Musta meinattiin tehdä lastensuojeluilmoitus tänään.

ja olen ehdottanut jonkin kivan ostamista ehkä alle 10 kertaa heidän elinaikanaan. Ja siis periaate meillä on aina ollut, että kauppareissulla ostetaan tasan se mitä lukee listassa, eikä kellekään mitä ylimääräistä - mutta kerran vuodessa tuosta tulee ehkä poikettua, myönnetään :-)



Yritin vaan tuoda esiin sen, että siinä kaivaa itselleen aikamoista kuoppaa jos kerran viikossa ostaa kaupasta jotain kivaa ylimääräistä mutta kolmella muulla kerralla ei. Parempi olla tosi tiukkis aina ja alusta lähtien, ja pitää ne poikkeukset tosi tosi harvinaisina, niin että lapset ei edes muista sellaisen mahdollisuutta.



13

Mutta aina tuo kokeilee. Ja leluja kun mennään ostaa niin kotona puhutaan että tänään katsotaan kaupasta joku lelu.



Mutta silti sitä pitää aina koittaa.



Ja en asu 20jotain alueella.



VAikka näitä on varmaan joka kunnassa ja pitäjässä.

Meillä naapuri (eikä edes naapuri vaan tavallaan toisessa taloyhtiössä asuva vanha pari) AINA lehahtaa parvekkeelle kun huomaa että meillä on lapset ulkona. Me asutaan omakotitlossa ja meidän piha on siinä heidän kerrostalon yleisen pihan heti vieressä, välissä on kyllä isoja puita jotka _ONNEKSI_ peittää. Ukko karjuu sieltä aina että taas on meidän lapset huutaneet koko päivän eikä kukaan voi istua rauahassa parvekkeella. Ja mä en osaa kasvattaa (meillä on kaksi uhmaikästä) vaikka siis tosiasiassa vien lijuvan lapset heti sisälle, eli sitä kiljuntaa ehtii max siellä ulkona kuulua 20 sek.



Tuli sunnuntaina niin paha mieli kun neljävuotiaamme oli puekutunut seeprapukuun ja leikkiseepraa, hirnui pienellä äänellä joka on siis hädin tuskin voinut kuulua tuonne ylös, niin eikös äijä ollut huutamassa.



Siis että mun lapsi ei omalla yksityisellä pihalla saa leikkiä seepraa klo 15. =(



Ja samat naapurit valittavat kaikille muillekin kaikesta. Yksille naapureillemme olivat lähettäneet kirjeen että tämän perheen oma piha häiritsee heidän esteettistä silmäänsä (kävin katsomassa, siellä oli pari sementtisäkkiä kun remppaavat pihaa).



Hulluja on kaikkialla, toimit AIVAN oikein!

Siitä on aina sovittu etukäteen kotona. Samoin siitä, että nyt ei osteta mitään karkkia tms, puhutaan jo kotona ennen kauppaan menoa.

Ja kas, ei mitään ongelmaa. Eivät kerjää karkkia eivätkä saa itkupotkukohtauksia. Lapset on 2v8kk ja 3v10kk.

Olisi aika kurjaa olla niin tiukkapipo, että mentäisiin tiukasti kauppalistan mukaan, vailla mahdollisuutta improvisoida.

Vierailija:

Yritin vaan tuoda esiin sen, että siinä kaivaa itselleen aikamoista kuoppaa jos kerran viikossa ostaa kaupasta jotain kivaa ylimääräistä mutta kolmella muulla kerralla ei. Parempi olla tosi tiukkis aina ja alusta lähtien, ja pitää ne poikkeukset tosi tosi harvinaisina, niin että lapset ei edes muista sellaisen mahdollisuutta.

13

Veimme esikoista puheterapeutille, ja 2v saattui perusteellisesti kun ei saanutkaan jäädä samaan huoneeseen leikkimään, vaan meidän piti mennä aulaan odottamaan. Tälle lapselle ei mikään holding todellakaan tehoa, vaan paras on kun on itse tyynesti vieressä ja antaa lapsen huutaa harmistuksensa. Kaikki koskeminen, juttelu tai edes sinnepäin katselu saa huudon yltymään.



