Lue keskustelun säännöt.
Kun oma lapsi hävettää...
25.10.2007 |
Tiedän, että tämä tunne on väärin. Siksi pyydänkin apua. Jos olette olleet vastaavassa tilanteessa, kertokaa miten olette työstäneet tunteen pois.
Lapsi menee kouluun ensi vuonna (jos menee). Pienestä pitäen ollut erilaisia kehitysviivästymiä niin kävelyn kuin puheenkin kanssa. On käyty puheterapiassa, fysioterapiassa, jumppakerhossa ja vaikka missä.
Tänään tuli viimeinen niitti, lapsi heitettiin pois uimakoulusta, kun ei kehity siellä tarpeeksi hyvin. Lapsi sekä meikäläinen nolattiin kaikkien muiden aikuisten ja lasten nähden.
Voiko kukaan ymmärtää miltä tuntuu, kun muut kehuvat lapsillaan ja minä yritän vuodesta toiseen kannustaa lasta, joka ei ehkä koskaan yllä muiden lasten tasolle? Mitään diagnoosia ei ole, mutta cp-vamma on poissuljettu. Synnytyksessä oli komplikaatioita ja hapenpuutetta on saattanut olla.
Voi kun lapseni voisi onnistua edes yhdessä asiassa, että saisi sen tunteen siitä, että minäkin voisin joskus iloita sellaisesta, enkä vain lohduttaa lasta, joka ei osaa. Mitä tässä enää voi tehdä? Haluaisin niin kovasti olla hyvä äiti ja jaksaa tukea, mutta minä olen yksin tämän lapsen kasvatustyön kanssa. Mulla ei enää riitä paukut tämän asian kanssa yksin painia.
Kommentit (48)
en ikinä näytä lapselle sitä pettymystä vaan puran sen puhumalla jollekin. Miehen kanssa keskustellaan asiasta jonkin verran. En ole ikinä puhunut asiasta esim. psykologin kanssa. Minulle on toistaiseksi riitänyt ystävät ja mies. Ikinä en lapselle sano tyyliin " etkö nyt osaa tuotakaan" . Itse tiedän lapsen vahvuudet ja heikkoudet ja täten tiedän missä asiassa hän tarvii apua.
Se vielä, että onhan se hyvä jos pystyy purkamaan esim. täällä tuntojaan. se ei ole kielletty. Vihan tunnekin on sallittu kuhan sen pystyy pitämään hallinassa. Nämä asiat ovat vaikeita mutta omat tunteet pitää saada purkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerran laskin erityispäivähoitopalaverin raportista, että lapsesta oli löydetty yli 40 vikaa. Ja on sitä tullut lunta tupaan muutenkin.
Hurskastelun makua kieltämättä on, kun erityislasten vanhemmille luennoidaan, että " olet itsekäs, rakasta lastasi sellaisena kuin tämä on" . Tällaisia moitteita esittävät eivät todennäköisesti ole törmäneet ongelmaan omalla kohdallaan. Ja toki me rakastammekin, mutta miten oman lapsen ongelmat voisi sivuuttaa olankohautuksella?
koulusta on se joka masentaa ja latistaa vanhemman.
pojallani on laaja-alainen oppimis ja kehitysviivästymä,
silloin kun poika oli vielä päiväkodissa tuli paskaa niskaan ja tämä persoonallinen ulkonäkö teki kanssa puheen aihetta siis negatiivistä.
Nyt vieläkään ei ole pojalla tarkkaa diagnoosiaeli perinnöllisyys lääkärit tutkii asiaa. Annan pojan osallistua kaikkeen mihin ns normaalitkin lapset osallistuvat eli harrastukset ym. Raskasta on ollut ja varsinkin jos vanhempia osoitetaan ja syytetään. Sitä päivää odotan että poika oppii lukemaan kunnolla(nyt 13v)! Sairaala on ainakin meille ollut tukena mutta muut ihmiset sitten ei.
Jos ammattilaisetKIN keskittyy siihen, mitä ei osata, missä ei edistytä, niin mistä ikinä sitä positiivista palautetta tulee. Aivan varmasti jokainen lapsi jossakin kohtaa kehittyy ja on hyvä.
Minulle tuli ihan paha mieli näistä jutuista. Itselläni on ihan ns. normaalit lapset normaaleine ongelmineen. Huomaan joskus itsekin kokeneeni turhautumsita kavereiden erityislasten kanssa, varsinkin niiden vilkkaiden tapausten kanssa, jotka hajottaa paikat ja on suuna ja päänä. Mutta pyrin olemaan näyttämättä sitä.
En ymmärrä että ammattikasvattajan taholta voi tulla sitten kuormakaupalla lokaa niskaan.
Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lapseeni kun hän oli pieni. Ihmeteltiin miksi tämä ei osaa pukea päälle = laiska äiti, joka aina pukee lapsen. Lapsi sotki aina syödessään = edelleen laiska äiti, joka aina passaa ruoan lapselle suuhun asti. Näin ei todellakaan ollut vaan esim. sukan jalkaan laittoa harjoiteltiin ahkerasti itku kurkussa molemmilla. Vielä pahempaa oli, kun ekaluokan ope melkeinpä haukkui kun lapseni ei saanut luistimia jalkaan. Ja silloin pojalla oli jo diagnoosi! Pojalta puuttuu motorisen ohjailun taito (kärsi hapenpuutteesta synnytyksessä) ja tämä näkyy varsinkin hienomotorisissa asioissa. Lapsi on minulle hyvin rakas, yhtä rakas kuin sisarensakin, puutteineen päivineen. Kiitos vaan päiväkodille poljetusta itsetunnosta :( Onneksi lapseni on hyvin sisukas ja haluaa oppia kaiken minkä muutkin, mutta huomattavasti hitaammin. Kirurgia hänestä ei koskaan tule, mutta aivan loistava ystävä hän on kaikille ja varmasti hänestä tulee ihana isä ja aviomies joskus tulevaisuudessa :)
Eikö se ole vain osoitus, että hän tarvitsee koulua enemmän kuin kukaan muu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihana lapsi sulla on varmasti. Mitä sit jos tulee vähän jälkijunassa? Eipä ainakaan siellä teidän uimakerhossa tuntunut olevan ketään selväjärkistä senomaan mitään vastaan siihen että teidät potkittiin pois ryhmästä jos lapsesi kumminkin kehittyy omaan tahtiin mutta hyvin.
Ehdotan että tilaat ajan kasvatus- ja perheneuvolaan ja saat keskustella ammattilaisten kanssa ja purkaa tuntojasi. Sosiaalityöntekijä (ei liity taloudellisiin asioihin) ja psykologi on saatavilla em. paikassa.
Lisäksi lapselle kannattaa hankkia toimintaterapiaa jos sitä ei vielä ole kokeiltu (en muista mitä kaikkea listasit avauksessasi), lähetteen saa lastenneurologilta tai lastenlääkäriltä.
Terapiaan saa (kannattaa pyytää sellainen lähete) maksusitoumuksen. Onko kokeiltu terapiapelejä. Tuttuni ovat saaneet lapselleen tukimuotoja ja lisäksi saivat ilmaisen tietokoneen ja terapiapelejä jotka auttavat kehityksessä.
Tuttavani on käynyt juttelemassa psykologin kanssa vastaavassa tilanteessa.
Lapsesi on arvokas omanlaisenaan ja tasavertainen muiden kanssa. Vielä löytyy joku juttu jossa voitte kokea onnistumista.
Jaksamista ja tsemppiä !
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että on niin ihana! On sellanen tosi symppis, tulee toimeen kaikkien kanssa, ei usko pahaa kenestäkään, ajattelee aina toisia ennen itseään... Pelottaa niin kovasti, että mitä se lapsen tulevaisuus voi olla, kun motoriset kyvyt ovat alakanttiin ja sitten on niin sinisilmäinen. Koskaan ei vierastanut vauvana, uhmaikää ei ole ollut.
Tekis mieli piiskata itseäni, kun varmasti lapsi joskus näkee mun ilmeestä sen nanosekunnin ajan sen pettymyksen, kun ei taaskaan joku juttu onnistunut. Mä vaan kuvittelin sen uimakoulunkin menevän edes suht kunnolla, kun ollaan koko syksy siellä käyty ja mitään palautetta ei ole opettaja aiemmin antanut.
Jos teillä on samanlaisia lapsia ja olette saaneet jotain diagnooseja, kertokaa ihmeessä!
ap
Panosta lapsesi kanssa taideaineisiin. Niissä ei arvostella suoritusta samalla tavalla, kuin esim matematiikassa tai urheilussa. Lapsi voi kokea olevansa hyvä jossain!
Olisiko lapsesi hyvä käydä koulua " kaltaistensa" kanssa. Tiedän, että vanhemmalle tällaiseen kouluun laittaminen on vaikea paikka, mutta siellä lapsesi saisi kokea olevansa tasavertoinen muiden oppilaiden kanssa, ehkä jopa se hyvä. Eikä aina se pahnan pohjimmainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olisivat kohteliaasti ehdottaneet pienempien ryhmää tms. Ole sinä ylpeä lapsestasi, varmasti hänessä on puolia joita on helppo rakastaa =)
Ketään ei koskaan, missään tilanteessa pitäisi nolata julkisesti!
Teidän tapauksessanne, olisi hienoa, jos löytäisitte jonkin harrastuksen jossa lapsi pärjäisi. Olkoon se näytelmäkerho, shakki, puutyökerho, kokkaus tai mikä tahansa. Mutta jokin, jossa ajan mittaan lapsi saisi onnistumisen kokemuksia ja tuntisi olevansa hyvä. Se parantaisi itsetuntoa, ja helpottaisi elämää.
