haluan vielä yhden lapsen...mies ei enää yhtään. mitä tehdä?

ei ketään voi myöskään pakottaa haluamaan jotakin. Halu syntyy itsestään tai jää syntymättä. Olisiko se lapsenkaan kannalta oikein - tehdä puoliväkisin lapsi, jota isä ei halua?

nyt elämä on antanut teille kaksi lasta, ja kyllä minusta "en halua lasta" - toive on määräävämpi kuin "haluan lapsen". Miehen pitäisi ottaa vastuulleen / oppia rakastamaan lasta, jota ei halunnut? Eikö siinä ole riski että lopulta koko perhe kärsii?



Minä halusin aikoinaan neljä lasta, toisen lapsen vamma muutti ajatuksia, kun on melko todennäköistä että saisimme lisää ei-terveitä lapsia. On mullakin ollut kova sopeutuminen siihen että lapsiluku on nyt tässä. Itketty on.



Mutta olen saanut jo paljon enemmän kuin osasin ikinä ajatellakaan ja haastetta riittää mun äitiydessä ihan tällaisenaan.



Nauti lapsistasi, hanki vaikka sinäkin joku vaarallinen harrastus jos tarmoa riittää ! =) Ehkä miehesi tarvitsee tuumaustaukoa, sovi että hän saa vuoden aikalisän ja sitten päätätte yhdessä mitä teette?

En jaksanut lukea koko ketjua, mutta monista kommenteista tuli mieleen, että kärkkäät kommentoijat taitavat olla joko 1 tai 2 lapsen äitejä, jolla on se unelmaperheensä kasassa eikä ymmärrystä riitä vähääkään sille, että jonkun muun unelma on enemmän.



Minä kyllä ymmärrän tasan tarkkaan ap:n tuntemuksia. Ja minusta lapsiluku ja yhteisymmärrys siitä on yksi parisuhteen kulmakiviä. Me ollaan ainakin miehen kanssa puhuttu selväksi jo ennen kihlajaisia, että kuinka monesta lapsesta haaveillaan - sitähän ei etukäteen tiedä montako saa.



Minä olen 4-lapsisesta perheestä ja se on siksi luontevasti ollut minulle "se oikea määrä". Miehellä on "vain" pikkuveli ja hänen mielestään heitä oli aina vähän vähän. Mieheni mielestä ehdotukseni neljästä oli vallan mainio. Ja 12 vuotta myöhemmin kaikki on hienosti. Lapsia on neljä ikähaitarilla 2-9, parisuhde kukoistaa jat elämä on mallillaan. Ei olla köyhiä eikä rikkaitakaan, mutta kaikkea on mitä tarvitaan.



Ja minä en ole mikään marttyyrikotiäiti, joka keskittyy vain lapsiinsa eikä huomaa miestään. Töitä teen ja lapset ovat koulussa/hoidossa (HYI MUA!), seksielämäkin kukoistaa ja paranee oikeastaan koko ajan.



En tiedä mitä AP:n pitäisi tehdä, mutta lämpimän halauksen ja kannustusta minulta kyllä saat. Oletko saanut selitettyä miehellesi, kuinka totaalisen petetyksi tunnet itsesi ja kuinka syvästi toivot kolmatta lasta. Ei ole kivaa, kun koko ajan on sellainen tunne, että joukosta puuttuu joku?

Kyllä täällä taas ihmiset takertuu sanoihin. Mikä siinä on, että aina tarvii ilkeillä?

Aloittaja ei taatusti ole ainut joka saman asian kanssa painii tai on paininut!



Alottajalle sanoisin, että puhu rehellisesti miehellesi miltä sinusta tuntuu ja anna ajan kulua josko se vauvakuume iskisi myös mieheesi. Katkeroitua ei kannata, siitä kärsii kaikki. Nauti nyt tästä hetkestä. Onko teillä muuten onnellinen ja toimiva parisuhde?

AP:n perheen lapset ovat vielä kovin pieniä. Isä on saattanut kokea olonsa aika ulkopuoliseksi tuossa pikkulapsiarjessa, sillä noin pienet ovat aika lailla vielä äidin helmoissa (tai sitten isän, riippuen siitä kumpi on enemmän kotona).



Omakin mies heräsi siihen lapsiperhe-elämään ja lapsen kanssa leikkimiseen aika myöhään. Nyt on lapsi on 3-vuotias, hänen kanssaan voi touhuta ihan eri lailla, pelata, leikkiä, rakentaa autoja... Mieheni myönsi ihan avoimesti aikoinaan tuon ulkopuolisuuden tunteensa. Nyt isi on pojan ihan ykkösparaskaveri ja elämä ihan erilaista. Ei sitä jatkuvaa äitiäitiäiti-marinaa.



Että kannattaa odotella hetkinen ennenkuin pakkaat kassisi tai nostat äläkän. Teidän elämänne tulee joka tapauksessa muuttumaan hurjasti lähivuosina kun lapset tuosta kasvaa.



jos se 3. lapsi ja päätös siitä on tärkein asia tällä hetkellä ja mies sanoo ei, niin sitten siinä ei valitettavasti auta muu kun lähteä kävelemään ja tehdä se kolmonen jonkun muun kanssa.

