Minkä ikäisen vauvan jättäisit koko viikonlopuksi (pe iltapäivä-su aamupäivä) isovanhemmille hoitoon?

Vauvalla on rajallinen kyky kiintyä ihmisiin, ja turvallisimmaksi hän kokee olonsa kun äiti ja isä ovat hänen kanssaan. Tuskin siitä mitään traumoja tulee, vaikka joku vieraampikin välillä hoitaa, mutta miksi pitäisi ajatella asioita aina pitkällä tähtäimellä. Eikä vauvan hyvinvointi ole tärkeää tässä ja nyt.

Onko se teistä todellakin vahingollista vauvalle?

tuntee olonsa turvallisimmaksi tämän kanssa, koska tunnistaa tämän äänen. Minusta vierihoito on synnärillä tärkeää, jotta äidin ja lapsen ainutlaatuinen tunneside saisi alkaa heti kehittyä.

Meillä esimerkiksi asutaan eri maissa ja nähdään muutama kerta vuodessa, eli ovat lapselle vieraampia. Siskoni taas sai esikoisen yksinhuoltajana ja äiti lähes asui siskon luona ja sisko vauvoineen usein äidin louna. Eli tälle vauvalle isoäiti oli varmasti yhtä läheinen kuin monelle se oma isä.



Mutta siis jos ollaan läheisiä ja isovanhemmat lapsille todella tuttuja niin sanoisin että siinä vaiheessa kun imetys ei ole enää esteenä. Esikoisellamme se olisi tarkoittanut 10kk, kuopuksella 1v3kk. Mutta jos imetys ei onnistu niin kyllä varmasti ainakin 8-10kk olisin niin tiiviisti kiinni vauvassa etten voisi kuvietlla noin pitkää eroa.



Meidän tapauksessa kun noita läheisiä hoitajia ei ole niin ...kai tuon 2,5v esikoisen voisin jo omalle äidilleni jättää viikonlopuksi. Pikkusisko (1v3kk) voisi jäädä myös jos veli mukana, muuten odottelisin hänen kanssaan vielä.

Vierailija:

Onko se teistä todellakin vahingollista vauvalle?

Vaikka minä olin vauvojen kanssa lähes 24/7 oli äitini vähintäänkin yhtä läheinen kun minä ja mieheni vauvoillemme. Näin on vielä tänäkin päivänä ja siitä olemme onnellisia.

En koe että olisin jotenkin vahingoittunut tästä ja suhde äitiini on hyvä.

Kerta osaatte sanoa että se on vahingollista lapselle niin mitkä on ne oireet siitä?



Mitä minun tulisi nyt nähdä itsessäni tai omissa lapsissani? Itse olen ollut hoidossa vauvana paljon ja lapseni myös.

Täältä vaan on vähän hurjaa kysyä neuvoja kun tuppaa noi keskustelut vaeltamaan ihan ihme suuntiin :)





Oma mielipiteeni on että 2kk on vielä toooosi pieni jäämään hoitoon kokonaiseksi viikonlopuksi :(

Mutta jokainen kuitenkin tekee niinkuin parhaaksi näkee.

ja minulla on etäiset välit äitiini. Äitini on paljon kiinteämmässä suhteessa siskooni, jota imettikin vuoden ikäiseksi ja joka nukkui perhepedissä.

Minuun ei syntynyt kiintymyssuhdetta kun heti alusta jouduin jäämään sairaalaan. Koko lapsuuteni olin äidille vain se nuorin lapsi, joka nyt pitää hoitaa aikuiseksi.



Eli varhainen hoito vaikuttaa myös äidin kiintymiseen lapseensa.

Onpas täällä tänään yksinkertaisita porukkaa.



Minä kuulun heihin, jotka elävät tätä päivää ja pyrkivät elämään uusimpien suositusten mukaan lapsiani vahingoittamatta. Viis siitä miten kultaisella 70-luvulla on eletty tai uskottu.

Tänä päivänä lastenpsykiatrit uskovat kiistatta varhaisen vuorovaikutuksen merkitykseen ja siihen, että pienen vauvan ei pidä joutua olemaan erossa ensisijaisesta hoitajastaan pitkiä aikoja (jumppa tms on täysin eri asia).



Moni on täällä taas todistelemassa, että itsekin on kasvanut täysin normaaliksi, vaikka on vauvana kokenut sitä sun tätä ja ollut hoidossa kenellä lie.

Voi pitää paikkansa. Ei kukaan olekaan väittänyt, että jos joku joutuu vauvana yhdeksikään yöksi eroon äidistään, kasvaa 100% varmuudella traumaattiseksi ja mielenterveysongelmista kärsiväksi aikuiseksi.



Kyse on enemmänkin siitä, että pitkään erossaoloon liitty riski siitä, että vauva kokee jonkun trauman ja siitä seuraa jotain ikävää. Seuraukset eivät näy heti, vaan ehkä jopa vuosikymmenten päästä.



Ja muuten, ei silloin 70-luvulla ole vauvoja osattu hoitaa vaikka moni tuntuu niin uskovan. Ainakaan siitä päätellen, että meidän sukupolvi on itse täysin hukassa vanhemmuutensa kanssa, mieleneterveysongelmaisia, päihdeongelmaisia jne. Meidän sukupolvi kasvatta lapsistaan hyvin onnettomia.

