***MARRASMASUJEN SYNNYTYSTARINAT***
Kommentit (34)
Meille syntyi sektiolla tuuheatukkainen poika 23.11.2007 kello 21.24.
Kävin ultrassa 21.11, (40+5) jossa todettiin, että kliinisiä yliaikaisuuden merkkejä ei ole ja paikat ovat täysin epäkypsät synnytystä ajatellen. Lääkäri totesi, ettei vielä synny vähään aikaan. Käsiki varata ajan seuraavalle viikolle. Kuinkas sitten kävikään.. Heräsin samana päivänä päikkäreiltä klo 16 ja menin vessaan. Ihmettelin, kun ei pissa meinannut loppua ollenkaan. Meni hetken ennen kuin tajusin, että lapsivettähän sieltä tulee. Ja sitähän mie sitten aloin hysteerisena kikattaan, koska lapsiveden menoa olin vähiten odottanut =) Soitin synnärille ja sieltä sanottiin, että odotella aamuun.
Seuraavana aamuna mentiin polille tarkistaan tilanne ja sille tielle jäätiin. Supistuksia oli jokunen. Mutta ei mainittavasti. Sanoin jo sillon miehelle, että ei tämä synnytys itestään käynnisty ja että taatusti joudutaan leikkaamaan. olin vakuuttunut, että turhaan odotellaan, leikkaisivat jo. No siinä sitten odoteltiin tovi jos toinenkin. Päivä meni tuskallisen hitaasti. Illalla sain sit unilääkkeen, et saa yön nukuttua. Arvelivat, ettei vauva vielä sinä yönä synny, ku kanavaakin oli jäljellä ja paikat eivät olleet pehmenneet laisinkaan.
Perjantaina 23.pvä ei tapahtunut vieläkään kummosia. Itteä alkoi jo toki huolettaa, koska lapsivettä alko mennä jo keskiviikkona iltapäivällä. Lääkäri kävi ekaa kertaan tarkastaan tilanteen 48 tuntia ensimmäisen lapsiveden " lorahduksen" jälkeen, ja sanoi ettei ole sormellekaan auki. Paria tuntia aiemmin oli ollut parille sormelle auki. Kiinni-auki -tilannetta jatkui muutaman tunnin, kunnes illalla heti kahdeksan jälkeen lääkäri teki kauan odotetun päätöksen leikkauksesta. Huh.. mikä helpotus se oli!!!
Leikkaus sujui todella hyvin. Poika näki päivänvalon klo 21.24. Voi sanoa, että 53 tunnin (loppu)odotus palkittiin mitä mahtavimmalla tavalla, vaikka poikaa en nähnytkään kuin vilaukselta. Hänet vietiin lämpökaappiin ja sitten pienokainen joutui keskiolaan, kun ei alkanut syömään ja sokeriarvot olivat matalat. Kokoa poijjalla oli 3770g ja 51cm.
Noin kolme tuntia leikkauksen jälkeen, kun minut oli siirretty jo takaisin, alkoivat ongelmat minun osaltani. Maha tuli TODELLA kipeäksi ja tunsin, että jotain lorahtelee enemmänkin housuihin. Kutsuin kätilön paikalle, joka tunnusteli mahani ja totesi, että kohtu oli alkanut laajentumaan Hetkeä aiemmin oli saanut kohtua supistavat lääkkeet. Tuska oli hirvittävä, kipuihin en saanut kovin vahvoja lääkkeitä, koska puudutusaineet vaikuttivat vielä. Tuskiltani en pysynyt koko aikaa tajuissani, sen verran tajusin, että lääkäri tuli jossain vaiheessa ultraamaan. Hän sitten totesi, että vuodan kohtuun ja siellä on hyytymiä.
Sen jälkeen havahuin siihen, että minua kärrättiin kovaa kyytiä leikkaussaliin ja siellä tajusin sen verran, että sain maskin naamalle. Loppu onkin täysin pimennossa. Kohtu kuitenkin kaavittiin, menetin rytäkässä yli kolme litraa verta ja hempat laski alle 70. Seuraavana aamuna (pitkän nukutuksen jälkeen) heräsin teholta intubointiputki kurkussani. Se oli todellakin kauhein herätys, mitä 28-ikävuoteen mennessä olen kokenut. Siinä sitten kauheassa tokkurassa tuubi kurkussa yritin käsiliikkein viittelöidä hoitajille, että voisiko letkun saada pois. Noh, pari tuntia heräämisen jälkeen sain ylimääräiset osat kurkusta pois.. voi sitä vapauden tunnetta. Sen jälkeen päivä meni toipumiseen ja tokkurasta selviämiseen. Kun pääsin teholta pois, keräsin kaikki voimat ja " hyppäsin" pyörätuoliin ja suuntasimme miehen i kanssa katsomaan vauvaa.
Kaikki se tuska ja kipu, mitä edellisenä yönä olin kokenut, kaikkosi mielestä sinä hetkenä, kun sain poikani ensimmäisen kerran syliin - melkein vuorokausi synnytyksen jälkeen. Sitä hetkeä en tule unohtamaan!!!
Nyt olemme olleet kotona 8 päivää ja arki rullaa todella hyvin. Poika nukkuu ja syö hyvin. Alun komplikaatiot ja ero pojasta ovat varmasti ainoastaan kasvattaneet rakkauttani häneen.
-Nennuski ja pikku-Vihtori
Minulla oli kaksi laskettua aikaa, toinen 30.10 ja toinen 5.11, joista jälkimmäinen osoittautui todennäköisemmäksi. Jouduin korkean verenpaineen vuoksi sairaalaan lepohoitoon. Seuraavana yönä en saanut nukuttua, koska kylkiin sattui ja tuntui kuin koko kroppa olisi ollut tulessa. Yöllä klo 2.15 kävelin liinavaatevarastoon hakemaan lisäpeiton, kun tunsin, että jotain lämmintä nestettä valui reisiä pitkin. Kätilö tuli tutkimaan tilanteen ja olin kaksi senttiä auki. Päivällä oli ollut vielä kanavaa jäljellä 1,5 senttiä. Menin hetkeksi kylpyyn, joka ei tuntunut kuitenkaan auttavan. Tuskat alkoivat ja kerroin haluavani mieheni paikalle. Kello 3.30 olin kolme senttiä auki ja minulle annettiin lupa soittaa mies paikalle. Synnytyssaliin pääsin klo 4.00 ja sinne saavuttuani olin jo 6 senttiä auki. Siinä vaiheessa ainoat kivunlievitysmahdollisuudet olivat ilokaasu ja kohdunkaulapuudutus. Sain puudutuksen klo 4.40 ja odotin tuskissani miestäni saapuvaksi. Sanoin hänellä puhelimessa, ettei turhaan pidä kiirettä. Hän saapui saliin klo 5. Oli käynyt suihkussa, tehnyt eväät ja syönyt... (eväät kyllä jäi syömättä) Klo 5.30 olin jo täysin auki, mutta halusin vähän kerätä voimia ja aloitin ponnistamisen klo 6.00. Pikkuinen tyttö syntyi klo 6.15, painoa 2790 g ja pituutta 48 senttiä. Pipo oli 33 senttiä ja pisteet 9-9-9. Jälkeiset tulivat 7 minuutin kuluttua. Minulle tehtiin pieni välilihaleikkaus, jota pelkäsin etukäteen. Se oli kuitenkin vain pieni napsaus ja kipu oli ohi. En repeillyt pahasti, muutamia tikkejä ommeltiin... Puudutus ei juuri kerennyt auttamaan, kuin ehkä sen verran että loppu sujui entistä vauhdikkaammin. Ilokaasu oli hyvä juttu, vaikka etukäteen olin sunnitellut, etten käytä sitä.
