Miksi potilaiden omaiset vaikenevat?? (tehyn työtaistelu)
Olen koko ajan ihmetellyt, miksi vakavasti sairaiden ihmisten (syöpäpotilaat, keskoset, sydänpotilaat,..) omaiset eivät ole barrikadeilla uhkaavan työtaistelun vuoksi. Hehän ovat vaarassa menettää läheisiään!
Ymmärrän hyvin, että potilailla itsellään ei ole voimavaroja nostaa äläkkää, mutta miksi omaisista ei kuulu mitään?!? En ole yhtään haastattelua tai mielipidekirjoitusta lukenut/kuullut, saati että olisi pidetty mielenosoituksia.
Kommentit (19)
Haluavat että muut tulisivat paremmin ja nopeammin hoidettua.
He näkevät läheltä mitä hoitajat tekevät ja tajuavat tilanteen paremmin kuin moni täälläkin palstaileva.
puolisoni / lapseni / äitini työtaistelun takia, niin kyllä valinta on selvä. V****n työtaistelu ja moraalittomat hoitajat.
että koston pelko on valtava. Arvostan mielettömästi hoitajia, ilman heitä ei minunkaan poikaani olisi, mutta siellä joukossa on valitettavasti muutamia aika epätasapainoisia yksilöitä. Sellaiset pahimmillaan kostavat lapselle sen jos äiti on hurjana barrikadeilla heidän työtaisteluaan vastaan.
Lisäksi toki se, että hoitajat ovat kyllä korotuksensa ansainneet.
Kunnat ja viime kädessä valtio vastaavat potilasturvallisuudesta. On pakkolaki ja sen lisäksi aina mahdollisuus kärrätä potilas ulkomaille saamaan hoitoa.
Jos joku silti kuolee, niin syy on julkisen vallan, ei hoitajien.
Hoitajat alkavat muistuttaa jotain kauhuleffan kiristys-kosto-ammattikuntaa, kun näitä juttuja kuulee...
Ei juma mitä porukkaa..
TEHY:n, jos joku kuolee. TEHY PÄÄTTI tästä työtaistelutoimenpiteestä - ilman suojatyövelvoitteita. Asian, työtaistelun, olisi voinut hoitaa myös potilaat huomioiden!!!
TEHY JA SEN HOITAJAT TAHRAAVAT ITSENSÄ VERELLÄ, KALMAN HAJULLA JA KATKERUUDELLA JOKAISEN KUOLLEEN TAI VAMMAUTUNEEN POTILAAN KOHDALLA. EUROT EIVÄT OLE SYY RIISTÄÄ YHDELTÄKÄÄN IHMISELTÄ HENKEÄ TAI TERVEYTTÄ.
Kaikkia ei voi edes hoitajatkaan pelastaa. Se on tyly fakta, joka pitää hyväksyä.
Pakkolakihan oli hallituksen toimepide potilasturvallisuuden ylläpitämiseksi, eli tapa, jolla hallitus katsoi kantavansa vastuun.
Nythän tämä pakkolaki tulee voimaan, porukkaa on enemmän töissä , kun normikesänä. Miksette tulleet viime keänä vaahtoamaan verijuttujanne, kun olimme todella liemessä henkilökuntavajeen vuoksi. Edelleenkään popula ei ymmärrä missä mennään. Minä lopetan kirjoittamisen täällä, on todella aivan turhaa touhua.
Miten sinä tuon lauseen käsität? Minusta aika suoraa puhetta.
voisi katkaista sähköt, lopettaa heidän lastensa hoitamisen päiväkodeissa, jättää poliisin saapumatta paikalle, kun hätä. Sanottaisiin, että maksakaa näille ammattikunnille niin ja niin paljon, niin saatte taas palvelua. Jos eivät suostuisi, niin todettaisiin, että voi voi - sitten pitää vaan koittaa vetää villasukkaa jalkaan ja toivoa, ettei anarkia ala vallita, kun heidän turvallisuudestaan ei enää vastata.
Ja ensimmäiseksi voisi lopettaa kaikki palvelut sen tehyn puheenjohtajan osalta. Huom. myös eläinlääkäripalvelut, kun kissa on kuulemma rakkain läheisensä.
Ei potilaan omaiset uskalla ottaa kantaa sillä läheinen voi kärsiä näiden hoitajien käsissä.
Oma lapsi oli vauvana sairaalassa ja yksi hoitajista oli lähinnä sadisti mitä otteisiinsa tuli miten lasta käsitteli.
Siinä ammattikunnassa on mätäpaiseita, muistamme varmaan shortsimurhaajan ja muut insuliinia käyttäneet hoitajat menneeltä kesältä. Alalla on psyykkisesti sairaita ihmisiä joita ei pitäisi päästää potilaiden lähelle.
Kun tästä sopasta ei ole muuta ulospääsyä kuin hoitajien palkankorotus, niin eikö silloin kaikkien tulisi heitä tukea, kannatti sitä tai ei???
Vastustamalla korotuksia, olet myös osasyyllinen potilaiden kuolemaan...
Mutta olkaa kaikki huoleti, asia ratkeaa TAKUULLA ennen tiistai aamua. Ja oma veikkaukseni on, että hoitajat saavat 19-20% korotuksen ja kaikki on tyytyväisiä.
Ei vaan jaksa :(
Ja viimeisen 15 vuoden aikana kun on PALJON joutunut sairaaloissa aikaa viettämään, täytyy ikävä kyllä sanoa hoidon tason laskeneen aivan järkyttävän paljon. Ei niinkään lasten puolella, mutta aikuisena pitkäaikaissairaana tuntuu vähän heittellejätetyltä muutenkin.
t. vaikeavammaisen epileptikon sydänvikainen äiti
Vierailija:
Ei vaan jaksa :(
Ja viimeisen 15 vuoden aikana kun on PALJON joutunut sairaaloissa aikaa viettämään, täytyy ikävä kyllä sanoa hoidon tason laskeneen aivan järkyttävän paljon. Ei niinkään lasten puolella, mutta aikuisena pitkäaikaissairaana tuntuu vähän heittellejätetyltä muutenkin.t. vaikeavammaisen epileptikon sydänvikainen äiti
Ja ne joilta voimavaroja vielä löytyy, ei uskalla. Pelätään miten se vaikuttaisi oman rakkaan hoitoon. Ihan niin kuin joku edellä sanoi.
Aivopestyt tehyläiset valmiina mihin vain...sen näkee jo siinä ettei vanhasta haluttaisi nyt hoitaa...Sama kohtalo kenellä vain, joka asettuu vastarintaan. Ihmishengistä ei nyt välitetä, kun taistellaan.
Parempi olla vain hiljaa.
En kyllä voi sille mitään, että inhoan tehy-rintanappeja sairaalassa, kun käyn lastani katsomassa. Katkeruus on ihan hirveä, jos lapsi vammautuu pahemmin tämän takia tai kuolee.
Sitäpaitsi minusta tehyn vaatimukset ovat ihan kohtuuttomat ja keinot väärät.
Tulen niin vihaiseksi, jos mietin asiaa, että parempi olla miettimättä.
hetki kerrallaan eletään.