Vika voi olla myös äidissäsi, jostain syystä ei kiintynyt sinuun. Tuskin vika on siinä että olit 3viikkoa sairaalassa tai äitisi ei sinua imettänyt.



Minun vauva oli vastasyntyneenä sairaalassa 2kk, sen jälkeen en ole ollut paljoa poissa lapsen luota. Perhepedissä nukutaan. Suhde lapseen on hyvin tiivis ja läheinen ja en voisi uskoa että missään vaiheessa etäännytäänkään.



Minun äitini oli luotani poissa paljonkin kun oli vauva. Teki siivoustyötä öisin ja nukkui aamupäivät. Suhde äitiini on hyvin läheinen ja lämmin.

Näkeehän sen kouluissakin, pennut on ihan sekaisin ja harvassa perheessä menee hyvin. Ja onko vika teistä todella siinä että vauvat jätetään hoitoon?



Ehkä nykyään on ongelma just se kaikki otetaan niin kirjaimellisesti. Psykologit voi olla ihan yhtä hukassa kun kaikki me muutkin.



Onko olemassa oikeasti teistä joku ohje miten lapsi kasvatetaan ja miten on tehtävä että lapsi ei varmasti kärsi? Uskotteko todella johonkin tutkimuksiin? :O Tutkijatkaan eivät voi tutkia kun tietyn määrän lapsista ja aikuisista. Ja yleensä tutkimuksiin osallistuu tuhansia, maapallolla meitä on miljoonia ja miljoonia... ;)



Jokainen kun miettii vaan sitä omaa jaksamistaa, elää siten miten omalle lapselle tuntuu olevan parasta niin on tehnyt parhaansa. Ikinä ei tulisi mieleenkään alkaa sanomaan kaverilleni että sun Veijosta tulee ihan huurupää kun annoit sen hoitoon vauvana. Tai sun vika on että syövän takia vauvasi oli hoidossa paljonkin pienenä. Voin itse todistaa että kyseisten vanhempien lapset(jotka ovat jo aikuisia) ovat täysin täyspäisiä ja todella läheisiä vanhemmilleen vaikka niitä on vauvoina hoitanut paljon muutkin kun äiti ja isä.

-lapsi vähintään 2v jotta pärjää kaksi yötä

-mummulan pitää olla hyvin tuttu paikka

-isovanhempiin pitää voida luottaa (mm. alkoholistimummu meillä)

-lapsen pitää osata puhua siten että saa asiansa selvitettyä

SE ETTÄ SINULLE ON TAPAHTUNUT JOTAIN JOSSAIN OLOSUHTEISSA EI MUUTA SITÄ, ETTÄ TUTKIMUS OSOITTAA ETTÄ TILASTOLLISESTI, KESKIMÄÄRIN, ON TODENNÄIKÖISINTÄ ETTÄ NIISSÄ OLOSUHTEISSA ASIAT MENEVÄT TIETYLLÄ TAVALLA.



Minkälainen ihminen yrittää kumota tutkimustuloksia sillä että " minulle kävi toisin" ? Eihän siinä ole mitään järkeä.

enkä ymmärrä, miten joku edes uskaltaa ottaa niin pientä vierasta lasta vastuulleen vapaaehtoisesti. Tästä suurperheen vinkkelistä siihen ei tosin olisi tarvettakaan, en keksi mitään, mihin menisin, mihin vauvaa ei voisi helposti ottaa mukaan, ja en tietenkään tarkoita nyt mitään ääritilanteita.

Kysykääpä omilta äideiltänne olivatko he miten paljon erossa teistä kun olitte vauvoja ja miettikää että oletteko siitä jotenkin kärsineet.

Joissain asioissa olisi hyvä luottaa siihen tutkittuun tietoon (tässä aiheessa tarkoitan näitä kiintymyssuhdeteorioita). Ja hyväksyä se, että oma ratkaisu ei ehkä ollutkaan se oikea, että äiti ei aina tiedäkään, vaikka niin luulee.



Koska minä en ole psykologiaa opiskellut enkä näitä asioita tutkinut, niin luotan silloin sen alan ammattilaisiin. En pappiin, en toiseen äitiin.



Mutta kukin tavallaan. Jos kokee tärkeäksi sen, että saa toiminnalleen jonkun toisen hyväksynnän, oli se sitten vaikka se pappi ja suurperheen äiti, niin olkoon niin. Minulle riittää se, että toimin kuten lapselleni parhaaksi näen, enkä jätä vauvaa yöhoitoon. Koska se ei ole vauvalle hyväksi.



t. 65

esikoinenkin jo 18-vuotias eikä ole vielä mummolaan yökylään hoitoon huolittu. On teillä murheet!!

eli itse ainakin noudatan lapsipsykologien ohjeita eli niin monta yötä kun on ikävuosiakin.



Aika hassua, että joku kehuu pientä vauvaa sosiaaliseksi ja reippaaksi ja näin ollen vauva voi olla enemmänkin hoidossa.

Tai että hoitoon voi jättää jos isovanhemmat ovat luotettavia ja tuttuja.

=)