Pelkäsin synnytystä hieman etukäteen. Aluksi olin synnytyksen jälkeen hieman shokissa, mikä johtui osittain siitä, että kaikki tapahtui yllättäen ja niin nopealla temmolla. Synnytys kesti siis alusta loppuun ainoastaan neljä tuntia, mikä on varmaan ensisynnyttäjälle melko harvinaista. Ja tyttö syntyi siis rv 37+4. Nyt kuitenkin olen tyytyväinen, että kaikki meni nopeasti ja uskallan synnyttää vielä uudestaankin. Kätilö oli ainoa harmitus, hön ei ollut kannustavammasta päästä, mutta onneksi mies tsemppasi vierellä. En osannut yhtään ponnistaa. Supistuksen tullessa löin jalat suppuun ja vedin ne kaikilla voimillani suoriksi;) Mies sai kaikille voimilla työntää niitä rintaani vasten. Järki sanoi toista kuin teot. En vain hallinnut kroppaani yhtään. Onneksi kuitenkin tajusin homman loppujen lopuksi! Tyttö parkaisi heti synnyttyään ja isä leikkasi napanuoran. Sain tytön heti rinnalleni ja hän imi hieman rintaa pienellä suullaan=) Pääsimme perhehuoneeseen ja saimme harjoitella perhe-elämän alkua. Olimme osastolla kuusi päivää, koska pikkuiselle tuli hieman keltaisuutta. Kaikki on sujunut hyvin, tyttö syö hyvin pelkkää rintaa ja minulta tulee maitoa hyvin. Hän on tyytyväinen lapsi ja me maailman onnellisimmat vanhemmat!
Synnytyksestä olen palautunut hyvin. Pystyin istumaan heti synnytyksen jölkeen, vaikka se hieman teki kipeää. Toipumisessa meni kuitenkin vain muutama päivä ja pystyn kävelemään kuin ennen. Kilot ovat karisseet mukavasti, kiitos ehkä imetyksen. Kaikkiaan kiloja tuli 12,5 kiloa ja jäljellä on vajaan kahden viikon jälkeen kaksi kiloa.
Mutta tässä siis oma tarina! Tsemppiä kaikille marrasmasuille, on se vaan niin ihana tunne kun saa oman nyytin kainaaloon!!
Laskettu aika oli 4.11.2007, mutta koska verenpaineeni oli korkea ja virtsassakin valkuaista, minut otettiin prenalle sisään 22.10. ja heti aloitettiin käynnistys Cytoteceilla. Sain sinä päivänä 4 tablettia suun kautta. Jonkin verran oli supistuksia, mutta synnytys ei lähtenyt käyntiin. 23.10. pidettiin välipäivä ja 24.10. sain kolme Cytotecia suoraan kohdunsuulle (1/4 murunen neljän tunnin välein). Ensimmäinen tabletti aamulla klo 6 ja viimeinen klo 14. Vasta kuuden aikaan illalla alkoi tuntumaan, että jotakin alkaa tapahtumaan. Soitin tuolloin kuuden aikaan miehelleni, että ehkä ei kannata tulla poikien kanssa katsomaan, vaan tulisi yksin, koska tuntuu siltä että synnytys käynnistyy. Mies saapui n. 18.40 ja jonkin verran oli jo kipeitä suppareita. Klo 18.45 oli vielä kohdun kaulaa jäljellä ja olin aukikin vain 3 cm. Seitsemän jälkeen supistukset alkoivat olla jo todella rajuja ja niitä tuli jatkuvasti. Puoli kahdeksan jälkeen sanoin kätilölle, että minun synnytykset sitten tapahtuvat todella nopeasti ja haluan heti synnytyssaliin (kokemusta jo kolmesta käynnistyksestä). Eipä tuo mokoma uskonut, vaan sanoi, että otetaanpa vielä käyrää. Tuskat olivat jo ihan älyttömät ja komensin miestäni hakemaan kätilön ja vaatimaan, että haluan sinne saliin ja heti. Kätilö tekikin sitten sisätutkimuksen n. klo 19.50. Olin 6 cm auki. Sanoi, että nyt lähdetään kävelemään saliin. En suostunut kävelemään, vaan pääsin pyörätuolilla. Matkalla alkoi jo ponnistuttamaan ja heti päästyäni synnytyssaliin vauva syntyi klo 20.00. Ponnistusvaihe minuutin. Jos olisin uskonut kätilöä ja lähtenyt kävelemään saliin, vauva olisi syntynyt matkalle. Huono fiilis jäi prenan kätilöstä. Onneksi synnytyssalissa oli kokenut ja tosi hyvä kätilö. Suloinen poikamme, joka syntyi siis viikolla 38+3 painoi 3.220 g ja oli 48 cm pitkä, pipo 35 cm. Nyt ollaan oltu jo viikko kotona ja nautittu koko perhe ihanasta vahdikkaasta pikku tuhisijastamme.
Maanantai-iltana alkoi supistelemaan jälleen kerran säännöllisesti kymmenen minuutin välein. Sitä kesti koko yön tiistaihin saakka. Tiistai-iltapäivällä supistuksen tihenivät n. 7 min. välein. Iltaa kohti supistukset voimistuivat ja sairaalaan mentiin illalla yhdentoista aikaan saamaan lisäpotkua suppareille oksitosiinista, kuten lääkärin kanssa oli sovittu, sillä viikkoja oli jo 40+3 ja kokoarvio suuri.
Tiistai vaihtui Keskiviikkoon ja mitään ei tapahtunut. Oksitosiinia laitettiin pikkuhiljaa enemmän, mutta supistukset eivät tuottaneet toivottua tulosta. Kipuja oli, mutta ei mitään sietämättömiä. Epiduraalia tarjottiin 5 aikaan yöllä, jotta saisin nukkua, mutta en vielä silloin ottanut. Puolen tunnin päästä otin, kun sain vahvistuksen, että sitä saa tarvittaessa lisää niin monta kertaa kuin haluaa. Nukahdin tunteroiseksi, suppareita piisasi, mutta mitään ei tapahtunut.
Kun oksitosiinia oli isompi annos päällä, vauva ei tykännyt suppareista ollenkaan. Sydänäänet heikkenivät aina supistusten tullessa. Oksitosiini lopetettiin, jotta voitais taas aloittaa pienemmällä määrällä ja lisäillä sitä. Kun tippa otettin pois, supistukset alkoivat olla tosi kivuliaita ja epiduraalista ei ollut apua, vaikka sitä lisättiin. Avautuminen alkoi äkkiä. Aukesin 5 cm minuuteissa, ehkä sekunneissa. Oksitosiinia laitettiin pieniä määriä lisää, ja epiduraaliakin aina vain enemmän ja kipu hävisi, kuten liikuntakyky ja tunto kokonaan. Loppu aukeaminen n. kolmella supistuksella.
