Ei Väljähtynyttä parisuhdetta niin vain pelasteta

tunteisiini olisi myös tämä stressi?



ap

Ja vieläpä nimenomaan pikkulapsiaika! Etkö pysty ajattelemaan tätä vain yhtenä vaiheena pitkän suhteen eri vaiheiden joukossa? Onhan se selvää, että rankka arki lasten kanssa muuttaa suhdetta, mutta se voi muuttua parempaankin suuntaan, jos jaksat odottaa ja panostaa asiaan. Sinänsä kuulostaa minusta kypsältä, ettet ole ryntäämässä eroon vaan aiot odotella.

Meillä on 7 ja 5 -vuotiaat lapset. Olemme siis olleet yli13 vuotta yhdessä. Pari vuotta on ollut lasten kanssa helppoa ja meillä on perheenä tosi hauskaa. Olemme perheenä kiinteä ja odotan aina viikonloppuja, että saamme puuhata yhdessä. Ei stressiä, ei rahahuolia, ei terveyshuolia...



Olen vasta vähän aikaa sitten " luovuttanut" henkisesti. Intohimoiset tunteeni ovat kerta kaikkiaan kuolleet. Mies on ihan ok:n näköinen ja huomaavainen, voisi tietenkin olla sellainen kuin suhteen alussa mutta enhän minäkään ole :) Seksi ei vain kiinnosta, suorastaan ällöttää.



En tiedä, mitä voisin tehdä. Väkisinkin olen yrittänyt elvyttää seksielämäämme mutta aika huonolla menestyksellä. Minä voisin periaatteessa olla ilman vaikka loppuelämän mutta miehelle se ei tietysti ole reilua. Ja kyllä minäkin sisimmissäni kaipaan syliä, läheisyyttä. Ilman, että se on väkinäistä.

(joskin olen kuullut n. 50 vuotta aviossa olleilta, että kyllä se toinen siltikin elämän varrella muuttuu ja yllätyksiä tulee, varsinkin kun luuli jo toisesta kaiken tietävänsä). Mutta sitten taas toiset odottavat, että koko ajan pitäisi löytyä jotain uusia juttuja?



Vai onko se sitä, että on vittuuntunut joihinkin asioihin arjessa, mutta mieluummin kuin ottaa ne esille, pitää niitä sisällään? Ja sitten kyllästyy niihin?

sitä saattaa vain huokaista helpotuksesta, ja ajatella ettei ikinä enää jaksa vaihtoa, vaikkei se mies nyt enää niin kiinnostaisikaan...

Mä en osaa sanoa mitään muuta pitkään suhteessa olleista kavereistani, kuin että heidän suhteisiin on kyllä joskus kuulunut ihan muutamankin vuoden huonompia jaksoja. Ja sitten yhtäkkiä parempia.

Itsekään en olisi moiseen uskonut, MUTTA nyt on pakko uskoa kun niin kävi meille:)



Olemme nyt olleet yli 20 vuotta naimisissa. Lapsia tuona aikana on syntynyt MONTA ja niinpäs meillä onkin viimeiset 17 vuotta ollut KOKO ajan ainakin yksi vaippaikäinen. Tiukilla ollaan siis molemmat oltu niin fyysisesti kuin henkisestikin perhettä pyöritettäessä. Kuitenkin kaikki lapset ovat olleet haluttuja ja heitä emme siis tilanteesta ole koskaan " syyttäneet" !



Elimme jo välillä juuri tuollasta " kaverisuhdetta" jonka ap hyvin kuvailee ja ajattelin aina että no sitähän tämä elämä tulee varmasti olemaan loppuun asti, sillä eroamaan en kuitenkaan ollut valmis, en lasten, enkä minkään muunkaan syyn vuoksi. Välillä seksikin oli niin kadoksissa että varmaan yli puoleen vuoteen sitä ei ollut ollenkaan:/ Ja tuolloin myös mieheni ulkoinen olemus todellakin suoraansanottuna ÄLLÖTTI:/ Enkä siis edes halunnut halauksia/pusuja/seksiä yleensäkään mitään " kontaktia" ...



