin yhteydenpitoa, kunnes lopetimme kokonaan. Mitään niin kamalaa en ole koskaan kokenut, ikävöin häntä suunnattomasti ja opiskelut kärsivät.
Helmikuussa tapasin nykyisen mieheni, johon rakastuin, muutimme nopeasti yhteen ja menimme naimisiin. Lapsia meillä on kaksi. Alkuvuosien huuma on haihtunut ja elämme tasapainoisessa, toista kunnioittavassa parisuhteessa, jossa arvostamme toisiamme ja perheemme on meille kaikkein tärkeintä. Rakastan miestäni, mutta en enää ole " rakastunut" häneen. Mies on hyvä aviopuoliso, luotettava ja kiltti sekä hyvä isä lapsille. Mutta jotain puuttuu.
Missään vaiheessa en ole tuntenut mitään sellaista miestäni kohtaan, jota tunsin tätä " ihonalaistani" kohtaan. Kaipuu häntä kohtaan on säilynyt koko avioliittomme ajan, mutta etenkin alkuaikoina onnistuin työntämään kaipuun sivuun ja elämään omaa elämääni. Nyt parisuhteemme ns väsyttyä, olen huomannut, miten valtavasti tätä toista kaipaankaan. Kaipuu on päivittäistä, tulee uniin ja kylmät väreet kulkevat lävitseni, kun vain ajattelenkin häntä.
Mietin, millainen elämäni olisi, jos olisin tavannut hänet ja jatkanut suhdetta. Eläisinkö tyytymättömänä uusperhekuviossa, jossa lapsi olisi katkera minua kohtaan.. Olisiko meidän parisuhteemme väljähtänyt vuosien varrella... Oliko hän se, kenen kanssa minun oli tarkoitettu perustaa perhe...
Mies on saanut toisen lapsen vuosien varrella, tiedossani ei ole, onko hän yhä yhdessä silloisen avovaimonsa kanssa. Työpaikka on sama, samoin pieni kotikunta. Taistelen, siis todellakin taistelen, sitä vastaan, etten ottaisin häneen yhteyttä. Yhteystiedot minulla ovat, koska ne eivät ole muuttuneet. Mies olisi yhden puhelinsoiton päässä...yhden sähköpostin päässä.
Mutta lapsemme ja heidän turvallinen sekä vakaa perhe-elämänsä ovat minulle kaikki kaikessa. En voisi ottaa riskiä, että he menettäisivät sen. Vai... Pohdin, olisiko minusta pisimmilleen vietynä pyörittämään uusperhekuviota, jossa mukana ainakin neljä lasta. Enpä usko, mutta mitä ihmettä teen, että " mies" jättäisi minut rauhaan. Pelkään, että rakastun häneen uudelleen. Tai itseasiassa, rakkauteni häntä kohtaan ei tainnut ikinä sammuakaan.
Kommentit (28)
" Voin unohtaa kasvot ja silmien katseen,
ei sydämes juuri lyö rintaani vasten,
voin unohtaa kätesi kosketuksenkin -
sen unissa takaisin saan.
Sä vaikka et milloinkaan luokseni palaa,
voin rakastaa sinua kuitenkin salaa.
Ei kuolemakaan meitä seurata voi
unen pimeillä kujilla näin."
Vierailija:
" Voin unohtaa kasvot ja silmien katseen,ei sydämes juuri lyö rintaani vasten,
voin unohtaa kätesi kosketuksenkin -
sen unissa takaisin saan.
Sä vaikka et milloinkaan luokseni palaa,
voin rakastaa sinua kuitenkin salaa.
Ei kuolemakaan meitä seurata voi
unen pimeillä kujilla näin."
mutta monta vuotta olin kyllä henkisesti jollain lailla nalkissa mieheen, jota en koskaan saanut kunnolla. Siihen asti olin saanut kaikki, mutta tämä jäi eräistä syistä ihan kesken. Ja kaiveli, helvetti että kaiveli. Suitsin itseäni lähinnä ajattelemalla sen miehen huonoja puolia ja sitä, miten meidänkin suhteeseen olisi hiipinyt arki, huuma olisi haipunut. Mies oli ihana -> tiedän, että se olisi ollut sitä muillekin naisille mun lisäkseni, mies oli komea ja ulkonäkökeskeinen -> miten mä olisin selvinnyt sen kanssa kroppani lätsähtämisestä äidiksi tulon myötä, mies oli kova menemään -> se olisi mennyt ja mennyt, minä hoitanut lapset ja kodin... tähän tapaan. Vertaamalla sitä haavekuvaa silloiseen todelliseen mieheeni tajusin, että oikeasti meistä ei olisi tullut mitään.
Mutta jos miehessä ei ole huonoja puolia tai niitä ei osaa kuvitella, ei tästä liene apua.
