Mikä on suurin " säikähdys" , jonka olet lapsen takia kokenut? Joka kuitenkin on ollut " väärä hälytys" .

iltana ennen puoltayötä alkoi pitää ihan outoa ääntä. Kun menimme hänen luokseen huomasimme ettei hänen henkensä kulkenut lähes lainkaan ja luulimme että hän tukehtuu siihen paikkaan. Soitimme ambulanssin joka tuli viidessä minuutissa. Tytön henki oli jo alkanut odotellessa kulkea joten kuten ja hän sai höyryä ambulanssissa matkalla sairaalaan. Hänelle oli tullut äkillinen kurkunpääntulehdus. Oli aika dramaattinen tapa saada tietää että tällainenkin vaiva voi lapseen iskeä. (Onneksi kertaakaan ei ole tullut noin rajuna tämän jälkeen.) Pääsimme muistaakseni seuraavana päivänä kotiin sairaalasta.



Sama tyttö pari vuotta myöhemmin keri muutamalla voltilla koko raput alas. Näin tämän olohuoneesta ja oli suuri helpotus kun tyttö alkoi itkeä päädyttyään eteisen lattialle makaamaan. Pari mustelmaa tuosta tuli - ja erinäisiä harmaita hiuksia minulle.



Uimataidoton poikamme katosi 5-vuotiaana Serenassa. Tunne oli aivan hirveä kun etsimme häntä. Sitten hän vain yhtäkkiä olikin siinä missä hän juuri ennen katoamistaan oli ollut. Vähän outoa...



Nuorempi tyttäreni on kadonnut kaksi kertaa, toisen kerran autokaupassa. Olimme ostamassa autoa koko perheen voimin ja tyttö, silloin 2-v., pyöri siinä meidän kanssamme. Mieheni meni sisälle ja luulin hänen ottaneen tytön mukaansa. Mies taas luuli että tyttö oli jäänyt minun kanssani. Ihan hirveää oli juosta autojen väleissä etsimässä pientä tyttöä, joka onneksi löytyi nopeasti sisältä. Toisen kerran tyttö katosi vaatekaupassa. Ensin oli siinä vieressäni ja sitten ei enää ollutkaan, sen verran päästin kädestä irti että otin jonkun vaatteen käteeni.

ja lapsi pääsi siitä tippumaan pää edellä vaikka olin ihan vieressä. Se ei ollut koskaan aiemmin yrittänytkään siitä ylös, ja kun olin itse vieressä mutta katsoin sillä hetkellä toiseen suuntaan en huomannut kuin että yhtäkkiä tömähti. Menin ihan paniikkiin aluksi, mutta mitään isompia vaurioita ei ole ilmennyt. Lapsi oli tuolloin alle vuoden.

Aika helpolla on päästy, mutta...



n. vuoden ikäisenä mentiin yläkertaan eikä jostain syystä kumpikaan vanhemmista tajunnut pistää turvaporttia kiinni, meni vain hetki ja poika peruutti rappusia alaspäin. Mahaliukua loppumatka, mutta onneksi oli siis peruuttamassa eikä lähtenyt " kävellen" alas tms.



n. 2-vuotiaana olimme äiti-lapsi-jumpassa ja nostin lasta reppuselkään takaapäin. Lapsi alkoi itkeä ja riiputti toista kättään. Pelästyin tosi paljon, että se on vähintään poikki tai jotain ja lääkäri soittaa meille lastenvalvojan tms. Lääkäri totesi, että käsi oli vain " nuljahtanut" vähän, ollut ehkä huonossa asennossa, että näitä sattuu lapsille. Muutama päivä meni eikä asiaa enää lapsi enää muistanut.



