KM rv 18+5 Tuhkaus, hautaus vai roskis???
Olen lueskellut näitä kirjoituksia ja yllätynyt eri sairaaloiden ja kuntien suhtautumista kuolleeseensikiöön. Raskausviikolla 18 +5 päätin mennä omalle lääkärilleni tarkastamaan onko kaikki kunnossa, kun tuntui että vauvasta ei " kuulu" mitään ja vatsaninkin oli ikään kuin pienentynyt. Sitä surua en olisi osannut edes aavistaa minkä kon kun lääkäri kertoi äidinvaistoni osuneen oikeaan ja totesi vauvan kuolleen kohtuun. Olin seuraavan a aamuna lähdössä matkoille Eurooppaan, onneksi kävin tarkastamassa asian, keskenmeno olisi saattanut käynnistyä matkan aikana. Sain lähetteen samantien Jorviin, jonne lähdinkin ajamaan yksin autollani, mutta niin shokissa olin että 10 km matkaan käytin lähes kaksi tuntia. Eksyin ja löysin itseni Sipoosta. Miheni pääsi mukaan vasta illalla jolloin lääkkeiden avulla sikiön synnytys aloitettiin.
Tapauksesta on nyt kuukausi ja olemme päässeet pahimman yli, huomaan tosn itsessäni uusia piirteitä, jotka varmaan kuuluvat kokemaani mutta eivät mairittele minua. Olen kateellinen ystäväni onnesta, hän synnytti juuri kaksoset ja odotusajan sekä nyt synnytyksen jälkeistä hehkuttelua on tosi ikävä kuunnella, mielummin en edes ole yhteydessä. Kateutta ja surua saassa paketissa.
Nyt kun olen lukenut näitä km-keskusteluja, on ahdistus noussut uudetaan esille siitä olisinko voinut pyytää sikiötä haudattavksi tai tuhkattavaksi. Näimme pienen poikamme synnytyksen jälkeen ja katselimme sen pieniä, mutta niin täydellisiä raajoja, emmekä siinä tilanteessa tunteneet kovaa ahdistusta.Olin niin kipulääketokkurassa ja shokissakin, että tunteet tulivat hyökyaaltoina vasta jälkeenpäin. Nyt jälkikäteen tuntuu todella pahalta, sillä kukaan ei missään vaiheessa sairaalassa antanut ymmärtää että niin pieni vauvanalku voidaan haudata tai tuhkata. Sen olisimme halunnett ilman muuta. Meillä on jo viisi lasta ennestään, eikä keskenmeno onneksemme ole ollut kohtalomme aiemmin. Nyt vauva on ikäänkuin unohdettu, meillä ei ole paikkaa eikä oikein tapaa muistella sitä, saati muut läheiset ihmiset kään eivät osaa ajatella samalla tavalla että se pieni oli meidän oikea vauvamme, eikä vain sikiö joka jäi sinne sairaalaan. Sain muuten aivan uskomattoman ihanaa ja inhimillistä hoitoa Jorvissa, mutta muistan varmasi ikäni hoitajan lauseen kysyessäni voisimmeko vielä nähdä vauvan ennen kun lähdemme, kun hän vastasi " kyllä varmasti, tuskin sitä on vielä heitetty pois" . Vauvaa ei koskaan tuotu enää nähtäväksemme ennen kun lähdimme. Olen ajatellut että niin pientä ihmisalkua ei oikein " saa" surra, mutta näitä tarinoitanne lukiessa olen huomannut että olen ajatellu niin väärin ja suren sitä etten tiennyt enkä tajunnut pitää puolia pinen vauvamme oikeudesta tulla haudatuksi.
Kommentit (20)
Varsinaisesti kysymykseesi en osaa vastata mutta käsittääkseni useimmissa sairaaloissa sikiöt tuhkataan ja tuhka viedään muistolehtoon, ainakin jos kyseessä on yli 12-viikkoinen raskaus. Itse olen kokenut km:n rv 16 ja minulle sanottiin että näin toimitaan, roskiin ei heitetä. Monilla hautausmailla on tätä varten oma " muistelupaikkansa" , syntymättömän lapsen muistolle omistettu paikka.
