***MARRASMASUJEN SYNNYTYSTARINAT***

Eli mulla meni lapsivedet 16.11.07 (rv 39+6) aamuyöstä puoli neljän maissa.. Soittelin sitten Naistenklinikalle ja kyselin et millos tullaan. Antoivat ohjeeksi tulla kohta koska vauva ei oikein liikkunut kunnolla.. Oltiin puoli kuuden maissa sairaalassa ja laittoivat käyrälle. Supparit olivat vain semmoisia menkkakipuja viiden minsan välein kylläkin voimistuen. Tekivät sisätutkimuksen ja totesivat kaiken olevan vielä kiinni. Ehdottivat että olisin siirtynyt osastolle odottelemaan, mutta sain kuitenkin loppujen lopuksi luvan lähteä vielä kotiin. Kävimme kotona ja olin takaisin sairaalassa puolen päivän maissa ja ei mitään edistystä.. Sain taas luvan lähteä kotiin ja lähdimme Foorumiin shoppailemaan jospa supistukset alkaisivat tehoamaan.. Seitsemäksi menin taas sairaalaan ja sanoivat sitten että nyt osastolle odottelemaan kun vieläkään ei mitään ollut tapahtunut. Lupasivat käynnistellä aamulla. Yöllä noin kahden maissa rupesi supistuksia tulemaan, viiden aikaan sain jonkun kipupiikin mistä ei kyllä ollut mitään hyötyä:) Seitsemältä pyysin lisää lääkettä ja sainkin jotain Betadiinia(?), sen jälkeen olo oli kuin viiden promillen humalassa:D valitettavasti supparitkin hävisivät juuri lääkärikierron jälkeen, joten ei käynnistystä.. Puoli yhdeltä oli uusi lääkärikierto ja silloin laittoivat jotain käynnistys tablettia, tuloksetta.



Puoli viiden maissa tuli uusi lääkäri laittamaan lisää tablettia, mutta ei mitään.. Olin jo valmis heittämään kirveen kaivoon.. Kunnes seitsemältä alkoi supparit sellaisella voimalla että. Niissä kivuissa sitten kärvistelin puolille öin, viimeisestä kahdesta tunnista ei mitään muistikuvaa.. Olen kuulemma pyörtynytkin kivusta, mutta kun ei synnäreihin mahtunut..



Puolilta öin pääsin sitten synnäriin jossa paikat 1,5 cm auki (vasta?!?!), antoivat epiduraalin ja rupesin siinä sitten nukkumaan. Parin tunnin päästä heräsin ja pyysin uutta annosta. Siinä vaiheessa olin jo 6 cm auki. Olivat joutuneet laittamaan oksitosiinia minun nukkuessa, synnytys kun oli taas pysähtynyt.. Jatkoin unia taas pari tuntia. Herätessä pyysin taas lisäannosta epiduraalia kun kätilö sanoi ettei enää tässä vaiheessa olin jo täysin auki ja vauvakin ihan juuri tuloillaan.



Ponnistelin siinä 25 minuuttia (se sattui ja vei voimia!!), mutta tulos oli täydellinen.. Rakas tyttövauvamme syntyi 17.11.07 klo 05.30. Painoa oli 3660 g, pituutta 51 cm ja pipo 34 cm. Kovat repeämät tuli, mutta ne ei paljon haittaa kun saa pitää omaa nyyttiä sylissä. Parantuminen on ollut tosi nopeaa, koska nyt olen jo melkein terässä:D



Cara- ja Minni

Kyseessä suunniteltu sectio rv 38+4.

12.11.07 Maanantaina aamulla kuuden aikaan heräsimme ja suuntasimme kohti TAYS:ia. Leikkaus oli sovittu alkavaksi kello 10, mutta arvatkaas vaan oliko niin sovittu kaikilla 4:llä muullakin sectioäidillä ;-)

Osastolle mulle laitettiin glukoositippa, koska olin ollut reilut 12 tuntia syömättä ja juomatta, ja olo oli aika heikko. Kanyyli saatiin vasta toiselle kerralla paikalleen, ja teki muuten ihan sika kipeetä!!! Sitten siinä tehtiin muita alkuvalmisteluita (leikkausalueen siistiminen,esilääkitys..) ja vaan odotettiin. Odottaminen oli tuskastuttavaa, mutta vihdoin ja viimein sitten pääsimme saliin.

