Siis onko lasten hankkiminen todella niin huono päätös?

Minulle se olisi huono päätös. Jäisi elämä kyllä hyvin vajaaksi. Jollekulle toiselle paras mahdollinen päätös. Hän ajattelee saavansa lapsilta enemmän kuin ne ottavat.

[quote author="Vierailija" time="07.06.2013 klo 18:09"]

[quote author="Vierailija" time="07.06.2013 klo 17:44"]

Niin kuin täällä palstoilla annetaan ymmärtää? Kauheaa tekstiä joskus lukee, kun joku haluaisi eroon omista lapsistaan, ja kuinka on ollut virhe ryhtyä äidiksi... Onko tässä maassa todella niin paljon onnettomia vanhempia? 

[/quote]

Miksette te kysy sitä omilta äideiltänne?

[/quote]

No, ainakin mun äiti olisi ollut onnellisempi ilman lapsia. Ainakin lasten isä oli ihan väärä. Hän on ihan meidän ollessa pieniä sen ääneen sanonutkin, että oma elämä meni pilalle.

Itse olen ihan eri mieltä, olen todella onnellinen lapsistani.

Mutta toisaalta tämä netti on helppo tapa tuulettaa päätään. Varmaan moni täällä purkaa hetken ahdistustaan ja kirjoittaa jotain, mitä ei kuunaan sanoisi kenellekään ääneen.

[quote author="Vierailija" time="07.06.2013 klo 18:06"]

[quote author="Vierailija" time="07.06.2013 klo 17:59"]

[quote author="Vierailija" time="07.06.2013 klo 17:54"]

Kyllähän mikä tahansa iso päätös saattaa jälkikäteen kaduttaa jos ei hommaa olla mietitty loppuun asti. Lapsia hankitaan nykyään ihan liian heppoisin perustein ("Vauvat on niin söpöjä <3" -tyylillä), eikä uhrata tarpeeksi ajatusta sille, että se lapsi sitten ihan oikeasti on ja elää ja on sinusta pitkään riippuvainen.

Vauvakuumepalstoilla kirjoitellaan yrittämisestä ja vertaillaan ovistikkuja. Sitten kun vihdoin ja viimein tulee ne kaksi viivaa raskaustestiin, niin niitä testejä tehdään paljon ja kuvataan totta kai sinne palstallekin nähtäväksi. Sitten ollaankin odottajia ja ostellaan lipastot täyteen söpöjä vauvan vaatteita ja eletään kuvitelmissa ruusunpunaista vauva-arkea, jossa ollaan puolison ja lapsen kanssa söpö pikku perhe.

Ja sitten synnytyksen jälkeen todellisuus iskeekin vasten kasvoja.

[/quote]

Mitä perusteita lapsen "tekemiseen" tarvitaan? Mä just juttelin kahden mummon juttuja, ja he kummastelivat, miten nykyään puhutaan, että lapsia "hankitaan" tai "tehdään", heidän aikanaan niitä vain tuli.

Älä käsitä väärin, on tosi hyvä asia, että nykyään lapsilukua voi säännöstellä, mutta toisaalta on menty toiseen ääripäähän, siihen, että lasten hankkimista muka pitäisi ihan hirveästi miettiä ja pohtia, aivan kuin lasten saaminen ei olisi ollenkaan luonnollinen osa ihmisen elämää. Mä jäin pitkäksi aikaa ajattelemaan noiden mummojen puheita. Aika kauas ollaan tultu muutamassa kymmenessä vuodessa.

[/quote]

Nykyään kun on mahdollisuus olla hankkimatta lapsia, niin kyllä tosiaan on hyvä miettiä lapsen hankkiminen loppuun asti. Kaikista kun ei tule mitään hyviä vanhempia ja sitä pahimmillaan sitä pettyneisyyttä omaan huonoon päätökseen aletaan purkamaan lapseen.

