Inhoan mieheni läheisyyttä...

Mieheni ei ole lainkaan väkivaltainen vaan päinvastoin, erittäin hellä. Halailee ja suukottelee mielellään, minusta ihan liiaksi asti. Ongelmat ovat lähinnä tuo intohimon puuttuminen ja miehen kiivastuminen. Leppyy kyllä aina nopeasti kun itse taas pidän mykkäkoulua. Kumpikin pitää toisen tapaa reagoida sietämättömänä...



Ap

minulla kaikki mennyt jo masennuksen puolelle.. mies ei ota toaissaan kun sanon etten jaksa sen raivoa ja äkkipikaisuutta. ja toisaalta mieheni haluaa hellyyttä ja lähiesyyttaä mutta olen ihan lukossa..

katkeruuden kätkemisestä sisäänsä, estää hellyyden ja rakkauden osoittamisen. Kun olet lukossa ja tukossa niin ei pysty niitäkään tunteita käyttämään. Opin sen tänään avioliittoneuvojalta (vai perheterapeuttikohan hänen virallinen titteli olikaan).

nimim. 2 vuotta mietin erotako ja nyt olemme mieheni kanssa taas niiiiiin rakastuneita. Yhdessä oltu 15 vuotta. Parisuhde nyt vaan on semmoista ylä- ja alamäkeä, jos siihen ei totu niin silloin täytynee pysyä sinkkuna. Arki tulee vastaan kaikissa suhteissa ja intohimo laantuu. Miksi kaiken pitäisi aina olla niin intohimoista????? Eikö tavallinen elämä riitä?????

onkohan ap minun mieheni, joka kirjoittaa naisena? :/ Teksti on muuten kuin minun kynästäni, mutta meillä minä olen se kuumaverinen, puhelias, pusutteleva ja riitelevä osapuoli.



No minusta oma mieheni on kuin puoliksi jäähtynyt kaurapuuro: syöhän sitä, kun nälkä on eikä muuta ruokaa ole, ja yrittää vaan lisätä makua suolaamalla (riitelemällä, lempimällä) - mutta koko ajan toivoo, että se puuro olisi edes kuumaa jotta saisi voisulaa. Kaikki yritykset parantaa ateriaa ovat kuin pykäisi siihen päälle mausteita tai sokeria, jotka eivät vain kuulu puuroon. Ihanista vanukkaista voi unelmoida vain kirjoissa ja leffoissa, kun tuikitavallinen jugurtti tai kiisselikin on ihan pois laskuista...



Oikeasti, yleensä se mies rasittaa aivan tolkuttomasti. Aivan kuin ei välittäisi mistään eikä edes näkisi minua ja niitä asioita, joista minä välitän.

rakastatko häntä? Kerro nyt jotain positiivista tunteistasi miestä kohtaan...Mitkä ovat ne syyt, joiden takia aloit olla miehesi kanssa? entä ne syyt, miksi olet pysynyt hönen kanssaan?



Jos mihinkään kysymykseen tässä ei liity TUNTEET mitenkään, niin säälin ihan tosi teitä molempia! Entä miehesi? Oletatko hänen olevan/olleen sinuun rakastunut? Kiintynyt, heltynyt? Vai onko liittonne alusta loppuun kulissia ja mukavuutta? Ja missä se mukavuus muuten piilee?



Minusta ainakin on pirun MUKAVAA liitossa tietää, että mies rakastaa/haluaa/kunniottaa minua, pitää ihoni kosketuksesta ja näkee minut vuosienkin jälkeen ihastuttavana. Ja sama toiseen suuntaan. Se on meidän " mukavuusliitto" .



Ja ennen kaikkea, jos miehesi ei ajattele kuten sinä, vaan rakastaa sinua oikeasti, niin voistko lopettaa tuon kusetuksen ja päästää hänet jatkmaan matkaa...

ajautua suhteeseen.... tarvisikohan katsoa peiliin?

Vierailija:

minulla kaikki mennyt jo masennuksen puolelle.. mies ei ota toaissaan kun sanon etten jaksa sen raivoa ja äkkipikaisuutta. ja toisaalta mieheni haluaa hellyyttä ja lähiesyyttaä mutta olen ihan lukossa..

Ja jossain vaiheessa miehesi lähtee hakemaan muualta sitä hellyyttä ja läheisyyttä. Niin meillekin on käynyt. Nyttemmin kun saa kotona hellyyttä, läheisyyttä ja myöskin seksiä niin kaikki on enemmän kuin hyvin eikä ole tippaakaan pahalla tuulella mies. Onnea matkaan teille ja toivottavasti saatte asiat kuntoon.

ihminen joka ymmärtää, että noin voi käydä - eikä se ole edes niin vaikeaa. On monia syitä aloittaa suhde ja monia syitä jatkaa sitä, eikä se todellakaan ole aina rakkaus, intohimo tai jotain muuta perinteistä..



Ja samalla monet täällä toitottaa, kuinka ei saa antaa periksi heti kun tulee vaikeaa, mutta ilmeisesti sitten kuitenkin pitäis erota heti kun un suhde kerran on huono eikä rakkautta tunne..



Ikävä tilanne, mutta eiköhän tuossa ole jo ap:le tarpeeksi ilman teitä hyeenoitakin.

Alunperin kyllä tykkäsin miehestäni ja läheisyyskin oli ok, mutta nykyään mies tuntuu tosi ärsyttävältä.

Kamala sanoa tällä lailla, mutta kun anonyymisti saa tunnustaa, niin voin sen tehdä. En rakasta miestäni enää, mutta perheen toimivuuden takia on pakko elää yhdessä. Tätä on monen tosi vaikea ymmärtää, mutta sen enempää paljastamatta voin kertoa, että avioero merkitsisi joko työstä luopumista tai lasten luovuttamista miehelle.

Mies on kamala mököttäjä ja suuttuu raivoisti milloin mistäkin pikkuasiasta. Ei suostu keskustelemaan. Minä hilloan katkeruuden syvälle sisimpään, koska yritän säästää lapset tuollaiselta.

Miten tästä tuli tällaista? En ymmärrä, oikeasti.

Vierailija:

Tunnelukko joka johtuu esim. pettymyksen, vihan ja

katkeruuden kätkemisestä sisäänsä, estää hellyyden ja rakkauden osoittamisen. Kun olet lukossa ja tukossa niin ei pysty niitäkään tunteita käyttämään. Opin sen tänään avioliittoneuvojalta (vai perheterapeuttikohan hänen virallinen titteli olikaan).