"me halutaan elää itsellemme..."

Voisitko siellä sitten levätä? Auttaisiko jos vanhampasi tarjoaisivat kauppakyytejä (jos heillä autoa). Tuo idea, että apua kotiin jos mies ei pysty nyt olemaan apuna enempää on mainio! Pk-seudulle saa mll_stä hoitajaa hyvin ja voit itse miettiä kriteerit hoitajalle (esim. ikä ja onko miten kokemusta hoitotyöstä jne).

Meillä ei ole tukiverkkoja ollenkaan (siis on elossa mutteivat halua auttaa) ja rankkaa on ollut, mutta nyt alkaa vähän helpottamaan kun nuorinkin on jo 4v. Tsemppiä kovasti teillekin!

mikä helvetti meitä suomalaisia nykyään vaivaa? Me ollaan niin itsekkäitä. Minusta jos joku pyytää apua, (varsinkin oma lapsi niin kuin tässä tapauksessa ) se on jokaisen VELVOLLISUUS auttaa kykynsä mukaan. Eikä neuvoa kääntymään lähimmän viranomaisen puoleen. VARAMUMMO? Lapsellahan on omakin.

Tuossa ekassa viestissä ap sanoi että mummo kuitenkin vaatii käymään viikottain kylässä että mummo näkisi lapsenlastaan. Onko se lapsen velvollisuus? Mummohan on jo aikuinen ihminen, pärjätköön itsekseen...vai?

Mietipä, että äitisihän tekee palveluksen jos saa sinut viimeisellä keinollaan PUHUMAAN ongelmistasi (tässä tapauksessa väsymys) neuvolassa, ja saamaan apua. Neuvolassa koittavat auttaa ja teiltäkin päin löytynee edes jotain: kotipalvelua, avointa päiväkotia, asukastupaa, tukiperheitä, varamummoa, mll:n lastenhoitajia, vertaistukiryhmiä, osapäivähoitoa..

Sinun pitää sekä perheesi että omaksi parhaaksesi oppia pyytämään apua jo ennen kuin pakon edessä - nykyään tapahtuu liian usein epätoivoisia tekoja kun ei jostain syystä voida pyytää apua.

Itellä vain yksi lapsi, enkä apua juuri omilta vanhemmiltani ole saanut. Varsinkaan äitini vähät välittää ainoasta lapsenlapsestaan, no, eipä paljoa välittänyt omista lapsistaankaan aikoinaan. Nyt he matkustelevat ja "elävät itselleen". Ovat eläneet jo pitkälle toistakymmentä vuotta, kun lapset ovat muuttaneet pois kotoa silloin. Heille me lapset olimme varmaan liian kova ponnistus, ehkä heidän ei olisi lapsia pitänyt alunperinkään hankkia. Miten tällaiset sitten yhtäkkiä jotenkin lämpenisiviät lapsenlapsilleen? Suon heille "itselleen elämisen", ihan hautaan saakka. He todennäköisesti eivät hae apuani itselleen, kun alkaa kremppoja itselle tulla? Siinä vaiheessa minä elän itselleni.



Tuolla aiemmin joku puhui ystävien ja sosiaalisten suhteiden tärkeydestä. Itsellä ei asuinpaikkakunnallani ole ystäviä, joten ei ole mitään, minkä olemassaolosta tai ylläpitämisestä pitäisi huolehtia. Kyllä on helppoa elämä, sellaista riippumatonta: ihan itsekseen pärjätään, eikä kukaan ole meistä tai avustamme riippuvainen.



Tiedän, on surullista ja katkeraa. Ei tällaista toivo kenellekään. Miksei ihmiset välitä enemmän toisistaan? Millaista se elämä on ilman toisia ihmisiä? Mikä ihme meitä vaivaa?

vaikka oisivatkin kiinnostuneita lapsenlapsistaan. Meillä esim. kummatkin

isovanhemmat mielellään kyläilivät puolin ja toisin ja puuhasivat jotain pientä

ja juttelivat lasten kanssa, mutta eivät halunneet ns. hoitaa eli vastata lasten ruokailusta tai vaipoista tms. Samoin odottivat, että vanhemmat hoitaa lasten

mahdolliset kiukuttelut, pukemiset ja muut tuollaiset jutut.