Viime viikolla oltiin mummolassa ja mummo vatkasi kermavaahtoa sähkövatkaimella. Herra 4v halusi sitten auttaa ja työnsi sinne kermavaahtoon sekaan käsivispilän. Uskomaton teho sähkövatkaimessa. Kun sen näkee niin vasta tajuaa eli käsivispilä (metallinen) kiertyi kokonaan sähkövatkaimen vispilan ympärille. Mitähän olis sormille tapahtunut, mietti äiti pitkään tuon jälkeen. Onneksi lapsi vain säikähti.

kun kuopus putosi sohvalta lattialle niskoilleen ja itki niin että meinasi tikahtua.. sehän ei ole vaarallista, mutta menin aivan hysteerikseksi kun tyttö veltostui ja hiljeni hetkeksi!



samainen kuopus kerran pihalla (asumme maalla omakotitalossa hiekkatien varrella) oli " hautautuneena" hiekkalaatikolla isojen lelujen takana eikä vastannut vaikka kuinka huusin häntä! hätäännyin ja juoksin tielle katsomaan (ainoa todellinen vaaranpaikka meillä), kunnes tyttö pienellä äänellä totesi hiekkikseltä että " täällä olen" =)

Oli laihtunut, nukkui suurimman osan päivästä (2,5v lapsi), oli suurilla mustelmilla... Ei sitten onneksi ollutkaan leukemiaa.



Tällä lapsella on muuten tullut korvasta verta. Ja se johtui siitä, että korva oli puhjennut itsekseen. Lapsi ei ollut valittanut laisinkaan korvakipua.

Mitään vastausta en saanut, mutta huomasin hänen heränneen, eli jatkoin omia aamurutiinejani. Vähän ajan kuluttua ihmettelin kun vieläkään ei ole noussut. Menin katsomaan josko on nukahtanut uudellen ja huomasin että poika makaa sängyssä ihan liikkumatta ja kyyneleet tulee silmistä. Sitten poika sai sanottua, ettei pysty liikuttamaan mitään itsestään.

Ambulanssilla sairaalaan, jossa sen verran pysty liikkumaan, että ongelma saatiin paikannettua niskaan :-(

Sai kipulääkettä jonka jälkeen pysty liikuttamaan jo raajojaan, mutta ei yhtään päätään.

Niska kuvattiin ja onneksi ei ollut mitään.

Todella pahaksi niska revähdyksksi diagnosoitiin. Parin päivän päästä pääsi pois sairaalasta. Lähtiessä ei pystynyt liikuttamaan päätään kuin hiukan eestakas, ylös ja alaspäin ei olenkaan. Kaksiviikkoa meni kokonaan parantumiseen. Ja tämän jälkeen on kaksi kertaa nuljauttanut niskansa uudelleen, koska kerran revähtänyt lihas revähtää helposti uudelleen.

Tämän jälkeen meillä tuli ehoton trampoliini kielto.

Oltiin laitettu vauva nukkumaan. Sitten hän heräsi reilun tunnin päästä itkemään. Mies meni vauvan luo ja vauva oli joutunut ihan kokonaan peiton alle. Lapsi oli veltto, ihan kylmä ja nihkeä iholta ja sininen. Minä tempaisin sen syliin ja kevyesti ravistelin. En sitten keksinyt muuta kuin alkaa imettää, jospa siihen virkoais. Kesti kauan ennen kuin väri palasi kasvoille. Ilmeisesti vauva oli itse vetänyt peiton päällen ja hapen puutteeseen jotenkin pyörtynyt. Onneksi itse heräsi asiaan. Sen jälkeen ei vauvaa kyllä peiton mutkassa nukutettu.

Onneksi ei ollut tuon pahempaa, mutta se ajatus, miten kauhuissaan pienen miehen on täytynyt olla... :(( Ei sillä, että nää muutkaan ois mitään ihanaa luettavaa! Kyllä käy niin selväksi, että lapset kulkee kaikesta vaivannäöstä ja varovaisuudesta huolimatta elämänsä läpi tuurilla.



Meillä on käynyt näitä tyypillisiä myös: poika 2-v juoksi päin seinän kulmaa, silmät vaan muljahteli päässä, mutta ei tullut loppujen lopuksi edes aivotärähdystä. Sama kaveri tippui kerran selälleen syöttötuolista, kun selkäni käänsin, ja laittaessani vauvaa vaunuihin hävisi täysin. Oli ehtinyt juosta siinä viidessä sekunnissa kulman taakse ja leikkikentälle. Vieressä autotie. Jessus.

takia taju lähtenyt ja saanut pienen shokin.