Spinaalipuudutus onnistui heti ensimmäisellä kerralla ja pian jo alkoi lämmön tunne tuntua jaloissa. Nopeesti paikat sitten puutuivatkin, eikä mennyt kauaakaan kun poikamme oli ulkona. Ihana mustatukkanen peikkopoika, jolla pituutta 49cm ja painoa 3370g. Vielä osastolla kätilöt muuten arvioivat painoksi alle 3 kg..

Isä pääsi pojan kanssa pesuille ja minä jäin paikattavaksi. Sen jälkeen pääsimme yhdessä tarkkailuun ja se olikin ihanaa, koska aikaisemmin minut on aina erotettu vauvasta useammaksi tunniksi!!! Pääsin heti imettämään vauvaa, ja kyllä oli ihana tunne kun pikkuinen tuhisi siinä rinnoilla!!! Kyyneleitä vuodatimme molemmat miehen kanssa.

Kaiken kaikkiaan kokemus oli positiivinen! Yksi elektiivinen sectio mulle on aikaisemminkin tehty ja täytyy kyllä sanoa että tämä meni paljon paremmin. Kurja vaan että joutuivat tekemään uuden haavan =( Vanha oli jotenkin valunut liian alas, ja siitä ei uskallettu enää mennä sisään. Onneksi tämäkin haava on pieni ja siro, ja näyttää paranevan hienosti! Kipuja en kokenut juuri ollenkaan, taisi se kanyylin laitto olla kaikista inhottavin kokemus koko reissulta =)



Näin siis meillä! Onnea vielä kaikille marrasmammoille vauvojen johdosta! Vihdoin odotus palkittiin!



Ikionnellinen Yazmin kera peikkopojan ja ylpeiden isosisarusten

Etisen istukan vuoksi suunniteltu sektio TAYSissa, rv 38+1. Edellisen yön nukuin rauhallisesti kotona ja heräsin aamulla hyvissä ajoin nyppimään kulmakarvoja ennen lähtöä. Tämähän on tärkeää kun ollaan menossa synnyttämään. Ilmoittauduin sovittuna ajankohtana klo 7.15 oikealle osastolle, kun olin ensin yrittänyt väärälle. Saimme miehen kanssa kuulla, että mahdollisesti joudumme odottamaan, mutta melko pian esivalmisteluiden jälkeen hoitaja tuli ilmoittamaan että nyt mennään. Salissa sain puudutteen ja siinä odotellessa iloisesti totesin hoitajalle että varpaat liikkuvat vielä, jolloin hoitaja kipakasti kielsi heiluttelemasta varpaita. Hengittäminen muuttui tukalaksi ja sain maskin kasvoilleni. Tässä vaiheessa mies oli jo mennyt valkoiseksi ja salissa olijat minä mukaanlukien huolehtivat pysyykö mies pystyssä vai pitääkö mennä pitkäkseen. Kävi haukkaamassa happea välillä, tuli takaisin tueksi ja turvaksi. Minut leikattiin, hoitaja?lääkäri?mies työnsi voimakkaasti ylhäältä ja kohta kuuluikin reipas parkaisu. Kinainen poika oli syntynyt, napanuora kaulan ja vartalon ympärillä. Sain nähdä pojan pikaisesti ja mies lähti lapsen mukaan kuten sovittu oli.



Sen jälkeen asiat menivätkin hieman pieleen.



Toki tiedettiin, että istukka saattaa aiheuttaa ongelmia. Leikkaukseen oli varattu neljä pussia verta, sain kuusi. Vuosin 3,5 l ja kuuntelin verhon takana, miten lääkäri manaili " vuoto ei ole kontrollissa" , " tää vuotaa ihan sutena" . Joku sivariparka lähetettiin juoksemaan ympäri TAYSia hakemaan talon vahvinta ommelta. Kohtu jouduttiin kuromaan kasaan " kuin joulukinkku" . Olkapäähän sattui ja sain kipulääkkeitä. Ihmettelin ääneen miksi käsivarsi tuntuu kylmältä, joutuivat tiputtamaan verta sen verran vauhdilla että tuntui kuin jäävettä olisi mennyt suonissa. Tunne oli kummallinen. Vuoto saatiin tyrehtymään ja heräämöön siirrettäessä lääkäri ystävällisesti neuvoi, että meidän lapsiluku oli sitten tässä. " Sellaista ristipistotyötä jouduin tekemään" .



