haluan vielä yhden lapsen...mies ei enää yhtään. mitä tehdä?

Jos mies ensin sanoo että kaksi olis hänestä hyvä mutta sinä siinä hehkutat kolmea niin kai sitä mies saattaa sanoa että kai se kolmekin siinä menee -ja sinä otat sen "lupauksena"?



Mitä jos SINÄ päättäisit yhden jälkeen että hyvä; tämä oli tässä, ei edes sitä toista? Niin pitäiskö sun vaan pitää leipäläpi kiinni ja synnyttää vielä muutama,koska joskus tuli "sovittua".



Me on miehen kanssa siinä tilanteessa että miehestä hyvä määrä olisi 5 ja minusta 7 olis ihana (ei olla hihhuleita). Mutta tässä on siis kyse haaveilusta. Todellisuus voi olla että jää neljään. Eikä kumpikaan "saa" mitä joskus on "mietitty".



Minä se tässä joustan jos mies päättää ettei halua kuutta tai seitsemää. Jos lapsien saaminen on pakkomielle niin pakko vaihtaa miestä. Ei hänen mielipidettään voi olla kunnioittamatta!



Kasvasit ihmisenä. Menkää johonkin terapeutille vaikka avautumaan. Luulen että et muuten ymmärrä miestäsi.

aina lapsettomat tulee riehumaan, että ne kenellä on jo lapsia eivät voi muka yhtä paljon toivoa lasta kuin he! eikös tuo nyt ole itsekästä jos jokin?

Voi toivoa ihan yhtä paljon lasta mutta turha tulla 2 lapsen äitinä sanomaan, että yhtä pahalta kuin olisi lapseton. 2 lapsen äiti ei vain voi tietää, miltä lapsettomasta tuntuu.

Miehen veljella on 1v lapsi ja hoidimme hanta tassa joku aika sitten ja voi etta se oli ihanaa, tuntui etta jos meilla olisi kolme lasta niin kaikki olisi niin taydellista! Lapsi tuntui melkein kuin olisi kuulunut meidan perheeseen, nakonsakin puolesta naytti kuin sisarukselta serkkujensa kanssa.



Voi kunpa mekin saataisiin se kolmonen joskus.... Lapsetkin niin toivoisivat viela pikkuista kaveria.

Ja tuntuu kuin olisi lapseton :(

AP

asiallisesta kirjoituksesta!



niin onhan tässä kovasti mietittävää ja juurikin tuo sinun viimeinen lauseesi kuvastaa ajatuksieni päämäärää. pitäisikö tässä vain luopua omasta haaveesta..ei niinkään mieheni vuoksi vaan kahden lapseni vuoksi. sillä pahimmassa tapauksessa edessä voi olla ero ja se tuskin on pienokaisillemme paras vaihtoehto



AP

ennen ensimmäistä lasta? jospa minä nimenomaan tiedän miltä lapsettomuus tuntuu ja tunnen nyt samanlailla!



AP

Ihan niin kuin minun suustani. Tosin meillä minä haaveilin siitä kolmannesta.

Sen tajuaa sitten kun sen lopullisen tuomion saa: ei mitään tehtävissä



Ja voit uskoa, että kaikki tuntemukset sitä ennen oli vain pientä

niin teepä pieni testi: pyydä miestäsi menemään sterilisaatioon, jos on kerran varma halustaan. Varsinkin jos sinulla on pillerit, kierukka tms., voit hyvin perustella että sinä olet osasi hoitanut ja nyt on hänen vuoronsa jos hän kerran asiasta on niin varma. Voipi mies ruveta miettimään uudestaan onko sittenkään niin varma asiasta...

oot joskus menny naimisiin ja luvannut olla naimisissa niin kuinka voit pettää lupauksesi ja erota, olethan luvannut olla naimisissa.



jos olet luvannut ystävillesi/sukulaisillesi/työkavereillesi/kelle tahansa muulle jotain etkä pysty pitämään lupaustasi, onko ok, että nämä ovat sitä mieltä, että olet heidät pettänyt?



jos olet teininä teinirakkauden huumassa luvannut jollekin rakastaa häntä ikuisesti etkä koskaan häntä jättämään mitä teet, jos tienne ovat eronneet?



jne.



olet lapsellinen, ERITTÄIN sellainen.

aina lapsettomat tulee riehumaan, että ne kenellä on jo lapsia eivät voi muka yhtä paljon toivoa lasta kuin he! eikös tuo nyt ole itsekästä jos jokin?

Voi toivoa ihan yhtä paljon lasta mutta turha tulla 2 lapsen äitinä sanomaan, että yhtä pahalta kuin olisi lapseton. 2 lapsen äiti ei vain voi tietää, miltä lapsettomasta tuntuu.

Miksei voi tietaa? Ollaanhan me kaikki oltu joskus lapsettomia! Ja vaikka nyt olisi lapsia, niin ei ne valttamatta ole helposti tullut.

Minäkin olin nuorena sitä mieltä, että lapset pitää tehdä nuorina (n. 20-vuotiaina) ettei sukupolvien välinen ikäero tule liian suureksi. Kuinkas sitten kävikään, olin 29 kun sain esikoiseni, ei edes yritetty aiemmin. Itse olisin kyllä ollut valmis pari vuotta aiemmin, mutta mies ei. Mutta parikymppisenä? Ei todellakaan.