Ja vaikkei fyysisesti purettaisikaan, niin luulisi sen jotenkin näkyvän vanhemman käytöksessä, mikäli pitää lastaan virheenä. Siinähän sitten lapsi yrittää kasvaa tasapainoiseksi aikuiseksi, jos on jo lapsena saanut kokea ettei ole tervetullut.

Nykyinen lapsiperhepolitiikka tuntuu olevan vain ja ainoastaan sitä, mikä olisi vanhemmista kivointa, ei se, mikä olisi lapsen edun mukaista.

[/quote]

Kommentoin ohiksena (eli en ole osallistunut keskusteluun aiemmin): minusta sinä olet väärässä, lastenhankintaa EI PIDÄ miettiä liikaa. Nykyajan nuorilla aikuisilla on vinksahtanut LUULO siitä, että he kykenevät muka etukäteen tietämään, millaisia vanhempia he ovat. Ei siihen kukaan oikeasti kykene. Harva on hoitanut 24/7 pientä vauvaa, joka itkee tiheästi ja vaatii ruokaa pitkin yötä. Lapseton ei voi tietää (vaikka tekisi työtäkin lasten kanssa), millaista on olla seuravat 20 vuotta sidoksissa johonkin kaiken aikaa.

Ja sitä väsymyksen määrää, sitäkään ei voi millään etukäteen tietää, sen määrä kun vielä on täysin tuurista ja yksilöstä kiinni.

Joten ÄLKÄÄ KUVITELKO VOIVANNE ETUKÄTEEN VARAUTUA JA HARKITA KAIKKEA. Sellainen on nykyajan illuusio, mutta mitä monimutkaisemmasta asiasta ja mitä usemmasta ihmisestä riippuvasta asiasta on kyse, sitä mahdottomammaksi se käy.

Sen sijaan pitäisi osata ajatella aikuismaisesti, että VAIKKA ei olekaan kivaa, minulla on velvollisuuksia. Vaikka nyppii, väsyttää, kyllästyttää ja välillä jopa ahdistaa, minulla ei ole oikeutta purkaa sitä puolustuskyvyttömään ja minusta kaikessa täysin riippuvaiseen lapseen.

Velvollisuus.

Mutta ap:n kysymykseen palatakseni. ONNEKSI lapsista on ihan järjettömästi myös iloa, lohtua, rakkautta, harmoniaa ja elämänsisältöä. Me suomalaiset ainakin vaan tuppaamme olemaan sellaisia hassuja otuksia, että emme tule iloinneeksi julkisesti ihanista asioista elämässämme. "Ken ilon löytää, sen kätkeköön..."

Eikä niitä "mä en jaksa, antaisin lapset pois" -aloituksia nyt oikeasti ole usein, vaan erittäin harvoin. Satunnaisia vitutuksia purkaa täällä itse kukin silloin tällöin, mutta ei joku hetken potutus vertaistoverien kanssa suinkaan poista sitä, että lapset ovat minulle elämäni parhain asia ja suurin saavutukseni.

Lapsettoman kun on ihan mahdoton ymmärtää (niiden riesojen lisäksi, joista aiemmin puhuin) myös sitä rakkauden määrää ja pohjatonta syvyyttä, jota omia lapsiaan kohtaan tuntee.

- terveisin kahden lapsen keski-ikäinen äiti-

No mä mietin sen niin, että 45-vuotiaana lapsettomana kuitenkin surisin itseni sairaaksi miettiessäni, millaista olisi sittenkin voinut olla, jos olisin saanut lapsen. Tällä tavoin sen ainakin sai tietää. Mulle elämä lasten kanssa ei ole sen parempaa tai huonompaa kuin ilmankaan, erilaista vain. Hyviä ja huonoja päiviä on, kuten elämässä yleensäkin, onneksi enemmän hyviä. Ja yks juttu: taatusti tulee sekä naurettua että itkettyä nyt enemmän kuin ennen lapsia. Ilosta ja surusta. 

Mutta pelon käsite on muuttunut täysin. Tätä jatkuvaa vaanivaa menettämisen kauhua en osannut odottaa. Se iskee aina niillä kaikkein onnellisimmilla hetkillä: entä jos tätä ei yhtäkkiä olisikaan?