Vietin heräämössä ilmeisesti hyvän aikaa, vuosin vielä lisää dreeniin. Eikä ole taito eikä mikään nukahtaa kesken lauseen.



Muistikuvat ovat syystä tai toisesta hailakoita, virheet mahdollisia. Lainaukset lääkärin, jota ilman tuo suloinen sinappikone ei makaisi tuossa sitterissä. Kiitokset hänelle.



KL.

...saanko kysyä missä synnytit?Tuo teidän tarina oli aika lailla samanlainen kuin meidän..aivan kuin olisin omaani lukenut...



Onnea vauvasta!!



Lillamamma ja myös nyytti nyt 5vrk

Supistukset alkoivat 20.11 klo 8 aamulla, supisteli aika kipakasti samantien, noin 7 minuutin välein. Sitten lorahti verta pönttöön, ilmeisesti oli kuitenkin limatulppaa vaikkakin kuvittelin ettei se voi olla ihan kirkasta verta. Lähdettiin sitten kuitenkin näytille jorviin (joka aukesi siis klo 8)

Kohdunsuu oli pehmennyt ja hiukan auki, muttei mitään hälyyttävää. Meidät lähetettiin ikeaan :) Supisteli edelleen alle kymmenen minuutin välein. Iltapäivällä takaisin jorviin ja edelleen sama tilanne, saatiin lupa mennä kotiin hakemaan lisää voimaa.



Supisteli kokoajan, kahdeksan aikaan tiheni ja voimistuivat myös. Takaisin jorviin jossa sain kipupiikin ja käskyn unille. nukahdin noin yhdentoista aikaan ja heräsin muutaman tunnin päästä jälleen koveneviin supistuksiin. Mies lähti silloin yhdentoista aikaan kotiin. Kahden aikaan kätilö ehdotti ammeeseen menoa. Suostuin heti. kätilöillä oli hirveä kiire ja minut hiukan unohdettiin ammeeseen. Voin pahoin ja oksensin lattialle. kuuden aikaan kätilö tuli paikalle ja ensimmäiseksi pyysin soittamaan miehelle jottei tarvitsisi olla yksin. Mies tulikin paikalle puoli seitsemän aikaan, supisteli kokoajan noin 4 minuutin välein. Kahdeksan aikaan vuoron vaihduttua tuli uusi kätilö joka katsoi tilanteen, olin neljä senttiä auki ja salin vapauduttua siirryttiin sinne.



Noin yhdeksän aikaan olimme salissa. siitä eteenpäin muistikuvat ovatkin hiukan hataria. Olin niin väsynyt etten osannut sanoa mitään edes kivunlievitykseen. Mies sanoi kätilölle että kyllä se ottaa epiduraalin. Seuraavat kaksi tuntia meni odotellessa, nukahdin supistusten välissä koska olin niin väsynyt. Kalvot puhkaistiin pinnillä.



Anestesia lääkärilläkin oli hirveä kiire, mies joutui pitämään minua kyljellään noin puolisen tuntia. Oli hirveää ottaa vastaan supistuksia kylkiasennossa. Yhdentoista aikaan sain epiduraalin ja sain nukuttua tunnin verran. Kahdentoista jälkeen alkoi tuntua painetta selässä. Mies kävi lämmittämässä kaurapussia (josta saisi tarinan tuonne miehen mokista-ketjuun. Laittoi mikroon ja kaurat kärysi, koko synnäri oli palaneessa hajussa ja kätilöt juoksivat ympäsi käytäviä paloa etsimässä...)



Puoli yhdeltä katsottiin tilanne ja olin kokonaan auki, tässä vaiheessa sydänäänet heikkenivät ja paikalle tuli lääkäri ja toinen kätilö.



En saanut lupaa vielä ponnistaa, laittoivat valmiiksi imukupin. Ponnistusvaihe kesti kaksikymmentä minuuttia. Imukuppia ei tarvinnut käyttää. Eppari leikattiin vasemmalle puolelle ja sisempi häpyhuuli repesi.



Ihana pikku-ukko syntyi siis 21.11 klo 13.01 painoi 3680 ja oli 50cm pitkä. Pään ympärys 35,5.



Synnytyksen kestoksi laitettiin 28 tuntia, nopeutusta en saanut ennen loppua jolloin ponnistusta voimistamaan laitettiin tippaan oksitosiinia. Oli hiukan turhan pitkä aika :) Väsymys vei voimia ja en osannut supistuksi vastaan ottaa millään tavalla, onneksi aika kultaa muistot.

