Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Pärstäkertoimella paremmat arvosanat

Vierailija
03.10.2007 |

Suositut ja aurinkoiset oppilaat saavat peruskoulun päästötodistukseen muita helpommin hyvät arvosanat.



Tutkimustulos käy ilmi Sitran tänään julkaistusta raportista, jossa selvitettiin, johtuuko peruskoulun päättävien nuorten syrjäytyminen koulusta vai oppilaasta itsestään.



Tutkijat myöntävät häkeltyneensä siitä, kuinka paljon arvosanoihin vaikuttaa opettajan henkilökohtainen mielipide oppilaasta. Tutkimus osoittaa selvästi, että esimerkiksi oppilaan suosio koulutovereiden keskuudessa vaikuttaa siihen, millaiseksi opettaja arvioi hänen taitonsa myös oppiaineissa.



Luonteenpiirteet kuitenkin siivittävät vain tyttöjen koulumenestystä. Poikien kohdalla vastaavaa ei havaittu.



Tutkimuksessa selvisi myös, että nuoren syrjäytymisriskiin vaikuttaa kaikkein eniten äidin koulutustaso. Mitä vähemmän äiti on käynyt kouluja, sitä suurempi on lapsen riski syrjäytyä. Isän koulutustaso sen sijaan ei näyttäisi vaikuttavan yhtä paljon.



Tulosten perusteella tutkijat esittävät, ettei päästötodistuksen arvosanoihin luotettaisi aivan niin sokeasti kuin niihin nykyisin luotetaan. Toinen vaihtoehto on, että kaikki oppilaan tulevaisuuden kannalta tärkeät arvioinnit tehtäisiin jatkossa nimettöminä.



" Käytösnumerot poistettava"



Raportissa suomitaan erityisesti todistusten käytösnumeroita. Oppilaan persoonallisuutta ei raportin tekijöiden mukaan ole kohtuullista arvioida numeroin. Koulun tulisi pitäytyä arvioimaan vain niitä taitoja, joita se voi opettaa, raportin laatijat korostavat.



Raportista kävi kuitenkin ilmi myös, että koulu vaikuttaa oppilaan peruskoulun jälkeiseen menestykseen hyvin vähän. Koulussa eniten vaikuttavat luokan oppilasmäärä ja erityisopetuksen suhteellinen osuus.



Kuitenkin on selvästi olemassa kouluja, jotka eivät onnistu murtamaan oppilaiden altistumista syrjäytymiselle. Toisaalta on kouluja, joissa pystytään patistamaan heikosti peruskoulussa menestyneet nuoret lupaavalle jatkokoulutusuralle.



Tutkimuksen kohderyhmänä olivat peruskoulun yhdeksännen luokan oppilaat.



Tuloksia on tarkoitus hyödyntää esimerkiksi opettajankoulutuksessa ja koulujen opetussuunnitelmia laadittaessa.



Koulu, syrjäytyminen ja sosiaalinen pääoma - löytyykö huono-osaisuuden syy koulusta vai oppilaasta? -raportti julkaistiin tänään.

Kommentit (1)

Vierailija
1/1 |
03.10.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

siksi seuraava kohta on mielestäni erityisen mukavaa luettavaa



" Raportissa suomitaan erityisesti todistusten käytösnumeroita. Oppilaan persoonallisuutta ei raportin tekijöiden mukaan ole kohtuullista arvioida numeroin. Koulun tulisi pitäytyä arvioimaan vain niitä taitoja, joita se voi opettaa, raportin laatijat korostavat."



Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi kahdeksan kaksi