Sain sitten tänään kokea mitä on päiväkodin juoruämmät ja kyylääjät!
Olen aina sanonut että päiväkoti on paras paikka ja olen kehunut yhtä kaupungin päiväkotia maasta taivaisiin. Tänään sitten sain kokea mitä ne todellisuudessa siellä hommaa. Juoruaa ja kyylää lasten vanhempien tekemisiä. Parina päivänä menin hakemaan lastani tasan tarkkaan puoli tuntia myöhemmin ja olin myös kysynyt luvan siihen, että voin joinakin päivinä tehdä niin. Niin johan alkoi kysely että onko työaika muuttunut ja alkoivat latelemaan sellaisia sääntöjä, joita minulle ei ole edes kerrottu! Olin ihan äimänkäkenä. Ja sellaista mitä olin sopinut päiväkodin johtajan kanssa, he eivät edes kuunnelleet vaan sanoivat että pitää olla jokaiselle samat säännöt. Uskomatonta touhua. Juuri eilen illalla sanoin miehelleni että onko hänestä eräs henkilö ollut häntä kohtaan töykeä. Itse olin huomannut jo kauemmin kyseisen henkilön pitkät katseet... Itku tuli kotona, miten tuollaiseen paikkaan lasta vie..
Kommentit (30)
Mulla odottaa omat lapset omassa päiväkodissaan. Olis kiva lähteä hakemaan ajallaan myös heitä! Mulla on saattaa olla montakin päivää viikossa, etten pääse lähtemään töistä ajoissa!
Ei meillä ainakaan ole aikaa ruveta kyyläämään vanhempien hoitoaikoja joka päivä, muutoksista voidaan aina puhua. Harvalla meistä on aikaa ruveta juoruamaan ja kyyläämään jonkun vanhemman työaikoja. On meinaan yleensä se lapsilauma ympärillä..
Harmi, että ap on joutunut moisen kohtelun kohteeksi.
Mut sit ko mies alko opsikelee, niin myöhäsin vuoro mulla on klo 17.00 ja joku muu tekee sen 17.30 vuoron ja lasteni pk:ssa he odottavat sinne 17.30 et mä haen lapseni.
Ja meidän päiväkodissa on yh, jonka ei tarvitse tehdä äärivuoroja, eli tulla töihin 6.30 tai olla töissä 17.30 asti. Se on ihan johtajasta kiinni että on reilu ja tekee noin. Ja kyseisessä päiväkodissa ja on vielä sellanenkin iltavuoro kuin 17.15.
kotiin ajallaan. Mutta se että olin sopinut että voin hakea pikkasen myöhemmin tai viedä aikaisemmin, niin yhtä äkkiä se ei sopinutkaan. Olen antanut ajat millä välillä lapseni on hoidossa ja siksi kysyinkin viime viikolla tuota muutosta ja tuntui sopivan. Ja sitten kun tulin seuraavalla viikollahakemaan lapseni puoli tuntia myöhemmin se ei passannutkaan...
hoitaja ei tiennyt että oli sovittu tai oli sitten unohtanut. kannattaa aina aamullakin vielä muistuttaa. joka tapauksessa oli ikävää ja varmasti tuntuu kurjalta jättää lapsi sellaisen hoitoon jonka kanssa on jotain skismaa. voithan pyytää pk;n johtajaa selvittämään jutun yhdessä teidän kanssa.
ja meidän tarha on auki 7.30-17 js sillävälillä ei ole väliä miten lapset ovat paikalla. eri päivinä on eriliaisa tarpeita.
oma lapsi on kunnallisessa, eikä sielläkään ole ollut ongelmia. mies on iltatöissä joten minä haen lapsen sen mukaan kun töistä pääsen ja riippuu ihan päivästä. koskaan ei ole tullut sanomista.
Lapsi kokopäiväpaikalla. Minulle on sanottu, että kunhan haet ennen kuin päiväkoti sulkeutuu niin riittää. Joskus pääsee mies hakemaan vasta klo 16. 15, toisinaan minä jo klo 14. Ei ole tarvinnut erikseen selitellä kummankin työvuoroja, miten kummallakin päivä loppuu ja monelta päästään hakemaan.
Ainoastaan aamut ilmoitan ajoissa, tuodaanko aamupuurolle vai tuonko klo 9. 00.
Pk auki 17.30 ja yleensä haen lapset jo kolmelta. Sitten alettiin vihjailla, että hoitoaikaa voisi muuttaa 8-15 kun kuitenkin haen aina ajoissa. Perustelin satunnaisilla päivän venymisillä ja ehdottivat näihin lisämaksua. JOo joo mut sit pitäis varmaan taas tietää ajoissa milloin menee pitempään, että osaisivat varata henkilökuntaa tarpeeksi. ..
olemaan viiteen asti hoidossa ja hoitajat tietysti tähän tottuneita;
pääsevät kotiin aikaisemmin. Ei siinä mitään ja ihan oikeinhan se on, mutta kun pvkoti on kuitenkin auki klo 17 asti ja joskus on yrittäjänä ollut sellaisia tilanteita, ettei hakemaan pääse ennenkuin vähän ennen klo 17, niin johan on ollut turha vaihtaa enää puolta minuuttia hoitajan kanssa siitä miten pv on mennyt. Hoitaja hyppää heti autoon ja kaasuttaa pois vähän vihaisen näköisenä. Minä en siitä itseeni ota ja varsinkaan, kun yleensä haen jo klo 14-15 välillä, kokopäivähoidosta maksaen. Se nyt vaan on niin, että jos päiväkoti on auki 6.30-17(30),
niin se kanssa on; ei aikaisempaan kotiinlähtöön tottuminen sitä miksikään muuta.
Jos olet päiväkodin johtajan kanssa jotain sopinut, niin sitten sanot niille hoitajille että kohdistaa valituksensa kyseiselle johtajalle, jonka kanssa sinä olet asiasta sopinut. Ihan turha ottaa paineita joidenkin ääliöiden pikkumaisen käytöksen vuoksi.
Minä vien lapseni päiväkotiin silloin kun minulle sopii ja haen hänet sitten kun minulle sopii, hoitopäivän pituus on kuitenkin sama joka päivä, vain ajat vaihtelevat. Eikä kukaan ole vielä nikotellut ja jos nikotteleekin niin minä en korviani lotkauta. Minä olen maksava asiakas.
vaikka klo 16, jos ei ole varma kerkeekö aina hakemaan?
Voihan ilmoittaa hoidontarpeen olevan klo 7-17 välillä?
Hakee sitten klo 16 yleensä ja jos joskus myöhästyy, niin so what?