Iso tyttö syntyi:D

Heräsin yöllä akilliseen kivuliaaseen supistukseen 221107 klo. 00.30. Nousin ylös jolloin tuli lapsivedet. Supistukset olivat heti niin kivuliaita että ymmärrettiin soittaa anoppi paikalle heti ja lähdettiin Naikkarille. 01.30 oltiin NKL:lla jolloin olin jo 7cm auki!! Sain heti spinaalin ja tunnin päästä olinkin jo 10cm auki. Samalla alkoi ponnistuttamaan kovasti, ehdin siinä ponnistella n. 15x3, eli 45 kunnon ponnistusta eikä vauva laskeutunutkaan kunnolla. Avosuinen tarjonta. Lääkäri tuli heti, sain epiduraalin jo ennen kuin spinaali ehti kadota. Keskustelimme, että olisi hyvä päätyä sektioon. Se oli enemmän kuin siunaus mulle edellisen alatiesynnytyksen takia. 04.40 syntyi potra tyttö 4100gr, 50cm. Lääkäri sanoi, että onneksi päädyttiin sektioon, ei tyttö olisi alateitse mahtunut tulamaan:D. Koko hommaan alusta loppuun kului 4h10minuuttia:)...Tosi nopsaa touhua tällä kertaa:D



Kaksi yötä olin sairaalassa ja sitten kotiuduttiin. Maitoa piisaa nyt ihan eri lailla. Tosin juon kotikaljaa litratolkulla, vedellä ei ole näköjään samaa vaikutusta kuin kaljalla. Vesi vain pissittää, olut nousee ylöspäin:) Synnärilläkin kehottettiin juomaan kotiolsaa, vaikka en pidä sen mausta, mitä sitä ei maidontuotannon takia tekisi. Nenästä kiinni vaan niin ei maltaiden haju haittaa:). Kotiinlähtötarkastuksessa lääkäri sanoi, että nyt sitten annat korviketta niin paljon, ettei tytön tartte olla nälissään sillä näin iso tyttö syö jo ihan eri lailla kuin 3,5 kiloiset. Synnärilläkin meni heti maitoa 130ml...että se jo vähän kertoo ruokahalusta.



Tyttö nukkuu 8h putkeen ja yhdellä yösyötöllä mennään tällä hetkellä. Kyllä se totuus varmaan kohta selviää. Edelliset lapset nukkuit max. 1h:n kerrallaan, että olenkin tässä pähkäillyt, onko jokin vialla, onko ehkä kuumetta kun noin nukuttaa.



Olisi kiva kuulla muitten kokemuksia hyvistä nukkujista...lähinnä eli onko isokokoiset vauvat parempia nukkujia noin niinku ylipäätään??



Pirtein terkuin, Ninaerika ja Matilda

Keskiviikkona 7.11. rv 38+3 olin menossa miehen kanssa laakarin luokse rutiinitarkastukseen ja ultraan kokoarvioon. Raskaus oli sujunut verenpaineen ja kaiken muunkin kanssa normaalisti, enka muuta osannut epaillakaan. Esikoisen kanssa verenpaine oli ollut ongelma. Paastyamme huoneeseen hoitsu otti verenpaineen, otti uudestaan ja lahti pois. Laakari tuli parin minuutin kuluttua huoneeseen ja halusi mitata verenpaineen viela kerran ja kaski makuulle. Alapane huiteli siina satasen paikkeilla. Sitten laakari totesi, etta tanaan synnytetaan ja lahti jarjestelemaan asioita. Sisatutkimuksen mukaan olin jo 2cm auki.



Kutsu sairaalaan kavi samana yona klo 2. Ehdimme laakarikaynnin jalkeen viela kotiin laittamaan esikoisen nukkumaan, pakkaamaan laukut ja jarjestelemaan asioita. Koitin mina nukkuakin siina pari tuntia, mutta eihan siita mitaan tullut. Yhden jalkeen lahdimme ajelemaan, poikkesimme kaupassa ostamassa hammasharjan ja saavuimme sairaalaan. Hoitajat paastivat meidat heti synnytyssaliin, koska oli rauhallinen yo ja he epailivat uudestaansynnyttajan suoriutuvan urakasta suhteellisen nopeasti. Salissa aloitettiin oksitosiini klo 3.30. Epailivat synnytyksen ajankohdaksi aamukymmenta.