Heip' s! Olen itse enkelitytön äiti, meillä on oma hautapaikka tietenkin lapsellamme koska lapsi syntyi kuolleena pvä lasketun ajan jälkeen. Mutta asiaan, rv.22 jälkeen kuolleet sikiöt saa haudata itse ja ennen sitä kuolleet hoitaa sairaala. En usko tai ainenkaan toivo että sikiöitä heitettäisiin roskiin vaan ne kerätään samaan arkkuun ja polttohaudataan, muistaakseni luinko tän www.kapy.fi. Oletteko tutustunut tähän sivustoon; www.enkelisivut.net. Voimia!
Olen todella pahoillani kokemastasi ja lapsen menettämisestä! :(
...meillä ei ole paikkaa eikä oikein tapaa muistella sitä...
Tuli mieleeni, että joillakin hautausmailla on paikka nimeltä Hietakehto, pääkaupunkiseudulla ilmeisesti ainoana Keravan hautausmaalla:
" Hautausmaalla on otettu käyttöön syntymättömien lasten muistelualue Hietakehto. Hietakehto on tarkoitettu lohdutukseksi niille, jotka eivät ole saaneet lasta, tai jotka ovat menettäneet lapsensa odotusaikana. Hietakehto sijaitsee lasten hauta-alueella, D-osaston kulmauksessa."
http://www.keravanseurakunta.fi/toimitilat.asp
Jaksamista sinulle ja perheellesi!
Killa
Minä sain keskenmenon 2 kk sitten vko 18+3 ja Jorvissa tapahtui tuskainen synnytys. Olin huolissani kun en ollut pariin päivään tuntenut liikkeitä, menin neuvolaan ja ei sydänääniä ei ultrassa liikkettä. Neuvolasta ei päästetty yksin ajamaan Jorviin (50km), joten onneksi mieheni lähti töistä. En tiedä olisinko päässyt perille?? Olin nimittäin niin sokissa.
Meille sanottiin että Jorvista vievät pienet kuolleet vauvat Espoon keskuksen lähellä olevaan hautausmaalle (Espoon tuomiokirkon hautausmaa). Joku sääntö on että kuukausi pitää vauvoja säilyttää Jorvissa ennenkuin saa siirtää hautaukseen. Siellä sitten tuhkaus ja tuhkat sirotellaan muistolehtoon. Suosittelen että soitat vaikka Jorvin sairaalapastorille tai kappelin vahtimestarille. Meidän vauva toimitetaan hautausmaalle tämän kuun lopussa ja sitten hautausmaan toimistosta saa äidin sosiaaliturvatunnuksella kysyä onko tuhkaus ja sirottelu jo tehty. Sairaalapastori on ihana ihminen ja selvittelee varmaan asiaa teidänkin puolesta.
Tietenkin olisi vaihtoehtona ollut itse järjestää hautaus, mutta me ei jaksettu siihen ryhtyä. Nyt toisaalta on alkanut kaduttamaan?? Mutta onhan meillä kohta paikka missä käydä muistamassa enkeliä!
Taisi tulla sekavaa tekstiä, mutta kysele lisää jos et saanut selvää.
Enkelin äiti 18+3
syntyi rv 16. Pikkuinen oli elossa, mutta keskeytykseen päädyttiin erittäin vaikean anenkefalian takia, jossa enkeliltämme puuttui kallo, aivot ja kaikki muu kulmakarvojen yläpuolelta. Sanomattakin selvää, ettei pienellä olisi ollut mitään elinmahdollisuuksia =(
Silloin sain sen kuvan (OYS), että kaikki rv 12 jälkeen syntyneet enkelivauvat tuhkattaisiin yhdessä ja siroteltaisiin jonnekin. Silloin olin niin shokissa, etten asiaa jaksanut sen kummemmin selvitellä. Mutta ei enkelivauvoja karusti ilmaistuna heitetä roskiin.
Me emme jaksaneet/halunneet sen kummemmin selvittää asiaa, koska muistamme pienen enkelityttömme sydämessämme. En koskaan ole sen kummemmin halunnut muistella kuolleita haudalla tms. vaan omassa rauhassani ajatellen kotona.
