Uskotko, että turvaverkot ovat itsestä kiinni vai puhtaasti tuurista?
Yksi näitä palstan ikiaiheita. Täältä usein saa käsityksen, että jos lasten isovanhemmat eivät asu lähellä, niin lapsiperheellä ei sitten ole turvaverkkoja, hoitajia lapsille tai ketään jolta pyytää hädässä apua. Piste. Eli siis joko ollaan onnekkaita ja turvaverkko on tai sitten epäonnekkaita ja ei ole ja asialle ei mitään voi.
En tiedä liittyykö tämä minun oletettuun kermaperseisyyteeni, mutta minä väitän, että asia ei ole noin, vaan se on pitkälle itsestä kiinni. Ei ole pakko muuttaa kauas suvusta, jos ei halua ja jos esim. työmahdollisuuksien takia haluaakin, niin turvaverkon voi rakentaa muistakin, kuin sukulaisista. Meillä matkaa isovanhemmille on satoja kilometrejä ja heistä oikeastaan vain minun isäni kuuluu aktiivisesti elämäämme, miehelläni ei ole sisaruksia ja minun ainoa veljeni ei tällä hetkellä asu edes samassa maassa kuin me. Silti meillä on vahva turvaverkko.
Toki asiaa on auttanut se, että edellisellä paikkakunnalla sekä mieheni työkavereista että minun opiskelukavereistani valtaosa oli samanlaisia kauas juuristaan paiskattuja kuin mekin, joten kaikilla oli tarve ja halukkuutta perustaa näitä turvaverkkoja. Joten niitä myös syntyi ihan vastavuoroisen auttamisen ja yhdessä viihtymisen pohjalle. Nyt muutimme uudelle paikkakunnalle, mutta välimatkaa ei ole kuin parisataa kilometriä, joten vanhaankin turvaverkkoon voi hyvin vielä tietyissä asioissa turvautua, mutta samalla olemme alkaneet jo rakentaa uutta. Taas on naapureista ja miehen työkavereista löytynyt ihmisiä, joiden seurassa viihtyä ja joille meidän apumme kelpaa ja joilta näin ollen voi myös toivoa vastavuoroista apua. Pienten palvelusten ja mukavan yhdessäolon varaan ne turvaverkot saa rakennettua ja pikkuhiljaa ne vahvistuvat. Se vaatii vaivaa ja mitään hyvää ei synny hetkessä, mutta on se paljon tehokkaampaa kuin vauvapalstalla märiseminen.
Kommentit (56)
niin on vaan laiskuutta, jos ei ota. Muuten toki on kyse vastavuoroisuudesta, siinä olen samaa mieltä.
sillä jos ei olisi, eikös meillä pitäisi olla aikamoinen turvaverkko, onhan meillä paljon sukulaisia, tuttavia, ystäviä, naapureita jne. Sukulaisia ei vaan kiinnosta, ja muut eivät jaksa. Ehkäpä joku tuntemistani ihmisistä olisi sellainen, joka kokisi velvollisuudekseen auttaa minua, jos auttaisin häntä lukuisia kertoja. Mutta kun on käynyt niin huono tuuri, että olen vain tavallinen ihminen, joka väsyy. Väsyn rankkaan työhön, yövalvomisiin, monen lapsen hoitoon, arjen kuvioihin niin kauheasti, että en mitenkään enää jaksa ottaa omieni lisäksi lisää lapsia hoidettavaksi. Jos olisi siis parempi tuuri omien voimavarojen suhteen, niin olisi helpompaa.
ja uskon myös vakaasti siihen, että ne, jotka eniten sen puolesta puhuvat, että on vain itsestä kiinni, ovat usein niitä, joilta kuitenkin löytyy joku mummo tai kummi, jonka lastenhoidon eteen ei tarvitse hirveästi ponnistella tai edes auttaa vuorostaan.