Olisiko mies ollut minullekaan uskollinen, kun kerran minunkin kanssani tavallaan petti avovaimoaan puoli vuotta? Olisinko ollut aivan hirveä äitipuoli miehen lapselle? Mistä kaikesta olisinkaan lopulta luopunut voidakseni asua miehen kanssa yhdessä? (Mies mukana perheyrityksessä, ja " kiinni" pienellä paikkakunnalla kaukana täältä) Olisin menettänyt mahdollisuuteni juuri näihin ihaniin lapsiimme jne..
Ja lopputulos... Järki sanoo aivan samoin kuin 9 vuotta sitten, sydän täysin päinvastoin.
Onneksi, tavallaan onneksi, nyt tilanne on lastemme vuoksi niin erilainen, että tiedän priorisoivani lapsemme aina itseni ja oman onnellisuuteni edelle. Näin ollen, kyse on loppujen lopuksi vain itsehillinnästä.
Tämän keskustelun myötä olen onnistunut löytämään tilanteesta jopa ironiaa. Olenhan itse nyt lähes täysin samassa tilanteessa kuin mies 9 vuotta sitten.
Loppujen lopuksi tunnustan pelkääväni valtavasti yhteyden ottamista häneen. Tai oikeastaan vain ja ainoastaan sitä, että kuulisin hänen eronneen ja olevan sinkku. Sitten en enää tietäisikään mistään mitään...
Päivä kerrallaan eteenpäin ja parempaa tulevaisuutta toivoen...
Ap
Suhde oli absurdi ja jännittävä...Nykyisen miehesi kanssa se ei ole sitä ollut, ja siksi kutkutus on jäännyt puuttumaan siinä määrin, mitä koit toisen miehen kanssa....
Ole tyytyväinen elämääsi, se kuulostaa olevan mallillaan:-)
Itsekin ikävöin välillä entistä avomiestäni, mutta apuun tulee rationaalinen ajattelu!
ehkä ei kuitenkaan vielä menetetty. Ap
Vierailija:
Suhde oli absurdi ja jännittävä...Nykyisen miehesi kanssa se ei ole sitä ollut, ja siksi kutkutus on jäännyt puuttumaan siinä määrin, mitä koit toisen miehen kanssa....Ole tyytyväinen elämääsi, se kuulostaa olevan mallillaan:-)
Itsekin ikävöin välillä entistä avomiestäni, mutta apuun tulee rationaalinen ajattelu!
Itse jos rakastun noin tulisesti johonki,en voi rakastua kehenkään muuhun tai aikaa se vie .. ja jotkut netti-tutut on haavekuvia joita vielä ruokkii kun kirjotellaan ym - totuus taas on täysin toinen : )
Ukko joka on pienen lapsen isä ja vaimon kans menee huonosti on valmis hyppäämään vieraaseen sänkyyn - Ihanan luotettava mies,ja todella selkärangaton
Lähinnä ihastuin nykyiseen mieheeni ja pikkuhiljaa se kasvoi rakkaudeksi. Ns suhteessamme ei koskaan ollut kyse fyysisestä puolesta. Mikäli seksi olisi ollut se, mitä hän etsi, emme taatusti olisi pitäneet yhteyttä päivittäin koko syksyä. Yhden illan juttuja hän olisi saanut huomattavasti helpommallakin. Ap
Tiesimme toistemme ajatukset, täydensimme toistemme lauseet, olimme sielunkumppaneita. Kenenkään, en kenenkään kanssa ole kokenut vastaavaa. Ja kuten kerroin, kaikki täsmäsi paitsi elämäntilanteemme.
hallita molemmilla tilanteita kun oltiin tekemisissä ja varattuja ... sit vuosia sen jälkeen tavattiin vapaina ja se roihahti todella voimakkaasti mutta loppuki sit lyhyeen-en tiedä miks
Olen vuosien varrella ajatellut pääseväni hänestä yli jossain vaiheessa, mutta nyt vuoden aikana tilanne on mennyt vain pahempaan suuntaan. Ja pohdin, onko tervettä olla rakastuneempi tähän mieheen enemmän kuin häneen, kenen kanssa elät ja pyörität arkea...
kun toivo että törmäis jossain,niin nyt toivoo ettei vaan missään ja mitään radikaalia ei siis tapahtunut että meillä loppu,ennenku alko-vapaita molemmat jne .. on se ihmeellistä välillä
mies osoittautuu tosi elämässäkin ihanaksi ihmiseksi, mutta ei kuitenkaan haavekuvien veroiseksi.
Toisaalta ns. sielunkumppanit ovat harvassa ja jokainen, joka on omansa tavannut, tietää sen kyllä. Suhdetta ei voi verrata mihinkään aiempaan tai mahdollisesti tulevaan suhteeseen.
