haluan vielä yhden lapsen...mies ei enää yhtään. mitä tehdä?

elämän uhranneita "anoppeja" on jo nyt ihan liikaa.

Kyllä vain taatusti ne lapset (jo olemassa olevat) kärsivät niin paljon enemmän vihaisesta, elämään läpenkyllästyneestä äidistä, kuin sellaisesta joka on tyytyväinen itseensä.

Eri asia on sitten mitä esim. ap pitää tärkeämpänä. Siihen meistä kukaan muu ei voi ottaa kantaa.

kyllä se naistenkin keskipalkka sentään on paljon enemmän.

---

Ja rahallinen tilanne on äidin mentyä töihin +-0 jos kaksikin lasta on. Ainakin meidän tilanteessa meillä olisi mun palkka menny kokonaan lastenhoitomaksuihin (kaksi lasta silloin) jos olisin öihin lähtenyt. .

kolmanteen lapseen. Tulikin sitten kolmoset. Tämä on tietysti äärimmäisen harvinaista, mutta näinkin voi käydä!

Avioliitto on kahden kauppa. Olisitko todella onnellinen, jos miehesi viimein sanoisi vastentahtoisesti, että tee nyt sitten vielä se kolmas, ja kuitenkin kärsisi koko ajan tilanteesta johon on joutunut vain sinun halujesi vuoksi.

mutta jos kodinh.tuki vähennetään palkasta +hoitomaksut, voi kyllä joskus käydä niin että töihin meno jopa huonontaa rahatilannetta.. :)

Mielipiteeni on, että ikinä ei voi olla miehestä varma. Nyt hän on miehesi, parin vuoden tai vaikka kymmenen vuoden kuluttua hän on voinut sut jo jättää. Voitko elää loppuelämäsi katkeroitumatta miehelle ja ennenkaikkea itsellesi, ettet sitä kolmatta yrittänyt saada??



IKINÄ en jättäisi miehen päätettäväksi tällaista asiaa! Sinun elämästäsi ja lapsesi elämästä on kyse! Ja jos Sinä haluat lapsen, ja kun viime kädessä äitinä olet se henkilö, joka lapsen kasvattaa, niin hanki se kolmas. Jos on miehelle ylitsepääsemätön juttu, niin vaihda miestä!!



t. N melkein 40v, ei lapsia eikä miestä, mutta lapsia aion hankkia.

ilmeisesti kuitenkin onnellinen perhe. Eikö se jo riitä? Kyllä se päättää AINA lapsiluvusta joka haluaa vähemmän lapsia, niin se vaan menee. Valitsit alkujaan väärän miehen- syytä itseäsi älä miestäsi.

Minusta olisi hyvä, että lapsenne saisi muutakin seuraa kuin katkeroituneen äidin, joka ei arvosta heitä. Ja perheenne saisi kaksi elättäjää.

(vaikka väkisin...) ja enemmän vain jos siltä tuntuu.



No kun oltiin ne kaksi saatu oltiin täysin tyytyväisiä ja päätettiin yhdessä että ei enempää. Oltiin mielestämme täydellinen perhe :-).



Mutta kas kumma vähän ajan päästä haluttiin sittenkin vielä yksi ja se oli meidän viimeinen (muka...). Oltiin taas onnellisia ja täydellisiä ja ihmeteltiin miten muka oltais "tyydytty" vain kahteen.



No nyt odotetaan suurella innolla neljättä. Ja tämä on meidän viimeinen (taas). Eikun oikeesti.



Pointtini on se että niin se mieli muuttuu (sekä naisilla että miehillä). Ei tuollaisia asioita voida päättää etukäteen.

Mutta odota sä vaan painostamatta vielä vaikka vuosi ja ehdota sitten miehelles uudestaan sitä kolmatta. Voi olla että miehesi on muuttanut mielensä :-).

Tai sit sä muutat mielesi ja "tyydyt" kahteen.

