Onko mielestänne tärkeää, että asutte isovanhempien lähellä ja että lapset näkee heitä säännöllisesti?

vai varmaan näkisivät, mutta ei isovanhemmat heidän kanssaan aikaansa viettäisi, joten ei sillä ohimennen näkemisellä nyt niin merkitystä varmaan olisi.

Minulla oli läheiset välit isovanhempiin ja haluan antaa lapsilleni myös en mahdollisuuden.

Ja onhan siitä toki meillekkin apua kun isovanhemmat asuvat tässä lähellä.

Onneksi asuu koko lähipiiri tässä lähellä niin on helpompi pitää yhteyttä ja tavata.

Isovanhemmat ( toiset ) asuvat noin sadan metrin päässä ja näemme heitä usein. Isovanhemmat ja lapsenlapset oppivat tuntemaan toisensa ja me aikuiset voimme auttaa toisiamme aina tarpeen niin vaatiessa. Kummallakin perheellä on oma elämänsä, jota kunnioitetaan. Toimii hienosti! Kiitos äiti ja isä!

Se on vanhempien kannalta kätevää ja isovanhemmille sekä lapsille ihanaa, kun voivat olla paljon tekemisissä. Tosin tällä hetkellä esikoisen lempimummola on nimenomaan kaukomummola, ehkä juuri näkemisen harvinaisuuden takia.

Pitkää välimatkaa kokeilimme pojan ollessa 2-vuotias. Kyllä elämä on helppoa, kun on ihanat isovanhemmat lähellä ja lapsella hyvät välit heihin kaikkiin.

meidän lapsista vanhimmat on jo niin isoja, että saattaisivat soittaa vaan ja sanoa tulevansa käymään. Olisi mun vanhemmilla kauhea keksiminen mitä sanoa, ettei vaan tarvitsisi olla lasten kanssa. Ja olisihan se kieltämättä lapsille aika järkytys, jos tehtäisiin selväksi, ettei saa mennä mummolle käymään. Joten kaikkien kannalta parempi, että ollaan kauempana.

on tärkeää, joten muutetttiin 500km päästä takaisin kotikaupunkiimme jotta isovanhemmat ja muukin sukuverkosto olisi lähempänä.

lähemmäs sukulaisia.

Asumme 140km päässä mummoloissa. Muutimme mieheni kanssa aikoinaan opiskelemaan kaupunkiin, mummolat maalla. Kun valmistuttiin, niin oli itsestään selvää jäädä tänne, missä oman alan töitä on. Siellä maalla olis ehkä miehelle jotain koulutusta vastaavaa, minulla työmatka olisi vähintään 80km suuntaansa. Muutenkaan maalla asuminen ei houkuta kumpaakaan, joten pelkkien isovanhempien läheisyyden takia ei koko elämää pistettäis ylösalaisin...

Isovanhemmat antaa lapsen elämään paljon henkistä pääomaa. 2-v lapsi näkee kaikkia isovanhempiaan viikoittain ja kyselee perään, jos ei ole pariin päivään näkynyt :)

Esikoisen odotusaikana muutettiin vanhaan kotikaupunkiimme takaisin, jotta oltaisiin lähellä isovanhempia ja muuta tukiverkostoa. Toki asiaan vaikutti myös se, että päätettiin alkaa rakentaa taloa suvun maille.



On tosi ihanaa, että lapselle syntyy hyvä suhde iso(iso)vanhempiin ja muihin sukulaisiin! Nyt, kun odotan toista, on isovanhemmat ollut korvaamaton apu esim. ultrien ja neuvolakäyntien suhteen.

Molemmat mummolat noin 10 km:n päässä. Ovat kuitenkin niin täynnä omaa elämäänsä, etteivät lastenlapset voisi vähempää kiinnostaa. Surullista kyllä. Käyvät muutaman kerran vuodessa kiireellä, tuntuu että nekin kerrat vain siksi, että voivat tuttavilleen kertoa että ovat käyneet lapsenlapsiaan katsomassa. Itse en kaipaa hoitoapua, mutta olisi ihan kiva jos lapset olisivat oppineet tuntemaan isovanhempiaan. Nyt ovat jo kouluikäisiä, eikä heitä saa mummoloihin lähtemään kuin lahjomalla :( Isovanhemmat jääneet ihan vieraiksi. Meidän lapset ainoat lastenlapset, joten ei siellä riesaksi asti varmaan ole lapset hyppineet koskaan. Isovanhemmat ovat parin vuoden sisään jäämässä eläkkeelle ja aina puhuvat että sitten ehtivät olla lasten kanssa. Mitähän mieltä lapset ovat asiasta. Huvittavaa oli esim. pari viikkoa sitten kun käytiin anoppilassa ja tämä ehdotti että lähtisi lasten kanssa puistoon. Meidän tenavat (7, 9 ja 11) oli että haloo, oiskohan se leikkipuisto vähän nuoremmille! Jäi sillon puistot käymättä kun oli lapset pieniä, yrittää vissiin nyt korjata menneitä :)

ja mitään lisäarvoa emme sillä saavuttaneet: me tai lapset emme tuntuneet kiinnostavan isovanhempia juurikaan. Hyväkuntoiset eläkeläiset eivät halunneet edes hätätilassa antaa apuaan ja työssäkäyvät isovanhemmat loistivat muuten vaan poissaolollaan elämästämme. Siispä vaihdoimme kotipaikkakunnan pääkaupunkiseutuun ja paremmin palkattuihin työpaikkoihin koska ajattelimme, että mitään emme menetä siinä, että muutamme pois. Olimme väärässä sikäli, että kiinnostus lapsia kohtaan tuntuu ennestään vähentyneen.



Olkaa onnellisia ja kiitollisia te, joilla isovanhemmat ovat arjessa mukana ja kiinnostuneita lapsistanne. Ette ehkä voi edes käsittää, miten suuri apu ja asia se on. Itse en sure avun puutetta vaan sitä, mitä en pysty omille lapsilleni tarjoamaan. Isovanhemmat eivät ole korvattavissa millään tavaralla tai vanhempien antamalla laatuajalla.

että näkevät 800metrin päässä asuvia lapsenlapsiaan harvemmin kuin kerran kuussa.

mutta isovanhemmat muuttivat 400km päähän kun lapset olivat 1v ja 3v. En ymmärrä. Jos minulla olisi lapsenlapsia niin haluaisin olla heille läheinen ja nähdä heidän kasvavan.