Palstalle avaudutaan ja oksennetaan paha päivä ja kurja olo. 

Hyvinä hetkinä istutaan lasten kanssa sohvalla lukemassa kirjaa, leivotaan yhdessä tai ulkoillaan. Ei silloin kiirehditä palstalle toitottamaan miten kivaa oli viettää aikaa lasten kanssa. Ne hyvät asiat hehkutetaan perheelle, siinä ja nyt, tai pistetään äidille tai ystävälle viesti miten minulla on maailman parhaat lapset.

Kun tulee huonoja hetkiä, niin niitä ei oksenneta omien perheenjäsenten niskaan (ainakaan täysimääräisesti..) eikä avauduta omille vanhemmille koska niiltä saisi vain vinoilua että itsepä lapsia hankit, olit pienenä yhtä hankala, ja onneksi on pikkulapsiaika ohi. 

Palstalle on helppo oksentaa asiat, sillä täältä löytyy kohtalotovereita jotka ovat samassa elämäntilanteessa. Saa sympatiaa ja vinkkejä. 

Lasten hankkiminen kannattaa. Vaikka lapset vievät ajan, rahat, voimat, yöunet, hermot, viihde-elämän ja sielun, niin silti ne antavat enemmän kuin ottavat. 

Lapsen tekeminen oli elämäni paras päätös. Mutta en mä käy hehkuttamaan onnellisia asioita siksikin, kun täällä sitten kuitenkin joku aina lyttää :D. Jos jotain ongelmaa on, niin sitten tulee helpommin hankittua vertaistukea.

[quote author="Vierailija" time="07.06.2013 klo 21:33"]

No mä mietin sen niin, että 45-vuotiaana lapsettomana kuitenkin surisin itseni sairaaksi miettiessäni, millaista olisi sittenkin voinut olla, jos olisin saanut lapsen. Tällä tavoin sen ainakin sai tietää. Mulle elämä lasten kanssa ei ole sen parempaa tai huonompaa kuin ilmankaan, erilaista vain. Hyviä ja huonoja päiviä on, kuten elämässä yleensäkin, onneksi enemmän hyviä. [/quote]

Totta, juurikin noin! Totta kai nyt vähän elämää kannattaa suunnitella, mutta minusta on aika surullisen typerää kuvitella, että kun kunnolla etukäteen harkitsee, ei voi mikään yllättää tai mennä huonosti...

Ja vähän sellainen maku tuppaa joistain palstan kommenteista tulemaan. Jos joku kehtaa valittaa, että nyt harmittaa eikä ole asiat hyvin, siihen tölmähtää kohta joku palsta-besser-wisser, joka suureen ääneen äimistelee, että miksi sitten hankit lapsia/miksi nait sellaisen miehen/miksi sitä ja tätä.

Elämä on sellainen merkillinen ilmiö, että se välillä yllättää.

-24-

[quote author="Vierailija" time="07.06.2013 klo 21:29"]

[quote author="Vierailija" time="07.06.2013 klo 18:06"]

[quote author="Vierailija" time="07.06.2013 klo 17:59"]

[quote author="Vierailija" time="07.06.2013 klo 17:54"]

Kyllähän mikä tahansa iso päätös saattaa jälkikäteen kaduttaa jos ei hommaa olla mietitty loppuun asti. Lapsia hankitaan nykyään ihan liian heppoisin perustein ("Vauvat on niin söpöjä <3" -tyylillä), eikä uhrata tarpeeksi ajatusta sille, että se lapsi sitten ihan oikeasti on ja elää ja on sinusta pitkään riippuvainen.