Kun lapset vähän kasvoivat, niin isovanhemmat ottivat aktiivisemman roolin, mutta nykyäänkin ottavat "hoitoon" mielellään vaan yhden lapsen kerrallaan. Ja meidän lapset on nyt iältään 10 v., 8 v. ja 6 v. eli osaavat itse syödä, pukea ja riisua, käydä iltapesuilla jne. Alle 5- vuotiaana ei lapset olleen isovanhemmilla hoidossa ollenkaan. Ja silti on nyt lapsilla ja isovanhemmilla hyvät ja läheiset suhteet ja retkeilevät ja muuta semmosta extrakivaa.



Ap:n tilanne on kurja, mutta ei minusta siitä kannata vetää johtopäätöstä, että isovanhemmat ei olisi lapsenlapsistaan kiinnostuneita. Kuten sanottu, kaikkia

ei pikkulasten perushoito hotsita ollenkaan. Ja jonkun 2- vuotiaan kanssa uimahalliin meneminen voi tuntua tosi stressaavalta muusta kun lapsen vanhemmasta. Vastuukin voi pelottaa kun on vesi, liukas lattia ja kuuma kiuas jne. Että ei kaikki ole vaan pahantahtoisuutta.



Eli ap, hommaa lastenhoitoapu nyt tähän saumaan muualta, mutta koeta olla suuttumatta vanhemmillesi. He voivat olla lapsillesi tärkeitä ihmisiä, vaikkeivät heitä taaperoina hoitaiskaan.

Ap, laita se s-postiosoite nyt heti tänne! Varmaan saat tämän kautta ainakin yhden luotettavan äiti-ihmisen, joka haluaa auttaa. Itsekin voisin katsoa lastasi vähän aikaa, asumme läntisellä uudellamaalla. =)

2v ja 3v lapset huolisivat mielellään joskus leikkiseuraa. :)

Kirjoitustyylistäsi päätellen olet sama, kuin tuon välipalaketjun kiukkupussi, käyhän vastaamassa sinne!



Ap:lle sanoisin, että älä missään nimessä ota vakavasti tuon Kolmosen ärhentelyä ja "oikeita vai itseaiheutettuja" ongelmia... :-( Kuka tahansa ymmärtää, että teillä on ihan oikea, luonnollinen ja todennäköisesti melko lyhytaikainen ongelma. Tällaisiin ongelmiin 99 % ihmisistä etsii tukea lähiverkosta, eli vanhemmilta, sukulaisilta ja ystäviltä ennen virallisia tahoja, niin pitääkin. Syystä olet pettynyt äitisi reaktioon!



Kuten sanottu, neuvolakin osaa kivasti neuvoa, mistä teillä päin saa tilapäistä apua tällaisessa tilanteessa. Rohkeasti vaan! Itselläni ei ole ollut mitään kynnystä puhua neuvolassa tällaisista asioista, sitä vartenhan neuvola (ja muut lapsiperheiden palvelut) olemassa on.



*Tsemppiä ja lämpimiä ajatuksia!*

joka on ilkeytensä lisäksi myös huumorintajuton. Hänelle ei kylllä mitään pahaa soisi sillä noissa on kyllä taakkaa tarpeeksi. Ap ongelmineen on ihmisenä kaikin tavoin tuon huutelijan yläpuolella.

otan oikein mielelläni 2,5v tyttärelleni leikkiseuraa esim. kerran viikossa.

Laita se sähkisosote.

saattaisi olla aika paukku, jos esittelisit hänelle lapsesi varamummon. Heh heh, voisi olla kiva olla kärpäsenä katossa. Ihan vaan pokkana selittäisit, että kun oli niin raskasta, niin pääsitte tuohon varamummotoimintaan mukaan. Ja nyt on lapsellasi uusi tärkeä ihminen elämässään ja saattaahan se varamummokin sitten vastavuoroisesti kaivata seuraa kun vanhenee jne jne.

minä myös lapsineni voin hoitaa yhtä 2,5 v siinä mukana ja varsinais-suomessa asutaan.

Eipä vissiin sitten ap:lle apu kelpaa. Täältä alkaa pikkuhiljaa väki lähteä pois neljän kuoleman aikoihin ja huomenna asia jo unohtunut. Harmi...