Aamulla kahdeksalta laakari tuli tarkastuskaynnille ja kivut olivat viela ihan siedettavia. Seisoskelin sangyn vieressa ja soin jaapaloja. Edistysta oli tapahtunut puoli senttia ja nyt totesivat synnytyksen menevan saman paivan iltaan... voi masis... Tulossa oli siis pitka paiva. Supistuksia tuli saannollisesti, mutta niista puuttui se todellinen yty. Odottelimme siis edelleen.



Puoleltapaivin olin 3 cm auki ja epiduraalin tarve alkoi olla tosi kova. Anesteesialaakarit tulivatkin vauhdilla ja epiduraali auttoi mukavasti. Tunnin paasta olinkin sitten taysin auki mutta synnytyslaakariani ei loytynyt mistaan, oli varmaan lahtenyt lounaalle :) Sairaalan omat laakarit tulivat tarkistamaan tilanteen, mutta koska vauvalla oli kaikki hyvin, odottelimme hieman omaa laakariani. Han sitten tulikin ja aloimme ponnistamaan. Epiduraalin ansiosta en oikein osannut ensimmaiseen kymmeneen minuuttiin ponnistaa oikein ja odottelimme laakkeen haihtumista. Sitten tunsinkin kaiken ja tytto ponnistettiin ulos kymmenessa minuutissa. Synnytyksessa oli mukana opiskelija, jonka kaden vahingossa erehdyin kaapaamaan ponnistaessa (luulin miehen kadeksi) ja kay kylla nyt jalkeenpain saaliksi tyttoraukan katta...



Tytto syntyi kello 13.26. 3800g, 53cm. Takalaisittain iso vauva. Pystyin heti kavelemaan ja istumaan, eika kipuja ollut. Paasimme kotiin jo seuraavana paivana, mutta tarina ei loppunutkaan siihen.



Viikon kotonaolon jalkeen vein vauvan ensimmaiselle lastenlaakarikaynnilleen. Odottelimme rokotteen saapumista ja yhtakkia tunnin hulahduksen housuissa. Housut, kengat ja lattia olivat veressa. Soitin miehen paikalle ja han karrasi minut naapuritaloon ensiapuun. Mina olin tassa ihan hermona, tietenkin tosi huolissani lapsistani ja heidan parjaamisestaan. Sairaalassa paasin tosi nopeasti tarkastettavaksi ja he tekivat ultran. Kohtuun oli jaanyt istukanosia ja verenvuoto johtui siita. Saman iltana kohtu tyhjennettin ja paasin iltakymmenelta kotiin laakelistan kanssa.



Nyt olen paasemassa kiinni arkeen, edelleenkaan en saa nostella mitaan painavaa tai tehda fyysisesti raskaita juttuja. Muuten kaikki on hyvin ja opettelemme elamaa nelihenkisena perheena.



Skusku

Niinhän se oli et maanantaina 19.11. ollu ihmeellinen olo: menkkamainen juilinta, supistelut ja vaikea olo muutenki johti siihen et illalla puol kymmenen aikaan alko säännölliset supistukset. Muutaman tunnin kattelin tilannetta kotona ja sit soitettiin tytöille hoitaja. En päässykään Jorviin ku se ois auennu aamulla kasilta ja siihen asti en ois jaksanu kärvistellä kotona mitenkään.



Oltiin Naistenklinikalla vähän yli yks yöllä ja sisätutkimuksessa selvis et olin auki vasta 1cm ja kohdunkaulaa oli jäljellä. Ensin otettiin käyrää ja päästiin viel pariks tunniks miehen kaa oleskeluhuoneeseen odottelemaan. Onneks supistukset jatku ja pääsin takas käyrälle. Sain kipuun petidiiniä ku olo alko olla sellanen et jotain jo tarvitaan kivun lievitykseen. Seuraavassa sisätutkimuksessa olin auki 3cm ja päästiinki synnytyssaliin.