Vauvakuumepalstoilla kirjoitellaan yrittämisestä ja vertaillaan ovistikkuja. Sitten kun vihdoin ja viimein tulee ne kaksi viivaa raskaustestiin, niin niitä testejä tehdään paljon ja kuvataan totta kai sinne palstallekin nähtäväksi. Sitten ollaankin odottajia ja ostellaan lipastot täyteen söpöjä vauvan vaatteita ja eletään kuvitelmissa ruusunpunaista vauva-arkea, jossa ollaan puolison ja lapsen kanssa söpö pikku perhe.

Ja sitten synnytyksen jälkeen todellisuus iskeekin vasten kasvoja.

[/quote]

Mitä perusteita lapsen "tekemiseen" tarvitaan? Mä just juttelin kahden mummon juttuja, ja he kummastelivat, miten nykyään puhutaan, että lapsia "hankitaan" tai "tehdään", heidän aikanaan niitä vain tuli.

Älä käsitä väärin, on tosi hyvä asia, että nykyään lapsilukua voi säännöstellä, mutta toisaalta on menty toiseen ääripäähän, siihen, että lasten hankkimista muka pitäisi ihan hirveästi miettiä ja pohtia, aivan kuin lasten saaminen ei olisi ollenkaan luonnollinen osa ihmisen elämää. Mä jäin pitkäksi aikaa ajattelemaan noiden mummojen puheita. Aika kauas ollaan tultu muutamassa kymmenessä vuodessa.

[/quote]

Nykyään kun on mahdollisuus olla hankkimatta lapsia, niin kyllä tosiaan on hyvä miettiä lapsen hankkiminen loppuun asti. Kaikista kun ei tule mitään hyviä vanhempia ja sitä pahimmillaan sitä pettyneisyyttä omaan huonoon päätökseen aletaan purkamaan lapseen.

Ja vaikkei fyysisesti purettaisikaan, niin luulisi sen jotenkin näkyvän vanhemman käytöksessä, mikäli pitää lastaan virheenä. Siinähän sitten lapsi yrittää kasvaa tasapainoiseksi aikuiseksi, jos on jo lapsena saanut kokea ettei ole tervetullut.

Nykyinen lapsiperhepolitiikka tuntuu olevan vain ja ainoastaan sitä, mikä olisi vanhemmista kivointa, ei se, mikä olisi lapsen edun mukaista.

[/quote]

Kommentoin ohiksena (eli en ole osallistunut keskusteluun aiemmin): minusta sinä olet väärässä, lastenhankintaa EI PIDÄ miettiä liikaa. Nykyajan nuorilla aikuisilla on vinksahtanut LUULO siitä, että he kykenevät muka etukäteen tietämään, millaisia vanhempia he ovat. Ei siihen kukaan oikeasti kykene. Harva on hoitanut 24/7 pientä vauvaa, joka itkee tiheästi ja vaatii ruokaa pitkin yötä. Lapseton ei voi tietää (vaikka tekisi työtäkin lasten kanssa), millaista on olla seuravat 20 vuotta sidoksissa johonkin kaiken aikaa.

Ja sitä väsymyksen määrää, sitäkään ei voi millään etukäteen tietää, sen määrä kun vielä on täysin tuurista ja yksilöstä kiinni.

Joten ÄLKÄÄ KUVITELKO VOIVANNE ETUKÄTEEN VARAUTUA JA HARKITA KAIKKEA. Sellainen on nykyajan illuusio, mutta mitä monimutkaisemmasta asiasta ja mitä usemmasta ihmisestä riippuvasta asiasta on kyse, sitä mahdottomammaksi se käy.

Sen sijaan pitäisi osata ajatella aikuismaisesti, että VAIKKA ei olekaan kivaa, minulla on velvollisuuksia. Vaikka nyppii, väsyttää, kyllästyttää ja välillä jopa ahdistaa, minulla ei ole oikeutta purkaa sitä puolustuskyvyttömään ja minusta kaikessa täysin riippuvaiseen lapseen.

Velvollisuus.

Mutta ap:n kysymykseen palatakseni. ONNEKSI lapsista on ihan järjettömästi myös iloa, lohtua, rakkautta, harmoniaa ja elämänsisältöä. Me suomalaiset ainakin vaan tuppaamme olemaan sellaisia hassuja otuksia, että emme tule iloinneeksi julkisesti ihanista asioista elämässämme. "Ken ilon löytää, sen kätkeköön..."