Ympäristöön voi siis itse vaikuttaa... helppoa se ei ole, eikä aina onnistu. Muuttaminen voi olla vaikeampaa kuin turvaverkotta pärjääminen vanhassä ympäristössä asuessa. Mutta siinä olet oikeassa että vauvapalstalla märiseminen ei auta asiaa tippaakaan.
hoitopaikka vaikkapa lauantai iltapäiväksi ja alkuillaksi? Ja sulla on nyt siellä säännöllisesti oman neljän lapsesi lisäksi kerran pari kuussa lasten kavereita yökylässä? Taaperouikäisiä yökyläilijöitä pari kappaletta kerrallaan? Ihan oikeastiko?
Vissiin sitten teitä on vaan harvinaisen energisia ja jaksavia ihmisiä löytäny toisensa. Mä voisin ottaa vauvakaksoset hoitoon, mutta helvetisti sais maksaa, että viittisin tuntia kauempaa paimentaa 1-4 vuotiaita vieraita kaksosia....Kouluikäsiä lapsia tietysti jaksaa ottaa yökylään vaikka joka viikonloppu. On mulla ollut satunnaisesti taaperoikäisikin yökylässä - omia lapsia kolme, kaikki syntyivät kolmen vuoden sisään - mutta en kyllä olis mielelläni ottanut esim. kolmea taaperoa yökylään samaan aikaa. No, pari kertaa vuodessa vois mennä, muttei sen useammin.
Mutta katellaan asiaa uudestaan, kun sulla loppuu äitiysloma. Tule sitten uudestaan kertomaan, miten teet duunisi ja hoitelet omat neljä lastasi ja viikonloppuisin ystävien lapset. Ja vastaavasti, miten innostuneita hoitajia löydät kävelemään oppineille uhmaaville kaksosillesi....
On ihan turha ruikuttaa, jos ei itse ole valmis muita auttamaan.
Samoin aiemmin kirjoitti se yksi, joka selitti, kuinka on pyytänyt ja pyytänyt muita vahtimaan lapsiaan... Joo, vaan onko itse tarjoutunut hoitamaan keknenkään muun lapisa? ONko itse ehdottanut vastavuoroista lapsenhoitoa tuttujen kanssa?
Tässäkin on jo tuhat kertaa sanottu että turvaverkko ei tarkoita sitä, että olisi olemassa liuta ihmisiä, jotka täysin pyyteettömästi haluaisivat toisten lapsia hoitaa. Kyse on vastavuoroisuudesta.
Kaikki eivät halua toisten lapsia hoitaa, mutta jos haluaa omansa joskus saada hoitoon, varmasti löytyy ihmisiä, jotka ovat samassa tilanteessa. Kyse on vain siitä mitä itse viitsii asian eteen tehdä.
Vierailija:
Kun SINÄ menet kauppaan, kaikki muut eivät mene. Kun SINÄ ostat uuden takin, kaikki muut eivät osta. Kun SINÄ pidät koirista, kaikki muut eivät välttämättä pidä. Kun SINÄ otat lapsia hoitoon, kaikki muut eivät välttämättä ota!!
ajaksi. Ja kuten sanottua, olemme juuri muuttaneet ja uuden lähellä olevan turvaverkon rakennus on vasta alussa. Vauvat ovat myös vielä niin pieniä, että sen takia meillä ei yökyläilijöitä ole ollut, mutta jos joku ystävä oikeasti hoitajaa lapselleen nyt tarvitsisi, voisin ottaa muutamaksi tunniksi tai yhdeksi yöksi tähän sen pari taaperoakin. Tosin lastemme kaverit ovat kyllä teinejä (eivät enää harrasta yökyläilyjä) tai taaperoudesta leikki-ikään jo siirtyneitä.
Pienille kaksosille varmaan on hankalampi löytää innokkaita hoitajia kuin samanikäiselle yhdelle lapselle, ymmärrän kyllä sen jo nyt ja voi hyvinkin olla, että yöhoitoa tarvittaessa pesuettamme on syytä tulevaisuudessa jakaa (vanhinta tosin ei nyt enää tarvitse hoitaa, selviää illan tai yön yksinkin ja parin vuoden päästä voi varmasti vahtia jo nykyisen nelivuotiaammekin.) Uskon kuitenkin, että tulevaisuudessakin löydämme ystävistä lapsillemme hoitajia ja jaksamme myös hoitaa muiden lapsia vuorostamme. Onhan meitä kaksi aikuista ihmistä, joten jos kumpikin selviämme yksin katraamme kanssa niin loogistahan olisi olettaa, että kahdestaan kykenemme handlaamaan toisen samanmoisen ;) (tai ehkä ei,joukossa tyhmyys jne. mutta pari ylimääräistä mukulaa kuitenkin.)