Eikä tuollaisilla lupauksilla ole mitään väliä ja ihmisellä on oikeus muuttaa mieltään. Jos joku kuvittelee 20-vuotiaana haluavansa 10 lasta, niin onko hänen sitten tehtävä 10 lasta, kun kerran kuvitteli aikanaan niin? Elämää on se, että mieli muuttuu ja elämä muotoutuu kokemuksen mukaan.



Sitä paitsi teillä on lapset niin pieniä nyt, että nauti heistä ja anna tämän aiheen olla kokonaan. Voihan olla, että miehesikin syttyy ajatukselle myöhemmin uudestaan tai sitten ei vaan yksinkertaisesti halua lisää.

ketään tietämään montako lasta haluaa ja vielä pysymään päätöksessä. Vanhemmaksi tultua voi ajatelle kokemuksen tuomalla viisaudella aivan toisin. Jos miehesi voimavarat riittää kahteen lapseen, niin et voi pakottaa häntä enempään ja on vastuullista silloin olla tekemättä enempää.



Meillä tilanne oli päinvastoin ja lapsi tehtiin miehen suurten lupausten saattelemana. Lapsi on rakas ja ihana, mutta olen liian usein tyytymätön itseeni ja elämääni.

Suunnittelin aikoinani että Oikeustieteelliseen menen. En sitten koskaan päässyt sisään, en riittävästi yrittänyt. Nyt olen paljon "huonommissa hankkeissa".



Onko miehellä oikeus pakottaa minut sinne oikikseen? En tällä hetkellä tienaa niin paljon kun mitä oisin voinut tienata sillä koulutuksella jonka hänelle lukion jälkeen lupasin.

Eli, itseään EI SAA uhrata kenenkään puolesta. Ei lapsiensa, ei miehensä, ei vaimonsa, ei äitinsä jne.jne.

Miehelläsi on täysi oikeus tuntea,, niin kuin hän tuntee ja sinulla myös. Jos teistä kumpikaan ei muuta mieltään, niin sitten eroatte. Jos sinulle kolmannen lapsi saanti on niin tärkeää, että uhraat miehesi sen eteen niin sitten sinun on niin tehtävä. Siihen en ota kantaa, onko se järkevää vai ei.

Vanhainkodissa on turha sitten enää itkeä, ettet tehnyt niin ja niin.

Ei sillä ilmeisesti ole ollut aikomustakaan pitää kiinni teidän päätöksestä.

Ymmärtäisin muuten miestäsi, mutta olet jo uhrautunut monessa asiassa miehesi puolesta.



Meillä oli vähän samantapainen tilanne. Mies on saanut jatkaa elämäänsä lähes samanlaisena kuin ennen lapsia. Olen aina harrastanut koiria ja haluan sellaisen omistaa. Kun vanha koiramme kuoli. Mies sanoikin ettei halua uutta koiraa, vaikka oli luvannut, että meillä tulee olemaan aina koira. Pidin pääni, koska mieskin on saanut jatkaa mm. moottoripyöräily harrastustaan ja lopulta hän suostui. Lasten lukumäärästä olemme onneksi olleet yksimielisiä. 2 lasta on kuten haluttiinkin.

Eli, itseään EI SAA uhrata kenenkään puolesta. Ei lapsiensa, ei miehensä, ei vaimonsa, ei äitinsä jne.jne.

Miehelläsi on täysi oikeus tuntea,, niin kuin hän tuntee ja sinulla myös. Jos teistä kumpikaan ei muuta mieltään, niin sitten eroatte. Jos sinulle kolmannen lapsi saanti on niin tärkeää, että uhraat miehesi sen eteen niin sitten sinun on niin tehtävä. Siihen en ota kantaa, onko se järkevää vai ei.

Vanhainkodissa on turha sitten enää itkeä, ettet tehnyt niin ja niin.

AP:lla on kaksi lasta. Heidän perheensäkö pitäisi rikkoa ap:n kolmannen lapsen kaipuun takia. Onko heillä mitään oikeuksia? Esimerkiksi oikeutta ehjään kotiin sekä järkeviin ja realismin pohjalta toimiviin vanhempiin?

Minä yrittäisin rauhoittaa koko tilanteen.Sanoisin että ymmärrän hyvin että ajatus kolmannesta tuntuu nyt raskaalta kun muutenkin kotona 2pientä lasta.Sanoisin myös että ehodottomuus asiassa tuntuu tosi pahalta koska olet aina halunnut lapsia kolme..hemmottelisin miestä ja sanoisin että keskitytään nyt vaan toisiimme ja perheeseen eli hemmottelet ja annat miehelle aikaa ja huomiota=)

Ja sopisitte vaikka että otetaan asia vuoden päästä uudestaan esiin,jos miehen kanta isi asiasta lieventynyt..tai jopa sulla vauvakuume hälventyny=)

Entäs sijaislapsi,adoptio..jos mies ois niitä kohtaan vähemmän vastentahtoinen.