Eikä niitä "mä en jaksa, antaisin lapset pois" -aloituksia nyt oikeasti ole usein, vaan erittäin harvoin. Satunnaisia vitutuksia purkaa täällä itse kukin silloin tällöin, mutta ei joku hetken potutus vertaistoverien kanssa suinkaan poista sitä, että lapset ovat minulle elämäni parhain asia ja suurin saavutukseni.

Lapsettoman kun on ihan mahdoton ymmärtää (niiden riesojen lisäksi, joista aiemmin puhuin) myös sitä rakkauden määrää ja pohjatonta syvyyttä, jota omia lapsiaan kohtaan tuntee.

- terveisin kahden lapsen keski-ikäinen äiti-

[/quote]

Tätä mä just tarkoitin, kun kirjoitin kommenttini noiden kahden mummon keskustelusta. Ihmiset luulevat harkitessaan asioita tietävänsä, miten tulevaisuus tulee menemään. Oikeastihan sitä ei voi tietää. Esim. mulle ole ei ole lapsen kanssa ollut vaikeita ne asiat, joiden ajattelin olevan vaikeita, vaan ihan muut jutut, joita en pystynyt kuvittelemaankaan. Enkä tietenkään pystynyt kuvittelemaan niitäkään puolia, jotka ovat parhaita lapsen saamisessa!

En halua kokea "rakkauden pohjatonta syvyyttä" (voi luoja) enkä hommata itselleni velvollisuuksia. Hyvä kuulla, että onnellisia ja tyytyväisiäkin äitejä on olemassa! Ehkäpä voisitte tukea niitä äitejä joilla on vaikeaa. T. vela-nainen

Vaikka ennen lapsia oli perheissä paljon ja lähes jokainen tyttö joutui jossain vaiheessa lapsenpiiaksi, niin kyllä se omien lasten hoito on silloinkin ollut rankkaa. Ennen ei saanut puhua synnytyksen jälkeisestä masennuksesta tai vastaavasta, päin vastoin piti kaikille hehkuttaa, miten onnellinen on.

Itse erehdyin sanomaan äidille esikoisen syntymän jälkeen, että olo on masentunut. Äiti suorastaan suuttui ja haukkui minut, että tuollaista ei saa sanoa. Ennen ei kuulemma masentuneita äitejä ollut. Puppua, mihin se naisen hormonitoiminta muka muutaman vuosikymmenen aikana olisi muuttunut.

Ei ole huono päätös! :)

  Tulin raskaaksi ekan kerran 18v, enkä ole ikinä katunut. Toisen kerran tulin 21v enkä sitäkään ole ikinä katunut. Mistään en ole nauttinut niin paljoa, kuin äitiydestä. Tämä on elämäni parasta aikaa!

[quote author="Vierailija" time="08.06.2013 klo 08:07"]En halua kokea "rakkauden pohjatonta syvyyttä" (voi luoja) enkä hommata itselleni velvollisuuksia. Hyvä kuulla, että onnellisia ja tyytyväisiäkin äitejä on olemassa! Ehkäpä voisitte tukea niitä äitejä joilla on vaikeaa. T. vela-nainen[/quote]

Ei ole pakko, ei kenenkään ole.

Mutta elämisen eläminen täydesti edellyttää uskallusta. Voit vältellä loputtomiin sitoumuksia ja velvollisuuksia, ja vanhuksena huomaat, että moni tärkeä asia on siten jäänyt kokematta ja elämättä.

Oikeastikin se rakkaus omaan lapseen on jotain paljon syvempää ja alkukantaisempaa ja lujempaa kuin rakkaus vaikkapa mieheen. Sitä on lapsettoman mahdoton ymmärtää, siksi käytän vähän äiteliä sanoja asian kuvaamiseen - ne ovat äitelyydestään huolimatta silti totta.