Jonkin aikaa meni hengitellen ilokaasua ja sain jopa vähän juotavaaki ku oli niin kaamee nälkä jo. Sit puhkastiin kalvot ja sain epiduraalin joka autto kipuun taas ihanasti. Lapsivesi oli vihreetä ku vauva oli kakannu siihen. Epiduraali laimens supistuksia joten oksitosiinin avulla saatiin ne jälleen tuntuviks. Epiduraali vaikutti vaan pari tuntii ja ku uutta oltiin laittamassa tuli jo ponnistamisen tarve. Toinen annos epiduraalia ei vaikuttanu ollenkaan vaan kivut oli kovat. Onneks pääsin pian ponnistamaan. Ponnistusvaihe kesti puol tuntii ja voimat oli ihan lopussa (ihmettelenki miten jaksoin esikoisen kaa tunnin ponnistusvaiheen, tosin väsynä sillonki). Lopulta lääkäri käytti imukuppia ja saatiin vauva kolmannella yrityksellä ulos. Vähän jouduttiin välilihaa leikkaamaan imukupin takia mut repeämiä ei tullu.



Pieni peikkotyttö oli siis 49cm ja 3024g ja hattu 33,8cm. Hiukset on ihanan tummat ja pitkät.



Olin hyvässä voimassa synnytyksen jälkeen eikä tehny tiukkaa käydä suihkussa ja kävellä osastolle. Takapakkia tuli pari päivää myöhemmin ku nous kuume ja kohtu aristi eli ilmeisesti kohtutulehdus. Tulehdusarvot oli sellaset et jouduin antibiottitiputukseen 3 kertaa päivässä. Ku arvot oli laskenu alle sadan pääsin kotiin ja nyt kuurit (kahta eri lääkettä) jatkuu kotona.



Aivan ihanaa ku odotus on palkittu ja sylissä on oma rakas vauva, niin söpö ja lutunen! Ei tätä onnen tunnetta voi käsittää! Nyt opetellaan elämään kolmelapsisena perheenä :) Prinsessaleikit jatkuu tulevaisuudessaki ja mies saa tottua kasvaneeseen akkavaltaan!



Tarald ja tiitiäinen 6vrk

eli tyttö näki päivänvalon 20.11. ja kello 12.46. Naistenklinikalla oli myös Jorvin kätilöitä ja hoitajia eli aina oli apua lähellä. Jäi oikein hyvät muistot koko synnytyksestä ja osastolla olosta :)

synnytin Hyvinkään sairaalassa.

Meidän synnytykset tosiaan olivat ihan samanlaiset:)



Mukavaa vauva-arkea!



Hömme ja pikkumies 9vrk

Tässä vähän synnytyskertomusta:



Polikäynti oli maanantaina 12.11 ja lääkäri sanoi, että aletaan käynnistämään kun viikkoja oli 41+5 ja lapsivesi vähentynyt. Oksitosiini-tipassa olin 5 tuntia, eikä niistä ollut mitään hyötyä. Sitten mut siirrettiin osaston puolelle ja jatkettiin käynnistystä tableteilla. Tiistai päivällä alkoi supistuksia tulla ja iltapäivällä ne olivat jo aika voimakkaita. Illan vain makailin ja yöksi sain särkylääkettä ja nukahtamislääkkeen. Nukuin niiden avulla vajaat pari tuntia. Yöllä kahden aikaan kävin vessassa ja huomasin, että lapsivedet meni. Hälytin hoitajan, joka tutki ja huomasi, että kanava on hävinnyt ja vei minut synnytyssaliin. Soitin sieltä miehen paikalle ja ilokaasulla siinä pärjäiltiin muutama tunti. Pahimmat kivut se vei, mutta ei kokonaan. Jouduinkin hönkäilemään sitä koko ajan, koska en pystynyt ennakoimaan supistuksia. Tuntui, että niitä tuli koko ajan. Epiduraalipuudutus laitettiin jonkun ajan päästä (en tiedä kellonaikaa) ja se vei kaikki kivut. Aika mahtava aine kerta kaikkiaan!!! Kätilö neuvoi muutaman ponnistusasennon, mutta koin helpoimmaksi olla perinteisesti selällään. Ponnistusvaihe kesti n.tunnin verran. Mielestäni se ei ollut mitenkään kamalaa vaikka olikin aika raskasta. Pikkuisen pää oli vähän jumissa ja siksi tekivät episiotomian. Poika syntyi sitten aamulla 8.36. Napanuora oli kaulan ympärillä, jonka vuoksi hän oli vähän kalpea ja päähän oli tullut pahka, koska pää oli jumissa. Sen vuoksi hänet vietiin heti tarkkailuun. Pääsin katsomaan häntä parin tunnin päästä, mutta huoneeseen sain pojan vasta parin päivän päästä. Onneksi kuitenkin hänellä kaikki oli hyvin, eikä sitten tarvittu mitään ihmeempiä tehdä. Hyvä vaan kun seurasivat, että pienellä on asiat kunnossa. Nyt ollaan oltu viikko kotona ja aika hyvin on kaikki sujunut. Muutama yökin on nukuttu jo niin, että herätään vain kerran syömään. Synnytyksestä ei jäänyt mitään kamalaa kokemusta. Pahin vaihe melkeinpä oli se kun supistuksia tuli ja odoteltiin, että kohdunsuu avautuu ja kanava häviää. Ehkä joskus toistekin uskaltaa synnyttämään mennä ;)