Lääkäri sanoi, mun ollessa kokonaan auki, että nyt odotellaan 10 min ja sitten tehdään iso työ. Vauva on saatava ulos äkkiä, koska sydänäänet heikkenee supistuksen ollessa päällä. En tuntenut supistuksia ollenkaan, joten pyysin kaikkia auttamaan ponnistamaan. Kaksi kätilöä painoi mahasta, mies piti kädestä, kaksi lastenlääkäriä paikalla, ja yksi synnytyslääkäri sekä anestesia lääkäri. Mies piti kädestä ja sitten mentiin. Imukupista ei ollut apua koska lapsen pää oli liian suuri siihen. Pihtien avulla ja minun helvetillisellä ponnistamisella saatiin poika ulos maailmaan ja kaikki oli hyvin!!
Lapsi täysin terve. 9-10-10 Apgar. 4450g 54 cm, hattu 40. Imettiin vähän ja annettin rinnalle. Äidille pari pientä nirhaumaa sisälle, ei epparia. Lapsi pestiin ja puettiin. Äiti siivottiin ja paikattiin (2 tikkiä) ja osastolle. Äidille nousi kuumetta, mutta se laski iltaan mennessä. Sairaalassa yksi yö ja erilaista hoitohenkilökuntaa ramppasi ees taas. Seuraavana päivänä eli tänään sitten kotiuduttiin jo iltapäivästä.
Lääkäri sanoi, että napanuora oli puristuksissa jossain tai ehkä kaulan tai lantion ympärillä, siksi se haittasi vauvan laskeutumista alas sekä myöskin aiheutti sydänäänten heikkenemisen.
Loppu hyvin, kaikki hyvin! Lapsi voi mainiosti ja äitikin tosi hienosti. Pissa ja kakkakin on tullut jo, eikä ollut aivan niin kamalaa kuin kahdelta aiemmalta, vaikka synnytys olikin hankalin kaikista kolmesta synnytyksestäni.
suunniteltu sektio oli minun synnytystapa, selän syvän notkon vuoksi, joka esti vauvan laskeutumisen lantioon. Näin ollen ei tullut minkäänlaista painetta joka olisi ärsyttänyt supistuksia. Sf mitta oli jo 41 eli korkea.
29.10 maanantaina rv 39+1 ajelimme synntytyssairaalaan aamu tuimaan. Aluksi kaikki leikkausvalmistelut ja sitten saliin. Mies oli mukana koko sektion ja heilui kamera kädessä. Tuli muuten hyviä kuvia.
Olin aika hermoraunio. Jännitti aika paljon vaikka tiesin mitä oli tulossa. Silti en pitänyt sektiosta siis itse leikkauksesta. Tippaa ei saatu suoneen kuin vasta kolmannella kerralla. Anestesia lääkäri ei löytänyt sopivaa kohtaa selästä ja piikitti useaan otteseen selkärankaa. Tuntui kuin olisi hermoon työnetty neulaa. Olin syömättä edellisillasta, paleli kamalassti leikkauspöydällä, anestesia aineet eli puudutteet teki pahaa ja puudute nousi liian ylös. Tuntui ettei saanut kunnolla henkeä. Sitten kun vauva tempaistiin kohdusta aloin oksentamaan ja vapista. MUTTA sitten kun oli kursittu kasaan ja pääsin tavalliselle sängylle samalla kun puudute alkoi hävitä, tuntui jotenkin lohdulliselta ja mukavalta. nyt se oli ohi...
Syntyi tyttö 3840g ja 50 cm. Toivuin hyvin sektiosta. Seuraavana päivänä kävelin jo omin avuin ja pärjäsin tavan särkylääkkeillä. Sanoin miehelle salissa vapistessani että ensikerralla on sinun vuoro synnyttää, mutta kun selvittiin kotimatkalle oli jo puhetta kolmannesta lapsesta. Lopulta sen kaksi tuntia leikkauspöydällä kestää...
Tyttö on luoteeltaan positiivinen ja toistaiseksi olemme pärjänneet mukavasti.
germit
Mulle oli suunniteltu sektiota lokakuun lopulle vauvan perätilan vuoksi. Kuitenkin 17.10 alkoi kymmenen aikaan illalla verinen vuoto, melko niukka, mutta säikähdin tietty kauheesti! Lisäks mua oli supistanu kipeesti aika usein siitä vauvan kääntämisyrityksestä lähtien.
Eipä siinä sitten muuta kun ajeltiin ambulanssilla Kysiin synnytyssalille. Siellä otettiin käyrää, tehtiin ultra ja sisätutkimus, kaikki oli kunnossa. Lapsivettä oli kuitenkin niukasti. Ottivat minut sitten tarkkailuun yöksi synnytyssalin lepohuoneeseen. Koko yönä en nukkunut kuin tunnin, vauva painoi kauheasti ylämahassa niin että henkeä ahdisti. Supistuksiakin tuli jonkin verran. Aamulla lääkärit tulivat katsomaan ja sanoivat, että sektio tehdään vielä sinä päivänä kolmeen mennessä. Pikkusen oli yllätys, kolme viikkoa etuajassa! Laskettu aika olisi ollut vasta 5.11.
No siitäpä ei mennyt kun puoli tuntia, kun jo oltiin leikkaussalissa. Hyvä, kun ehdin läheisille edes ilmoittaa, niin nopeesti kaikki eteni. Onneks mun sisko oli just työvuorossa synnärillä ja pääsi tukihenkilöksi mukaan sektioon. To 18.10. klo 11.07 syntyi sitten maailmaan pieni, tummahiuksinen tyttö, joka painoi 2955g ja pituutta oli 48cm. Sektio meni hyvin. Pikkusen oli pahoinvointia aluksi kun puudutus nousi niin ylös. Heräämössä olin aika kipeä ja sain usein kipulääkettä.
Vauva oli hoitajilla ekan yön ja he saivat jostakin päähänsä, että vauvalla olisi jokin infektio, kun vauva itkeskeli yms.. Niinpä vauva vietti sitten kolme päivää lasten teholla, sai antibioottia ja raukkaa pisteltiin kantapäihin muutaman tunnin välein kun otettiin kaikenlaisia kokeita. Mitään ei löytynyt ja kun bakteeriviljely osoittautui negatiiviseksi, vauva pääsi osastolle viereeni. Minua pikkusen harmitti tuo, että vauva joutui turhaan olemaan tuolla teholla. Jotkut hoitajat on niin hirveen herkkiä eivätkä ymmärrä mikä on vauvan normaalia käytöstä. No, mut tärkeintä että kaikki on nyt kunnossa!
Mulla oli kovia kipuja leikkaushaavan takia ja siksi, että ilmaa oli kertynyt niin paljon mahaan eikä se meinannut poistua millään. On kuulema yleistä mut tosi kivuliasta. Sitä kesti monta päivää. Sain siis kunnon kipulääkkeitä koko viikon ajan jonka olimme sairaalassa.