Vierailija:
hoitopaikka vaikkapa lauantai iltapäiväksi ja alkuillaksi? Ja sulla on nyt siellä säännöllisesti oman neljän lapsesi lisäksi kerran pari kuussa lasten kavereita yökylässä? Taaperouikäisiä yökyläilijöitä pari kappaletta kerrallaan? Ihan oikeastiko?Vissiin sitten teitä on vaan harvinaisen energisia ja jaksavia ihmisiä löytäny toisensa. Mä voisin ottaa vauvakaksoset hoitoon, mutta helvetisti sais maksaa, että viittisin tuntia kauempaa paimentaa 1-4 vuotiaita vieraita kaksosia....Kouluikäsiä lapsia tietysti jaksaa ottaa yökylään vaikka joka viikonloppu. On mulla ollut satunnaisesti taaperoikäisikin yökylässä - omia lapsia kolme, kaikki syntyivät kolmen vuoden sisään - mutta en kyllä olis mielelläni ottanut esim. kolmea taaperoa yökylään samaan aikaa. No, pari kertaa vuodessa vois mennä, muttei sen useammin.
Mutta katellaan asiaa uudestaan, kun sulla loppuu äitiysloma. Tule sitten uudestaan kertomaan, miten teet duunisi ja hoitelet omat neljä lastasi ja viikonloppuisin ystävien lapset. Ja vastaavasti, miten innostuneita hoitajia löydät kävelemään oppineille uhmaaville kaksosillesi....
Turvaverkko ei ole sama asia kuin isovanhemmat.
Vierailija:
Ei sitten ole tullut mieleen, että kaikilla isovanhemmat eivät ole elossa tai ovat itse hoivan tarpeessa.
Ollaan auteltu ystäväperheitä tai perheitä, joita luulin ystäviksi. Hoidettu lemmikkejä, lapsia, muutettu, lainattu autoa ja ja ja. Kertaakaan ei olla saatu apua edes hetkeksi, vaikka kuinka ajoissa pyytäisi.
En jaksa auttaa ketään enää missään.
helpompaa kuin toisille aina asuinpaikasta lähtien.
Ne perheet, joissa apua tarvittaisiin eniten, ovat usein kaikkein heikoimmassa asemassa. Heillä ei ole samoja mahdollisuuksia liikkua ympäriinsä tutustumassa ihmisiin, hyvä kun selviää päivästä toiseen. Toiset saattavat suhtautua ennakkoluuloisesti, ja normaalista poikkeavia lapsia ei halua hoitaa kukaan. Näin esim. perheissä, joissa sairaita tai vammaisia lapsia tai vanhempi sairastaa itse.
Ihmiset ovat erilaisia. Kyllä meidän tuttavapiirissämme kaikilla on kädet täynnä työtä omien lastensa sekä töiden kanssa. Emme ole laiskoja, mutta olemme ihmisiä. Kiva, jos jotkut muut ovat jaksavampia. Asumme Helsingissä eikä meillä ole mahdollisuutta pitää autoa. Ystävät asuvat toisella puolella kaupunkia. Julkisilla matka eräältä ystävältäni meille kestää 1.5 tuntia. Ihanko oikeasti olisi ok pyytää häntä omien töidensä jälkeen meille lapsenvahdiksi. Jos hän kävisi kaksi tuntia vahtimassa lapsiamme, matkoihin menisi kolme tuntia.
Jos asuisimme maalla, vaikkapa kotipaikkakuntani kaltaisessa taajamassa, ei avun pyytäminen olisi niin vaikeaa. Kaikki on puolen tunnin kävelymatkan päässä.
