Meidän Perheen nettijatkot: Kun täytyy vain jaksaa (vai täytyykö?)

Ihan hyvä kysymys... Kaikille työssä käyville kertyy lomaa, mutta entäs kotiäidin loma? Edes viikko vuodessa, pliiiiis!

Kyllä miehenkin pitäisi ymmärtää, että vaimo tarvitsee omaa aikaa. Yksi viikonloppu pari kertaa vuodessa hotellissa yksin/ystävien kanssa tasaa paineita jo kummasti.

yrittäjä joka työllistää vain itsensä ei voi palkata lomansa ajaksi muita ja jos kuukauden olet lomalla, on se sama kuin kuukauden palkaton palkkatyössä käyvälle. Kuinka moni olisi siihen valmis.



Vaikea kysymys. Meillä siis mies yrittäjä ja minä palkkatyössä (vieraalla). Minu palkalla eletään ja lisäksi maksan oman epäonnistuneen yritystoiminnan ulosottoja. Toimeentulotukeen emme ole oikeutettuja ja rahaa jää pakollisten lainojen jälkeen n. 400 euroa/kk. sillä siis pitää 5 hengen ostaa ruoat, vaatteet, lääkkeet ym.



Stressiä on aljon ja siitä ei pääse minnekään. Varaa ei ole lähteä minnekään pois kotoa, jossa seinät välillä ja useinkin tuntuvat kaatuvan päälle.



En osaa sano, että miten on jaksettu, mutta sen tiedän, että on vain PAKKO jaksaa.



Ainahan sitä voi kaikesta haaveilla, että sitten kun asiat on taas paremmin, niin sitten voisi tehdä sitä ja tätä. Ja toki nyt tehdän kaikkea mahdollista, mikä on vain ilmaista. Ja jos joskus jotain saadaan(lapset saavat esim. syntymäpäivälahjaksi pelin), niin sitä sitten nautitaan ja ilo käytetään lähes puhki.



Tässä stressissä jopa kotitehtävät ja työ ovat asioita, joilla pääsee pakoon todellisuudesta, koska sillä aikaa ei voi murehtia ja yrittää tehdä mitään päätöksiä.



Vielä jaksan uskoa, että tästä stressistä päästään ja mekin saamme ihmisarvon takaisin.

eli lähinnä ärsyttää nuo hotellipuheet.

siitä olettamuksesta, että sitä ommoo lommoo ei todellakaan OLE mahdollista järjestää (kaikilla ei ole suvussa tarjokkaita lastenkaitsijoita). Jos ei ole, niin kyllä se voikin pidemmän päälle rassata. Pitkälle kuitenkin pääsee asennevalinnalla: tää on nyt tää elämänvaihe ja rentoutumiseen ei tarvitakaan välttämättä viikon eroa lapsosista.

Eli itse kukin on yksilö tuossa suhteessa. Joillekin riittää sekin, että pääsee iltaisin lukemaan rauhassa romaania lasten nukahdettua.

Melkein sanoisin, että enemmän minua henk.koht stressaa se, kun parisuhdeasiantuntijat liikaa jankuttavat irtiottojen tähdellisyyttä.

Itse löysin flylady-sivuston ja sieltä sain ajatuksen että kaiken ei tarvitse olla täydellistä jotta voin olla tyytyväinen itseeni.

Kotityöt eivät lopu koskaan, mutta jos ei anna niiden kasautua, niin on paljon mukavampaa. Kun tiskipöytä on aamulla siisti, niin hymyilyttää. :)



Suklaa auttaa stressiin, kuten myös rentoutuminen. Jo pelkkä pysähtyminen ja silmien sulkeminen ja syvään hengittäminen auttaa ainakin hetkeksi.

kyllä ainakin itsellä oli töissä olleessa arki paljon tiukempaa, tein vuorotyötä ja pakko on silti hoitaa oti ja lapset, ei niistä voi ottaa työsskäyväkään lomaa.

Töissä taas on pakko olla skarppina (esim yövuorot ison sairaalan akuuttiosastoilla olivat todella hektisiä ja samalla yksinäisiä vastuun kanssa).

Ei ollut aikaa roikkua missään Vauva-lehden palstoilla (meidän töissä sellaiseen ei todellakaan ollut aikaa) ja usein kotiin tullessa kuukahti sohvalle ja nukahti siihen, pako oli tietysti herätä laittamaan ruokaa.. Parasta oli kun yövuorojen keskellä lapsi oksensi stressiään vuoropäiväkodissa, niin että jouduin hakemaan yövuorosta kotiin tullessa..