Jaksamista!
Nekku
Osanottoni teille kaikille saman kokeneen, vielä näin melkein kahden vuoden jälkeen viestienne lukeminen saa kyyneleet silmiin. Meidän enkelimme syntyi 18+5, pikkuruinen poika oli kuollut kohtuun viikkoa aikaisemmin. Myös minä olen surrut, etten nähnyt poikaani, eikä hän koskaan päässyt äidin syliin. Toisaalta minua on lohduttanut ajatus, että äidin " sylissähän" hän eli koko lyhyen elämänsä. Oysissa meille tarjottiin mahdollisuutta muistotilaisuuteen, mutta se kaikki tuntui silloin aivan liian raskaalta. Nyt valitsisin toisin, se olisi ehkä tehnyt menetyksestämme konkreettisemman.
Nekku, sinä et kaivannut hautaa muisteluun, mutta jos haluat joskus käydä katsomassa, Oulun hautausmaalla on kappelin takana /nurkalla valkoinen risti, jossa lukee " nimettömänä alueelle haudatut" . Sinne on siroteltu myös meidän pienokaistemme tuhkat.
Syy ei koskaan selvinnyt, sikiö oli terve, mutta myös 2 muussa raskaudessa minulla on ollut istukan vajaatoiminta, joten se oli varmaan syynä. Istukkaa ei voitu tutkia, koska se ei irronnut synnytyksessä kunnolla vaan jouduttiin kaapimaan viikko synnytyksen jälkeen.
Meillä rv. 19+6 käynnistettiin synnytys, koska rakenneultrassa todettiin tyttö kuolleeksi. Rv. 20+1 seuraava raskaus tuli itsestään ulos (rakenneultrassa poika vielä voi hyvin). Tyksissä heidät tuhkattiin ja vietiin muistolehtoon, näin meille sanottiin. Ovat muistoissamme edelleenkin, vaikka tapauksista on jo 5-6 vuotta.
Itse olen tässä syksyn aikana menttänyt myös lapsen, enkelipoikamme kuoli viikoilla 24+5.Hautausjärjestelyt hoisimme itse,koska lapsi oli yli 22 viikkonen, meidän täytyi mm.hommata hänelle arkku, pidettiin siunaustilaisuus ja hänen ruumiinsa tuhkattiin ja tuhka haudattiin lasten uurnalehtoon jossa voimme käydä häntä muistelemassa.
Ensin kaikki järjestely tuntui ylitsepääsemättömän vaikealta, mutta nyt kun suurin suru alkaa helpottaa, ymmärrän kuinka hyvä asia olikin että saimme hoitaa kaiken itse.Kai se oli osa sitä suruprosessia..
Mutta ymmärsin jotenkin niin, että aikaisemmassa vaiheessa kuolleet lapset siunataan (ainakin Hki) yhteistilaisuudessa sairaalan kappelissa muiden menetettyjen vauvojen kanssa ja tuhkataan " joukkotuhkauksena" ja tuhka haudataan siunattuun maahan.
Kannattaa soittaa ja kysyä kuinka teidän tapauksessanne on menetelty!Koska sellainen voi jäädä vaivaamaan pitkäksi aikaa.
Voimia teille!
Pieni poikamme kuoli kohtuuni rv 20 muutama viikko sitten. Sairaalassa hoitajat puhuivat koko ajan yhteistuhkaamisesta. Ajatus siitä, etten edes saa valita lapseni hautaustapaa ja -paikkaa itse ahdisti minua kovasti. Otimmekin yhteyttä omaan seurakuntaamme ja selvisi, ettei ole mitään estettä sille, ettemme saisi haudata lastamme itse. Varasimme hautapaikan, ostimme arkun ja haimme itse rakkaamme sairaalasta haudattavaksi.