On kuitenkin paljon heitä, jotka eivät jaksa. Oma turvaverkkomme on hajallaan parinsadan kilometrin säteellä. Vanhat ja sairaat isovanhemmat, yksi alkoholisoitunut aikuinen ja loput työssäkäyviä lapsiperheitä. Olemme yrittäneet: auttaneet ystävää rakennusprojektin aikana lastenhoidossa, mies oli apuna raksalla, muuttohommissa, naapurin muksut olleet pari tuntia hoidossa, ollaan viety ja haettu samaa matkaa - mutta! Kun on kysytty, josko joskus meidän lapset (tai edes yksi kerrallaan) voi tulla hoitoon niin ei käy. Nyt on huono hetki, pitkä työpäivä, selkä kipeä, omat lapset kipeät, synttärit tulossa, työmatka, ym ym. Siihen väsyy. Tulee semmoinen ajatus että perkele, kyllä minä omat lapseni hoidan, ilman turvaverkkoja.
Kysehän on siitä rakentamisesta. Jos on valmiiksi olemassa turvaverkko, niin sittenhän sitä ei ole ongelmaa. Meillä on se tilanne, että miehen vanhemmat asuvat toisessa maassa töissä ja omat vanhempanikin ovat vielä työelämässä ja asuvat myös toisella paikkakunnalla reilun sadan kilometrin päässä. Isovanhemmista ei ole elossa kuin mummuni ja hän on jo hoitokodissa. Sisarukset asuvat joko Suomessa muualla tai sitten maailmalla.
Sukulaisista ei ole siis lyhyellä tähtäimellä apua.
Meillä on kuitenkin opinnoista, harrastuksista ja muista kontakteista kaveripiiriä. Useimmat ovat samanikäisiä ja monilla on lapsiakin. Me kuitenkin pyrimme tekemään toisille palveluksia. Maailmaa matkaavan sinkun lemmikki tulee jollekin hoitoon, lapsille saa hoitoapua, muutossa voi auttaa, joku voi ommella toiselle verhot, kipeälle haetaan ruokaa kaupasta. Eihän avun tarvitse olla mitenkään päivittäistä tai edes viikottaista tai kuukausittaista. Tärkeintä on, että voi pyytää. Tarvittaessa voi myös kieltäytyä. Mutta mitään ei saa jos ei pyydä
Tuossa lapsen oksennustautitilanteessa mä voisin kyllä keksiä useita ihmisiä, joille voi soittaa. Ja voihan sinne päiväkotiin ilmoittaa isommankin joukon ihmisiä tarvittaessa. Samoin mä tiedän useita ihmisiä, jotka voisivat soittaa mulle vastaavassa tilanteessa ja olenkin muutaman ystävän varapäiväkotihakuhenkilö.
Tässä voitaisiin yhtä hyvin puhua imetyksestä :)
Ei tasan onnistu ainakaan täälläpäin. Puistotutut on puistotuttuja mutta hädässä vain auttavat niitä vanhoja kamujaan.
Fletch:
Jos naapureita ei kiinnosta, niin entä lasten päiväkotikavereiden vanhempia tai leikkipuistossa tavattuja ihmisiä (jos lapset vielä kotihoidossa)?
Minun tuttavapiirissäni on hyvin vähän ihmisiä, jotka eivät ikinä ole valmiita auttamaan toisia (esim. hoitamalla lapsia) ja vähän niitäkin, jotka eivät ikinä halua viedä lapsiaan hoitoon. Jos ei halua, että kukaan ikinä hoitaa omia lapsiaan, niin silloinhan niitä hoitajia ei tarvita. Jos taas kaipaisi vastavuoroista hoitoapua, niin omituiselta tuntuu, jos mistään ei löydy yhtään ketään, jolla olisi samanlaisia toiveita. Jos taas kaipaa hoitoapua, mutta ei itse halua vastavuoroisesti korvata sitä millään palveluksella, niin toki raha on myös käypä korvaus ainakin sellaiselle, joka työkseen tai sivutyökseen hoitaa lapsia.
Vierailija: