Uskotko, että turvaverkot ovat itsestä kiinni vai puhtaasti tuurista?
Yksi näitä palstan ikiaiheita. Täältä usein saa käsityksen, että jos lasten isovanhemmat eivät asu lähellä, niin lapsiperheellä ei sitten ole turvaverkkoja, hoitajia lapsille tai ketään jolta pyytää hädässä apua. Piste. Eli siis joko ollaan onnekkaita ja turvaverkko on tai sitten epäonnekkaita ja ei ole ja asialle ei mitään voi.
En tiedä liittyykö tämä minun oletettuun kermaperseisyyteeni, mutta minä väitän, että asia ei ole noin, vaan se on pitkälle itsestä kiinni. Ei ole pakko muuttaa kauas suvusta, jos ei halua ja jos esim. työmahdollisuuksien takia haluaakin, niin turvaverkon voi rakentaa muistakin, kuin sukulaisista. Meillä matkaa isovanhemmille on satoja kilometrejä ja heistä oikeastaan vain minun isäni kuuluu aktiivisesti elämäämme, miehelläni ei ole sisaruksia ja minun ainoa veljeni ei tällä hetkellä asu edes samassa maassa kuin me. Silti meillä on vahva turvaverkko.
Toki asiaa on auttanut se, että edellisellä paikkakunnalla sekä mieheni työkavereista että minun opiskelukavereistani valtaosa oli samanlaisia kauas juuristaan paiskattuja kuin mekin, joten kaikilla oli tarve ja halukkuutta perustaa näitä turvaverkkoja. Joten niitä myös syntyi ihan vastavuoroisen auttamisen ja yhdessä viihtymisen pohjalle. Nyt muutimme uudelle paikkakunnalle, mutta välimatkaa ei ole kuin parisataa kilometriä, joten vanhaankin turvaverkkoon voi hyvin vielä tietyissä asioissa turvautua, mutta samalla olemme alkaneet jo rakentaa uutta. Taas on naapureista ja miehen työkavereista löytynyt ihmisiä, joiden seurassa viihtyä ja joille meidän apumme kelpaa ja joilta näin ollen voi myös toivoa vastavuoroista apua. Pienten palvelusten ja mukavan yhdessäolon varaan ne turvaverkot saa rakennettua ja pikkuhiljaa ne vahvistuvat. Se vaatii vaivaa ja mitään hyvää ei synny hetkessä, mutta on se paljon tehokkaampaa kuin vauvapalstalla märiseminen.
Kommentit (56)
Minun kokemukseni mukaan sinkut ovat suorastaan täydellisiä " uhreja" turvaverkkoa etsivälle. He kun tarvitsevat vielä useammin sitä toista käsiparia avukseen kuin pariskunnat. Jos naapureita ei kiinnosta, niin entä lasten päiväkotikavereiden vanhempia tai leikkipuistossa tavattuja ihmisiä (jos lapset vielä kotihoidossa)? Ja oletko varma, että ketään naapureita ei kiinnosta? Eivät he yleensä kyltti kaulassa ovellesi ilmoittaudu, vaan pitää itselläkin vähän olla yritystä. harrastuskaverit ovat myös aina potentiaalisia tässä suhteessa.
kuitenkin kun lähes kaikki kaverit ovat samanikäisiä kuin itsekin, eli heilläkin on oma perhe, eivätkä jaksa toisten lapsia vielä sitten siihen päälle vahtia. Kaikille suku vaan ei ole paras, isovanhemmat voi olla kaukana, ei ole sisaruksia, ei enoja, ei tätejä... Naapureitaankaan ei voi valita, eli heidänkään varaan ei voi laskea. Eli uskon että on oikeasti olemassa ihmisiä, joilla ei sitä turvaverkkoa vaan ole, ja se ei ole heidän oma vikansa.