Ihmettelen suuresti sitä, ettei sairaalassa kerrottu ollenkaan, että myös alle 22 viikkoisen voi halutessaan haudata tai tuhkata itse. Kun yleinen käytäntö on se, että heidät yhteistuhkataan, ei edes mainita, että on mahdollisesti muitakin vaihtoehtoja. Mennään vaan rutiininomaisesti saman kaavan mukaan. Tuska ja suru on niin valtava lapsen menettäessä, että moni ei varmasti kykene eikä jaksa selvittää tällaista asiaa. Kuitenkin mielestäni jokaisen vanhemman tulisi saada itse päättää miten hänen lapsensa saatetaan viimeiselle matkalleen. Vaikka olisikin kyseessä lapsi, joka on kuollut ennen syntymäänsä ja ennen kuin hänet virallisesti tunnustetaan vauvaksi.
Pojallamme on nyt oma hauta, jonka ääressä voimme käydä häntä suremassa ja kaipaamassa ja sytyttämässä kynttilän hänen muistolleen. Jos ajatus vauvan yhteistuhkaamisesta ahdistaa, kannattaa kysyä vaihtoehtoja seurakunnasta ja sairaalalta. Voimia kaikille keskenmenon kokeneille.
Ensinnäkin, pahoittelut kaikille teille, jotka olette vauvanne menettäneet.
Näin kävi myös meille n. kuukausi sitten. Synnytin kuolleen pienen enkelitytön rv 19.
Meillekään ei aluksi kukaan osannut sanoa mitään kun kysyimme, mitä vauvalle tapahtuu patologin tutkimusten jälkeen. Sairaalapastori kertoi sitten yhteistuhkauksesta, johon KAIKKI pienet ihmishahmoiset menee. Yhteistuhkausta ennen olisi mahdollista ollut (ainakin Oysissa) järjestää oma siunaustilaisuus esim kappelissa. Alle 22-viikkoisia ei tuhkata (yksistään), näin meille sanottiin. Mutta vanhemmilla on oikeus halutessaan haudata yli 12-viikkoinen. Näin me teimme, vaikka aluksi ajattelin etten jaksa järjestää. Ostimme arkun, haimme pikkuenkelin patologilta ja toimme arkussa kotikuntaamme. Hautajaiset oli oman perheen ja isovanhempien kesken pieni surullisen kaunis tilaisuus pari viikkoa sitten.
Minulle on ollut tosi tärkeää että saan käydä haudalla silloin kuin siltä tuntuu ja käynkin siellä lähes päivittäin. Se on auttanut surua ja toisaalta hautajaiset ja hautapaikka on auttanut sisaruksiakin ymmärtämään asiaa.
Mielenkiinnosta kysyn, onko teille selvinnyt syy, miksi kävi niinkuin kävi? Itselläni syy on vielä epäselvä ja epäselväksi saattaa jäädäkin. Istukassa oli jotain kypsymishäiriötä (mikä ei selitä kuolemaa..)
Vielä haluan sanoa, että jos et ole vielä soittanut synnytyssairaalaasi niin soita ihmeessä ja kysy mitä pikkuisellenne on tapahtunut. Meidän piti itse ilmoittaa patologia osastolle (oysissa) että haluamme oman hautauksen. Jos oikeasti pitävät siellä jonkun aikaa ennen tuhkausta niin ehkä siunaus/hautaus ei ole vielä myöhäistä.
Meillä oli vast´ikään lääkärin aika patologin lausunnon läpikäymiseksi ja meidän poikamme menehtymisen syyksi ilmeni hyvin pieni istukka ja istukan n.60% toimimattomuus(veritulppien vuoksi istukasta suurin osa oli kalkkeutunut) ja sen vuoksi lapsi oli hyvin heikko eikä ilmeisesti jaksanut enää taistella.
Onneksi uusiutumisriski hyvin pieni ja jos uudestaan raskaudun, aloitetaan uusimisen ehkäisyksi lääkitys!
Lääkäri kertoi, että valitettavan usein syytä ei koskaan saada selville!
Matilda77:lle vastaan ettei meidän enkelille joka kuoli kohtuun 18+3 löytynyt mitään syytä. Joten ikuinen kysymysmerkki jäi jäljelle.
kuolleesta pojastamme, että istukka oli pahoin tulehtunut ja siinä oli paljon sidekudosta. Pojan kromosomit olivat ok, mutta hän oli kovin pieni joka ilmeiseti johtui siitä, että ei ressukka saanut tarpeeksi ravintoa istukasta johtuen. Mutta tulehduksen syy ei kyllä ole tullut tietoon, ainakaan meille asti.