Kun olimme jo hetken olleet aulassa ja lapsi vielä huusi, toisesta huoneesta tuli psykologi ja alkoi jutella lapselle, yritti tarjota tälle vauvanukkea (lapsen oma, oli meillä mukana) ja otti lapsen suussaan pitämän lelun pois suusta. Ainoa apu tästä oli se, että 2v pelästyi ja halusi minun syliini, kun äsken ei syli kelvannut ollenkaan. Minusta todella tuntui että hän paheksui minun tapaani istua tyynesti vieressä ja lueskella Aku Ankkaa (tämä siinä toivossa että 2v kiinnostuisi lehdestä, hän saattaa joskus sekunnissa lopettaa huutamisen ja tulla vaikka sanomaan jotain siitä lehdestä). Jäi ikävä tunne että en hänen mielestään osannut hoitaa tilannetta oikein, vaikka tunnen kyllä lapseni ja tiedän miten hän rauhoittuu parhaiten. Minä vielä yritin sanoa tälle naiselle että lapsen on parempi vain antaa huutaa, mutta ilmeisesti minun kokemukseeni ei voinut luottaa :o/



Puheterapeutille sanoin tästä kokemuksesta kun esikoisen terapia loppui, toivottavastui he ottavat asian vielä esille kahvipöytäkeskustelussa (psykologi vaikka kysyy kenen asiakas se huono äiti oli, joka antaa vain lapsen huutaa...)

Eli poika ei ole aikaisemmin oikeastaan halunnut ja jos on niin ei osteta on riittänyt. Mutta tämän minä itse, minä haluan, minä päätän jne. myötä on tullut raivarit siitä kun ei saa.



Ja samat säännöt on nyt mitkä ovat olleet alusta saakka. Mutta eiköhän tässä ole suunta vain helpompaan. Odotan vain kun tuo pienempi kasvaa.



-ap-

ja työntänyt vaunuja samalla, kun tultiin bussi pysäkiltä kotiin. Oli kyllä porukkaa tiellä ja sain varmasti vihaisia katseita, mutta so what ! Näin meillä mentiin se kerta..

normaalisti uskovat kyllä kerrasta tai kahdesta etteivät saa lelua/karkkia sillä kertaa. monesti sovitaan jo etukäteen ostetaanko jotain kaupasta ja eivät edes pyydä jos on sovittu ettei osteta. siksi itselle onkin yllätys (tai yllätys ja yllätys kun syy on hyvin nähtävissä) miksi esikoinen ei ollenkaan usko mummun ja vaarin kanssa kaupassa ettei jotain nyt saa vaan jankuttaa ja jankuttaa vain koko kauppareissun ajan.

Vierailija:

Vierailija:

saa tai saako koskaan. Uhmiksen kanssa pahinta on tuollainen " eilen sait lakun, mutta tänään et" -käytäntö - sillä kerjää vain vaikeuksia itselleen.

Meillä lapset ei ole koskaan saaneet mitään ylimääräsitä kaupassa pyytämällä ja ovat vieläkin ihan ällikällä lyötyjä jos sanon, että hei onpas edullinen ikkuauto, ostetaanko tämä? Ja mikä hulluinta, saattavat vastata tuohon, että ei tarvitse...

Lapseni eivät ole huutaneet ja saaneet raivareita enää kolmevuotiaina1 Ehkä ennen paria vuotta pari kertaa kokeilivat. Tuon ikäisenä jo hyvin osasivat käyttäytyä.

jos suuttui, ei saanut katsoa, koskea eikä mitenkään huomioida, ainoa rauhoittamiskeino oli onna siinä vierellä ja olla kuin ei olisikaan. tosi monta kertaa joutui " noloihin" tilanteisiin tämän takia ja ties mitä muut mun äitikyvyistä ajattelivat, mutta päätin olla välittämättä. kyllä se uhmaikä onneksi sitten joskus loppui :)

Ja se on ihan ymmärrettävää, kyllä muakin ottaisi aivoon täysin ulkopuolisten asiattomat huutelut. Olisipa tuo rouva ennemmin tarjonnut vaikkapa apuaan siellä kaupassa! Lapset kun saattavat unohtaa raivarinsa, jos vaikka joku vieras alkaa jututtaa :)

Silti olen ysin kanssa samaa mieltä:

Kuitenkin parempi pari turhaa ls-ilmoitusta kun se tärkeä tekemättä jätetty, joka olisi saattanut vaikka pelastaa henkiä.