Syystä tai toisesta. Suurimmat perheet on tutkitusti rikkailla ja toisaalta sitten taas aivan köyhimmillä, koska näiden ääripäiden elintasoa ei lapsiluvun kasvaminen niin oleellisesti muuta.

Hei!

Ihan pakko kirjoittaa, kun olen kokenut saman. Ennen kihloihin menoa sovimme kolmesta lapsesta, joka oli toiveidemme kompromissi (minä halusin 4, mies 2). Mies oli tuolloin 26 ja sanoin suoraan, että en voisi sitoutua ihmiseen, joka ei halua lapsia.



Kun oltiin kaksi lasta saatu, mies teetätti tahtomattani itselleen sterilisaation. Todella kovasti koitin kamppailla katkeruuden ja vauvakuumeen kanssa. Aloitin opiskelut ja koitin keksiä muuta ajateltavaa. Jatkuvasti vauvakuume kuitenkin vaivasi ja koin, että joka kuukausi koin pienen kuoleman kuukautisten tullessa ja iän lisääntyessä. Vauvan kaipuu oli ihan fyysistä kipua. Jälkikäteen ajatellen kärsin mielestäni sekundäärisestä lapsettomuudesta. Ja pahaksi sen teki juuri se, että mies oli teollaan sen aiheuttanut. Koin olevani ansassa. Eroa en voinut ajatella lasten takia ja kun parisuhde muuten oli o.k.



Vuosia puhuin hänelle asiasta, pari vuotta pidin suuni kiinni ja toivoin parasta. Tämän jälkeen otin asian puheeksi ja mies suostuikin täydeksi yllätyksekseni vauva-aikeisiin. IVF-hoidoilla saimme kolmannen. Lapsi on ihana ja olen hänestä, niin kuin koululaisistammekin todella kiitollinen. Mutta totta on, että en osannut kuvitellakaan, kuinka paljon enemmän työtä on kolmessa kuin kahdessa. Kahdelle lapselle jaksoin olla se äiti, jollainen halusinkin olla. Kolmen kanssa olen joutunut tyytymään riittävän hyvään äitiyteen ja usein on niin paljon hommaa, ettei kerkiä niin nauttia lapsista. Mieheni on ollut jaksamisensa äärirajoilla, vaikka minä olen vastannut öistä ja pienin on kovasti perääni. Isojen kanssa on hommaa ja kotitöitä tuntuu olevan selvästi enemmän (esim. pyykkki ja tiskit).



Kokemani pohjalta käsitykseni aiheesta: Koska lapsenne ovat vielä noin pieniä, anna ajan kulua - mieshän voi muuttaa mieltä, kun arki helpottaa hiukan.



Mutta jos näin ei käy:

Juupas-eipäs-väittelystä pitäisi päästä eteen päin. Sinun tunteesi on ihan totta ja tärkeät, mutta miehelläkin on oikeus mielipiteeseensä. Tässä voisi apua saada esim. perheneuvolassa käymällä. Tämmösessä keskustelupaikassa osataan esittää oikeita kysymyksiä ja keskustelusta ei voi karata, puoliso joutuu sanomaan ääneen kantansa ja perustelunsa, jolloin ymmärrys toista kohtaan voi lisääntyä.

Minä olisin halunnut kuulla, että mieheni todella tietää, miten tärkeä tämä asia minulle on ja kuinka paljon kärsin asian vuoksi.

Samoin olisin halunnut tietää, mitä tarkoittaa "en vaan jaksa", mitä meillä mies toisteli. Tarkoittaako se samaa kuin "ei huvita, katon mieluummin telkkaria" vai "en vaan todella jaksa, olen jo nyt voimieni äärirajoilla, se olisi katastrofi". Tällaisen syvällisen keskustelun kumppanisi on kyllä sinulle velkaa. Ehkäpä sen myötä kokisit tulleesi ymmärretyksi etkä olisi kaipauksesi kanssa yksin vaan miehesi voisi tukea sinua, suostupa hän sitten kolmanteen lapseen tai ei.