Kyllä siihen verrattuna tämä yhden lisälapsen aikainen kotiäitiys on laiskottelua ja lekottelua, täälläkin aaveellä moni äiti huilii päivän aikaan aika pitkiä aikoja.

Lomaa minulla ei työssäollessa lapsista ollut, omatunto soimasi jos olin pidempään edes kaupoilla, kun yhteistä aikaa oli niin vähän. Nyt jos saan lapsenhoidon, niin otan yhden lapsen kerrallaan mukaan ja käymme yhdessä jumpassa yms.



Ja vaikka joskus on rankkaa ollutkin, niin itse olen elämäni elänyt ja se on sen arvoista, että lapsillani on turvallinen koti, joissa heistä ollaan kiinnostuneita ja jaksetaan huolehtia. Lapsista näkee sen, että tämä on kannattanut. Omaa lomaa otetaan sitten joskus, kun nuorin lapsi on vierotettu ja voi olla pidempään muilla ruoilla.



Kyllä se täytyy jaksaa, mutta yksin ei täydy jaksaa; itselläni on toimiva naapuriverkosto, eli esim iltaisin isot lapset ovat jollain naapureista, leikkivät mukavammin yhdessä ja sitten palaavat iloisena kotiin. Joskus toinen äiti ottaa mukaan hoidosta (nyt lapset kotihoidossa, mutta ennen) ja joskus minä otin naapurin lapset esim HopLoppiin tms.

Tämän saman naapuriverkoston osa olin töissä käydessä, ja se maksoi itsensä takaisin. Joku ei jaksa muiden lapsia arkena roikkumassa nurkissa, meille sai aina tulla ja niin minullakin oli tarvittaessa aina apua tai lapsilla kavereita.

Jos joku äiti oli tiettävästi sairas/väsynyt/tms, niin aina joku teki ruokaa, tai ehdotti apua iltaisin tms.



Nyt suuri osa naapureista on muuttamanut, samoin me itsekin nyt, joten uutta verkostoa rakentamaan taas. Tietysti vaatii tietyntyyppisiä ihmisiä, meitä oli monenlaisia tässä "ringissä"

Lomaa ei anneta, se otetaan!!!

harvalla on tuollainen mies kuin sinulla

niin kannattaisiko vaihtaa miestä?

että on joka viikko omaa aikaa sen verran, että ehtii käydä lenkillä tai lukea edes vähän, niin se helpottaa jo paljon.



Toinen tapa on organisoida asioita ihan oikeasti. Järkevällä ajankäytöllä sitä omaa aikaa jää kun sitä jättää ja pitää siitä myös kiinni. Jos sinä itse et anna itsellesi aikaa, niin kenen odotat sitä sinulle antavan?



Tokihan loma on ihanaa aikaa mutta pieneillä teoilla voi elämäänsä saada lomahetkiä, jos vain haluaa. Nykyään ihmiset vetoavat aina ja joka asiassa siihen, että ei ole aikaa. Kanattaa pohtia ja miettiä, että mihin se aika menee ja onko kaikki se todella tarpeellista tekemistä.



Lisäksi olen huomannut, että nykyään on hienoa kun on olevinaan niin kovin kiireinen, että.... Onko kiireinen elämänrytmi saanut statusarvon?



Itse rentoudun työmatkoilla eli päivittäin aamuin illoin. En vastaa ajaessani puhelimeen vaan se on äänettömällä. Kotityöt olen organisoinut niin, että ne eivät tapa minua. Mieheni osallistuu myös näihin kotitöihin.



Heti kun on pienikin mahdollisuus vedän lenkkivaatteet päälle. Jo 30 min lenkki piristää kummasti.



Kyse on mielestäni ajanhallinnasta ja tietynlaisesta kurinalaisuudesta sen suhteen, että tajuaa ottaa oman aikansa. Kolmas tärkeä asia on se, että ei rentoutumiseen tarvita aina mitään lomia vaan muutama minuuttikin riittää jo. Ei kaiken ei edes rentoutumisen tarvitse olla niin kauhean suureellista.

pieninä palasina. Siihen talvi- tai kesälomaan tmv. latautuu muutenkin liikaa odotuksia, jos silloin VAIN pitäisi saada rentoutua täydellisesti. Ei se niin mene.



Itseäni kolmen lapsen kotiäitinä auttaa jaksamaan parhaiten pitkät puhelinkeskustelut ystävien kanssa, kahvittelut puolin ja toisin silloin kun se onnistuu joko kera lasten tai ei, että pääsen yksin liikkumaan kerran viikossa kun muuten liikun perheeni kanssa (eritoten ratsastus oma henkireikäni), että saan lukea romaania rauhassa lasten mentyä nukkumaan, yms.