G: Pahimmalta maistuva ruoka, jota olet maistanut?
Kommentit (22)
Ne makkarat ovat oudon näköisiä ja maku jää suuhun ja nousee ylös röyhtäyksien mukana koko päivän, pjyyks.
Ehkä pahin on ollut tuhannen vuoden kananmuna joka on siis ollut jossain maassa kaivettuna muutaman kuukauden. :D Noh, sitä en ottanut kuin ihan pienen palasen.
Pahimman makuisia ovat silti ehkä paprikasalaatit yms. Hyi itku, että en voi sietää sitä missään.
Ne pakotettiin syömään kun olin tokalla luokalla 70 luvulla.
Oksennus lensi pitkin seiniä ja lattioita . Ja lopuksi jouduin siivoamaan kaiken itse.
Vierailija:
Jaikkkaaikkssss,yökkis
Kerran maistoin uteliaisuudesta omaa rintamaitoani. Oli kuvottavinta, mitä koskaan olen suuhuni laittanut. Enpä ole sen jälkeen sitä maistanut.
Kolme lasta olen imettänyt. Joku siitäkin sotkusta näyttää kumminkin pitävän.
Saattaa kuitenkin olla, että merisiilin mäti olisi vieläkin pahempaa.
Siis se tilliliha oli kyllä kaiken pahan alku ja juuri. Miksi pilata liha sillä tavalla? Olishan sen possunlihan kaiketi saanut jollain keinolla maistumaan paremmalta. Hauduttanut kauan liemessä, eikä sellaisessa liisterisoosissa lähinnä lämmittänyt. Liha oli sitkeää ja se tillinen kastike oksettavaa.
Ja hyvänä kakkosena tulee jauhemaksakastike. Näytti joo hyvältä, ihan jauhelihakastikkeelta. Mutta tuoksu paljasti ja sitten toki eka haarukallinen varmisti, että tästä on jauheliha kaukana.
valmistustavasta riippumatta, ole maistuneet muulta kuin KAMMOTTAVALTA: munuaisruoat ja merisiili. Hyiiiiiii!
Sekä sellainen valmiseines kalakastike ja pastaa tai jotain. Pakko oli sylkeä ja heittää roskiin vaikka lapsi sai huonoa mallia.. niin pahaa se oli.
Koulussa oli sitä joskus 80-luvulla. Karseeta.
Sikanauta-se hyllyvä säilyke
Ja arvata voi missä, peruskoulussa. Maitopohjainen keitto jossa simpukkapastaa, lötköjä vihanneksia ja silakan paloja.
Kuvottavampaa en ole maistanut.
oluen tekemisessä jääneestä mäskistä tehtyä tahnaa, jota laitetaan siellä leivän päälle. kertakaikkisen järkyttävä makuelämys, vaikka paikalliset syö sitä ihan onnessaan...
Purkin kyljessä lukee Yeast Extract. Hyi hitto, oksettaa pelkkä hajukin! Mutta mies on saanut meidän tytönkin tykkäämään siitä sonnasta...
Vai tarkoitatteko kalkkuna?
Talkkuna on jauho. Mikään jauho ei maistu hyvälle eikä ole tarkoitettu syötäväksi sellaisenaan.
jotenkin tuota marmitea vastaavaa? Sitähän käytetään vauvojen ummetukseen. Maistuu vähän mämmiltä.
talkunaa syödään sellaisenaan siis sitä jauhoa, voi sekoittaa esim. viiliin ja tietty siitä saa sitä puuroa joka ei ole hyvää..
Itse opin lapsena syömään mustikoita, talkkunaa ja sokeria sekaisin. Ja on kyllä vieläkin herkku!
Pahinta on lipeäkala!
Ei kyllä maistu yhtään mämmille tai maltaille. Marmite maistuu vähän kuin... pohjaan palaneelle, ylisuolatulle, muussatulle hiivalle...?
Talkkunajauho