Kuusivuotias lähti yksin kauppaan...

piti ylittää tie, tosin hiljainen sellainen. Kävin usein ja kaikki muutkin pihan mukulat kävikät. Avaimet vaan heiluivat kaulassa. Samoin käytiin lauantaisin kioskilla.



Koulumatkat kuljin aina yksin ja 2. luokalla jouduin myös itse aamuisin lähtemään kouluun, herätyskello oli laitettu soimaan että osasin lähteä oikeaan aikaan. Pikkukoulussa oli yhdysluokka ja vuorosysteemi, tokaluokkalaisten päivä alkoi useimmiten kymmeneltä.



8-9 vuotiaana kuljin yksin bussilla 2 kertaa viikossa harrastukseen Töölöön. Ja kolmannella luokalla meidän koulu siirtyi toiseen " lähiöön" jonne kuljimme bussilla tai kesäisin polkupyörillä.



Kukaan ei tuolloin pitänyt mitään edellä mainituista mitenkään erikoisena. Olin 6-vuotias vuonna 1978.



Vanhempani asuvat edelleen samassa paikassa ja kauppakin on olemassa, en osaa ajatella että päästäisin 6-vuotiaamme sinne kauppaan. Tai ehkä jos asuisimme siellä ja reitti olisi tuttu.



KOulumatkaa lapsella tulee olemaan saman verran kuin itselläni tuolloin ekalla, silti stressaan ja mietin miten sen lapsi osaa sinne mennä ja mitä jos koulu alkaa vaikka yhdeksältä?



Ja että pitäisi käydä bussilla harrastuksessa ja tulla vielä bussilla väsyneenä takaisin - tällä hetkellä tuntuu utopialta.



Onhan maailman muuttunut, mutta on hössötyskin mennyt vähän yli jos ei 6 vee voi mennä tuttua reittiä tuttuun kauppaan itsekseen.

meidän koululainenkaan ei vielä meinaa uskaltaa ostaa itse tavaroita, pelkää ettei rahat riitä ym ym...kaikkea mahollista, vaikka monet kerrat harjoiteltu. Kaitpa tuo joskus uskaltaa kauppaankin, kioskilla sentäs uskaltaa käydä.

Suurehkossa lähiössä.

Kauppaan on tosin matkaa n. 100 metriä, tienylityksiä ei ole ja asioimme päivittäin ko. kaupassa, joten kauppa ja myyjät ovat tuttuja.

Kyllä minuakin aina hitusen jännittää, kun pienempi menee itsekseen, mutta on aina tosi innoissaan ja selvinnyt mainiosti. Isommalle on jo ihan rutiinia.