Minulla on tosi paha fiilis, että Obama yritetään murhata..
Ja tuo professori selittää samaa juttua uutisissa. Mahdollinen murha olisi ihan hirveä isku. SIinä romuttuisi kaikki uudistukset ja hyvät asiat mitä Obama yrittää ajaa läpi..
Kommentit (21)
se myös on aivan varma, että obama kohtaa loppunsa ennen joulua.
Mä olen jo itse asiassa aamulla itkenyt tuolle mahdollisuudelle.
Se olisi jotain aivan kauheaa ja murheellista koko maailmalle, näin mä väitän.
Ihme, jos Obama selviää presidenttikaudestaan hengissä:-/
Täytyy vain toivoa parasta, että kaikki atteentaatit pystytään estämään.
Mä olen jo itse asiassa aamulla itkenyt tuolle mahdollisuudelle.
Ihan oikeasti, itkenyt?
Tämä on tällaista jännittävää lätinää, musta presidentti, joo se murhataan heti. Ihmiset haluavat päteä ja olla melodramaattisia. Maailmassa olisi lukuisia todennäköisempiäkin kohteita. Ja saihan vihattu Bushkin pitää henkensä. Jotkut mahdolliset redneck-höyrypäät saadaan helposti kampattua. Maailma on toinen kuin vuonna 1962.
Kyllä minuakin pelottaa Obaman puolesta. Eipä olisi ensimmäinen kerta kun Yhdysvaltain presidentti murhataan, ja siihen päälle vielä Robert Kennedy ja Matrin Luther King.
ja pelätä murhatuksi tulemista, hullu täytyy olla
Reagan mm. yritettiin murhata 80-luvulla
Ja saihan vihattu Bushkin pitää henkensä. Jotkut mahdolliset redneck-höyrypäät saadaan helposti kampattua.
Sieltä löytyy rahaa, paljon rahaa, ku-klux-klaania, uusnatseja ja ties mitä - ihan eri porukkaa kun Bushin vastustajat.
Kuulut varmaan itse Bushin kerhoon?
Jostain tuli vaan mieleen, että se ainakin yritetään murhata.
Ihan jo siksikin pelottaa kun on kulunut paljon aikaa kun viimeksi yrittivät ottaa pressaa henkiltä jenkkilässä. Ja nyt kun on vielä uudenlainen mies joka ei kaikille vanhoillisille käy.
Mahtaa olla muuten turvatoimet.... lapsetkin vielä niin pieniä.
Kyllähän näitä höyrypäitä löytyy.
mutta tuli mullekin sellainen fiils aamulla tuloksen kuultuani, että jotain pahaa tapahtuu. Toivon mukaan kaikki menee hyvin : )
mutta en kyllä usko että siinä onnistutaan.
Inhottavan enteellinen olo, että Obama ei kauan kestä.
saa tietyt erityisryhmät heti varpailleen - mitä luulet etelän punaniskojen ajattelevan tänään. Ja vielä demokraatti, oikeudenmukainen ihmisten oikeuksien puolesta huolestunut - miten kävi samanhenkisille Kennedyille esim?? Kaikki jotka haluavat todellista muutosta Usassa ovat tähtäimessä, myös Obama. Valitettavasti. Toivoisin että lopultakin saisi fiksu presidentti tehdä työtään ja kehittää sitä takapajulaa hieman....
medvedev syyttää nyt talouskriisistä ja georgian sodasta usaa, sain obama laittaa sillekin luun kurkkuun.
Jos kukaan ei uskalla yrittää saada aikaan muutosta, mihin tämä maailma menee? Totta, aina kun USA:ssa joku INHIMILLINEN ihminen saa mahdollisuuden saada aikaiseksi joitain hyvääkin, hänet tapetaan. Obaman "virhe" on olla "värillinen", vain sen takia jotkut ei häntä hyväksy, ihon värin takia eivät näe (eivät ymmärrä!) miten helekutin viisas mies hän on (liian viisas heidän pressaksi kun nykymenoa kattellut Bushin aikana). En ikinä tule ymmärtämään, miksi, miten paljon pelkkä ihonväri voi joitakin ihmisiä häiritä!?!?!
ja pelätä murhatuksi tulemista, hullu täytyy olla
Eiköhän niitä yrityksiä tule vielä... varmaankin turvatoimet tosi tiukat!