Sairaalasta lähtiessä leikkaushaava osoitti jo tulehduksen merkkejä ja pari päivää myöhemmin asia oli jo selkeä. Haava oli selvästi tulehtunut ja sen yläpuolelle kasvoi turvonnut, punainen alue joka oli tosi kipeä. Sain antibioottikuurin neuvolasta.
Päivää myöhemmin nousi korkea kuume ja minut laitettiin käymään Kysissä, josta määrättiin lisää antibiootteja ja käskettiin tulla uudelleen parin päivän päästä jos kuume ei laske. No tulehdus vain paheni ja leikkaushaavan yläpuolelle kehittyi iso märkäpesäke joka oli puhkeamispisteessä. Menin siis taas Kysiin missä pesäke puhkaistiin. Märkää tuli ulos todella paljon ja todettiin, että onkalo on tosi syvä ja leveä. Minut otettiin osastolle. Sain antibioottia i.v.sti ja haavaa hoidettiin päivittäin. Todella kivuliasta!!! Lopulta lääkärit päättivät, että tätä avattua onkaloa laajennetaan leikkaussalissa ja se jätetään sitten auki, jotta tulehdus pääsee varmasti paranemaan. Näin sitten tehtiin, tulehdus parani ja haava suljettiin eilen leikkurissa. Minulla on nyt siis kaksi ommeltua haavaa päällekkäin.
Nyt viimein kolmen viikon päästä sektiosta olemme siis kotona ja pystymme ehkä alkamaan normaalin arjen. Haava on kyllä vielä kipeä, mutta jospa se tästä!!! Vauva oli mukanani sairaalassa koko ajan. Toivon ettei minulle enää ikinä tarvitse tehdä sektiota!!!
Tähkäpää ja vauva 3vkoa
Eli rv 38+3 katselin telkkarista Housea, kun menkkamainen jomotus alkoi vatsassa. Supistuksia alkoi heti tulla suht tiuhaan, mutta en katsonut kellosta vielä niiden väliä. Klo 23.45 sitten alettiin miehen kanssa kellottaa niitä. Supistuksia tulikin jo 3-5 min välein, mutta ne sattuivat vähän ja olivat siis sellaista menkkamaista jomotusta. Supistukset olivat sellaisia kuin aivan esikoisen synnytyksen alussa, joten ajattelin, että tämä etenee nyt tällä kertaa hitaammin, kun supistukset eivät voimistu. (Väärä luulo!!) Sitten alkoi tulla veristä limaa, joten soitettiin lapsenvahti. Supistukset voimenivat seuraavien tuntien aikana hieman ja siirtyivät myös selkään, mutta eivät olleet todellakaan pahoja. Sairaalaan lähdettiin lapsenvahdin saavuttua vähän klo 3 jälkeen. Synnytysvastaanotossa sanoin kätilölle, että toivottavasti ei tullut turha reissu, kun nämä supistukset ovat näin kesyjä. No, olin jo 6 cm auki, joten turhaa reissua ei tullut. :) Kun kävelin saliin, olo oli tosi epätodellinen, sillä viimeksi olin samassa vaiheessa ollut kaksinkerroin kivusta. Supistukset kuitenkin voimistuivat salissa ja otin ilokaasua ja kohdunsuunpuudutteenkin. Kalvot puhkaistiin, ja pian alkoikin ponnistusvaihe, joka sitten sattui aivan uskomattoman paljon. Huusin ja puristin miehen käsivartta. 10 min ponnistus tuntui ainakin puolelta tunnilta. Vauvan sydänäänet heikkenivät, joten toinen kätilö painoi vatsasta ja eppari leikattiin ja näin vauva saatiin onneksi pian ulos. Syntyi tyttö, 3430 g, 50 cm ja 34,5 cm. Verta menetin reilusti, joten laittoivat vielä tippaan jne.
Tämä toinen synnytykseni oli kyllä ihan erilainen kuin ensimmäinen, joten näköjään synnytykset voivat mennä samalla ihmisellä ihan eri tavalla. Olen vieläkin vähän järkyttynyt, kuinka vähän avautumisvaihe sattui. No, hyvä näin. :)
Tässäpä olisi minun tarina synnytyksestä..
8.11 noin yhden jälkeen yöllä heräsin ensimmäisiin tuntuviin suppareihin. Yritin siinä vielä nukkua, mutta jotenki alko jännitys vaivaamaan niin eihän siitä enää sitten mitään tullut =) Kellottelin välejä ja kestoja, olivat aamuun asti suunnilleen kymmenen min välein ja kestoltaan vähän alle minuutin. Seitsemän aikaan soiteltiin mummia esikoista hoitamaan ja ajateltiin että mennään näytille. Olin ollut jo kolme viikkoa aikaisemmin ultrassa pari senttiä auki ja kanava kadonnut.
Synnärillä taidettiin olla siinä kahdeksan jälkeen ja oikein kiva kätilö meidät otti vastaan ja suoraan sain laittaa sairaalan vaatteet päälle ja toivotettiin tervetulleeksi synnyttämään. Vaatteet siis vaihtoon ja käyrälle. Supistuksia piirtyi tasaisesti ja vauvalla sykkeet oli vahvat. Ultralla vielä tarkistettiin tarjonta ja raivotarjonnassa sieltä oltiin maailmaan tulossa. Paikat auki noin 3cm.
Ennen yhdeksää me päästiin jo saliin. Sinne tuotiin vähän aamupalaa, jotain pystyin syömäänkin. Supistukset tulivat tasaisesti eikä tehnyt kovinkaan kipeää. Hengittelemällä ja puhaltelemalla eteenpäin. Peräruiske laitettiin ja kävin myös suihkussa.