Dragondream+poitsu viikko ja 5 päivää

20.11. klo 11.11. :) rv:lla 40+1.



Illalla 19.11. ihmettelin " kestosupistusta" joka ei meinannut loppua ollenkaan. No, laitoin rankan päivän piikkiin, kun olimme käyttäneet esikoista lääkärillä ja sen jälkeen vielä kävelleet pitkät matkat shoppailukierroksella kauppakeskuksessa...



No, seuraavana aamuna noin 5.10 heräsin supistuksiin. Eivät olleet kovin kivuliaita, mutta käytyäni vessassa irtosi limatulppa ja sen jälkeen supistukset voimistuivat, noin puolen tunnin päästä tulivat jo 7 minuutin välein säännöllisinä ja herätin miehen että nyt taisi tulla lähtö. Soitin sairaalaan ja sanoi siellä että oman voinnin mukaan voisin lähteä tulemaan sinne päin. Lähdimmekin sitten saman tien kun viime synnytyskään ei ollut kovin pitkä ja nyt halusin ehdottomasti jonkun puudutuksenkin kun viimeksi synnytin pelkän ilokaasun voimin. Esikoinen jäi nukkumaan kumminsa kanssa.



Sairaalassa laitettiin heti sydänkäyrään ja katsottiin että olin vasta pari senttiä auki. Sairaalassa oli ruuhkaista joten jäimme miehen kanssa kahden synnytyssaliin. Supistukset välillä harvenivat ja sitten taas tulivat voimakkaampina takaisin. Sain ilokaasua supistuksiin, mutta ei se juuri auttanut kipuihin, kuten ei ekallakaan kerralla. Tulin myös ilokaasusta huonovointiseksi. Pyysin epiduraalia tai muuta puudutusta, mutta koska alapään tilannetta ei tarkistettu joka pyynnöllä, oletettiin ettei vielä voi olla kiire. Sitten kun viimein melkein anelin sitä puudutetta n. 5 tunnin päästä, kohdunsuun tilanne tarkistettiin ja olinkin jo 9 cm auki! Silloin ei enää kannattanut laittaa mitään puudutetta - ei kun vaan ponnistamaan jakkaralle ja vauva syntyikin sitten 10 minuutin ponnistuksella!! Vain yksi tikki tarvittiin joten aika vähällä selvisin. (no, ei jäänyt mitenkään pahaa makua suuhun synnytyksestä vaikken niitä puudutuksia ehtinytkään saada, eihän noita olosuhteita voinut aavistaa). Terve poika tuli: 3465 g ja 52 cm, aika lailla isoveljensä näköinen ja kokoinen on, vain sentin suurempi päänympärys ja 35 g kevyempi kuin veljensä tämä tulokas (esikoinen kyllä syntyi 5 vrk etuajassa).



Vauva on ollut tähän asti helppo (*kopkopkop*) mutta isoveljensä on näyttänyt kyllä kaikki uhmatemppunsa ja unet menneet sekaisin, herää äitiä huutaen öisin... Ihania ovat kuitenkin molemmat ja kai tämä perhe-elämä tästä vielä tasaantuu.



T. Mauku ja poika 6 vrk

Poikasemma, perheen kuudes jäsen, syntyi pikaisesti 41+6-viikkoisena perjantai-aamuna klo 10.05. Ja se kävi näin:



Heräsin 6.42 supistukseen. Mutta näitähän oli ollut jo viikkotolkulla, joten en viitisnyt edes nousta sängystä. Vajaan kymmenen minuutin päästä tuli toinen. Nousin ylös ja patistelin miehenkin hakemaan lehteä. Tuli kolmas ja neljäs supistus. Ja jo aika kovaa. Laittelin pyykkiä koneesta kuivuriin (Olin vissiin synnytystä ennakoivissa tunnelmissa pessyt kaikki talon pyykit edellisenä päivänä. Viimeiset jäivät ajastettuina aamuun. Samoin koti oli siivottu jne. eli jotain ennakointia oli, vaikken sitä tiedostanutkaan.). Mietin, josko sittenkin lähdetään tänään.