En itse ole vielä mummo, mutta vanhin tyttäremme on jo sen ikäinen, että voisi periaatteessa milloin tahansa päättää hankkia lapsia.



Tilanne on nyt sellainen, että emme ole 18 vuoteen voineet "elää itsellemme" käytännössä ollenkaan, koska lapsista on täytynyt pitää huolta ja täytyy edelleen muutaman vuoden ajan.



Mieheni äidillä, joka asuu naapuritalossa, on juuri todettu varhaisvaiheen Alzheimerin tauti. Hän tarvitsee jo nyt apua pari-kolme kertaa viikossa ja avun tarve tulee kasvamaan. Näin ollen voimme odottaa, että tuota "itselle elämistä" saamme odottaa vielä 10-15 vuotta, sillä sen ajan Alzheimer-potilas yleensä elää diagnoosin saatuaan.



Fyysiset vomani ovat selvästi jo vähenemässä. Ei tarvitse teidänkään kuin vähä googlata niin löydätte käyrän, jonka mukaisesti sydämen toimintakyky alkaa laskea jo alle 30-vuotiaalla ja 50-vuotiaat ovat enimmäkseen siinä psiteessä, että työpäivän päälle on pakko mennä nukkumaan, jos aikoo jaksaa vielä jotakin illalla. Työelämässä pitäisi silti vielä jaksaa lähes 20 vuotta, ja siellä ei todellakaan parane väsymystä näyttää, päin vastoin nuorekkuutta ja dynaamisuutta odotetaan.



Missähän välissä tässä vielä pitäisi revetä lapsenlapsiakin hoitelemaan? Jos tyttäremme on niin tyhmä, että hankkiutuu ap:n kaltaiseen perhetilanteeseen, olen minä hyvin todennäköisesti niin julma, että kerrankin ajattelen itseäni ja totean, että mitä jos ratkaisisit tilanteesi jollakin muulla tavalla.

Täytyy vaan sanoa että Luojalle kiitos oma äitini ja anoppini eivät ole kuten 107.



Tottakai otamme heidän vointinsa huomioon, mutta oikein itkettää heidän puolesta joilla on tuollaiset vanhemmat. :(

Missähän välissä tässä vielä pitäisi revetä lapsenlapsiakin hoitelemaan? Jos tyttäremme on niin tyhmä, että hankkiutuu ap:n kaltaiseen perhetilanteeseen, olen minä hyvin todennäköisesti niin julma, että kerrankin ajattelen itseäni ja totean, että mitä jos ratkaisisit tilanteesi jollakin muulla tavalla.

Voi hyvä luoja sentään. Ymmärrän että työpäivän päälle on päästävä lepäämään, mutta on se kumma että omaan lapseen ja mahdolliseen lapsen lapseen suhtaudutaan noin negatiivisesti.

Oma äitini on ollut sairaseläkkeellä jo useamman vuoden, ei siis todellakaan fyysisesti hyvässä kunnossa, mutta aina, joka ikinen kerta kun olen kysynyt voisiko hän ottaa poikamme hoitoon, on vastaus TOTTAKAI! Niin rakkaita ovat lapsenlapset meidän äidille, ettei tulisi kuuloonkaan että hän kieltäytyisi tai ajattelisi omaa etuaan ennen lastenlasten etua.

Toki ihmisten tilanteet ovat erilaisia, mutta asenteen ei luulisi olevan ensimmäiseksi negatiivinen kun kyseessä on oma lapsi ja hänen lapsensa!

Mitä ihmettä ap:n mies tekee työkseen tuollaisilla työajoilla? Jos tekee 24/7 töitä, niin varmasti on varaa palkata kotiin kodinhoitaja vaimon avuksi, eikö? Ja jos työ on niin huonosti tuottavaa, ettei ympäri kellon töitä tekemällä pysty muutamaa tuntia pyhittää perheelle, niin kannattaa se yritystoiminta laittaa jäihin.



Vai olisikohan tässä nyt vaan taas kysymyksessä ihan vain se perinteinen miehen asettama arvojärjestys? Kotona on kiukutteleva pikkuipana ja vaimo ja töissä on mukavampaa, onhan näitä nähty.