On mulla muutama sellainen tuttu kotiäiti jotka voivat ottaa esikoiseni muutamaksi tunniksi leikkimään jos mun pitää mennä esim. lääkäriin. Tosin kuopus on sitten vaikeampi juttu kun on eroahdistusiässä eikä suostu jäämään mihinkään vieraisiin paikkoihin huutamatta.
Mutta jos haluaisin lähteä vaikka miehen kanssa baariin niin ei mulla ole paikkaa mihin nuo lapset menisivät. Kaikki ovat niin väsyneitä omien lastensa kanssa ettei kukaan mitenkään mielellään ota 1- ja 3-vuotiaita lapsia yöksi luokseen, ihan rehellisesti sanottuna en minäkään ottaisi.
eli just vaikka naapurit: minkälaisia ihmisiä sattuu naapurissa asumaan. Toiset ei vaan halua olla missään tekemisissä kenenkään kanssa, ei se auta vaikka itse olisit kuinka sosiaalinen!
Ja meidän työpaikan sinkutko olisivat jonossa tulossa lapsia hoitamaan?? HAHAHAHA! Johan vitsin murjaisit!
Turvaverkoksi riittää muutama avulias-aatu. Jos hyvä tuuri käy, törmäät heihin elämäri varrella. Mutta huonolla tuurilla et! Et vaikka itse yrittäisit olla kuinka avulias tahansa!
niin kuin moni muukin asia tässä elämässä - myös moni sellainen, mikä näyttää tuurilta.
Tottakai kaverinsa ja naapurinsakin valitsee, samaten valitsee sen, miten ihmisiä kohtelee, miten osaa luoda suhteita ja verkostoja jne.
Meillä on onneksi isovanhemmat, jotka hoitavat lapsia silloin kun on tarve (pankki, lääkäri tms).
Yökyläilyt ja muu pidempiaikainen hoito ei onnistu..
Toiset isovanhemmat ovat alkoholisoituneita, joten eivät kelpaa meille avuksi.
Naapureita emme tunne kovinkaan hyvin. Itse olen hoitovapaalla, joten ei ole työkavereita. Miehen työkaverit ovat kaikki keski-ikäisiä miehiä lukuunottamatta muutamaa parikymppistä sinkkumiestä. Heitä en tohtisi lastenhoidolla vaivata.
Ystävillämme on kaikilla pieniä lapsia. Satunnaista hoitoapua muutamaksi tunniksi olemme toisillemme antaneet, mutta kukaan ei jaksa toisten lapsia pitkäksi aikaa hoitoon ottaa (esim. yö).
että täällä Pohjolassa oltas jotenkin epäsosiaalisia! Kyllä täällä ollaan ihan oikeita ja rehtejä ystäviä eikä mitään teennäisiä kuminaama ystäviä suuren maailman malliin jotka niin lirkuttelee kivasti mutta sitten kun selän kääntään niin haukutaan alimpaan helvettiin
Ei kai kukaan nyt ole jonossa tulossa teitä auttamaan ihan omaksi ilokseen? Jos jotain haluaa, pitää itse tehdä aloite ja se oikea tapa tehdä aloite ei ole se, että kysytään, kuka haluaisi tulla hoitamaan meidän neljää lasta yöksi. Oletko muuten itse ollut ensimmäisenä jonossa menossa auttamaan heitä muuttotalkoissa tai kantamaan painavaa kirjahyllypakettia huonekalukaupasta autoon ja autosta kämppään ja auttamassa sen kokoamisessa?
Vierailija:
Ja meidän työpaikan sinkutko olisivat jonossa tulossa lapsia hoitamaan?? HAHAHAHA! Johan vitsin murjaisit!
Meillä on yökyläillyt ystävien lapsia ja meidän lapset ovat vastavuoroisesti yökyläilleet heillä. Ei nyt jatkuvasti, mutta kyllä sitä nyt esim. kerran kuussa jaksaa yhden lasten yökyläilyn.
Itse voin suoraan sanoa, että en todellakaan jaksa ottaa ystäväni 1- ja 3-vuotiaita yökylään. Meillä on 2- ja 4-vuotiaat ja lisäksi vauva, joten omissa lapsissa on ihan tarpeeksi hoidettavaa.
