top 5 miten saada omalta vaimolta pyytämättä
Eli mitä miehen pitää tehdä paivän aikana, jotta illalla vaimo ehdottaisi seksiä ?
Kommentit (209)
jos haluni olisivat luokkaa 1 krt/kk miestäni kohtaan, niin taatusti kiikarissa olisi joku toinen mies, johon ne muut halut kohdistuisivat.
Voiko joku olla niin seksuaaliton otus, ettei useammin tee mieli? En ymmärrä.
Eli kyllä mä väitän yhäkin, että suhteessa/tunteissa on jotakin pielessä, jos halukkuus on noin minimissä.
Mutta onhan niitä kompromissejä olemassa, jos vaan haluaa ottaa toisenkin tarpeet huomioon.
haluttomia naisia monilla teistä.
Mistähän kiikastaa? Parisuhteessa on pakko olla jotakin perustavanlaatuista pielessä jos tilanne on noin paha, että seksiä pitää alvariinsa vongata.
Miten jaksatte elää suhteessa, missä tarpeenne on noin pahasti latistettu?
Minulla oli aika rankka uraputki takana josta hyppäsin pois parisen vuotta sitten ja vähän niinkuin aloin panostamaan perheeseen vaikka vaimo ei myönnäkään niin kyllä se tuntuu vaikuttavan vieläkin ja ehkä tehnytkin pysyvää vahinkoa meidän parisuhteelle.
Samaan aikaan kun olen lisännyt osuuttani kotitöissä on vaimo lisännyt omia menojaan ja aivan kuin kostaisi nyt samalla mitalla vaikka työmääräni johtui taloudellisesta ahdingostamme mutta sehän ei riitä selitykseksi etten jaksanut taannoin panostaa laatu aikaan perheen parissa ja tätä olen pyytänytkin monesti anteeksi.
Harmi että seksiä riitti kuitenkin vaikeina aikoina paljon enemmän ja nyt vaimo sitten ilmoitti yksi viikko että hän ei enää anna jos ei itse halua. Olihan se aika isolla nyrkillä päin naamaa kun karu totuus tulee ilmi yli 10 vuoden parisuhteen jälkeen. Vaimon tekee oikeasti mieli ehkä kerran viikkoon ellei siinäkin liioittele. Tiedä enää mitä uskoa.
Tutulta kuulostaa. Vaimo on aina väsynyt, eikä seksi kiinnosta pätkääkään. Muutamaan viikkoon en ollut taas saanut ja iski sitten sellainen vitutus, etten ole sen jälkeen puhunut vaimolle kolmeen viikkoon.
Vaimollekin tuo näyttää passaavan, menee eri huoneeseen nukkumaan tyytyväisen oloisena, kun ei "tarvitse aina olla jalat pystyssä"
Olen kuitenkin sellainen pilluaddikti, että minulta lähtee tätä menoa järki. Ero pyörii mielessä ja olen jo päättänyt, että sitä pillua etsitään sitten jostain muualta.
Millähän tämänkin solmun saisi auki, vai tunnustetaan tappio ja pistetään tavarat jakoon? Harmillista, että on monta tenavaa, mutta homma on niin, että kohta se kamelin selkä katkeaa.
jollei kipinää ole niin ei ole. vaimo voi antautua kiitokseksi huomaavaisuudesta mutta että itse ehdottaisi - eiii... Meillä ei sellaista ole tapahtunut ainakaan 6-7 vuoteen. Eikä vaimo ikinä ehtiskään ehdottaa kun mies on jo ensimmäisenä vonkaamassa. Vonkaaminen tappaa seksihalut tyystin, ja seksinpuutteessa kiukutteleva mies.
Ja kaikkein pahin mahdollinen on juuri tuommoinen että lopetetaan sitten kaikki halit ja pusutkin asenne, Sillä ei takuuvarmasti pesää heru, mutta edesauttaa kyllä asiaa siinä mielessä että pääsee sitten kohta sinkkumarkkinoille missä ei tarvi kerjätä.
t. vaimo joka mieluummin valvoo aamuun asti kuin menee miehensä viereen
Jos on lapsia, menee äitin aika heitä palvellessa. Ei iltaisin enää jaksa meuhata petipuuhissa.
en jaksanut lukea koko ketjua eli voipi olla että samanlainen vastaus täältä jo löytyykin.
minulla halut vei kohdun ulkoinen hormonaalinen ehkäisy. en voinut käsittää kuinka olin joskus ennen saattanut käyttää aikaani jhonkin niin turhanpäiväiseen asiaan kuin seksi! sitten menin gynelle haluttomuus ongelman kanssa ettei erota tarvitse. gyne laittoi hormonikierukan ja kas! kaksi kuukautta myöhemmin oli pakko saada pari kolme kertaa viikossa.