-24-

[quote author="Vierailija" time="08.06.2013 klo 12:50"]

Mutta elämisen eläminen täydesti edellyttää uskallusta. Voit vältellä loputtomiin sitoumuksia ja velvollisuuksia, ja vanhuksena huomaat, että moni tärkeä asia on siten jäänyt kokematta ja elämättä.

[/quote]

Tuntuu, ettet aivan ymmärrä ihmisten arvostavan eri tavalla eri asioita. Voimakkaat tunteet omaa lasta kohtaan, vuosikausien kasvatusvastuun palkitsevuus ja tunne oman suvun jatkumisesta eivät ole kaikille millään muotoa tärkeitä tai toivottavia. Osa meistä luopuu näistä asioista erittäin mielellään, kun vastineeksi saa sellaisen elämän kuin haluaa. Äitelin sanakääntein kuvaamasi asiat voivat olla totta sinulle, mutta ne eivät ole totta edes kaikille äideille vapaaehtoisesti lapsettomista puhumattakaan.

[quote author="Vierailija" time="08.06.2013 klo 08:07"]En halua kokea "rakkauden pohjatonta syvyyttä" (voi luoja) enkä hommata itselleni velvollisuuksia. Hyvä kuulla, että onnellisia ja tyytyväisiäkin äitejä on olemassa! Ehkäpä voisitte tukea niitä äitejä joilla on vaikeaa. T. vela-nainen[/quote]

uuu, jeesusteleva vela-ihminen, mikä uutuus! Mitäs jo me ihan kaikki vaan tukisimme toinen toisiamme, tekemättä sen enempää eroa siihen, onko joku äiti vai ei.

Ja niin. Kaikkien mahdollisten tutkimusten mukaan suurin mahdollinen ihmistä kohtaava tragedia on oman lapsen kuolema. Eikö se kerro jotain siitä " rakkauden pohjattomasta syvyydestä", josta sinä et tiedä yhtään mitään, ja siksi sitä noinkin näppärästi ylenkatsot?

Mun puolestani jokainen saa elää lapsettomana onnellista ja hyvää elämää, niin tein itsekin pitkään. Mutta typerää on ylenkatsoa sellaista, mistä ei ole mitään kokemusta. Toisaalta juuri sinun kaltaisistasi veloista tulee niitä kaikkein rasittavimpia äitejä, niinkin kun osalle tapahtuu. Sitten selitetään kuin ihan ensimmäisenä sen keksineenä ihmisenä, että hei, sitä lasta todella rakastaa äärettömästi, pyyteettä ja eri tavalla kuin mitään koskaan aiemmin. Ja että joo, se elämä muuttuihin. Ja sitten kerrotaan niitä kakkajuttuja, kun ne sitten onkin niin maan ihmeellisiä itselle.

Nimim. NIIIIIIN monta kertaa nähty.

En koe, että olisi ollut huono päätös. Tottakai sitä miettii, millaista elämä olisi. Mutta lapsen myötä elämään on tullut enemmän sisältöä. Kaikenkaikkiaan rakastan elämääni, lastani ja avopuolisoani enemmän kuin milloinkaan.

N24

KUKAAN ei voi suunnitella elämäänsä. Elämää ei voi suunnitella, asioita tapahtuu. On todellisia tapauksia perheistä jotka pitkän harkinnan jälkeen hankkivat ja saavat lapsen, jota ei sitten äiti ikinä osaa rakastaa. Ei nämä ole niin mustavalkoisia asioita. Uskon, että jokaikinen uusi vanhempi yllättyy, kun vauva oikeasti tupsahtaakin elämään. On hyvä tehdä miekuvia tulevasta vauvasta raskausaikana, jo neuvolassakin siitä puhuttiin. Mutta kaikki varmaan ymmärtää, että todellisuuden ymmärtää vasta sitten, kun lapsi on syntynyt.

Luulisi nyt, että aikuiset ihmiset ymmärtäisivät, ettei elämää voi suunnitella. Asioita tapahtuu. Ja ei tapahtu.