Me emme haudanneet pienokaistamme itse, minä en edes nähnyt häntä,olin niin kovin väsynyt ja olin tilanteessa yksin ja aika avuton. Jälkeenpäin varsinkin se, että en edes hyvästellyt häntä (siis syntymän jälkeen) ja katsonut häntä on harmittanut kovasti ja asia pyörii paljon mielessä. Tämän halusin laittaa siksi, että jos joku saman kokeva näitä lukee niin, vaikka ajatus saattaa ahdistaa niin, mieti vielä uudestaan minä ainakin olen katunut asiaa syvästi.
Mutta ei se, että ei ole hautapaikkaa tai nähnyt pienokaista estä muistamasta, itse sain kauniin kynttilälyhdyn hyvältä ystävältäni poikamme muistoksi, siinä aina silloin tällöin kynttilää poltan ja muistelen onnea jonka poika kerkesi meille tuottaa lyhyen olemassaolonsa aikana.
Rilla-ma-rilla
Otan osaa suruusi. Rankinta mitä voi sattua. Liittyen asiaan mitä mietit niin rehellisesti sanoen olen kuullut synnytyssairaalan henkilökunnalta että kaikki eloperäiset "asiat" menevät niinsanottuun orgaaniseen "roskikseen". Ilmeisesti osa näistä poltetaan, mutta yhdessä syöpäkasvainten ym. kanssa.
rv 12 jälkeen sikiöt menevät yhteistuhkaukseen, eli tietyn ajan jakson ajalta kaikki enkelivauvat kerätään samaan arkuun ja sitten tuhkataan kerralla ja tuhka kairataan muistolehtoon. Ennen rv 12 abortoitunut kudos menee sitten noihin edellisessä viestissä mainittuihin orgaanisiin roskiksiin.
Näin voin kertoa sekä enkelivauvan äitinä että sairaalan leikkausosaston työntekijänä.
Pitkän odottamisen jälkeen pääsin vihdoin eilen jälkitarkastukseen, yhdeksän viikkoa poikani synnytyksestä. Syytä myöhäiseen keskenmenoon ei löytynyt minusta otetuista verikokeista, istukasta, eikä vauvastakaan. Näin epäilinkin käyvän, sillä jo sairaalassa sanoivat, että usein syy jää arvoitukseksi. Vauva tosin oli ehtinyt olla kuolleena jonkin aikaa, joten kudokset olivat osittain tuhoutuneet ja kaikista näytteistä ei tuloksia saatu. Nyt on vain elettävä tämän epätietoisuuden ja -varmuuden kanssa. Hieman pelottaa, kun haluaisin yrittää tulla raskaaksi uudelleen...
Sain kuitenkin lääkäriltä vielä lähetteen verikokeisiin, joista tutkitaan onko minulla esim. tukostaipumusta ja muutamia muita seikkoja, jotka kenties voisivat selittää keskenmenon. Ihan oman mielenrauhan vuoksi pyysin, että pääsisin kokeisiin ja onneksi lääkäri siihen suostui. Kohdussani on myös n. 3cm myooma. Lääkäri ei oikein osannut sanoa siitä mitään, mutta ei myöskään sulkenut pois mahdollisuutta, että se olisi voinut aiheuttaa keskenmenon. Myooma on käsittääkseni sen verran pieni, ettei sille kannata tällä hetkellä tehdä mitään. Onko jollakin muulla kokemuksia/tarkempaa tietoa myoomista?
Nyt odotan vajaan kuukauden, että verikokeet voidaan tehdä (osaan kokeista täytyy olla n. kolme kuukautta synnytyksestä) ja sitten toivottavasti voimme yrittää uudelleen vauvaa. Toivon kaikille koviakokeneille onnellisempaa tätä vuotta ja hurjasti plussaonnea!