Vierailija:
mies osoittautuu tosi elämässäkin ihanaksi ihmiseksi, mutta ei kuitenkaan haavekuvien veroiseksi.Toisaalta ns. sielunkumppanit ovat harvassa ja jokainen, joka on omansa tavannut, tietää sen kyllä. Suhdetta ei voi verrata mihinkään aiempaan tai mahdollisesti tulevaan suhteeseen.
mutta toivon itsekin, että opin elämään asian kanssa.
Itselläni " ihonalaisasia" on myös ajankohtainen.. Mun ihonalainen on mies, jonka kanssa seurustelin lyhyen aikaa vuosia sitten. Suhde kaatui typeriin syihin, mutta ei me varmaan kumpikaan oltaisi pystytty oikeaan suhteeseen silloin.
Kaikki nämä vuodet olemme olleet kavereita ja nähneet harvakseltaan. Mies on seurustellut, minulla on ollut lyhyitä suhteita. Olen pitänyt ystävyyttämme niin arvokkaana, että olen työntänyt toiveet suhteen lämpenemisestä pois ja vilpittömästi iloinnut ystävyydestä. Kuitenkin aina kun olemme nähneet, olen harmitellut sitä ettei asiat ole / voi olla toisin: en usko, että tähän maailmaan mahtuu toista sellaista ihmistä, jonka kanssa yhteys olisi niin hyvä ja luonteva.
Joitakin viikkoja sitten tavatessamme jotain oli aivan eri lailla meidän välillä ja minun tunteeni pääsivät roihahtamaan kunnolla uudestaan. En puhunut tästä kuitenkaan miehelle mitään, mutta pian mies sitten kertoi eronneensa seurustelukumppanistaan koska on edelleen niin ihastunut myös muhun.
Tässä kohdassa toivoisin voivani sanoa, että siitä eteenpäin elimme elämämme onnellisina loppuun asti, mutta ikävä kyllä näin ei luultavasti koskaan tapahdu.
Samalla kun mies ei voi seurustella (entisen) seurustelukumppaninsa kanssa, ei hän voi seurustella minunkaan kanssani, tietenkään. Mies ei halua lähteä uuteen suhteeseen kun ei ole käsitellyt vanhaa suhdettaan eikä hän halua seurustella jollei hän voi lähteä suhteeseen täysillä, ilman edellisen suhteen tuoretta taakkaa. Hölmöä kyllä, tämä asia vain lisää tunteitani häntä kohtaan, sillä harva mies tuntuu ajattelevan ja toimivan näin.
Nyt tilanteemme on sitten se, että olemme nähneet pari kertaa. Viihdymme hyvin yhdessä, mutta suhdetta meillä ei ole. Kumpikin haluaisi enemmän, mutta ainakaan vielä ei ole sen aika. En kuitenkaan uskalla toivoa, että suhde tästä kehittyisi ja siksi olen tehnyt päätöksen etten voi odotella sitä että mies tietää tunteensa: minun on mentävä eteenpäin. Ikävöin ja kaipaan miestä valtavasti ja tiedän, etten koskaan pääse miehestä eroon täysin.
Pelkään sitä kuinka paljon kaipaus ihonalaistani kohtaan vaikuttaa siihen jos joskus päädyn seurustelemaan ja suhteeseen jonkun toisen kanssa. Yli en miehestä tule varmasti pääsemään koskaan, mutta toivon todella, että opin elämään tämän asian kanssa. Jos suhteemme ei pian kehity, toivon että pääsisin takaisin siihen miten asiat olivat vuosien ajan: että osaisin iloita ystävyydestä hienon miehen kanssa. Pelkään vain, että en voi pian pitää häneen mitään yhteyttä, että pääsisin yli hänestä tai näistä suurimmista tunteista häntä kohtaan.
Ihonalaisesta ei varmaankaan voi täysin päästä yli. En kehoita sinua, AP, ottamaan yhteyttä ihonalaiseesi silloin kun sitä eniten kaipaat. Epätoivon ja suurimman kaipauksen aikana tehdyt päätökset ovat harvoin niitä oikeita tai hyviä. Jos sinun on otettava mieheen yhteyttä, ota yhteyttä silloin, kun olet itse enemmän tasapainossa itsesi ja elämäsi kanssa.
Saavuttamattoman kaipuu. Ehdotan että alat tehdä kaikkesi nykyisen parisuhteen väsymisvaiheen ohittumiseksi ja vanhojenkin haikailu vähenee sitä myöten. Ei se mies ole sinulle oikea; jos olisi olisitte nyt yhdessä.
Sitten mieti mitä teet parantaaksesi nykyistä parisuhdetta.
Lyhyesti sanoen ihminen menneisyydestä, josta ei ole päässyt henkisesti irti.