Se on kuitenkin selvää, että lapsella on oikeus kahteen rakastavaan vanhempaan, jotka molemmat myös osallistuvat hoitoon.

Jos perheessä on kaksi lasta, niin miksi kolmas lapsi olisi niin suuri rasite ettei sitä voi suoda? Pärjäähän esim. lestat suurperheiden kanssa eikä köyhätkään monilapsiset perheet kuole nälkään Suomessa.

mies ei halunnut enempää yhden lapsen jälkeen. Pojan ollessa 2,5 vuotias mieheni innostui kuitenkin toisesta lapsesta. Luulen, että nyt vasta kun hänellä on tekemistä ja puhumista pojan kanssa ja pystyvät käymään kahdestaankin reissussa, hän on varmaan nyt vasta tajunnut kuinka hienoa on olla lasten lanssa. Kun poika oli pieni, niin se oli vaan pienen vauvan hoitamista mikä ei varmaan niin sykähdyttänyt häntä.

varmaan mukavaa kun mies koko ajan valittaisi, kuinka vaimo halusi ja sai mitä halusi ja jyräsi miehen mielipiteen...

niin miehesi roikkuisi jossain miesten keskustelupalstalla tai vaikka omien ystäviensä kanssa tai vaikka YHTEISTEN ystävienne ja katkerana valittaisi "vaimoni sai sen lapsiluvun minkä haluaa ja minä en. tämäkö on oikein?"

olisiko se sun mielestä reilua?

eli mieheni saisi sen lapsiluvun minkä haluaa ja minä en. tämäkö on sitten ratkaisu?

AP

mutta nyt todennut kahden jälkeen, että tämä saa riittää, niin KUKAAN ei täällä varmaan sanoisi että kyllä se on vaan se kolmas nyt tehtävä kun niin on aikoinaan sovittu. Olis vastausta toisensä perään että JSSAP jne. Nyt ollaan niin hormonihuuruissaan kannustamassa lapsen tekoon vaikka mies ei haluakaan.



Täällä sitä ihan tosissaan ehdotellaan nyt, että ei muuta kun ehkäisy pois ja kepillä jäätä kokeilemaan. Ei hyvää päivää mitä ihmisiä! Ei mikään ihme että eroja on tässäkin maassa niin paljon kun noin reikäpäiset ihmiset yleensä pariutuu jonkun kanssa.

Koska eihän nyt miehen toiveita sovi lytätä ja tuottaa hänelle paha mieli.

kaksi lasta on ihan riittämiin, harrastukset maksavat, vievät aikaa jne. Helpompaa perheen toimia joka suhteessa. Mielenkiintoinen kysymys on se miksi 2 lasta ja hyvä perhe elämä ei sinulle riitä? Mitä 3 lapsi muka parantaisi kuviossa? Jos olet tyytymätön nyt, miten nykyisten lasten tulisi suhtautua siihen, että he eivät äidille riitä, äiti on onneton kun ei saa vielä lisää lapsia?

Meillä on miehen kanssa se tilanne että luomusti emme lapsia saa joten jokainen lapsi (tai raskaus) joka meille tulee on suunniteltu yhdessä 100%!



Se on päivänselvää että hoidoissa ei voi yksin käydä. Me ei tiedetä monta lasta halutaan, monta kai mutta en tiedä. Esikoinen on nyt 10 kk ja uusia hoitoja mietitään ensi vuodelle.



Mietippä tälläistä tilannetta? Onko tämä sitten reilua?



Kirjoituksesi oli oikeasti typerää luettavaa, yritimme lastamme 7 vuotta ennenkuin saimme pitää häntä sylissämme.



Olen onnellinen tästä ainokaisesta. Tottakai haluan lisää lapsia mutta ei minulle silti ole tunnetta että olisin "lapseton" tai "vajaa".



Ei elämä aina vain niin mene kuin haluaa. Minäkin halusin että minulla olisi 4 lasta ennenkuin täytän 30 mutta eipä olekkaan kuin yksi ja enempää ei kerkeä tullakkaan.