Supistukset tihenivät tulemaan viiden-kahden minuutin välein. Kello oli 7.15. Mies katseli ilmeitäni ja soitti ukin lastenvahdiksi. Kipu oli hetkessä kovaa, ja roikuin oven pielissä ottamassa supistuksia vastaan. Puin päälle, pesin hampaat.

Koska supistukset tulivat niin tiheään ja kovina (ja tiesin olevani nopea synnyttäjä), emme uskaltaneet jäädä kotiin odottelemaan ukin saapumista. Herättelimme lapset ja pusuttelimme heipat ja jätimme isommat pienemmän vahdiksi. Soitin synnärille, että lähdemme tulemaan. Käskivät lähteä heti ja reippaasti.

Aamuruuhkassa ajemimme Taysiin. Juttelimme niitä näitä supistuksen välissä, supistuksen tullessa huohotin ja valitin. Perille päästyä en enää meinannut pystyä kävelemään. Jäin nojailemaan auton kylkeen ja keräämään sisua. Sitten jatkoimme. Kello oli vähän yli kahdeksan.

Kätilö oli vastassa ja ohjasi meidät ilman mitään alkutoimia suoraan saliin. Sanoin, etten tiedä yhtään, missä vaiheessa synnytys on. Siihen kätilö totesi, että ilmeestäsi päätellen siinä vaiheessa, että saadaan mennä nopeasti salia kohden.

Salissa sain sairaalavaatteet ja kätilö tutki tilanteen. olin väljästi neljä senttiä auki. Spinaalia alettiin heti valmistella, että ehtisin saada sen. Tippaa vain ei saatu laitettua ja jouduin turvautumaan ilokaasuun. Se auttoikin, henkisesti. Kipu oli aika mahdotonta. Mutta pärjäilin mielestäni hyvin ja jaksoin jutellakin supistusten välissä. Kätilö ei poistunut luotani ollenkaan, kun sanoi, ettei enää uskalla, kun saatan olla ihan hetkessä auki. Kalvot puhkaistiin, että saatiin vauvalle pinni.

Anestesialääkäri ehti paikalle noin 8.45 ja sai tian paikalleen ja pisti spinaalin. Taivas aukeni.

Kivut loppuivat siihen lähes tunniksi. En tiennyt, että näin voi edes olla (vaikka oli tarinoita kuullutkin, itsellä ei mikään ollut aikaisemmissa synnytyksissä tehonnut loppuvaiheen kipuun). Juttelimme kätilön kanssa ja hän käski sanoa heti, jos alan tuntea painetta.

Paineen tuntu tuli vähän ennen kymmentä. En ollut vielä kokonaan auki, joten hengittelin kevyesti muutaman supistuksen ajan. Sitten sain luvan varovaisesti ponnistella. Silloin kipu palasi, mutta paljon kevyempänä.

Vauva syntyi käsi poskella 10.05 vajaat viiden minuutin ponnistamisella. Hartioita jouduttiin vähän auttelemaan, kun poika oli leveähartiaista tyyppiä. Pystyin kuitenkin auttamaan ponnistelemalla hyvin hiljaa ja juuri ohjeen mukaan, kun en ollut niin kipeä.

Poika (4,465kg, 54cm ja hattu 35,5cm) pääsi heti rinnalle. Jölkeiset syntyivät helposti 10.15. Muutama naarmu paikkailtiin parilla tikillä.

Tämä viimeiseksi jäävä synnytyskokemus oli ehdottomasti hienoin. Pystyin tajuamaan paremmin mitä tapahtui, kun kipu pysyi hallinnassa. Niinpä siis voisi sanoa, että hyvää kannattaa odottaa - neljänteen kertaan ja pari viikkoa yli ajan...



A-K 4pv

Teidän poika syntyi mun syntymäpäivänä:) Meidän poika ei jaksanut sinnitellä ihan sinne asti.



Taitaa olla poikavoittoista tässä kuussa:)



Hömme ja poika 11vrk