Lääkärin tarkastuksessa sydämestä kuului kuitenkin sivuääni jonka takia jouduimme jäämään sairaalaan ja vauvaa alettiin tutkia. Kaikki tulokset olivat ok ja seuraavana päivänä ääntä ei enää kuulunut ja saimme luvan kotiutua,mutta kyllä oli kamala vuorokausi.

10kk iässä tuli voltilla pinniksen päädyn yli paljaalle lattialle. Itki vähän ja alkoi sitten nukkumaan. Tämän jälkeen laskin laidan alas ettei tarvi kiipeillä pois sängystä.



n. 1,5v. meidän keskeneräisessä talossa kiipesi astianpesukoneen avoinaisen luukun päälle. Kone on hieman korkemmalla eikä silloin vielä kiinni missään kun juuri ostettu. Koneen päällä oli kuitenkin se tasolevy (joka siihen piti asentaa, samaa materiaalia kuin muutkin tasot) ja sen päällä vielä jotain tavaraa. Pelkäsin että siinä käy huonosti ja vahtasinkin aina silmä kovana ettei poika tule silloin lähelle kun tyhjennän konetta. Tällä kerralla laitoin muutaman lusikan laatikkoon ja käänsin selkäni.. Kaikki tapahtui niin nopeasti, poika jotenkin hyppäsi luukun päälle, kone rupesi kaatumaan, koneen sisältä tuli ne hyllyt/ritiliköt ulos, koneen päällä oleva painava levy rupesi putoamaan samaa vauhtia ja päällä olleet tavarat lentelivät kaaressa!!! Onneksi olin niin vieressä ja sain toisella kädellä ap-koneen kiinni ja toisella sen pöytälevyn. Lapsi putosi selälleen lattialle mutta mitään muuta ei sattunut, säikähti vain. Siis niin kamala tilanne kuin vain olla ja voi! Kädet tärisivät vielä tunnin tapahtuneen jälkeenkin. Voitte uskoa mikä oli pikaisin rakennuskohde.



Tämä lapsi on muutenkin oikein täystuho.. Silmä on ollut mustana, toinen silmäkulma auki kun löi sen sängynkulmaan, arpi näkyy edelleen vaikka tapauksesta yli 2 vuotta, jatkuvasti teloo itseään, käsi turvoksissa eikä osanneet edes lääkärit sanoa mikä siihen tuli.. Tässä kyllä äiti vanhenee ennen aikojaan tuon muksun kans. Onneksi nuorempi näyttäisi ehkä hieman rauhallisemmalta

vaihdoin vessassa hoitopöydän päällä vaippaa. Käännyin juuri siksi sekunniksi kun huuhtelin käsiäni, ja siinä sekunnissa poika jotenkin kiepasutti itsensä als siitä pöydältä, päätyo lattialle bideen ja pesukoneen (jossa tosi terävä reuna) väliin laattalattialle...Tässäkin oli taas suojelusenkelit mukana, alla nimittäin oli vaoppapaketti en halua ajatella enää (olen kuvitellut sen niin miljoona kertaa!) mitä olis voinut tapahtua! Onneksi mieheni tuli juuri samalla hetkellä kotiin, menin kyllä itsekkin ihan sekaisin hetkeksi, itkusta ei meinannut tulla loppua. Kamalaa, ja se kaiken mitä tollainen, ja edellä kerrotut, tarvitsee on just se vajaa sekuntti!

Löysin parin kuukauden ikäisen, terveen ja täysiaikaisena syntyneen vauvani elottomana sängystään hetki nukkumaan menon jälkeen. Ei ollut peitto naamalla eikä mitään ns. näkyvää syytä. Satuin vaan kurkkaamaan häntä ja kummastuin, kun kasvot olivat jotenkin " pahan väriset" . Nostin syliin, mutta hän ei reagoinut siihen mitenkään, ei myöskään taputteluihin eikä mihinkään.