Hieman jälkeen kymmenen lääkäri oli kierrolla ja teki tutkimuksen. Oli myös valmistautunut jo kalvot puhkaisemaan, mutta kohdunsuu oli edelleen melko takana ja paikat auki noin 4cm eli tilanne suunnilleen sama kuin tullessa. Ei muuta kuin pystyyn vain ja liikettä että vauvaa saadaan alemmas. Miehen kanssa siinä sitten aikaa kulutettiin ja hieman klo 12 jälkeen lääkäri tuli uudelleen tarkistamaan ja silloin oli jo hieman tullut vauva alas että saatiin kalvot puhki ja pinni päähän. Kätilö laittoi reiteen piikin jossa oli hieman kipulääkettä ja sitten jotain kohdunsuuta avaavaa. Sen jälkeen tuli tukalat paikat. Aivan älytön supistus aalto!! Olin ihan hiestä märkä enkä voinut liikahtaakaan supistuksen ollessa päällä! Ajattelin että kuolema tulee =) Noin 5 kpl kerkesi niitä tosi kipeitä suppareita tulla kun sanoin että nyt en kestä enää, pakko saada jotain vahvaa lääkettä. Lääkäri tuli sopivasti paikalle ja ehdotti kohdunkaulan puudutetta. Alkoi jo sitä laittamaankin, mutta kokeili kuitenkin ensin ja paikat auki oli 6-7cm ja vauva laskeutunut! Sitten kiireellä laittamaan mini spinaali. Minua jännitti ihan kamalasti sen laittaminen ja mies onneksi oli tukena ja turvana. Mutta eipä se tuntunut miltään enää niiden kamalien suppareiden jälkeen. Ja mikä ihana tunne kun aine alkoi vaikuttaa!!! Olin ihan taivaassa!!! Olen kuullut spinaalista pelkkää hyvää ja voin ehdottomasti suositella sitä kaikille. Kivut hävisi kokonaan. kello oli noin 13.15
Verenpainetta piti tietysti mitata koko ajan ja tipassa laitettiin nestettä, mutta se oli rutiinia. Kätilö istui vieressä ja juteltiin siinä kaikkea mukavaa =) Kätilö sanoi että kerro heti jos tuntuu takapuolessa paineen tunnetta, lupasin tietty kertoa. Siinä sitten muisteltiin edellistä synnytystä ja kerrattiin että miten ponnistetaan jne. En tuntenut muuta kuin mahan " kiristämistä" , olo oli tosi hyvä. Sitten alko tuntumaan " erilaiselta" . Kätilö kurkisti peiton alle ja päälaki siellä näkyi jo! Ja taas tuli kätilöllä hoppu, laittaa jalkatuet ja vehkeet valmiiksi. Heti sain sitten ponnistaa kun supistaa. Odotin kuitenki vielä yhden ja sitten ponnistin. Ekalla ponnistamisella tuli pää ja sitten piti odotella että tulee toinen supistus. Vauva olisi syntynyt kokonaan ensimmäisellä mutta kätilö " pidätteli" ettei revi paikkoja sitten napanuora oli kerran kaulan ympärillä ettei sekään tekisi vahinkoa. Toisella ponnistamisella vauva nostettiin mahan päälle.
Tunne oli ihan uskomaton ja kivuton! Onnellinen isä sai leikata napanuoran ja siinä sitä uutta tulokasta ihmeteltiin. Kätilö tarkisti " vahongot" ja kolme tikkiä tarvittiin eikä muuta. Vauva mitattiin ja punnittiin. Niin ja tietysti kylvetettiin.
Eli siis toinen tyttäremme syntyi rv 39+6
8.11.2007 klo 13.48
pituus 50,5cm
paino 3560g
pipo 34cm
Osastolle päästiin ennen klo 16. Kiireellä meidät osastolle ja uusi synnyttäjä saliin. Sunnuntaina isänpäivän kunniaksi päästiin kotiin ja kaikki mennyt tosi hyvin. Vauva nukkuu hyvin ja maitoa riittää. Isosisko on touhukas ja auttavainen.
Heidi ja " lyyti" 5vrk
Keskiviikkona 7.11 (rv 40+0) aamuna-yöllä n. 1.30 meni lapsivedet ja mieheni tilasi ambulanssin, kun täällä on sellainen käytäntö. Ennen vesien menoa alaselässä tuntui pientä vihlontaa ei muuta. Veden menon jälkeen alkoi alaselkää juilia ja supistukset alkoivat samointein 5 min. välein. Synnytyssalissa olimme siinä kahden aikaan.
Vaihdoin kuivat vaatteet päälle ja rupesin istumaan jumppapallon päälle ja juttelin kätilön ja mieheni kanssa. Supistuksia tuli ja meni ja puoli neljän aikaan aamulla pyysin miestäni hakemaan mulle jotain särkylääkettä ja kätilö ehdotti epiduraalia. Viiden aikaan anestesialääkäri kävi laittamassa epiduraalin ja sain sitten nukuttua ja levättyä noin kymmeneen asti, jonka jälkeen alkoi tuntua alhaalla jotain ja tunsin supistuksia,mutta ei voimakkaita. Kätilö puhkaisi kalvot jossakin vaiheessa. Siinä sitten alettiin valmistautumaan ja supistusta lisäävää ainetta piti antaa kun meinas supistukset loppua. Ponnistusvaihe kesti 1.01 min. ja iso poika syntyi maailmaan. Hartioiden kohdalta otti vähän kiinni,vaikka välilihaa oli leikattu.
Paino 4230g
pituus 53 cm
pipo 35 cm
pisteet 9-9-10
Istukka ei irronnut tavallisesti ja siitä irtosi napanuora. Kevyessä nukutuksessa irrotettiin istukka ja paikkasivat välilihan. Sain synnytyssalissa kaksi pussia verta kun hemppa oli 63 ja pääsin osastolle klo. 20.00.
Ensimmäisen yön nukuin pojan ollessa hoitajien luona ja toisena päivänä antoivat vielä pari pussia verta. Siitä sitten alkoi tutustuminen poikaan, joka on aivan ihana esikoisemme. Tikit eivät ole vaivanneet ja olen voinut istua kunnolla parin päivän jälkeen.
Mies oli hyvänä tukena ja turvana synnytyksessä.
Rv 40+2, klo n.3.30 herään kun tuntuu kipua alamahalla ja -selässä, maha kovettuu selvästi. Mietin että täähän taitaa olla supistus, esikon odotuksessa tunsin ekat vasta 2 pv käynnistystablettien syönnin jälkeen ja ajattelen ettei tässä nytkään voi olla mistään sen suuremmasta kysymys, käynnistää pitää tälläkin kertaa.
Mutta ei, supistukset vaan jatkui ja jatkui, en pystyny pitkälleenkään enää menemään. Jossain viiden maissa kävin miestä herättelee, sanoin et koskee jo n.3-5 min välein. Mies nous sängystä ja meni kahvin keittoon ja soitti äidilleen et tulis kattoo meijän esikkoo, tais tulla lähtö.
No, sairaalassa oltiin n.6 maissa, olin jo 4cm auki kun sairaalaan päästiin. Siinä sitten odoteltiin, ilokaasua otin pahimpaan oloon. Kätilö kävi välillä kyselemässä ja katsomassa vointia. Epiduraalia en saanut, joten otin kohdunkaulapuudutteen, joka auttoikin ihan mukavasti hetken aikaa.
Synnytys meinas pysähtyä ja laittoivat sitten oksitosiini tipankin, joka vauhditti suppareita. Kätilö kävi taas kattoo ja sanoi että varmasti jo ennen klo 10 teillä on vauva..Itse en oikein uskonut, kun esikoisenkin kans meni tuhottoman pitkään ja silloin tarvittiin imukuppiakin..
No, jossain ysin maissa alkoi sitten olo käymään aika tukalaksi, sanoin kätilölle että pääsiskö vessaan, taitaa isompi hätä olla tulossa, mut kätilö sanoi että katotaan eka, ettei vain ois vauva tulossa jo..no, sitä oltiinkin se 10cm jo auki ja siirryinkin vaan jakkaralle punnaamaan.
Olo oli tosi tukala, kipua ja ponnistuspakkoa samalla..meniköhän 6-7 supistusta kun kätilö sanoi että nytpä näänkin että teijän vauvalla on tummat hiukset!
Aloin epäilemään että pystyykö se oikeesti tulemaan itse ponnistettuna, kun esikoisen synnytys oli mitä oli..No, seuraavalla ponnistuksella alkoi tuntumaan että nyt tulee jotain isoa pihalle, ja niinpä, pää olikin tullut..sitten kätilö sanoi ettei saa ponnistaa mutta ponnistuksen tarve oli edelleen suuri ja vähän taisin vielä ponnistaa kun tunsin että kipu helpotti ja semmoinen " räpyläinen" tunne kulki siellä alhaalla. Siinä vaiheessa uskaltauduin katsomaan alas ja siellähän se oli, meijän pieni peikkotyttö!
