kuinka monella on taloudellinen mahdollisuus jäädä kotirouvaksi?

Tänne tarttee sit tulla hehkuttamaan. Mun on pakko mennä töihin kun kotihoidontuki loppuu ja menettää leijonanosa lasteni arjesta, tehdä työtä joka ei kiinnosta mm. siksi että voisin harrastaa minulle elintärkeää asiaa josta ei mitään makseta. ETtä vedä vittu päähäs ap, olen kade :´-(

Tuskin kyllä haluan jäädä vaikka mies niin toivoisikin, nyt jo tekisi mieli töihin.

mutta pää ei kestä enää kotonaoloa, sitä jatkui jo 11 vuotta. Ja mua häiritsee, että en tienaa itse.

Mutta ei kiinnosta.

Eli taloudellisesti kyllä olisi mahdollista jäädä kotiin. Miehellä on hyvä palkka ja asuntolaina yms. meillä on maltillisia. En kuitenkaan halua olla mikään mieheni jatke eikä päänikään kestäisi kotona oloa kovin pitkään. Ajattelen myös, koska koskaan ei tiedä mitä tapahtuu, että työstä saan muutakin kuin rahaa esim. työkokemusta. Olin kotona 4v ja se riitti. Lapsia on kaksi.

Ja lisään vielä, ennen kuin joku "kotirouva" hermostuu, että "mieheni jatke" on oma subjektiivinen tuntemukseni asiasta.

Mutta olen ihmetellyt niitä naisia, jotka menevät töihin vaikka tarkemmin ajateltuna, pärjäisivät ilmankin! Niitäkin nimittäin on, jotka eivät vain ole priorisoineet riittävästi tarpeitaan vaikka siihen olisi mahdollisuus... Töihin menoa pidetään jotenkin itsestäänselvyytenä, myös silloin, kun rahasta ei ole suurtakaan pulaa eikä äitiyspäivärahan pois jääminen pistä taloutta tiukille. Ellei kyse ole siis ansaitsemisesta perusmenoja varten, mikä rahalla saatava on tärkeämpää kuin lasten kanssa oleminen? Halusin vain kyseenalaistaa asian tässä tapauksessa.

Miksi sinä pidät itsestäänselvänä, että asia koskee vain naisia?

Monelle itsestäänselvyydellekin on perustelu olemassa. Kyseenalaistaminen on toki hyvä juttu!

riippuu aika monesta asiasta. On naisia jotka jaksaa paremmin kotielämää. Heille on luontevaa sellainen. SItten on niitä, jotka kaipaavat enemmän aikuisten seuraa ja sentyyppisiä haasteita mitä työelämässä on. Minä luulin pitkään että ainut oikea vaihtoehto on olla kotona. Mutta masennuin vuosien myötä osittain siksi että elin elämää, joka ei ollutkaan minunnäköistä. Teen nyt lyhyttä työviikkoa ja nautin kovasti. Palkkani ei miehen palkan rinnalla ole yhtään mitään. Mutta tekisin työtä vaikka ilmaiseksi, niin paljon tykkään sairaanhoitajana olla.

Mies haluaa kovasti, että jään kotiin. olen ollu melkein 8 vuotta putkeen kotiäitinä, välissä tein hieman töitä, kunnes jäin taas äippälomalle ja siitä kotiäidiksi. Nyt olis taas äippäloma alkamassa ja sen jälkeen mies toivoi että jäisin kotiäidiksi ja siitä kotirouvaksi siihen saakka kunnes nuorimmainen on lähtenyt kouluun. saapi nähdä miten jaksan. Onneksi on mahollisuus tehä jonkin verran kotoa käsin työtä...ettei turhaannu.

Mitä sillä jatkeena olemisella sitten tarkoitetaankin?