Nainen 22

Kyllä mä olen ainakin elänyt elämääni ainakin viimeiset 15 vuotta juuri niin kuin olen suunnitellutkin. Suunnitelmani eivät kuitenkaan ole takertuneet pieniin yksityiskohtiin vaan ennemminkin hahmotelleet suuret linjat: mitä haluan työltäni, millainen kumppani haluan olla, missä ja miten haluan asua, mitkä asiat ovat minulle tärkeitä, mitkä asiat eivät ole tärkeitä jne.

Joidenkin palstalaisten puheista hahmottuu kaoottinen, jäsentymätön ja sattumanvarainen elämä. Itse en tiedä sellaisesta mitään.

[quote author="Vierailija" time="08.06.2013 klo 13:56"]

Kyllä mä olen ainakin elänyt elämääni ainakin viimeiset 15 vuotta juuri niin kuin olen suunnitellutkin. Suunnitelmani eivät kuitenkaan ole takertuneet pieniin yksityiskohtiin vaan ennemminkin hahmotelleet suuret linjat: mitä haluan työltäni, millainen kumppani haluan olla, missä ja miten haluan asua, mitkä asiat ovat minulle tärkeitä, mitkä asiat eivät ole tärkeitä jne.

Joidenkin palstalaisten puheista hahmottuu kaoottinen, jäsentymätön ja sattumanvarainen elämä. Itse en tiedä sellaisesta mitään.

[/quote]

Ehkäpä se vois johtua siitä, että sä et ole kohdannut suurempia kriisejä, joita voivat olla esimerkiksi puolison tai lapsen vakava sairastuminen, vammautuminen tai kuolema tai oman terveyden pettäminen tavalla tai toisella. Siinä ei auta valmiiksi suunnitellut suunnitelmat, jos yksinkertaisesti ei kykene. 

Siis ei sillä, tosi hienoa, ettei sulle ole tapahtunut mitään noista, voit olla kiitollinen!

[quote author="Vierailija" time="08.06.2013 klo 13:16"]

[quote author="Vierailija" time="08.06.2013 klo 12:50"]

Mutta elämisen eläminen täydesti edellyttää uskallusta. Voit vältellä loputtomiin sitoumuksia ja velvollisuuksia, ja vanhuksena huomaat, että moni tärkeä asia on siten jäänyt kokematta ja elämättä.

[/quote]

Tuntuu, ettet aivan ymmärrä ihmisten arvostavan eri tavalla eri asioita. Voimakkaat tunteet omaa lasta kohtaan, vuosikausien kasvatusvastuun palkitsevuus ja tunne oman suvun jatkumisesta eivät ole kaikille millään muotoa tärkeitä tai toivottavia. Osa meistä luopuu näistä asioista erittäin mielellään, kun vastineeksi saa sellaisen elämän kuin haluaa. Äitelin sanakääntein kuvaamasi asiat voivat olla totta sinulle, mutta ne eivät ole totta edes kaikille äideille vapaaehtoisesti lapsettomista puhumattakaan.

[/quote]

Ei, nyt sinä et ymmärtänyt. Kyllä minä ymmärrän hyvin, että ihmiset arvostavat eri asioita. Sanoin vain, että se on huono PERUSTE jättää lapsia hankkimatta, että haluaa välttää velvollisuuksia.

Eli on hyvä miettiä, mitä haluaa ja toimia sen mukaan, mutta on vähän laimeaa ja köyhää välttää sitoumuksia vain siksi, että haluaa päästä elämässä helpolla ja velvollisuuksitta.

Totta, ihan kaikki äidit eivät rakasta lapsiaan. Mutta lapsettomat eivät voi tosiaan siis tietää oikeasti sitä, millaista rakkautta lastaan kohtaan voi tuntea. On sitten tahattomasti tai tahallisesti lapseton, sillä ei ole asian tietämisen ja tuntemisen kanssa mitään merkitystä.

-24-

No ei ole