toki edelleen on halut nollassa jos joudun jatkuvasti joustamaan omista harrastuksistani mihen harrastusten vuoksi (vituttaa ankarasti pitemmän päälle) tai jos on kovasti yöheräilyä lapsilla (väsy), mutta muuten on kyllä ihan jees tilanne.
hassuinta on etten edes itse tajunnut tilannetta ja sen vakavuutta ennen gynelle menoa. sitten oli mentävä kun mies oli lähtövalmis ja hyvä että menin.
eli miehet, laittakaa naisenne _asiantuntevalle_ gynekologille!
Tuo on harvinaisen totta. Useamman lapsen kokemuksella kun nainen saa päähänsä haluta lisää lapsia niin jostain alkaa se käsittämätön draivi ja seksiä heruu harva se päivä vaikka aiemmin olisi riittänyt pari kertaa kuukaudessa. On kuin jotain naisten viagraa olisi ottanut.
Meillä kyllä vaikutti myös e-pillerit haluihin. Merkinvaihto ei auttanut ja lopulta sanoin että jättää kokonaan pois kun oli niin kiukkuinenkin, ihan älyttömistä asioista kehitti riidan. Pari kuukautta niin huomas että sai enemmän pesääkin ja osittain tietenkin siksi ettei tapeltu vähän väliä.
...meillä ei ukko osallistu mitenkään mihinkään kotitöihin. Ei huomioi mua, ei osta mitään mulle, ei hiero, ei laita ruokaa, ei yhtään mitään. Sohvalla löhöö ja katsoo telkkaria ja on käsiojossa millon mitäkin vailla. Kaikkea hänelle kuitenkin pitää olla, jos ei ole joka päivä vastavalmistettua herkullista ruokaa=en rakasta häntä. Itse hoidan kaikki kotityöt ja lapset ja teen kahta työtä (yllätys yllätys, miehen yrityksessä iltaisin...). Ja aina minä olen se joka on vonkaamassa seksiä 2-4 kertaa viikossa. Jos nyt sitten ei enää haluaiskaan, niin miten kävis? Tuskin alkais huomioimaan mua yhtään. Raivoais ja väittäis että käyn vieraissa?
Mä olen oikeasti tosissani halunnut seksiä kaksi kertaa alle 30-vuotiaana. Kaksi kertaa. Eikä mulla ole ollut kiikarissa ketään toista. Olen ollut kai aika hitaasti kehittyvää sorttia, kun vasta nyt aikuisena ole alkanut haluta. Meillä kyllä on useimmiten ollut seksiä lähes päivittäin (vauva-aikoja lukuun ottamatta), koska en ole kuitenkaan kokenut seksiä epämíellyttäväksi. Toki usein haluttomuus varmaan voi olla merkki siitä, että suhteessa on jotain pielessä. Tai kenties se on ollut sitä meilläkin, en vaan ole sitä tajunnut itse...
jos haluni olisivat luokkaa 1 krt/kk miestäni kohtaan, niin taatusti kiikarissa olisi joku toinen mies, johon ne muut halut kohdistuisivat. Voiko joku olla niin seksuaaliton otus, ettei useammin tee mieli? En ymmärrä. Eli kyllä mä väitän yhäkin, että suhteessa/tunteissa on jotakin pielessä, jos halukkuus on noin minimissä.
Meillä asia on niin päin, että itse haluan ihanaa miestäni jatkuvasti. Olen hoikka, terve, naisellinen nainen, ja näytän hyvällä tavalla 30 ikävuottani nuoremmalta. Silti monta kertaa saan häneltä suorat pakit. En yleensä koskaan ehdota seksiä suoraan - hyväilen ja hiplaan, vihjailen, vilautan paljasta pintaa, tulen syliin istumaan pylly paljaana ym. Saatan jopa alkaa ottaa suihin kesken jalkapallo-ottelun katsomisen tai tietokoneella pelaamisen, kun panettaa vaan, mutta mies ei huomaa...
Rakastan häntä, kaikki on muuten hyvin, ja meillä on usein hyviä seksiaikojakin, joiden takia olen valmis joustamaan paljonkin. Mutta kyllä se naiseuden päälle ottaa kun mies vaan ei halua. Haluaisin olla hänelle oma söpö seksipommi jota hän haluaa, ja ottaa kiihkeästi aina kun haluaa, haluaisin antaa hänelle täydellistä nautintoa milloin ja missä vain. Minusta se ei koskaan ole kiinni.
