Lue keskustelun säännöt.
En aio mennä enää koskaan töihin.
18.10.2007 |
Meillä on niin paljon lapsia ja pärjäämme näin oikein hyvin, että päätin, että minun työni ja iloni ja onneni on tämä, kotona kaikkien 6 lapsen kanssa olo.
En saa työkkärirahaa, eli siitäkään ei voi kukaan napista, lapsilisä on ainoa mitä saan. Ja miehellä tulot.
Varmasti saan monia haukkuja ja halveksuntaa päätökseni vuoksi mutta tämä on minun elämäni ja pidän siitä paljon!
Kommentit (37)
Ja kiitos, kun olet tehnyt/saanut noin paljon lisää suomalaisia maksamaan veroja! Mitä ihmeen väliä sillä on, mitä teet sitten kun lapset ovat muuttaneet pois? Onko sitä NYT suunniteltava? Eikö vain voisi nauttia tämänhetkisestä elämästä? Ja ihanko pitää pelätä avioeroa tai miehen kuolemaa?
Itse en pystyisi tuohon ratkaisuun, olen myös kade. 4 vuotta kotiäitiyttä riitti, olin jo valmis hoitoon sen jälkeen. Onneksi työ terapoi;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten se, että ap on kotona poissulkee hänen unelmansa? Eikö muka kotiäiti voi unelmoida matkasta tai mistä vaan? En tajua ollenkaan.
Mä haluaisin olla niin kuin sinä ap, valitettavasti mun mies ei tienaa tarpeeksi vaan... Anoppini jäi " eläkkeelle" vähän päälle 40-vuotiaana ja on edelleen onnellinen ihminen, onnellisempi kuin oma äitini joka vieläkin töissä ja hirveän stressaantunut.
Jokaisella on omat valintansa ja ne ovat yhtä arvokkaita. Elämässä on tärkeää olla onnellinen.
takuulla haaveilee rauhallisista kävelyretkistä, omasta ajasta ja eläkepäivistä, kun saa vain olla...
Et vastannut ollenkaan, miten hän suhtautuu tähän asiaan? Vai eikö vielä tiedä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja ei sulla kuitenkaan voi 62-vuotiaaksi olla alle 17v lapsia kuusi kappaletta!
Kyll tulot on jossain vaiheessa sangen pienet, sanoisin olemattomat!
Ja mitä jos miehesi kuolee, tai tulee avioero, miten sitten elätte?
Ja mitä vastaat lapsillesi, kun he tulevat eini-ikään ha haluavat jotain mihin sulla ei ole varaa, sellainenkin tilanne tulee?
Asiat tottakai muuttuvat ja voin tulla joskus toisiin ajatuksiin, mutta nyt on näin. En voi elää niin että mietin mitä jos mieheni kuolee tai eroamme, mietitkö sinä niin. Aika julmaahan se olisi, jos tuolla tavalla eläisi. Sitten toki katsotaan uudelleen tilanteen mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos sitten viidenkymmenen korvilla huomaatkin että lapset eivät enää tarvitse sinua, mies on töissä ja haluaisitkin tehdä jotain omaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olet aika p.a varmaan silloin, miehelläsi tosin hyvät tulot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minullakin olisi elämässä niin paljon muuta tekemistä kuin työ. Vallan mainiosti saisin päivät kulumaan ilman, että 8 tuntia myyn osaamistani työnantajalle.
Toivottavasti pystyn jäämään aikaisemmin pois työelämästä kuin 65 vuotiaana.
iso koira ja kuuluva pölynimuri vain. Sen naisen elämäntyö on selvästi siivous. Sulla on ne lapset nyt ja kun ne lopulta lähtee kotoa voit vaikka perustaa matonkudontapiirin.
Mutta sama se mulle. Jos joku ei muuta sisältöä kaipaa ja rahat riittää niin eipä kuulu mun kalenteriin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämän realiteetteja ei vaan kannata ihan kokonaan unohtaa. Esim. oma tai teidän tapauksessanne etenkin puolison vakava sairastuminen tai kuolema veisi perheeltänne kaiken taloudellisen vakauden ja pohjan. Toki lesken/orvon eläkkeitä olemassa mutta nykytilanteessa niiden taloudellinen merkitys on aika vähäinen. Toki, jos olette esim. asuntolainat kohta maksaneet, on edes jotain omaa taloudellista vakautta olemassa. Mutta jos lainoja jää (ja ison perheen menot muutenkin), joutuisitte todennäköisesti muuttamaan vuokralle eikä sekään halpaa ole, toki riippuu paljon asuinpaikasta. Työelämään et, ikävä kyllä, tällaisessa yllättävässäkään tilanteessa noinkin pitkän kotona vietetyn ajan jälkeen todennäköisesti tule pääsemään, etenkin jos ikä alkaa olla siinä vaiheessa reilusti yli 40, tai ainakin se vaatii itseltä hurjaa taistelua ja tyrkyttämistä ja tyytymistä siihen mitä saa. Eläkekertymäsi? Henkivakuutukset? Pelkkä kansaneläke ei nykyään riitä mihinkään, etenkin jos tulee vielä esim. omia lääkekuluja tms. Yhteiskunnan kantoapuun ei kannata nyt ja tulevaisuudessa turvata enää pätkääkään. Kyllä tää maailma sen verran kovaksi on muuttunut.
Mitä sitten kun lapset lentävät pesästä? Ootko rasittava anoppi, joka kolkuttelee joka pävillä viereisessä talossa asuvien lasten ovella (sillä kauemmashan eivät sinuun sidotut lapset ole tohtineet aikuisenakaan muuttaa ettet romahtaisi).
empä haluaisi olla sun lasten tuleva puoliso!
ja hänestä tuli juuri tällainen lapsiin ripustautuja. Nyt kun olemme jo yli 30-vuotiaita, hän elää meidän kauttamme eikä hänellä ole oikeastaan mitään omaa elämää. Hän elää edelleenkin kuin me olisimme hänen elämänsä ainoa tarkoitus. Rasittavaa joskus. Myöskin lapsena ja teininä minua aina harmitti kun meillä ei ollut koskaan rahaa mihinkään. Vaikka en sitä äidilleni sanonutkaan.
Suoraan sanoen, en tiedä mitä hyötyä minulle oli tästä. Siitä olen kiitollinen, että alle kouluikäisiä ollessamme äiti hoiti meitä kotona, mutta rehellinen mielipiteeni on, että hänen olisi ehdottomasti pitänyt mennä töihin, kun olimme isompia. Olisi saanut vähän sisältöä elämäänsä eikä tarvitsisi nyt kuluttaa päiviään esimerkiksi naapurien kyttäämiseen.
Vierailija:
Tuleeko susta sitten lapsiin ripustautuja? Annatko lasten kasvaa ja kehittyä ja irtautua susta vai elätkö vain lasten kautta?Mitä sitten kun lapset lentävät pesästä? Ootko rasittava anoppi, joka kolkuttelee joka pävillä viereisessä talossa asuvien lasten ovella (sillä kauemmashan eivät sinuun sidotut lapset ole tohtineet aikuisenakaan muuttaa ettet romahtaisi).
empä haluaisi olla sun lasten tuleva puoliso!
Vaikutat aika tylsältä persoonalta.