Ehkä joskus muutamien vuosien päästä tilanne voi olla erilainen.
Fletch:
Meillä on yökyläillyt ystävien lapsia ja meidän lapset ovat vastavuoroisesti yökyläilleet heillä. Ei nyt jatkuvasti, mutta kyllä sitä nyt esim. kerran kuussa jaksaa yhden lasten yökyläilyn.
Turvaverkkojen luominen vaatii omaa aktiivisuutta, mutta kaikkia ei ole siunattu tähän sopivalla luonteella. Lisäksi elämäntilanne voi toisilla olla niin raskas jo lapsuudesta asti ettei resursseja ihmissuhteiden luomiseen yksinkertaisesti riitä. Ystävyyssuhteiden luominen ja ylläpito vaatii aina vaivannäköä niin kuin itsekin totesit, vaikka hyvä ystävyys taukoja kestääkin. Noin periaatteessa olen siis samaa mieltä kuin ap, mutta toiset joutuisivat tekemään paljon enemmän töitä asian eteen, alkaen itsensä ja ajattelutapojensa muuttamisesta. Ihmissuhdeverkostojen luominen vaatii myös aikaa.
Nykyaika yksilöllisyyden korostamisineen yhteisöllisyyden kustannuksella (tyyliin kiinnostuksen osoittaminen muiden asioihin on sopimatonta toisten asioihin sekaantumista, kukin hoitakoon omat asiansa) on tässä myös esteenä.
Oma turvaverkko on kunnossa, isovanhemmat, veli, lasten kummit tarvittaessa apuun kutsuttavissa. Mulle on joka elämänvaiheesta lapsuudesta lähtien jäänyt yksi hyvä ystävä, joista osa on nyt lasten kummeja (ja minä vastaavasti kolmen ystävän lapsen kummi). Naapureita olen muuttomme jälkeen pyrkinyt jututtamaan, ja jos tuntuu löytyvän vastaavasti halua vaihtaa muutama sana silloin tällöin, niin osan kanssa ollaan tultu paremmiksikin tutuiksi. Paria naapurintyttöä olen suoraan kysynyt joskus lastenhoitajiksi palkkaa vastaan ja yhden vanhemman rouvan pyysin kerran vartiksi meille istumaan, että saisin esikoisen haettua läheltä muskarista herättämättä kuopusta päiväunilta. Koiranulkoiluttajien kanssa tulee turistua muuten vain, kun itse valvon pihalla lapsia. Päiväkotikaverien vanhempien kanssa olen myös valmis tutustumaan, jos vain vähänkin vastakaikua tulee. Läheskään aina ei valitettavasti tule.
Mikään supersosiaalinen en tosiaankaan ole, olen vain avoin erilaisissa tilanteissa vastaan tuleville ihmisille ja aina välillä teen aloitteen.
Me asutaan myös kaukana sukulaisista, itseasiassa toisessa maassa. tänne nykyiselle paikalle muutimme juuri tulin raskaaksi, joten yhtään tuttua ei naapurustossa ollut. Olemme kuitenkin lliikkuneet aktiivisesti lasten aknssa, käyneet avoimessa päiväkodeissa, kerhoissa, vauvauinneissa, leikkipuistoissa jne missä ollaan tutustuttu muihin alueen lapsiperheisiin ja yllättäin saatiin huomata että meitä löytyy montakin perhettä joilla suvut ovat kaukana. ollaan sitten porukalla muodostettu yhteinen tukiverkko, jossa ollaan hoidettu toistemme lapsia ja autettu milloin missäkin.
Tukiverkkoon on tullut mukaan myös lapsettomia tuttavia töistä ja harrastuksista, heille ollaan lastenhoitoapu voitu korvata muilla tavoilla. Ollaan autettu muutoissa ja remonteissa, hoidettu lemmikeitä ja kasteltu kukkia matkojen ajan jne. Pientä apua josta on ollut paljon iloa saajalle.