Että sellaista meillä. Kiitos jos joku jaksoi lukea vuodatukseni, helpotti :))
...meillä ei ukko osallistu mitenkään mihinkään kotitöihin. Ei huomioi mua, ei osta mitään mulle, ei hiero, ei laita ruokaa, ei yhtään mitään. Sohvalla löhöö ja katsoo telkkaria ja on käsiojossa millon mitäkin vailla. Kaikkea hänelle kuitenkin pitää olla, jos ei ole joka päivä vastavalmistettua herkullista ruokaa=en rakasta häntä. Itse hoidan kaikki kotityöt ja lapset ja teen kahta työtä (yllätys yllätys, miehen yrityksessä iltaisin...). Ja aina minä olen se joka on vonkaamassa seksiä 2-4 kertaa viikossa. Jos nyt sitten ei enää haluaiskaan, niin miten kävis? Tuskin alkais huomioimaan mua yhtään. Raivoais ja väittäis että käyn vieraissa?
olet selkeästi alistettu ja miehesi on tuollaista vanhoillista tyyppiä ja hakenut vaikutteita kauemmista kulttuureista joissa mies on päällepäsmärinä ja naiset tekee perheessä lähes kaikki työt, miehen työ on sitten suojella perhettä eli nykyään löhötä sohvalla.
Ei tuossa tilanteessa nyt kannata ruveta pihtaamaan, inhottaa ihmiset jotka käyttää seksiä kaupantekovälineenä ja tilanne kiristyisi vain pahemmaksi ja keskusteluyhteys katkeaisi helposti. Keskustelet tuon asian selväksi ja sanot mitä itse haluat. Parisuhteessa kun on tärkeää että kumpikin on onnellisia. Jos ukko ei usko selvää puhetta niin voit aina tehdä selväksi että kyllä miehiä maailmasta löytyy jotka osaa antaa hellyyttä naiselleen ja arvostaa heidän panostaan perheen ja parisuhteen eteen.
Kuulostat muutenkin oikein hyvältä ja ahkeralta naiselta ja vielä halukaskin vaikka on tuommoinen mies, aika harvinainen olet.
kannattaa varmaan tulla täällä käymään xD
jos haluni olisivat luokkaa 1 krt/kk miestäni kohtaan, niin taatusti kiikarissa olisi joku toinen mies, johon ne muut halut kohdistuisivat.
Voiko joku olla niin seksuaaliton otus, ettei useammin tee mieli? En ymmärrä.
Mutta kyllä ihmisissä (ja elämäntilanteissa) on paljon eroja, ei se välttämättä edes liity parisuhteeseen. Perinteisesti ajatellaan, että naisen täytyy tuntea itsensä rakastetuksi ja olonsa hyväksi ennen kuin voi nauttia seksistä, mies taas osoittaa ja kokee rakkautta seksin kautta ja tarvitsee seksiä voidakseen hyvin. Ei se välttämättä ihan näin suoraviivaisesti mene, ei edes sukupuolittain jaoteltuna, mutta ihan universaali parisuhdeongelma tämä taitaa olla. Joissakin kulttuureissa se on ratkaistu niin, että vaimo ei saa torjua aviomiehen seksiehdotuksia, Suomessa yleensä nykyään niin, että veto-oikeus on molemmilla.
Joillekin ihmisille seksi on se voimavara tai polttoaine, jolla taas jaksaa paskemmankin päivän jälkeen tai kovempinakin aikoina. Toisille se nautinnon saaminen seksistä vaatii enemmän olosuhteilta, mutta haluavat kuitenkin siihen panostaa. Sitten on ihmisiä, joille seksi on ihan jees aktiviteettia parisuhteen vuoksi, mutta ei haittaisi vaikka sen sijaan saisi nukkua rauhassa. Sitten on varmaan myös ihmisiä, jotka ei pidä seksistä syystä tai toisesta lainkaan/useinkaan, joten seksi on välttämätön paha. Tämän lisäksi vielä parisuhteessa on erilaiset rytmit, miten usein saattaa tehdä mieli, erilaiset toiveet ja kyvyt seksiin liittyen... Ja kun ihmiset, joilla on erilaisia toiveita ja oletuksia, menevät yhteen, käy niin että vähintään toisen täytyy joustaa. Ja miten kukin siihen joustamiseen reagoi...