Ihmetys oli suuri, että vauva oli tyttö, kuin myös että oli nin pieni. Koko raskausajan oli poikatunne ja ultraajat epäilivät että tulee samaa kokoluokkaa kuin mitä esikko oli (4480g ja 52cm)
Pienen tytön mitat olivat niinkin pienet kui 3,610kg ja 50,5cm!
Jakkaralta siirryin sängylle odottelee istukkaa, joka antoi oottaa itseensä 22min. Ja sain tytön siihen massun päälle samalla kun kätilö parsi 2 asteen repeämää.
Tyttö oli ja oli lähtiessäkin vielä vähän kellertävä ja painoa ei ollut tullut kunnolla, joten pitää vielä tänään käydä näyttäytymässä sairaalassa.
Paljon kyl nukkuu, mut jaksaa välillä katsellakin.Kakkakin on jo muuttunut sinapiksi:)
Olikohan vielä muuta..? No, onnellinen oon että kaksi pientä, ihanaa, tervetä prinsessaa oon saanut, ja tähän jää meijän lapsilukumme. Ja jos joku kysyy, harmittaako ettei tullu poikaa/meinaatteko vielä yrittää sitä poikaa, niin vastaus on ei, tää on hyvä, sen näkee:)
Iloinen oon myös siitä, että edes tää toinen synnytys oli itsestään käynnistynyt, sen vaan halusinkin kokea, tuon käynnistetyn jälkeen.
Milenna ja Minttu 3pv
Syntymäajaksi merkittiin klo 9.31.
Menin 8.11 kello 7 suunniteltuun sektioon. Mies odotti osaston telkkarihuoneessa, kun mua valmisteltiin (katetrit, vaatteet, sydänäänet). Kello 8 lähdimme leikkaussaliin. Ihan heti emme päässeet tositoimiin, sillä edelle meni kuulemma imukuppisektio (en tiedä, mitä tarkoittaa, mutta oli kiireellinen ja minulla oli aikaa odottaa).
Leikkaussalissa kaikki meni tosi hyvin. Epiduraalia piti laittaa kahdesti, kun ekalla kerralla vähän liikahdin. Puudutus onnistui hyvin. Aluksi se tuntui kurjalta, mutta minuutin jälkeen jalkojen liikkumattomuus ei enää ahdistanut. Huono olo tuli, kun väliverho laitettiin eteeni. Se haisi jotenkin kamalalta muovilta mielestäni ja sain sellaisen " kuonokopan" , josta sain lisähappea. Se auttoi hyvin ja viilensi mukavasti.
Sitten tunsin kummaa vellontaa ja luulin, että nyt lääkäri koettelee, miten päin vauva masussa on. Samalla hetkellä kuului parkaisu. Vauva olikin jo syntynyt! Näin hänet vilaukselta, pienen mustahiuksisen ja kinaisen pojan. Kyllä tuli parit kyyneleetkiin. Isä lähti pesuhommiin ja valokuvaamaan ja mä siinä odotin heräämöön pääsyä. Jossain vaiheessa tuntui sydänalassa ikävältä, mutta sekin painon tunne hävisi.
Heräämössä olimme 3.5 tuntia sillä vauvan sokeriarvot eivät nousseet. Imetin vauvaa, mutta koska olin itsekin ollut syömättä, niin eivät ne omatkaan sokeriarvot olleet kovin korkeat. Osastollakin vielä vauva sai lisämaitoa ja illalla arvot olivat jo normaalit.
Sairaalassa olin yhteensä viisi päivää. Eka päivä meni katetrinkin takia sängyssä. Sitten pari päivää olin kipupumpun " vankina" (ihan mieluusti kyllä). Vauva voi lopulta hyvin, vaikka keltaisuuttakin mittailtiin ja sydämestä kuului kahdessä lääkärintarkastuksessa sivuääni. Onneksi sydän ultrattiin ja todettiin ihan terveeksi. Kotiin pääsimme tutkimusten jälkeen.
'
Poika on tosi rauhallinen ja olemme jo ihmetelleet, että itkeekö hän ollenkaan. Nukkuu päivisin 4 tuntia putkeen, mutta illalla sitten heräilee useammin syömään. Isoveli on ihastuksissaan.
Pojan mitat:
pituus 50
paino 3100
pipo 34
pisteet 9-9-9
syntyi rv 38+6 8.11 ja kello 8.54
Rila ja hippuli
meille syntyi pikkuinen tyttö pe:na 9.11:)
menin to:na näytille naistenklinikalle, koska edellisen päivän neuvolassa paineet oli koholla ja valkuaista virtsassa yhden plussan verran. no, ne ottivat osastolle saman tien seurantaan. seuraavana päivänä eli pe:na synnytys käynnistettiin raskausmyrkytys-epäilyn takia...viikkoja 38+1. ei ollut vielä paha edes, mutta koska viikot olivat täynnä, ajattelivat että käynnistellään saman tien. kätilö varoittteli siinä päivällä, että tässä voi mennä kauankin. että lääkettä lisätään kohdunsuulle 4:n tunnin välein ja jos mitään ei tapahdu, luultavasti joudun sektioon. joka tapauksessa kuulemma sain varautua odottamaan vaikka lauantaille että jotain alkaisi tapahtua alapäässä. siispä mies tuli seuraksi ja yhdessä sitten ooteltiin. eipä mennyt kauaa kun alkoi tapahtua. eka lääke laitettiin noin klo 12(siitä tunnin päästä alkoi pienet nipistykset), sitten lisää lääkettä aikataulussa 4:n tunnin päästä ja pian alkoikin jo hyvät, säännölliset supparit klo 18. kalvot puhkastiin 19.20, yht' äkkii olinki auki 5 senttii ja sit en ehtinyt saamaan epiduraalia (toisaalta anestesialääkärikin oli kiinni jossain leikkauksessa), kun olin jo muutamas minuutis auki 10 senttiä ja piti alkaa ponnistaa. siin sai naistenklinikan kriisivalmius kuulla kunniansa:) mies kertoo mun itkeneen siinä lavitsalla krokotiilin kyyneleitä ja hutaneen että nyt tuli lähtö...mä kuolen!! :D nyt jo naurattaa:D ponnistus kesti vaan minuutin ja toisella punkeemisella synty neiti. ei tarvinnu miettii et mihin suuntaan pitää ponnistaa, ku tuntu et pask**taa vaan. no, tuli sieltä kyllä sitä ihteensäkkin:) vähän repes värkki, mut ei pahasti...maanantaina päästiin jo kotiin.
tyttö on ihana. 50 senttiä ja 2818g ja pää 34...oli nopee synnytys, ton käynnistyksen takii varmaan. 9 pistettä tuli neidolle.