Ap laittaa nyt kovan kovaa vastaan ja vaatii sitä miestään osallistumaan enemmän perhe-elämään. Jos mies ei ole yhtään valmis joustamaan, niin sittenpähän tiedät, mikä hänelle on tärkeintä.

Tietty sitä sitten ap:n äitikin saa syyttää itseään, kun on tyttärestä tuollainen tullut, mutta milloin ap:lle sitten pitäisi laittaa rajat? Vanhainkodista käsinkö?

isäänsä kuin isovanhempaansa. Miksi isovanhempia syyllistetään, vaikka lapsella on isä, joka voisi osallistua ja tukea enemmän? Mikä tekee isän poissaolosta hyväksytympää kuin isovanhempien? Miksi isovanhempien odotetaan joustavan omista töistään ennemmin kuin isän? Onko elintason ylläpitäminen niin tärkeää, että uhrataan isä-lapsi suhde? Miksi isovanhemmat joutuvat aina välillisesti syytteeseen lastensa ja miniöidensä väsymyksestä. Apua on saatavilla, jos sitä lähtee aktiivisesti hakemaan. Jos pienen lapsen vanhemmat väsyvät hetkittäin rakkaaseen lapseensa, miksi vanhat isovanhemmat eivät samalla tavalla väsyisi, sillä lapset eivät ole heidän?



Nämä kysymykset eivät ole esitetty pelkästään ap:lle vaan heräsivät tätä ketjua lukiessani. Tuntuu, että isovanhemmille asestetaan sellaisia odotuksia sellaisista asioista, joihin heillä ei ole osaa eikä arpaa. Jos isovanhemmat osallistuisivat päätöksen tekemiseen, että milloin heille sopisi saada lapsenlapsi, voisi odottaa, että he kantaisivat vähän vastuuta. Heihän eivät voi yhtään valita, milloin he olisivat valmiita ottamaan vastaan lapsenlapsia. Vanhemmat tekevät niitä ja sitten ajattelevat, että heidän valitsema ajankohdan tulee sopia kaikille.

Kyllä mä ymmärrän tuota mummoikäisen asennettakin. Hiukan nyt empatiaa hyvät ihmiset. On todella raskasta huolehtia sairaasta omaisestaan, joka ei pysty huolehtimaan enää itsestään eikä asioistaan. Jokainen joutuu myöskin priorisoimaan ajankäyttönsä. Jos esimerkiksi oma äitini olisi niin huonossa kunnossa, että hän tarvitsisi apua, niin kyllä minä saattaisin ajatella samalla lailla kuin ketjun mummoikäinen. Ap:n lapsella on kuitenkin kaksi vanhempaa, jotka kummatkin ovat terveitä ja työkykyisiä.



AP:n äidillä voi olla hyvinkin painavat syyt kieltäytyä lapsenhoidosta, joita hän ei halunnut ap:lle jakaa tai kuormittaa häntä enemmän. On kuitenkin eri asia nähdä lastenlastansa kylässä kuin olla päävastuussa hoitamassa edes muutamaa tuntia.



Totta kai on kiva, että monilla on vanhemmat, jotka auttavat lastenhoidossa. Jos lasten isovanhemmat eivät halua tai kykene osallistumaan lastenhoitoon, niin tilanne ei mitenkään parane sillä, että heitä syyllistetään tai haukutaan takanapäin. Sen sijaan kannattaisi keskittyä hakemaan sitä apua jostain muualta. Kahden terveen aikuisen luulisi sitä osaavan hommata.



47

Tietty sitä sitten ap:n äitikin saa syyttää itseään, kun on tyttärestä tuollainen tullut, mutta milloin ap:lle sitten pitäisi laittaa rajat? Vanhainkodista käsinkö?

Ap kertoi, ettei usein pyydä apua. Nyt on vain raskauden takia niin palasina, että toivoi pientä avuntarjousta. Miksi liioittelet asian näin? Että ap olisi joku pummi, joka ei hoida omia lapsiaan, vaan pyytää vain koko ajan apua.

En yhtään ihmettele miksi olemme tämän planeettamme ja sen asukkaiden kanssa tässä tilassa, jossa nyt olemme. Olemme muuttuneet rumiksi, todella rumiksi. Siedämme kuolla sukupuuttoon sairaan itsekkyytemme ja empatianpuutteemme takia. Lapsiani vain käy sääliksi.