Suunnittelin aikoinani että Oikeustieteelliseen menen. En sitten koskaan päässyt sisään, en riittävästi yrittänyt. Nyt olen paljon "huonommissa hankkeissa".

Onko miehellä oikeus pakottaa minut sinne oikikseen? En tällä hetkellä tienaa niin paljon kun mitä oisin voinut tienata sillä koulutuksella jonka hänelle lukion jälkeen lupasin.

Ethän sinä miehellesi mitään koulutusta luvannut, vaan itsellesi suunnittelit. Lapsi on molempien oma, koulutus nyt ei tosiaankaan.

Lisäksi oikikseen voi hakea ja päästä vaikka vielä 50-vuotiaana (kannattaa kyllä opetella, että oikeustieteellinen kirjoitetaan pienellä, ennen kuin yrittää). Lasten tekoon aika on melko lyhyt.

Uskomattoman inhottavaa sakkia täällä liikkeellä. Uskoisin, ap, että kärkkäimmät kommentit tulevat niiltä joilla ei vielä ole lapsia, tai niiltä, jotka ovat myös joutuneet alistumaan miehensä mielivaltaan asiassa tai toisessa, ja toivovat nyt, että muillakin menisi yhtä kurjasti. Ap:stä tuntuu pahalta, aivan ymmärrettävästi. Eikä parisuhde voi jatkua ikuisesti hyvänä, jos toisesta tuntuu pahalta, eikä toinen ole valmis tulemaan yhtään vastaan. Itse en myöskään tuollaisessa tilanteessa todellakaan suostuisi mitään ehkäisyä käyttämään - miksi aiheuttaisin itselleni haittaa, mahdollisesti jopa vaaraa, toimiessani muutenkin vasten tahtoani? Ei mahdu mun päähän.

Oli tarkoitus olla hyvintoimeentuleva perhe. Nyt emme ole. Mieheni tuntee olonsa petetyksi. Enää en sinne edes halua, sinne oikeustieteelliseen (pienellä, ole hyvä!).

Itse en myöskään tuollaisessa tilanteessa todellakaan suostuisi mitään ehkäisyä käyttämään - miksi aiheuttaisin itselleni haittaa, mahdollisesti jopa vaaraa, toimiessani muutenkin vasten tahtoani? Ei mahdu mun päähän.

Ja mies ei varmaan todellakaan suostuisi mitään seksiä harrastamaan kanssasi :-D Miksi hän aiheuttaisi itselleen haittaa, toimiessaan muutenkin vasten tahtoaan.

AP:lla on kaksi lasta. Heidän perheensäkö pitäisi rikkoa ap:n kolmannen lapsen kaipuun takia. Onko heillä mitään oikeuksia? Esimerkiksi oikeutta ehjään kotiin sekä järkeviin ja realismin pohjalta toimiviin vanhempiin?

[/quote]

Ei lapsimäärää voi päättää ennen kuin yhtäkään on olemassa. Kukaan ei voi etukäteen tietää, miten rankalta lapsiperheen arki tuntuu.



Lisäksi on sitä vielä tekemätöntä lasta kohtaan äärimmäisen epäreilua, että hänen edes suunnitellaan syntyvän perheeseen, jonka isä ei ole häntä halunnut.

Olet mielestäsi siis uhrautunut kovasti, kun olet jäänyt töistä pois (toisin sanoen jättänyt perheen elatuksen miehen harteille) ja ANNAT miehen harrastaa haluamaansa lajia? Huh huh. Tuo kertoo jo jotain.

Kuten sanoin, ei edes omien lapsiensa takia saa uhrata omaa elämää. Ei ne lapset sitä kiitä!!!

Tämäkin alkaa tuntua jo jankutukselta, mutta sanonpahan silti tuon ylläolevan lainauksen kirjoittajalle: kehotat siis ap:ta ottamaan eron, koska mies, jota hän muuten rakastaa, ei halua kolmatta lasta. Ja väität, että kaksi jo olemassa olevaa lasta eivät kärsisi tästä, koska muutenhan ap joutuisi uhraamaan "oman elämänsä", eikä sellainen ole suotavaa.

Sinä siis selittäisit jatkossa hymyhuulin näille nyt 1- ja 3-vuotiaille, että "ymmärrän kyllä että teillä on isiä ikävä, mutta kun äiti ei halunnut uhrata omaa elämäänsä, niin piti jättää se isi, että sain tehtyä tämän kolmannen lapsen jollekin toiselle miehelle". Mikä tässä kuviossa olisi hyvin? Olisivatko kaikki osapuolet sitten tyytyväisiä?

Ei ehkä kannat sinunkaan kanssa jatkaa keskustelua, jos kerta olet noin yksinkertainen. *pudistaa järkyttyneenä päätään*

Sinä siis selittäisit jatkossa hymyhuulin näille nyt 1- ja 3-vuotiaille, että "ymmärrän kyllä että teillä on isiä ikävä, mutta kun äiti ei halunnut uhrata omaa elämäänsä, niin piti jättää se isi, että sain tehtyä tämän kolmannen lapsen jollekin toiselle miehelle". Mikä tässä kuviossa olisi hyvin? Olisivatko kaikki osapuolet sitten tyytyväisiä?