Tyypillisesti se joka haluaa ja tarvitsee seksiä (tai seksiltä) enemmän, joutuu tekemään aloitteita ja tulemaan torjutuksia, ja katkeroituu siitä kun häntä ei rakasteta tai häneltä pihdataan sitä elämän parasta asiaa. Se joka parisuhteessa haluaa harvemmin tai vähemmän, saattaa kokea tulevansa ahdistelluksi, seksihalut vähenee entisestään, tai hän saattaa katkeroitua siitä, että joutuu harrastamaan seksiä silloinkin, kun ei tee mieli (eikä ehkä pääse siihen mukaan tai se voi olla kivuliasta). Ja edelleen, se joka haluaa seksiä vähemmän, voi ruveta jonkinlaisena valtataisteluna sulkeutumaan entistä enemmän seksiltä ja nautinnolta, ettei varmasti tilanne helpotu, se joka haluaa enemmän seksiä, voi sulkea sitten toiselta jotain muita "etuja", jotka sille toiselle tuottaa iloa tai nautintoa.
Jos molemmat joustaa, ja jos keskusteluyhteys on olemassa, niin sitten on mahdollisuus saada ilman katkeruutta asiat järjestymään. Tietysti täytyy olla myös halu saada asia järjestymään.
On kai tässäkin ketjussa esitelty tilanteita, joista ulkopuolisen on mahdotonta sanoa mikä johtuu mistäkin. Omasta tilanteestaan voi vetää jotain johtopäätöksiä, muttei ne välttämättä oikein mene. Ketjun alkuun viitaten on varmasti top viitoset olemassa, mutta kuhunkin tilanteeseen ja ihmiselle omansa.
N26
Meillä näin
1. Lastenhoito
2. Kodinhoito
3. Ruuan teko ja tietenkin jälkien siivous
4. Vaimo huitelee omissa menoissaan, mielellään juuri sinä aikana kun hoidan kohdat 1-3
5. Rentouttava hieronta, mielellään television ääressä
Usein teen koko top5:n ja silti onnistumisprosentti että saa pesää on vain 30-40% luokkaa. Viimeisin kuukausi olen itse vetänyt happea ja en kyllä ole huomannut mitään eroa että saisin enemmän seksiä vaikka en tekisi niin paljoa.
Sinänsä sanoisin että tuo uurastus miehen puolelta ei lisää seksiä vaan sopiva tasapaino on parempi vaihtoehto.
unohdin mainita tietenkin että vaimo siis ehdottaa seksiä äärimmäisen harvoin. Jos haluan enemmän kuin pari kertaa kuussa niin itse on aloitteet tehtävä.
se "uurastus" jatkuisi pidempään kuin yhden päivän, sillä olisi merkitystä minun halukkuudelleni. Nykyisellään on vähän niin, että mies ei tee kotona juuri mitään, hyvä jos on hereillä kotona ollessaan, mutta arvostan kuitenkin sitä että hän vastaa meidän tuloista, eikä valita vaikka minun tulot on olemattomat. Siispä en minäkään valita hänen tekemisistään, koska en kuitenkaan niin pahasti rasitu vaikka itse ne kotityöt ja lastenhoidon tekisinkin. Tärkeämpää kuin se kotitöiden teko tai kukkien tuominen, olisi minusta kuitenkin se, että asiasta puhutaan rehellisesti ja molemmat tietää missä mennään. Jos mies olettaa että vaimo pihtaa ilkeyttään tai laiskuuttaan, ja vaimo taas on tyytyväinen jokaiseen päivään jona saa olla rauhassa, voi kestää aika kauan ennen kuin mitään tapahtuu, vaan itseasiassa jokainen päivä ajaa pariskuntaa kauemmas toisistaan, eikö?
Seksissä voi olla muutakin ongelmaa kuin se että ei huvita. Minulla ainakin synnytyksen jälkeen ensimmäisen vuoden oli ensinnäkin halut aika vähissä, toisekseen olin tosi vihainen siitä, että mies kehtasi ehdotella seksiä pari viikkoa synnytyksen jälkeen, ja suurimpana syynä oli se että yhdyntä sattui. En kertonut siitä kivusta miehelle paitsi jos se yltyi ihan sietämättömäksi, ajattelin että kumpikaan meistä ei sille mitään voi vaan se menee sitten ajan kanssa ohi, ja miehen halut ei siitä vähene vaikka tietäisikin että minuun sattuu. Ja oli kuitenkin silloin tällöin kertoja kun ei juurikaan sattunut. Joten ajattelin pääseväni vähimmällä, jos suostun seksiin vastentahtoisesti, mutta koitan olla mitenkään kannustamatta siihen suuntaan.
