Muilla puhumattomia lapsia?

Mutismi tarkoittaa lasten puhumattomuutta. Puhumattomuus voi olla pysyvää tai valikoivaa. Valikoivaa puhumattomuutta (F94.0) kutsutaan selektiiviseksi mutismiksi (lat. mutismus electivus, mutismus selectivus; engl. elective mutism, selective mutism).



Selektiivinen mutismi on poikkeava käyttäytymisen muoto, jossa ihminen kieltäytyy puhumasta vaikka on jo oppinut puhumaan. Selektiiviseen mutismiin liittyy usein merkittäviä persoonallisuudenpiirteitä, kuten sosiaalista ahdistuneisuutta, vetäytymistä, herkkyyttä tai vastarintaa. Puhumattomuutta voi kestää kolmesta kahteentoista vuotta. Keskimääräinen kesto on kahdeksan vuotta. Pitkään jatkuneessa mutismissa lapsi voi olla roolinsa vanki ja elämän tilanteen muutos (esimerkiksi ryhmän tai luokan vaihtaminen tai muutto toiselle paikkakunnalle) saattaa auttaa.



Selektiivisen mutistisuuden syitä ei tunneta kovin hyvin. On arveltu, että syynä voi olla esimerkiksi kielellinen neurologinen erityishäiriö, kehitysvammaisuus, autistisuus, kuulovamma tai psyykkiset tekijät. Puhumattomuus voi olla myös esimerkiksi vallan väline tai pelkoreaktio; esimerkiksi reaktio äidistä eristämiseen. Mutistien käyttäytymisessä sosiaalisissa tilanteissa on autistisisa piirteitä. Tästä johtuen heitä voidaan helposti luulla autisteiksi, vaikka mutistisuuden taustalla ei olisikaan mitään autismiin liittyvää. Älykkyydeltään mutistit eivät poikkea keskitasosta.



Selektiiviseen mutismiin ei ole vakiintunutta hoitokäytäntöä. Monia erilaisia hoitomuotoja, kuten leikkiterapiaa, psykodynaamista psykoterapiaa, kognitiivis-behavioraalista psykoterapiaa, puheterapiaa ja ryhmäterapiaa on käytetty. Yleisin mutistilasten hoitomuoto on perheterapia yhdistettynä joko käyttäytymisterapiaan tai psykodynaamiseen terapiaan.



Kommunikointia voi mutistin kanssa harjoittaa muuten kuin puhumalla. Hyviä välineitä ovat sähköposti, tekstiviestit tai perinteinen kynä-paperi-yhdistelmä. Päivähoidossa tai koulussa on tärkeää antaa mutistille selkeä oma reviiri. Turvallisuuden tunteen luominen ja luottamuksen rakentaminen mutistin kanssa auttavat kommunikoinnin mahdollistamisessa. Kuntoutumisen näkökulmasta turvallisten sosiaalisten tilanteiden luominen on tärkeää

löytyy mm. meidän naapurista, tyttö jo 14, mutta ei edelleenkään puhu kuin kotona ja joillekin kavereille, mutta eipä niitä paljon ole...

Lapsi ei kärsi sosiaalisista tilanteista, tykkää ihmisistä, pärjää joka paikassa, on kyllä ihan tykätty kaveri.



Ei vain puhu ennen kuin on ihan varma seurastaan. Eli todella tarkka kenelle puhuu ja koska.



Puheterapeutti sanoi, että hallitsee tilanteita sillä puhumattomuudellaan, muttei havainnut lapsen muussa kommunikoinnissa mitään vajeita.



Kannattaisikohan tuosta mutismista kysellä neuvolasta vai mistä?



Ap

Ei siis ujo, tykkäsikin olla vieraissa paikoissa. Mulle rupes sitten puhumaan koska oltiin paljon tekemisissä. Koko tarha-aikanaan ei sanonut mitään tarhassa, kaikki lapset siis järkyttyivät kun kuulivat pojan puhuvan äidilleen. KOulussa sama juttu, ei puhunut MITÄÄN.