Sitten päätin että ei näin voi jatkua ikuisuuksiin vaan halua tietää että onko meillä enää mitään muuta yhteistä kuin nuo lapset. Niinpäs järjestin mieheltä salaa meille yhteisen viikonlopun erään tuttavani tyhjään asuntoon...



Tuon viikonlopun vain olimme ja NAUTIMME toisistamme! Saunoimme, söimme/joimme hyvin (ei siis mitään kännäystä, mutta viiniä joimme ruoan kanssa) ja kas kummaa, RAKASTUIN mieheeni uudestaan ja niin TULISESTI etten edes tuolloin nuorena (alle 20-vuotiaana) ole ollut häneen niin rakastunut kuin nyt yli 20 vuotta naimisissa oltuamme!:)



Oli IHANA huomata että ei se alkuperäinen rakkaus ollut mihinkään hävinnyt, vain peittynyt " arjen alle" useiksi vuosiksi! Nyt olemme löytäneet sen uudelleen ja elämme NYT " hurmoksellisempaa" vaihdetta liitossamme kuin koskaan ennen:) Olemme tuon ratkaisevan viikonlopun jälkeen käyneet yhdessä jo niin ulkomailla lomalla kuin, teattereissa, elokuvissa jne. Vietämme siis paljon enemmän kaksinkeskistä " laatuaikaa" (ei vain kotona nyhjäten) kuin ennen, mutta usein myös vain iltaisin loikoilemme toistemme kainalossa ja katselemme telkkaria yms:)



IKINÄ en olisi siis uskonut että moinen juttu voisi tapahtua ja tuon " ratkaisevan" viikonlopun viettoonkin lähdin ilman minkäänlaisia odotuksia eli todellakin ajattelin vain että katsotaan miten käy...Pelkäsin jopa että koko viikonloppu saattaisi mennä " riitelyksi" eli kumpikin purkaisi vain omaa tyhjää oloaan toiseen, mutta toisin kävi:) Kumpikin huomasi että mehän ollan yhdessä maailman paras tiimi ja jaksetaan tätä arjen pyöritystäkin ihan eri malliin kun vain huolehdimme niin omasta kuin puolisonkin " viihtyvyydestä" !



Niinpäs meillä MONEN, monen " tunteettoman" vuoden jälkeen eletään nyt " uutta" TODELLISTA rakkauden vaihetta! Ja tämä nykyinen rakkaus päihittää kyllä kaikki " alkurakkauden" tuntemukset!! Niin voimakasta rakkautta/ystävyyttä/yhteenkuuluvuuden tunnetta en ole ikinä ennen tuntenut ja veikkaanpas etten tule enää ikinä elämäni aikana tuntemaan! Onneksi kuitenkin löysimme tuon AIDON rakkauden ja nyt elämämme on " kuin ruusuilla tanssia" kaikkien arjen huolten/murheiden/väsymyksen yms rinnallakin:)



Tämä siis vain esimerkkinä että noinkin VOI ihan oikeastikin käydä:)

Sinulla sentään on ollut. Entäs jos suhteeseen on menty, kun on haluttu saada lapsia, mies on ollut keskiverto noin kiinnostavuudeltaan, alussa ei ole yököttyänyt olla lähellä, mutta kun lapset on saatu alkaa yököttämään. Seksielämä ei ole koskaan ollut antoisaa naisen näkökulmasta.

Mutta meillä ei ole ollut seksiä moneen vuoteen kuin muutaman kerran vuodessa. Sillä ei pitkälle pötkitä. Ja yhteisiä, kahdenkeskisiä vkonloppuja on ollut monia. Ne ovat olleet mukavia mutta ei ne ole saanet minua rakastumaan mieheeni uudelleen.



Mutta kiva kuulla, että kaikki voi olla mahdollista. Onnea teille :)



t. 16