No sitten kun alettiin esikoista yrittämään "sovittiin" miehen kanssa, että meidän perheen lapsiluku on sitten 2. Ja ikäero 2 vuotta. Missään tapauksessa ei niin suurta kuin 5 vuoden ikäeroa kuten minulla on siskoni kanssa. Esikoisen syntymän jälkeen olikin sitten elämä todella raskasta hyvin monesta eri syystä, jotka tosin eivät kaikki liittyneet millään tavalla lapseen. Ei voitu ajatellakaan toisen lapsen hankkimista ennen kuin esikoinen oli 4. Toinen meille sitten kyllä suotiin heti, kun annettiin lupa tulla ja lapsille tuli ikäeroksi juuri se vieroksumani 5 vuotta.



Mitäs sitten vielä? Mies ei alunperin halunnut ollenkaan lapsia, mutta nyt hän haluaisi vielä kolmannenkin. Minä en. Omat voimavarani eivät riitä kolmen lapsen hoitamiseen. Mieskään ei tosiaankaan ole mikään koti-isä. On yrittäjä ja harrastaa paljon, joten mielestäni minulla on veto-oikeus asiassa. Mieluummin olen kahdelle lapselle eds kohtalaisen hyvä äiti kuin kolmelle lapselle huono äiti.



Mitä minä tässä oikein yritän sanoa? Sitä että etukäteen ei kukaan voi tietää millaista arki lasten kanssa on ja miten sen itse kokee. Se kun riippuu niin monesta asiasta. Ketään ei pitäisi pakottaa hankkimaan enemmän lapsia kuin haluaa. Ole onnellinen siitä mitä sinulla on, Kuulostaa siltä, että sinulla nimittäin on asiat todella hyvin.

Miksei voi tietaa? Ollaanhan me kaikki oltu joskus lapsettomia! Ja vaikka nyt olisi lapsia, niin ei ne valttamatta ole helposti tullut.

mutta nyt kahden äitinä ei tulisi mieleenkään väittää, että tuntuisi samalta kuin ennen sitä ensimmäistäkään.

sitten kun lapsiluku on täynnä. (tätä siis ehdotin silloin kun olimme vielä yhteisymmärryksessä kolmesta lapsesta) ja mieheni sanoi, että EI MENE. Että tuskin menisi nyttenkään.

Ap totesi, että hänen olonsa on pahempi - huom:pahempi - kuin lapsettomalla. Se vaan jotenkin särähtää...

aina lapsettomat tulee riehumaan, että ne kenellä on jo lapsia eivät voi muka yhtä paljon toivoa lasta kuin he! eikös tuo nyt ole itsekästä jos jokin?

jos joku on kuvitellut vähätteleväni lapsettomuutta. en todellakaan, sillä olen siitä itsekkin ennen esikoista kärsinyt. ja se tunne oli inhottava. mutta ei kukaan muu voi myöskään puolestani sanoa, ettäkö en nyt voisi tuntea samanlaisia tunteita. nämä ovat minun tunteeni ja minä kyllä tunnen juuri niin miten kirjoitin. en tarkoittanut, että nyt tuntuisi pahemmalta kuin lapsettomasta VAAN, että kun valinnan tekee oma kumppani eikä luonto, niin SE tuntuu pahemmalta.



AP

jos joku on kuvitellut vähätteleväni lapsettomuutta. en todellakaan, sillä olen siitä itsekkin ennen esikoista kärsinyt. ja se tunne oli inhottava. mutta ei kukaan muu voi myöskään puolestani sanoa, ettäkö en nyt voisi tuntea samanlaisia tunteita. nämä ovat minun tunteeni ja minä kyllä tunnen juuri niin miten kirjoitin. en tarkoittanut, että nyt tuntuisi pahemmalta kuin lapsettomasta VAAN, että kun valinnan tekee oma kumppani eikä luonto, niin SE tuntuu pahemmalta.

AP

Kumppanillasi taitaa olla painavat syyt asialle. Mieti, kuinka koville parisuhteeenne ja taloudellinen tilanteenne menisi kolmannen lapsen myötä. Oletko työelämssä? Ehkä miehelläsi on aikamoinen taloudellinen vastuu perheestä kannettavana.

jotta jaksaa taas aamulla kahta villiä lastaan :)

kiitos kaikille ja varsinkin asiallisista viesteistä sain jotain irtikin. jopa kyyneleet poskille. tässä on paljon paljon mietittävää ja ehkä tähän ratkaisu löytyy ja kaikki kääntyy hyvin päin.

Hyvää yötä

AP

Sinulla on kaksi lasta, et voi kuvitellakaan miltä tuntuu siitä, jolla oikeasti ei ole sitä ensimmäistäkään. Miten edes kehtaat verrata itseäsi oikeasti lapsettomaan. Ihan kuin kaksi lastasi eivät merkitsisi mitään, kun sinulla ei ole sitä kolmatta.

yritin juuri selittää, että minusta tuntuu kuin en olisi saanut yhtään lasta jos en sa kolmatta. Eli oloni on sama kuin lapsettomalla...tai ehkä jopa pahempi. Jos en vain saisi sitä kolmatta, niin hyväksyisin asian varmaan helpommin. Luonto/ kohtalo olisi tehnyt valinnan puolestani, mutta jos sen valinnan tekee mies joka on alunperin luvannut toista NIIN kyllä ottaa päähän. Ja tuntuu kuin olisi lapseton :(

AP

mutta nyt kahden äitinä ei tulisi mieleenkään väittää, että tuntuisi samalta kuin ennen sitä ensimmäistäkään.