Elikkäs, maanantaina 5.11 oltiin TAYS:issa äitiyspolilla kontrollissa mun verenpaineiden ja vähäisen lapsiveden takia. Sitten saatiinkin päätös että ruvetaan käynnistelemään kun vesi oli taas vähentyny ja oli vaarana että istukka ei toimi kunnolla. Pääsin vielä yöksi kotiin ja Ti aamuna menin osastolle mutta lääkäri päättikin että ruvetaan kypsyttelemään vasta keskiviikkona kun oli niin monta muutakin äitiä mitä oli ruvettu käynnisteleen. Keskiviikkona sain ekan lääkkeen kymmene aikaan mut ei ruvennu viä tehoon mutta sitten se seuraava aloittikin supistukset, niitä tuli noin kymmenen min. välein mutta loppuivat yöllä joten synnystys ei lähtenyt niistä vielä käyntiin. To aamuna sain taas lääkettä ja taas ei mitään mutta sitten kun sain toisen niin n. klo: 11.30 alkoi tuleen supistuksia 5min välein, siinä vaiheesa oltiin 1cm auki mutta kanavaa vielä reilusti jäljellä. Puol viiden aikaan piti pyytää kipulääkettä kun alko oleen niin tukala olo ja sainkin kipupiikin mikä ei periaatteessa auttanut supistuskipuihin mutta olo oli niin " höntti" että pysty oleen kivun kanssa.
Puol yheksän aikaan alko supistuksia tuleen 2-3min välein ja oli niin kipeitä että en meinannu pystyä oleen enään ees sydänkäyrällä, hoitaja tarkisti tilanteen ja olin 2cm auki ja kanava hävinny, eli synnytys oli käynnistynyt ja sitten ruvettiinkin varaan synnytyssalia kun lähtö tulisi kummiskin yöllä. Mies lähti siinä vaiheessa ruokkiin koirat ja mä jäin seilaan pitkin osoaton käytävää, kivut alko oleen jo sellasia että piti supistuksen aikana ottaa seinästä tai jostain muusta sopivasta kiinni supistuksen aikana eetei olis lähteny jalat alta. klo 10.30 soitin miehelle että alkaa tileen takasin päin kun olin siinä vaiheessä 3cm auki ja ruvettiin siirtyyn saliin.
Kerkesin saamaan tipan käteen kun mies saapui ja sitten tulikin lääkäri ja puhkaisi kalvot, siinä vaiheessa jo huomattiin että sitä lapsivettä ei enään ollut kun mitään ei tullut puhkasun jälkeen. sitten sainkin jo epiduraalipuudutuksen ja siitä meni muuta minuutti ni rupes paikat oleen jo niin auki et rupes oleen sellanen olo että nyt täytyy ponnistaa. Klo: 00.59 syntyikin pieni suloinen poika ja mitat oli 2850g, 46cm ja pipo 32 ja puoli.
Tiistaina päästiin kotiin ja nyt meidän nyytti tuhisee kehdossa ja äiti että isä on onnesta sekasin :)
Lilli ja poika 1vko
eli kello 22.30 soitin miehelle eikä klo 10.30, huomaa että pää ei vieläkään toimi oikein kunnolla kun sinne ei mahdu muuta kun tuo suloinen nyytti :) noh eiköhän tämä tästä ala taas luistaan :)
Poika näki päivänvalon 17.11,aikas vauhdilla!!!
Koko aamun oli supistellut mutta ei säännöllisesti...poltti vaan selkää niin helkkarista ja ajattelin soittaa puolen päivän aikaan naistenklinikalle...kätilö sanoi että ei se varmaan ole vielä käynnistynyt kun suppareita tuli 4-10min. välein...meinasivat laittaa meidän kättärille,kun sairaala ihan täys,mutta armahti ja sanoi,että tulkaa nyt sitten näytille...
klo.13.25 olimme sairaalassa,käskivät onneksi mennä suoraan synnytysosastolle...
Sain siellä vaatteet vaihdettua ja kätilö käski mennä sängylle,jotta saa katsottua onko kohdun suulle tapahtunut mitään...noh,olin 4-5cm auki...
Sovittiin että hän soittaa lääkärin paikalle,jotta saan epiduraalin ja kalvot voidaan sitte puhkasta...
Tuli kaksi supistusta ja sain sanottua ilokaasu maskin takaa että jotain tapahtu,mua ponnistuttaa...
Kätilö sanoi kalvojen puhjenneen itekseen...lääkäri kopeloi samalla selän takana,yrittäen löytää nikaman väliä...tajusivat siinä kuitenkin että eipä kannata laittaa,koska olin yht´äkkiä 10cm auki...
Poika syntyi sitten klo.14.12....onneksi lähdettiin " näytille" ,olis käyny muuten hassusti....ne supparit oliki tosi outoja...ihan kamala polttava tunne ala selässä vaan,ei yhtään sattunu muualle...kätilö sanoikin,että jos noin paljo sattuu selkään,niin supistuksen on tosi toimivia...näköjään oli...
Ponnistuskin kesti vaan 5min.
Ihana tuhnu oli 3290g ja 49cm...
Nyt opetellaan kolmannen kerran tätä vauvan tuoksuista arkea,tuoksuuki muuten ihanalle.
Paljon onnea kaikille vauvan saaneille!!
Lillamamma ja pikku rinssi 2vrk
Tässä meidän synnytys-tarinamme:
Heräsin lauantai aamuna puoli viideltä kipeään supistukseen. Makoilin vielä aloillani ja kuulostelin, että tuleeko moisia lisää. Ja pian tulikin toinen. En malttanut jäädä sänkyyn vaan nousin keittämään kahvia ja kahvin kanssa istahdin sohvalle katsomaan jotain elokuvaa nauhalta.
Supistuksia alkoi tulla hyvään tahtiin ja vatsakin meni jo jännityksestä sekaisin. Klo 6 herätin miehen kahville ja soitin äidilleni, että rauhassa jos heräisivät ja söisivät aamupalan ja tulisivat sitten meille päin esikoista vahtimaan.
Supistukset saivat nopeasti voimaa ja tulivat säännöllisiksi klo 8 pintaan. Kävelin ympäri huushollia tuskissani ja juteltiin äidin kanssa niitä näitä. Tyttö söi aamupuuronsa ja katseli hämmästellen, että onpa täällä toimintaa heti aamusta, mutta oli mielissään että mummu oli tullut kylään:)
Klo 9:n jälkeen oli jo pakko soittaa sairaalaan, että josko kannattaisi lähteä tulemaan ja n. klo 9.45 oltiin autossa menossa. Sairaalassa oltiin perillä 10.20 ja minut vietiin tarkkailuhuoneeseen, jossa kuunneltiin vauvan sydänääniä ja seurattiin supistuksia. Oli tosi vaikeaa maata aloillaan, kun supisti. Siitä sitten hetken päästä siirryttiinkin synnytyssaliin ja vaihdoin vaatteet ja kätilö tutki kohdunsuun ja se olikin auki jo 6cm. Sanoin pärjääväni vielä ilman kivunlievityksiä, mutta että tarpeen tullen haluaisin spinaalin, kun se ekalla kerralla auttoi loistavasti. Kätilö laittoikin sitten tipan valmiiksi käteen ja jätti meidät miehen kanssa kahden. Supistukset pahenivat tosi nopealla vauhdilla ja pian jo soitinkin kelloa ja pyysin puudutteen. Sain sen tosi nopeasti ja pian oli taas hyvä olla:) Siinä juteltiin miehen kanssa ja naureskeltiin, että näinkö helppoa tämä on. N. puolen tunnin kuluttua puhkaistiin kalvot, koska suppareiden väli meinasi harveta. Ja pian jo tunsin, miten vauva tuli alaspäin ja alkoi työnnättämään. Kaikki oli valmista joten sain luvan ryhtyä tosi hommiin. 5 minuutin päästä klo 12.20 sylissäni kölli aivan ihana potra pikku mies ja sai täydet 10 pistettä:) Itkuhan siinä pääsi eikä sanoja tahtonut löytyä niin upea oli tunne.