Eli tämän perusteella en sanoisi kaukana asuvien sukulaisten tarkoittavan automaatisesti sitä ettei mitään tukiverkostoa tai lapsenhoitoapua löydy.
Ne ihmiset, jotka väittävät, ettei kaveripiirissä ole kuin samanikäisiä, tai sinkkuja tai monilapsisia tai yksinhuoltaji tai tai
ja emmäkään jaksa ja .........
Nuo ihmiset ovat sellaisia valittajia ja laiskoja ihmisiä, joita ketään ei kiinnostakaan tutustua tai auttaa.
Ei kukaan haluakaan tarjota apua kun tyypillä on jo valmiiksi selitys miksi ei juuri silloin omaa kullannuppua antaakaan hoitoon.
Mutta ymmärrän hyvin, että toisten rahkeet turvaverkon luomiseen on paljon vähäisemmät kuin toisten. Ja ihan reaaliset mahdollisuudetkin jossain korvessa voivat olla suppeat.
Avun pyytäminen, avun antaminen ja verkostoituminen eivät ole helppoja. Oli mullekin kynnys pyytää ennen leikkausta kaiken maailman tuttavia ja ystäviä hoitamaan lapsia. Mutta pyysin kuitenkin ja kyllä oli sinkut jonossa viemään lapsia ulos. Kyllä se lähtee siitä aidosta ystävyydestä, että kunnoittaa ja arvostaa toista. Silloin haluaa itse auttaa ja tulee autetuksi.
kun lapsenhoitoavunpyyntöön 5-vuotiaalle vastataan " voi, enhän mä uskalla, sehän on vielä niiiin pieni!" ...
märisijät näitä ovat. Odottavat vain, että jostain ilmaantuisi ilmaista, yksipuolista ja heidän ehdoillaan tulevaa apua ja näissä odotuksissaan joutuvat pettymään.
mistä saat apua, jos lapsi sairastuu? Kesken työpäivän tarhasta soitetaan, että lapsesi oksentaa, tule hakemaan (ja itse olet vaikkapa vetämässä koulutusta ja mies työmatkalla). Mä en kyllä kuuna kullan valkeana kehtaisi pyytää apua keneltäkään tuttavalta (joilla kaikilla omiakin lapsia). Ainut vaihtoehto olisi mummo, silloinkin olisi huono omatunto, että tauti tarttuu eteenpäin.
Fletch:
märisijät näitä ovat. Odottavat vain, että jostain ilmaantuisi ilmaista, yksipuolista ja heidän ehdoillaan tulevaa apua ja näissä odotuksissaan joutuvat pettymään.
Joskus niin ärsyttää kun tukijoukot määritellään lähinnä ihmisiksi jotka ovat yksin minun käytettävissäni 24/7 ilman että minun tarvitsisi korvata apuaan millään lailla.
Ihmisiähän kaikki on ja outo ajatus että samalla asuinalueella asuu monia yksinäisiä perheitä ilman tukiverkostoa, miksi ihmeessä nämä ihmiset eivät rakenna sitä verkostoa keskenään? Eikai tukiverkosto nyt tarkoitakaan sitä että joku päivystää aina vapaana, vaan ihan sitä että oon ihmisiä joilta voi tarvitessa pyytää apua ja muistaa itse myös tarjota sitä aina kun voi. Kun on useampia tälläisiä ihmisiä lähipiirissä, aika suurella todennäköisyydellä löytyy joku joka voi auttaa silloin kun tarvitset lapsenvahtia. Mutta muista myös itse tarjota sitä apua muille.
Ainut, mikä voi vaikuttaa on, että ihmisillä on eri mahdollisuudet luoda ihmissuhteita. On monia, jotka eivät vain kykene sosiaaliseen elämään ja tuntuu, että täällä pimeässä Pohjolassa on monia epäsosiaalisia ihmisiä. Se voi olla synnynnäistä, vaikeudet luoda ihmissuhteita.