Minä teen kotityöt sillä välin kun mies ansaitsee leivän, ihan reilu työnjako minun mielestäni. Tunnen olevani mieheeni lujasti sidoksissa - ja hän minuun - sillä olemme tiivis perhe joka suhteessa. Mies on yhtälailla minun "jatkeeni" enkä näe siinä mitään pahaa.



Asenteeni johtuu siitä, että minulla on jo kokemusta yliopistolta ja työelämästä, useamman vuoden ajalta. Olen 32-vuotias - olen jo saanut nauttia vapaudesta, opiskelusta ja työelämästä. Ne kaikki ovat tärkeitä elämänvaiheita johon naisellakin on nykypäivänä mahdollisuus. En pystyisi olemaan kotirouvana jos kokisin että minulle olisi nyt tärkeämpääkin saavutettavaa jotain jossain muualla kuin kotona. Onhan minulla vielä kunnianhimoisia suunnitelmia, mutta voin toteuttaa niitä yhtä lailla kotoa käsin. Osaan jo arvostaa hyvää perhe-elämää, nuorempana en olisi malttanut asettautua aloilleni... Eikä tämä nyt tuntuisi vapaudelta, ellen arvostaisi lasten kasvatusta niin suuresti! Jos kokisin että minusta on oltava enemmän HYÖTYÄ, vaikka työelämässä; mutta kenelle voisin olla hyödyllisempi, kuin omalle perheelleni? Olen tarpeeksi rohkea elämään jo omilla ehdoillani. Hyödyllisyyden tunne on muuten myös subjektiivinen tuntemus: yksi saa hyväksynnän työyhteisöstä, toinen perheestä ja läheisistä, kolmas niistä kaikista. Jokainen tarvitsee kuitenkin erilaista mielekästä tekemistä koska vaihtelu virkistää, mutta mistä sen löytää on yksilöllistä. Tuntuu vain, että rahan ansaitseminen on välillä yliarvostettua? Ymmärrän kuitenkin, ettei mitä tahansa mistä tykkää voi tehdä kotona, riippuu alasta!

Eniten lasteni puolesta, mutta myöskin itseni sekä mieheni puolesta.



Meille oli molemmille alusta asti selvää, että olen kotona kunnes nuorin täyttää n. 10v



Lapset 4v, 2v, masuasukki



Mutta en ole vielä päättänyt alanko tekemään jotain kotona tehtävää työtä (homeopaatti, jäsenkorjaaja, vyöhyketerapeutti tms. ) Sitä voisi tietenkin tehdä jo aijemmin ennen kuin nuorin on 10v vai olenko vain sit emäntä tekemättä mitään sen ihmeempää... Eli jatkuvasti lasten, mihen ja puutarhan käytettävissä :)

Miksi sinä pidät itsestäänselvänä, että asia koskee vain naisia?

Monelle itsestäänselvyydellekin on perustelu olemassa. Kyseenalaistaminen on toki hyvä juttu!

kotona oleminen ei ole minua varten... Ehkäpä kotona olemisen haluun vaikuttaa suuresti myös koulutus (me molemmat akateemisia) sekä se miten mielenkiintoinen työ on. Tämähän on usein hyvän koulutuksen ansiota.



Eli ikinä kuuna päivänä en vapaaehtoisesti vaihtaisi mielenkiintoista ja haasteellista työtäni kotona olemiseen. Ehkä huonosti kouluttautuneilta tai ns. hanttihommia tekeviltä tämä luonnistuu paremmin.

Sitten kun kotiäitiys jää vähemmälle, on valmiina muutakin puuhattavaa.

ap

Miulla ja olen siitä sanoinkuvaamattoman onnellinen.

Eniten lasteni puolesta, mutta myöskin itseni sekä mieheni puolesta.

Meille oli molemmille alusta asti selvää, että olen kotona kunnes nuorin täyttää n. 10v

Lapset 4v, 2v, masuasukki

Mutta en ole vielä päättänyt alanko tekemään jotain kotona tehtävää työtä (homeopaatti, jäsenkorjaaja, vyöhyketerapeutti tms. ) Sitä voisi tietenkin tehdä jo aijemmin ennen kuin nuorin on 10v vai olenko vain sit emäntä tekemättä mitään sen ihmeempää... Eli jatkuvasti lasten, mihen ja puutarhan käytettävissä :)

ei voi kuin sääliä kuinka pieneen elämään tyydytte... Siinäpä sitten katselet 10 vuoden päästä, kuinka helposti töiden saanti onnistuu, et nimittäin ihan kuuminta tavaraa ole jälkeenjääneillä tiedoillasi ja kotona lorvimisen ansiosta. Entäs eläke, kai tajuat vaatia miestäsi maksamaan sinulle vapaaehtoista eläkevakuutusta?

Eniten lasteni puolesta, mutta myöskin itseni sekä mieheni puolesta.

Meille oli molemmille alusta asti selvää, että olen kotona kunnes nuorin täyttää n. 10v

Lapset 4v, 2v, masuasukki

Mutta en ole vielä päättänyt alanko tekemään jotain kotona tehtävää työtä (homeopaatti, jäsenkorjaaja, vyöhyketerapeutti tms. ) Sitä voisi tietenkin tehdä jo aijemmin ennen kuin nuorin on 10v vai olenko vain sit emäntä tekemättä mitään sen ihmeempää... Eli jatkuvasti lasten, mihen ja puutarhan käytettävissä :)

Tiedän kokemuskesta, että kun on nähnyt vaivaa kouluttautua kiehtovaan ammattiin, sitä ei raaskisi lopettaa... Itse havahduin siihen että koskas meinaan niitä lapsia hommata!? Olen kuitenkin aina halunnut omia lapsia mutta lykännyt sitä toivetta jo svuositolkulla. Nyt oli hyvä sauma, mielekkäästä työstä viis koska ei sitä kaikkea voi saada. Aina niitä töitä on tarjolla jos oikeasti kiinnostaa, välillä täytyy osata myös irtautua ja panostaa kaikkensa myös lapsiin, ajattelin minä. Kun moni puhuu siihen tyyliin, että "joutuu jäämään kotiin" ja "pääsee töihin". Hyvä niinkin, muttei aina ja automaattisesti?

Minulla myös olisi, miehellä melkoisen hyvät tulot, MUTTA

kotona oleminen ei ole minua varten... Ehkäpä kotona olemisen haluun vaikuttaa suuresti myös koulutus (me molemmat akateemisia) sekä se miten mielenkiintoinen työ on. Tämähän on usein hyvän koulutuksen ansiota.

Eli ikinä kuuna päivänä en vapaaehtoisesti vaihtaisi mielenkiintoista ja haasteellista työtäni kotona olemiseen. Ehkä huonosti kouluttautuneilta tai ns. hanttihommia tekeviltä tämä luonnistuu paremmin.

sinä olet hyvä esimerkki pessimististä jonka kuuluukin painaa duunissa ;)

omaisuutta kun on ihan omasta takaa. Nuoruutta ja lasten lapsuusvuosia ei saa takaisin eikä siinä hitusen parempi eläke paljon lämmitä...

muuten menisi yliopistotutkinto ja hankittu ammattitaito ihan hukkaan. Kaksi lasta ja kuopus tulee kesällä kolme ja ihan odotan innolla, että pääsen taas töihin.

Saivartelen edelleen sen verra, että en pidä kotirouvaa miehen jatkeena vaan koen itse olevani mieheni jatke jos olen kotirouva. Ymmärrän myös pointtisi hyvin enkä todellakaan tarkoita, että kotirouva ei tekisi tärkeää työtä. Päinvastoin. Oma ratkaisuni, siis perheeni ratkaisu, laittaa lapset päiväkotiin oli tavallaan paljon itsekkäämpi. Vaikka lasten parhaaksi olikin. Siinä tilanteessa.



6