Synnytys kesti vain 4h20min, sairaalassa ehdin olla 2 tuntia ennen vauvan syntymää. Kaikki meni tosi hienosti ja rauhallisesti ja minulla oli ihana kätilö. Pitää ihan paikkansa, että toinen synnytys on helpompi, kun silloin osaa lukea omia tuntemuksia ja kivun astetta.
Pikku-mies siis syntyi rv 41+0 ja komeat mitat ovat: paino 4100g, pituus 50cm ja päänympärys 36. Kotiin päästiin jo maanantaina.
Rinnat on niin täynnä maitoa, että huh! Onneksi poika on hyvä syömään:)
Onnea vielä muillekin perille päässeille marrasmasuille!!!
Hömme ja tyttö 2v3kk ja poika 4vrk
Elikkäs, laskettu aika olis huomenna, mutta 1.11 heräsin klo 02.00 siihen kun lapsivedet tuli kirkkaina sänkyyn/lattialle. Mitään oireita , limatulpan irtoamista tms ei ollut, ainoastaan alaselkää jomotti illalla. Supistuksia ei tuntunut lainkaan joten kotona rauhassa pakkailtiin ja sairaalaan mentiin 3.30. Pettymys oli iso kun lääkäri tuumas kohdunsuun olevan vain sormelle auki ja supistuskäyrä anto lieviä suppareita joita en siis vielä siinäkään vaiheessa tuntenu.
No eipä muuta kun huoneeseen unille ja kätilö sano että mies voi myös lähteä kotiin nukkumaan kun tilanne oli niin rauhallinen. Onneks kuitenkin jäi sillä klo 05 alko kovat supparit ja hälytettiin kätilö paikalle. Paikat oli hetkessä auennu 4:n senttiin joten ei muuta kun saliin.
Salissa ilokaasumaski naamalla hengittelin puolisen tuntia kun lääkäri kävi laittamassa epiduraalin. Se vei taas tunnon supistuksista kokonaan, mutta 9.00 kohdunsuu oli jo täysin auki joten epiduraali kiinni ja oottelemaan ponnistamisen tarvetta.
Klo10.58 synty pieni poikavauva, painoa 2835g, pituutta 47cm ja pipo 33. Synnytyksen kesto kaikenkaikkiaan 6h 13min ensisynnyttäjältä vissiin melko vähän, niin kätilö ainakin tuumas.
Pelkästään ponnistusvaihe kävi kipeää, mutta kun oman lapsen sai rinnalle niin siinä ei paljoa tuskia enää muistanut!!!
Poju synty siis tasan rv 37 joten täyskasvuseks luokiteltiin. Keltasuusarvoja seurailtiin, mutteivät nousseet valohoitorajalle asti. Sairaalassa oltiin 3vrk:tta, rauhassa harjoteltiin imettämistä kun pikkunen ei kovin hyvin jaksanut tissiä syödä.
Nyt ollaankin jo pikkuhiljaa päästy arkeen kiinni ja pappi jo varattu joulukuun puolelle joten ristiäisiä pitäis alkaa suunnittelemaan. Onneksi on mies ollut isyyslomalla niin oon itekkin saanu nukkua kun yhdessä on pientä hoidettu.
Huvittavaa muuten oli että synnytystä edeltävänä päivänä mulla oli neuvola ja sanoin sille tätille että tuntuu jotenkin että kohta on aika synnyttää niin se vaan siihen että kunhan et tänään synnytä vaan vasta huomenna et tulee täydet viikot kasaan, ja niinhän minä tein! Oli se ihmeissään kun soitin sitten sille ja kerroin että poika tuli! =)
-Onnellinen tuore äippä!- =)
Eli suuniteltu sektio oli marraskuun 1. päivälle (rv 38+6). Rv 37+3 alkoi supistelut jotka tihenivät tihenemistään. Aloin oksennella ja suppareiden väli oli 5min. En kuitenkaan ollut kipeä. Soitin synnärille josta käskettiin levätä ja juoda vettä. Mietin mistä sitten tietäisin salille lähteä ettei joutuisi alatiesynnytykseen?? Jäin kuitenkin kotiin.
Seuraavana päivänä tilanne jatkui samana. Illalla olo alkoi jo olemaan tukala ja kävelyni vaikeutui niin että otin tukea seinistä. Klo 1.00 soitin taksin, päätin lähteä tarkistuttamaan tilanteen. Synnärillä Lääkäri totesi että kohdunsuuta on jäljellä vielä 2cm ja aukikin se oli vain 2:lle sormelle. Synnytys ei siis ollut käynnissä. Jäin kuitenkin tarkkailuun yöksi.
Rv 37+5 aamu. Supparit jatkuivat ja kävely oli kamalaa. KTG käyrissä supistukset olivat " vain" 30% luokkaa ja kohdunsuun tilanne yhä sama. Sain Tramalia liitoskipuihin ja jäin odottamaan josko supistukset loppuisivat kipulääkkeen vaikutuksesta. Eivät loppuneet. Klo 10.30 supistuksia tuli jo 3 min välein ja olo alkoi olemaan tukala. 11.20 minut laitettiin KTG käyrään ja supistukset olivat jo yli 80% ja vauvan syke 200. Silloin alkoi tapahtua... Väkeä tulvi huoneeseen ja yhtäkkiä minulle laitettiin tippaa, katetria, avopaitaa jne.
Olin leikkaussalissa 11.45 ja sain puudutteen. Vauva näki päivänvalon klo 11.08. Terve tyttö! 3190g, 48.5cm. Tyttö oli piukassa ja hänen ulossaamisekseen tehtiin töitä! Matkalla heräämöön minulle näytettiin pientä sinistä, kinaista nyyttiä. Miten joku voi näyttääkin noin suloiselta!
Toivuin heräämössä pari tuntia ja pääsin osastolle. Vauva tuotiin hetkeksi viereeni, mutta olin aika lääketokkurassa ensimmäisen vuorokauden ja tyttö oli ensimmäisen yön vauvalassa hoidossa. Seuraavana aamuna pääsin jo ylös ja suihkuun. Ja mikä tärkeintä, hoitamaan lastani!
Sairaalasta kotiuduimme jo 4 päivän kuluttua. Haava on kipeä, mutta sairaalareissusta jäi aivan upea fiilis! Leikkaussali ja synntytysosaston väki olivat todella ihania ja kannustavia. Vaikka sektio meni jälleen kiireelliseksi ei mikään voita palkintoa- tervettä, suloista pikku nyyttiä!