Olenko ainoa, joka haluaisi olla kotiäiti, mutta on pakko käydä töissä?

nyt ei ollut tarkoitus riidellä siitä, pärjääkö kotihoidontuella vai ei. Kunhan vain ajattelin tuoda oman tilanteeni esiin, kun täällä palstalla kotiäitejä usein haukutaan miehen siivellä eläjiksi ja lorvijoiksi. Itselläni on akateeminen koulutus ja mukava työpaikka, mutta jos tosiaan olisi mahdollista, olisin kotona vaikka aina, eikä mieskään pistäisi pahakseen sitä tilannetta. ap

Oikein ihmetellä saa miten aikuinen ihminen voi ajatella asioista noin mustavalkoisesti! Kai sinä sentään sen tajuat että tilanteita on erilaisia. Ihmisillä voi olla enemmän lainaa esim.? Voi olla suuria opintolainoja tai ties mitä sairauksia.



Niin. Mutta ainahan sen oman kodin voikin myydä ja muuttaa vuokralle ja perhe voi syödä kaurapuuroa. Aina on vaihtoehtoja.

Tarkoitus oli hoitaa kotona kunnes nuorempi on 3v, mutta miespä päätti lähteä kävelemään. En sitten suorita opintoja päivisin miehen ollessa kotona, kuten oli tarkoitus. Jos jättäisin opintojen suorittamisen myöhemmäksi, olisin liki 30 ennen kuin pääsisin työelämään kiinni. Haluan kuitenkin turvata lapsilleni puutteettoman elämän, mikäli se on vain minusta kiinni.

Ihan älytöntä kehoittaa myymään konstailematon omistusasunto, jotta lapset saisivat olla kotona. Täällä pk-seudulla olit vuokralla, osalla, asolla tai omistuksella, asuminen nielee paljon rahaa. Meillä halvin asumismuoto on tällä hetkellä omistus. Ja olin kotonakin monta vuotta.



Minä ainakin arvostan sitä, että sain asua lapsena talossa turvallisessa paikassa, sairauttani pystyttiin hoitamaan isoista kuluista huolimatta ja näin muutkin maailmaa kuin lähikaupan ja kirjaston. Äitini teki lyhyempää työpäivää ja haki ajoissa pois. Vanhempani antoivat mallin, että me lapset olimme heille kaikki kaikessa, mutta myös muut asiat elämässä olivat tärkeitä ja rahallakin on valitettavasti paljon merkitystä tässä maailmassa. Heidän kerämänsä omaisuus pelasti minut myöhemmin vaikeasta taloudellisesta loukosta (vanhempani kuolivat siten, että toinenkin kuoli kun olin 18v.).

Minä kyllä keksisin itselleni useitakin mielekkäämpiä puuhankohteita kuin nykyinen työni :-)

Meillä ei todellakaan ole kahta autoa, ulkomailla olemme käyneet viimeksi kauan ennen lasten syntymää, vaatteita tms. ostamme vain harvoin jne. Meillä on kuitenkin asuntolainaa kohtuullisesti ja minä olen miestäni isompituloinen eli kun olen töissä, käteenjäävät tulomme ovat kaksinkertaiset siihen nähden mitä hoitovapaalla ollessani.



Olen ollut kahdesti hoitovapaalla äitiysloman jälkeen noin 9 kk mutta enempään ei ole varaa. Toki elämä on valintoja, voisimmehan mekin muuttaa vuokralle jonnekin perähikiälle, syödä pelkkää näkkileipää ja tehdä köyhäilystä elämän tarkoituksen tai ottaa kallista lainaa kotona oloni rahoittamiseksi, mutta tähän emme yksinkertaisesti halua ryhtyä. Siispä " pakko" mennä töihin.

Asuimme helsingissä vuokralla kaksiossa. Muutimme vajaan 100km pohjoiseen. Saimme 3h+k rivarin josta lyhennämme lainaa saman verran kuussa kuin vuokraa, eli 500e. Tämä siksi että voin olla lapsien kanssa kotona. Mieheni käyttää 20min päivässä enemmän aikaa työmatkaan. Minulla 3 lapsen hoitomaksut olisivat niin suuret että on aivan sama laitanko heitä hoitoon koko kuuksi tai olenko kotona ja keikkailen muutaman päivän kuussa. Olemme olleet tyytyväisiä ahtaaseen valintaamme. Olemme nauttineet kiireettömistä aamuista ja maaseudun rauhasta. Olen omalta osaltani sitä mieltä että kyse on valinnoista. Harmitti kun haaveeni isommasta asunnosta ja kodinhoitohuoneesta jäi 80 000e päähän. Silloin harmitti, mutta onneksi mieheni takoi päähäni järkeä. Siis että kumpi on tärkeämpi, iso kämppä vai rauhallinen ja kiireetön lapsuus. Tämä sopi meille.

Meillä on lainoja jotka on pakko maksaa, eikä niitä miehen pienellä palkalla makseta. Töihin on valitettavasti mentävä heti kun äitiysloma loppuu...

sulla ei taida olla yläasteikäisiä tai lukiolaisia?

Mun mielestä kotona viettämäni 5 vuotta olivat tosi hyvää aikaa.

paluu duuniin edessä kun pienin lapsi 1 v... Vaikka rakastan työtäni, olisin niin mielelläni kotiäiti..

miehen pienellä palkalla nyt vain ei koko perhe tule toimeen niin pitkää aikaa. ap

se on vaan vanhemmista ja ennen kaikkea VALINNOISTA kiinni millon on " mentävä" töihin



t: yli 5v kotona lapsia hoitanut ja mies normipalkkainen liekö allekin sen ??

Ei ollut työpaikkaa mihin mennä. Mutta ei me vaadittukaan silloin omaa asuntoa ja ulkomaanmatkoja ja kahta autoa ja reimatecejä. Miten ihmeessä lakataan pärjäämästä?

Jos kotona on esim lukio-ikäinen josta ei enää lapsilisää edes makseta, mutta kulut ovat valtavat, niin mites hoidat kotona pienemmän?



Ei ihminen saisi olla noin mustavalkoinen, mitä täällä suurin osa naisista on. Oikein ihmetyttää millaisen kasvatuksen tekin olette saaneet, kun eivät vanhemmat ole opettaneet toisten ihmisesten tilanteiden ja tunteiden huomioonottamista!

Lapset, omakotitalo ja työttömyys. On ollut pakko pärjätä. On ollut teini-ikäisiä lapsia myös. Ei ole tullut lapsilisiä enää lopulta kun lapset ovat kasvaneet. On ollut pakko pärjätä. Sitä huonommaksi ei taloudellinen tilanne voi tulla. Kun välillä oli mieskin työttömänä ja silloin kun töitä oli eivät hänenkään tulonsa suuret olleet. Siispä tiedän, että pakko ei ole mennä töihin sellaisen, joka saa kotihoidontuen ja lapsilisän ja jolla puoliso käy töissä ja piste.