Ja tässähän tapauksessa vain uhkailtiin ja mouhottiin, ei taatusti edes harkittu oikeasti ilmoituksen tekemistä.

PS. Se joka väitti, ettei rauhallisena raivoamistilanteessa pysyvässä äidissä koskaan ole vikaa, on ikävä kyllä väärässä. Jotkut on niinkin sairaita, että pystyvät vetämään julkisesti täysin eri roolia ja sitten kotona pieksävät lapsensa, ettei koskaan tarvitse enää " joutua sillä tavalla nolatuksi" :-/

uu ilman että raivo yltyy vain tuosta. niin tuttua. 29

Tai siis, samalla sitten varnasti olet karkkipäiviä ja muita vastaan. On meillä ainakin paljon juttuja, jollon joskus tehdään näin ja joskus näin. Vaikka lauantaina saat karkkia niin tiistaina et saa. Vaikka tänään syödään jälkkäriä niin huomenna ei syödä. Vaikka viikonloppuna voidaan valvoa myöhempään ja vastaavasti nukkua myöhempään niin maanantaina ei enää niin tehdäkään.



Siksi musta yhtä lailla lapsi voi ihan hyvin oppia, että vaikka tällä kerralla saat jotain kaupasta niin ensi kerralla et saa.



Aaarghm kuulostaa vaan niin mun elämään sopimattomalta että kaupasta ei koskaan osteta muuta kun mitä listassa on.

joiden lapsi ei KOSKAAN käyttäydy huonosti. Toivon, että jos joskus saatte vielä lapsen, teille osuisi sellainen tempperamenttinen tapaus, joka osoittaisi teille, ettei UHMAIKÄISEN huutaminen ja temppuilu ole aina kasvatuksen puutetta.

Vaan se, toimiko ap siten, että jonkun oli sen vuoksi aiheellista uhkailla lastensuojeluviranomaisilla.

Mulle ei ole mitenkään vaikea ostaa kaupasta vain se tarpeellinen, en saa heräteostoksista mitään sen kummempia fiboja vaan pikemminkin huonon omantunnon. Jälkiruoat ja karkkipäivät on eri asia: karkkipäivä on juuri sellainen selkeä sääntö, jota peräänkuulutin, ja jälkiruoasta kuten muustakin ruoasta päättää AINA perheen aikuiset joka tapauksessa. Lapsi voi siis kysyä, onko tänään jälkkäriä, mutta ei voi sitä vaatia jos mitään ei ole. Ihan niin kuin hän voi toivoa makaronilaatikkoa, mutta ei voi olettaa että sitä hänen pyynnöstään aletaan heti tehdä.

Nukkuma-ajoista me ei olla joustettu ennen kouluikää. Ei sekään minusta ollut mikään iso uhraus lapsilta eikä vanhemmilta, helpompihan heidän on herätä maanantaina kun viikonloppu oli eletty samaan rytmiin kuin arkena. Meille kiva on muutenkin aina ollut muuta kuin tavaraa, herkkuja tai myöhään valvomista tv:n ääressä.

Jotkut lapset kestää rytmitöntä ja vaihtelevasääntöistä elämää paremmin kuin toiset. Jos lapsi tyytyy rauhallisesti siihen, että tänään et saa kaupasta mitään vaikka eilen sait, niin hyvä niin. Ap:n lapsi nyt kuitenkin sai raivarit, joten ehkä se tapa ei hänelle sopinut?

13

Vierailija:

Tai siis, samalla sitten varnasti olet karkkipäiviä ja muita vastaan. On meillä ainakin paljon juttuja, jollon joskus tehdään näin ja joskus näin. Vaikka lauantaina saat karkkia niin tiistaina et saa. Vaikka tänään syödään jälkkäriä niin huomenna ei syödä. Vaikka viikonloppuna voidaan valvoa myöhempään ja vastaavasti nukkua myöhempään niin maanantaina ei enää niin tehdäkään.

Siksi musta yhtä lailla lapsi voi ihan hyvin oppia, että vaikka tällä kerralla saat jotain kaupasta niin ensi kerralla et saa.

Aaarghm kuulostaa vaan niin mun elämään sopimattomalta että kaupasta ei koskaan osteta muuta kun mitä listassa on.

että opetan lapsille, että eri paikoissa eri tavalla ja joskus näin ja joskus näin. Toki siitä voi alussa tulla huutoa, mutta minusta se on arvokas juttu oppia.