Tämä olisi varmaankin jonkun aikaa toiminut, mutta jatkuessaan monta kuukautta, aiheutti kyllä pelkästään katkeruutta ja kiukkua meissä molemmissa. Minua ärsytti jokainen lähentely-yritys ja sekin jos mies yritti jotain esileikkejä (kun enhän minä mitään halunnut, hänen takiaan sitä seksiä harrastettiin joten ihan sama mitä teki), saati sitten jos kehtasi pitkittää laukeamista tai ehdottaa uusintaa. Tai valitti seksin vähyydestä. Koska olisihan hänen pitänyt tajuta miten paljon jo joustin hänen hyväkseen, vaikken suoraan sanonutkaan aina kun sattuu. Joskus sitten tosi kiukkuisena keskeytin koko touhun tai itkin jälkeen päin sängyssä. Eli tosi aikuismaista... Kuitenkin meillä oli seksiä pari kertaa viikossa. Mies olisi halunnut paljon useammin, minä taas paljon harvemmmin. Mies varmaan luuli että valitan turhasta ja pihtaan vain laiskuuttani tai kiusatakseni häntä, vaikka sanoin joskus että en minä ihan pienen kivun takia kieltäydy seksistä, koska tiedän että se on hänelle tärkeä asia.
Onneksi 1-1,5 vuoden jälkeen se kipu alkoi helpottaa, ja aloin itsekin välillä nauttia seksistä, vaikka orgasmia onkin edelleen turha odottaa. Sain myös puhuttua tästä asiasta, ja sovimme että mies jättää ehdottelut joksikin aikaa kokonaan ja antaa minun tehdä aloitteen. En ollut tehnyt aloitteita varmaan moneen vuoteen, enhän ollut ehtinyt kun mies oli aina haluamassa. Hänelle taas oli raskasta olla aina se aloitteen tekijä, vonkaaja ja joutua usein torjutuksi. Minua inhotti se, ettei minulla oikeastaan ollut mahdollisuutta kieltäytyä seksistä, koska mies ei lopettanut vonkaamista vaikka olisinkin kieltäytynyt, lisäksi hän syyllisti "selibaatista". Lisäksi en voinut tehdä mitään hellyyteen viittaavaa itsekään hänelle, ilman että hän olisi heti tulkinnut sen "kangen haluamiseksi". Sanoin (kuten muutama on tässä ketjussa jo kirjoittanutkin) että kaikki lääppiminen ja hierontakin menee hukkaan, jos sen ainoa tarkoitus on päästä panemaan. Arvelin että meillä menisi paljon paremmin, jos hän käyttäisi sen saman energian ja ajan, jonka silloin käytti vonkaamiseen muutamana iltana/yönä viikossa, minun huomioimiseen ja vaikka halaamiseen ilman taka-ajatuksia muina kellonaikoina. Tai ihan sama vaikka olisikin taka-ajatuksia, kunhan ei tuo niitä ilmi vaan lähtee pois eikä "kokeile kepillä jäätä". Ja samalla minulle jää vastuu aloitteiden tekemisestä pari kertaa viikossa, mies taas ei saa ehdottaa seksiä. Kompromissia haetaan siis. Tätä on nyt yritetty toteuttaa viime aikoina, mutta aika vaikeaahan se on ollut päästä tutuista tavoista eroon. Miehen mielestä hellittelyksi riittää käsi olkapäällä telkkaria katsoessa ja minä taas helposti "unohdan" sen että taas on mennyt pari päivää ilman seksiä. Onnistuakseen vaatii sitä, että säännöllisesti puhutaan aiheesta muulloin kuin seksin yhteydessä.
N26
Jotain ongelmaa on, jos ei muuten irtoa.
1. Katso minua samalla tavalla, kuin silloin, kun rakastuit minuun
2. Naura kanssani jutuille, jotka ovat ennenkin naurattaneet
3.Kuuntele, mitä kerron päivän tapahtumista ja tee tarkentavia kysymyksiä. Ole aidosti kiinnostunut minusta
4.Kerro, että olen maailman ihanin nainen
5.Laita minulle tekstiviesti töihin: rakastan sinua.
Halun määrä ja haluamisen tiheys on erilaista eri ihmisillä, se vaan on fakta. Tietysti ongelmat voivat tappaa halun jne, mutta ei me kaikki olla samanlaisia.
Se on tietysti sääli, jos puolisoilla on kovin iso ero tuossa suhteessa. Pienehköä eroa voi korjata erilaisilla kompromisseillä, mutta jos toinen aidosti haluaa joka päivä ja toinen kerran kuussa, on selvä, että jompikumpi tai molemmat siinä kärsii.