Olin jostain juuri lukenut vauvan elvyttämisestä ja paniikissa puhalsin ilmaa nenään ja suuhun yhtäaikaa niinkuin muistin sen ohjeen menneen. Sekö vai mikä lie meidät pelasti, sairaalaan päästyämme pieni avasi silmänsä ja alkoi itkeä.



Olen muutamankin kerran miettinyt, mitä olisi tapahtunut, jos en olisi sattunut kurkkaamaan kehtoon ihastellakseni suloista vauvaani...

Olin katsomassa lasten shortseja, poika katsoi takanani jotain leluja ja vänkäsi että osta lelu, osta lelu...

Sanoin että nyt ei osteta lelua ja simsalabim... Hetken päästä kun käännyin, poika oli kadonnut.

Etsiskelin tovin sieltä Prisman yläkerrasta. Vastaan tulleelta myyjältä kysyin että onko näkynyt sen ja sen näköistä poikaa.

Myyjä ehdotti että jospa kuulutetaan että tulee tuonne alakerran infopisteeseen. Totesin että muuten hyvä ajatus mutta poika ei osaa sinne itse varmaan tulla.

No, katseltuani koko Prisman yläkerran läpi poika löytyi toisesta päädystä kodinkoneosastolta tyynenä katsomassa telkkaria...

Siinä sitten käytiin läpi asiaan kuuluvat helpotuksen huokaisut, torumiset ja selittelyt miksi ei saa lähteä omille teilleen jne.



Ei siis mikään hirveän kauhea tapaus mutta kyllä se silloin säikäytti.

Vilahteli mielessä jo kaikenmaailman namusedät jne.

Tyttö oli keksinyt juoksuleikin, jossa hän törmäsi seinään niin että kädet tömähtävät kovasti. Olin juuri kieltämässä leikkiä, kun tyttö juoksi eri suuntaan, suoraan ikkunaan. Voitte kuvitella, miten aika pysähtyi, kun sisin ikkunalasi meni pirstaleiksi ja alkoi tippua tyttöseni päälle. Seisoin jonkin sekunnin pää tyhjää takoen ja odotin, milloin valtava verensyöksy alkaa. Ei alkanut, ihan totta tytöllä oli muutama pienenpieni viilto jaloissa ja käsissä. Itkin tämän tapauksen jälkeen varmaan vartin. Tytön pelastuksena oli kai se, että hän tömäytti ikkunaan niin kovalla vauhdilla että astui sen takia muutaman askeleen taaksepäin. Jos hän olisi kaatunut siihen ikkunan alle niin... Aloitin muuten lasinsirpaleiden siivouksen ottamalla ison painavan sirpaleen pois lattialla olevan pehmokoiran kaulan päältä : (

leikki terävällä veitsellä ja viilsi sormensa auki niin että jänne oli poikki, luu näkyi jne.

Ei onneksi osunut valtimoon joten vähäisellä verenvuodolla selvisi. Tilanne oli kuitenkin todella dramaattinen kun näin että kädessä loisti valkoinen katkennut jänne.

salpaantua. Mieheni toimi salaman nopeasti ja hakkasi ensin selkään, ei vaikutusta. Sitten roikotti lasta pää alaspäin ja samalla työnsi sormet kurkkuun ja vihdoin pala irtosi. Näin ainakin luulen sen menneen, olin kyllä pelästyksestä shokissa ja soittamassa ambulanssia.

silmän seutu oli aivan kuivuneen veren peitossa. Poika oli yöllä käynyt vessassa, lyönyt päänsä sängyn reunaan takaisin mennessään mutta oli ollut niin unessa ettei ollut huomannut tätä ja jatkanut vain uniaan, samalla haavasta tuli verta. (Ei ollut herännyt vaikka varmasti sattui.) Poika ei itse tiennyt ollenkaan mihin aikaan tämä oli sattunut eikä haavaa voinut enää ommella kun ei tiedetty onko 6 tunnin raja mennyt umpeen. Haava teipattiin mutta ikuinen arpi jäi muistoksi.

tuli sairaanhoitaja, joka sai sitten lapsen havahdutettua ja taas hengittämään. Jotain aivan kamalaa, luulin, että kuolee mun syliin.

Nopea toiminta pelasti.