Nyt hän jo puhuu ja vastaa kysyttäessä vieraillekin. on 10 v.

lapsen käytökseen?



Ap

Lapseni on kyllä aika arka, mutta ei se päällepäin näy, lukuunottamatta puhumattomuutta. Kun hän jännittää, hän on vain hiljaa mutta menee kyllä mukaan. Kun pikkusiskoa jännittää, hän karjuu täysillä ;o) He vain ilmaisevat itseään eri tavoin.



Nyt tuo nelivuotias on onneksi hiukan rohkaistunut ja puhuu jo kerhossa (jonne on aina jäänyt mielellään) sekä parin hyvän kaverinsa vanhemmille. Viime vuosi menikin kerhossa ilman sanaakaan ohjaajille, toisille lapsille kyllä puhui jonkun verran. Jos joku vieras tulee puhumaan, niin ei sano mitään, korkeintaan vastaa nyökkäämällä.

Oltiin tosi paljon näiden naapureiden kanssa tekemisissä, ja ollaan vieläkin. Todella fiksut ja hyvät vanhemmat kaikin puolin, poika leikki aika useinkin meidän tytöän kanssa. Heillä on myös toinen lapsi, nyt 5 v tyttö. Ei hänkään kauhean puhelias ole, mutta ei kai kuitenkaan samanlainen kuin veljensä.



Olen myös ihan varma, että jos joku " diagnoosi" olisi ollut niin äiti olisi mulle siitä sanonut, ei varmasti hävennyt tai mitään. Itse hän mulle sen kertoikin ettei poika puhu missään, en olis muuten edes tiennyt koska puhui mulle ihan normaalisti.



Äiti yritti kysyä miksei poika puhu mutta sanoi aina vaan ettei halua. Muuten ihan tavallisesti kehittynyt ja tasapainoinen lapsi. Oikeen mukava ja tykkäsi meidän pienistäkin lapsista, pelleilli näille jne.



Vähän hän oli sellanen " hutilo" pienempänä, eli fyysisesti aika vilkas, saattoi vahingossa hutasta toisia, heitti joskus innoissaan jotain hiekkaa eikä vaan ajatellut että tulisi jonkun päälle. Ja vauvoja olisi ottanut syliin tosta noin ajattelematta että eivät vielä ole niin vakaita. Mutta nämäkin piirteet on nyt kadonneet kun poika on isompi.

Meillä lapsi aloitti nyt tarhassa, eikä kuulemma ole " suostunut" sanomaan sanaakaan. On iloisena ja hymyillen siellä mukana painanut, muttei vain puhu. Tuntuu jotenkin käyvän ohjaajien tunnon päälle - siis kolahtaa, että " kun minä olen niin ja niin hyvä lasten käsittelijä, niin miksei tämä penteleen lapsi puhu?"



Minä olen yrittänyt selittää, että ei lapsi ole ujo, tulee todella tyytyväisenä pois sieltä, puheterapeutti on ollut ihan tyytyväinen jne. mutta jotenkin minäkin ahdistun jo, kun muut tuntuvat ahdistuvan...



Ap

Meillä poika ollut jo yli 2v kerhossa, eikä vieläkään puhu tädeille eikä muille lapsille. Tädit vaan anto palautetta ettei ota kontaktia. Kotona on ihan normaali. Miten tätä asiaa voisi ruveta viemään eteenpäin? neuvolaan? tutkimuksiin? kerhossa ryhmän vaihto? Kerhon lopettaminen? antaa olla rauhassa? Tädit tosiaan anta pojan olla hiljaa, eivät käy kysylemässä edes mitään. samassa ryhmässä on isosisko joka puhuu taukoamatta.

nyt eri paikkoihin. Ihan siksi että tää puhumaton kuopus ei loputtomiin menisi suulaan ja sosiaalisen siskonsa peesissä.



Ap