Pari viikkoa sitten enkelipojan rv 20 synnyttäneenä kommentoisin, että sikiön voi halutessaan tuhkata myös itse. Meillä vieraan kaupungin yliopistollinen sairaala toimitti vauvan tuhkattavaksi yksilöllisesti ja käymme hänet kohta hakemassa omaan uurnaan, jonka tuomme itse oman kaupungin hautausmaalle muistolehtoon haudattavaksi.vaihtoehtoja on monia yhteistuhkausessa aina itse järjestettäviin hautajaisiin asti. Meillä sairaalan sosiaalityöntekijä neuvoi asiassa todella ihanasti ja antoi aikaa miettiä miten haluamme toimia. Ja nämä vaihtoehdot ovat käytössä heti rv 12 jälkeen.
Ja itse suosittelen kuolleen vauvan katsomista ja hyvästelyä. Vaikka etukäteen juuri tätä asiaa pelkäsin, niin se oli kuitenkin helpottavaa ja kaunista. Samalla myös todella haikeaa.
Hautasimme viikolla 16 syntyneen vauvamme samaan hautaan isovanhempieni kanssa. Sairaalassa hänet oli laitettu pieneen pahviseen arkkuun ja haimme hänet sieltä itse. Kirkko otti pienen maksun haudan kaivamisesta. Emme kuulu kirkkoon, mutta palvelu oli silti ystävällistä ja meitä haluttiin auttaa. Samoin sairaalassa.
Nyt on paikka jossa käydä muistelemassa ja viemässä kukkia. Pieni lepää siellä esivanhempiensa kainalossa. Voimia kaikille keskenmenon kokeneille.
ensinnäkin osanottoni pienensä menettäneille perheille. Oma tuorein tapaukseni ei varsinaisesti ole keskenmeno, ja siksi se niin pahalta tuntuukin. Lyhykäisyydessään näin, että papa oli noussut viime synnytyksen jälkeen 3, jonka ajaltetiin johtuvan synnytyksestä vastikään. Kun ei kuitenkaan laskenut ja tarkemman kolposkopian avulla selvitettiin olevan kohdunkaulansyöpää, en osannut kuvitellakaan että olisin samaan aikaan odottanut lasta.
Ultralla tutkittaessa sieltä löytyi kuitenkin sikiö rv 15, jonka sydänäänet olivat heikot, raajat hitusen eripituiset sekä istukka ' rakkulainen' . Lääkäri ehdotti keskeytystä, kun sydänääniä ei löytynyt kuin 60-70 välillä ja sanoi niiden olevan minun omat äänet. Niin käy kuulemma joskus, jos ei lapsen sykettä löydy niin laite ottaa äidiltä ne.
Kohtua tarkemmin tutkiessa seinämiltä löytyi myös kasvaimia, joten edes mahdollisuutta lapsen pitämiseen ei annettu ja niin synnytin rv 17 pienen enkelivauvan sairaalassa huoneessa olleeseen astiaan. Kätilö sanoi lapsen sikiön menevän yhteistuhkaukseen patologilla käynnin jälkeen, ja se on minulle ihan ok vaihtoehto- ehdin parin viikon ajan tajuta olevani raskaana ja sitten yhtäkkiä en olekaan.
Nyt käyn läpi tunnemyrskyä, näen painajaisia ja mietin että entä jos, entä jos lapsi olisikin pysynyt elossa loppuun asti,entä jos olikin sopusuhtainen mutta lääkäri mittasi väärin. Jossittelua vaan, mutta pahaa oloani se ei kyllä helpota lainkaan. Tuntuu kamalalta ja ' ikävöin' , en halunnut sikiötä nähdä mutta sen tullessa ulos jollain tapaa osasin kuvitella miltä näyttää, ja olen varma että se oli meidän kauan kaipaamamme poika. Ehkä suru helpottaa ajan myötä, toivon niin. Kukaan ei tunnu ymmärtävän, kun tietoisesti en raskaana ehtinyt kauaa ollakaan joten kukaan muukaan ei parin ystäväni,äitini ja mieheni lisäksi tiedä.
Toivon mukaan suru helpottaa ajan myötä, jaksamisia kaikille!