Mutta häpeää sinun ei tarvitse tuntea lapsesi puolesta! hän on arvokas, aivan kuin kaikki muutkin lapset, eikä lahjakkaat lapset ole yhtään sen parempia kuin omasikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsellesi tehdään luultavasti henkilökohtainen OPS ja hän saa paljon huomiota opettajalta ja erityisopettajalta.
Tykkää sitä tehdä ja olen kehunut hänen töitään, samoin ulkopuolisetkin.
Eskariopen kanssa ollaan kovasti keskusteltu siitä, mikä olisi se sopiva koulu. Ehkä voisi aloittaa nollaluokan ja sitten sieltä ponnistaa vuotta kypsempänä ekalle luokalle.
Kiitoksia positiivisista kommenteistanne! Sain itkuni loppumaan ja voin tästä lähteä vähän rauhoittuneempana nukkumaan! Teen tiivistä yhteistyötä erilaisten tahojen kanssa, joiden kanssa yritetään auttaa lasta. Toimintaterapian perään aion kysellä, että josko saisimme lähetteen.
Hyvää yötä! Saitte minut taas jaksamaan! Kiitos kerrankin mammoille!
ap
itse asiassa olekaan lapsen kehitys vaan se, että pohdit kaikkea yksin.
Kaikilla lapsilla tulee jotakin eteen, jota vanhempien pitää työstää. On sairas tai vammainen lapsi, viiveinen kehitys, lihavuus, koulukiusaaminen, kaupasta varastaminen tai mitä vaan. Vanhemman rakkautta, ymmärrystä ja kärsivällisyyttä koetellaan välillä. Asiat saattavat saada suhteettomat mittasuhteet kun niitä pohtii yksin.
Mietin myös, oletko pettynyt lapseesi, koska halusit hänestä parempaa tai hänelle parempaa elämää kuin itsellesi? Se saattaa joskus olla häpeän takana. Sinun täytyy muistuttaa itsellesi, että lapsen tulee saada kasvaa vapaana ilman vanhempiensa traumoja. Älä anna omien taakkojesi ohjata lapsen elämää. Sinun täytyy luottaa hänen kasvuunsa ja selviytymiseensä, koska luottamuksellasi hän voi niin myös tehdä.
Voisit hyötyä perheneuvolasta ja kuten edellä tuli, lapsesi toimintaterapiasta. Toimintaterapia on terapia, joka tukee lapsea arkisessa selviytymisessä. Onko yksinhuoltajille paikkaa tai kanavaa, missä vaihtaa ajatuksia?
Elto on päivittäin päiväkodilla, tekevät aina jotain pientä siellä. Puheterapia ollaan saatu kunnialla läpi niin, että kaikki kirjaimet jo tulevat oikein ja äänteet ovat oikeilla paikoillaan.
ap
en häpeä häntä, en ole koskaan hävennyt. Hän on ainutlaatuinen. Ihana, herkkä, toiset huomioon ottava, sinnikäs. Pistää aina muut itsensä edelle. Mutta miinuspuolina kova itsekriittisyys. Motoriikka kauttaaltaan kömpelöä. Välillä säälittää lapsen tulevaisuus, mutta aina tuo vain porskuttaa ihanan luonteensa ansiosta eteenpäin :) Koulukiusausta ollut jonkin verran, mutta aina ne on selvitetty. Koulun opettajat pitävät hänestä ja samoin tutut aikuiset. Tulee aikuisten kanssa hyvin juttuun olematta pikkuvanha. LOISTOPAKKAUS :)
Olen itse aikoinani ollut kömpelö lapsi, jolla ei ollut ystäviä ja jota pidettiin vajaaälyisenä syrjäänvetäytyneisyyden yms. takia. Koulukypsyystesti osoittikin minun olevan superlahjakas.
On ollut kova kolaus todeta lapseni kohdalla, että hän ei olekaan se salassa kasvanut lapsinero, vaan lapsi, joka tarvitsee paljon normaalia enemmän apua. Mutta niin, aloitukseni otsikko on tahallaan hiukan provosoivampi kuin kirjoitukseni muuten, sillä halusin lukuisia lukijoita (ja täten enemmän vinkkejä).
Kuten edellä mainitsin, yritän saada lapsen toimintaterapiaan. Itselleni en ehkä psykologiakaan niin paljon tarvitsisi kuin jotakuta, joka voisi tämän kaiken kanssani jakaa. Tällä hetkellä se ei ole mahdollista, joten yritän jaksaa vielä ainakin osan aikaa. Tosin päiväkodin ja muiden ammattilaisten kanssa yhteistyö pelaa mutkattomasti ja heille voin huoliani aina kertoa.
ap
Hienoa että voitte olla rehellisiä itsellenne myös negatiivisista tunteista. Voin kertoa että terveetkin lapset saa aikaan satunnaisesti kielteisiä ajatuksia etenkin murkkuiässä.
Ei kukaan jaksa aina olla positiivinen jos muuta väittää puhuu paskaa.